Suunnistuksen taikaa – Outdoor Siskot ja Suunta-Veikot Jukolan viestissä

Viikonloppuna suunnistettiin taas Venlojen ja Jukolan viestiä Lappeenrannassa. Olin itsekin mukana nyt jo neljättä kertaa Venlojen viestissä ja kolmatta kertaa Jukolan viestissä. Viikonloppu oli yllättäen hurjista sadekeleistä huolimatta kiva ja vähintäänkin ikimuistoinen, eikä sanonta suunnistajan vapusta, juhannuksesta ja joulusta yhdessä tapahtumassa pettänyt nytkään. Ennen lähtöä jännitin jo säiden puolesta viikonlopun onnistumista, mutta kun jo yksi päivän suunnistusosuus oli hoidettu, sade ei ollut vähenemään päin ja oli vain totuttava olosuhteisiin, jatkui viikonloppu tasaisesti kohti maalia, eli Jukolan viestin yötöntä yötä. Tunnelman nostatuksesta oli kuitenkin huolehdittu jo automatkalla Helsingistä kohti Lappeenrantaa hyvässä porukassa.

Jatka artikkeliin Suunnistuksen taikaa – Outdoor Siskot ja Suunta-Veikot Jukolan viestissä

Ensimmäinen hiihtovaellus – Varovaista innostusta ilmassa, ensi viikolla taas mennään

Tulevana sunnuntaina aloitellaan jo hiihtovaellusta Ruotsin tuntureilla, Kebnekaisen tuntumassa. Kuvassa näkyy Kebnekaise kuvattuna Láddjujávrilta käsin. Tämän kuvan otin viime kesän silloisen vaelluksen loppumetreillä. Viime elokuussa suunnattiin ensimmäistä kertaa ylipäänsä Ruotsin Lappiin ja nyt jo olen lähdössä sinne uudestaan. Tunturit vievät mennessään, näin ystäväni kertoi minulle vajaa kaksi vuotta sitten, kun harvat retkeni olivat ulottuneet vasta meidän Lappiin asti. Niin siinä tosiaan taitaa käydä.

Tuleva ensi viikon talvivaelluksemme suunta on näihin samoihin maisemiin. Valmistelut ovat jo loppusuoralla ja pientä reissujännitystä on ilmassa. Oikeastaan jännitys on jo melkein käsin kosketeltavaa. Iso osa ruoista löytyy jo ruokaboksista ja talvivaatteetkin, sekä muut varusteet siirtyvät pikkuhiljaa kaapeista näkyvämmille paikoille valtaamaan sohvaa, nojatuolia ja muuta pinta-alaa. Keittiö on jo sitten viikonlopun ollut luovan kaaoksen puitteissa ja kuivamuonaa sekä retkieväitä on kaikkialla. Parhaillaan leikkelen ylivanhasta makuualustasta lisäeristettä ystävältä lainaamiini koon 45 taukotossuihin. Vielä on leikkelemättä nousukarvojen laidat (olen säästänyt nousukarvojen nirhaisun – mattoveitsellä – loppumetreille) suksiin sopivaksi ja muutamia muita tuunauksia.

Huomenna noukin Riihimäeltä ahkion ja lähipäivinä kuljen myös muiden ystävien luona lainaamassa muutamia tykötarpeita, joita en ole tälle reissulle raaskinut hankkia vielä omaksi. Jo nyt on tullut sijoitettua suksiin, monoihin, karvoihin, järeämpiin ulkoiluvaatteisiin ja muuhun enemmän tai vähemmän olennaiseen. Osa on hankittu uutena ja muutamat tavarat on löytynyt käytettynä. Ruokakaan ei lopu kesken. Sitä saattaa riittää myös seuraaville retkille asti. Ehkä tässä kaikessa organisoinnissa näkyy ja kuuluu ensikertalaisen iloisen jännittynyt valmistelu.. Eihän tule kylmä, onhan sopivat vaatteet liikkumiseen, miten pysyy vesi juomakelpoisena, mitkä päiväeväät eivät jäädy pahasti, kuinka nukkua, miten säilyttää kamat välttymättä kaaokselta, miten pitää itseni kuosissa ja kohtuullisen kuivana, miten varautua kaikkeen, miten olla liioittelematta.

Kaikille asioille on ensimmäinen kertansa, niin on minunkin vaelluksilleni. Tällä kertaa vuorossa on ensimmäinen pitkä talvivaellus. Olen varovaisen innostunut ja kunhan pääsen matkaan, tulee innostus kasvamaan samalla kun jännitys vähenee. Olen iloinen, koska pystyn tekemään tällaista ja olen iloinen siitä että uskon itseeni.

Ensi viikon jälkeen olen taas monta kokemusta rikkaampana, taas vähän enemmän oppineena ja samalla tiedän että pystyn tämänkin jälkeen ottamaan sen seuraavan harppauksen jota mietin. Kaikki on mahdollista, sen toteuttaminen on vain itsestäni kiinni. Kohta mennään.

Lähiretki: Nuuksion kansallispuisto ja Haltian Luontokeskus

Pääsiäisenä kaivattiin ulos retkelle, koska edellisestä reippaammasta ulkoilulenkistä on jo vierähtänyt tovi. Lyhyt pyrähdys kaupungista metsään näin kevään korvilla antaa myös talvessa vielä viipyvän ihmisen hetken aikaa nauttia talvisista maisemista. Silloin kun Helsingissä on jo täysi kevät, viipyy talvi metsän puolella vielä hieman pidempään. Pientä vaellusnälkää potevalle Nuuksio on myös loistava paikka hoitaa puutostila helposti kuntoon ennen seuraavia kauemmas suuntautuvia retkiä.

Holma-Saarijärven iltatulet.
Holma-Saarijärven iltatulet.

Päätimme siis tehdä yhden yön retken nyt jo hyvin tutuille poluille ja myös melko tuttuun metsään. Kurvasimme Leppävaarasta Siikajärvelle bussilla ja kävelimme hämärtyvässä metsässä reippaan puolen tunnin matkan Holma-Saarijärven pohjoisemmalle tulipaikalle.

Ensimmäinen lahjaksi saamani McKinleyn teltta on palvellut hyvin lyhyemmillä retkillä. Muita yöpyjiä ei tällä kerralla ollut paikalla, vaan saatiin nauttia iltatulista pimeässä metsässä itseksemme. Pääsiäislauantaina Holma-Saarijärven yllä roikkui sankka sumu, mutta sunnuntaina saatiin kulkea auringonpaisteessa. Keväinen sää näkyi väkimäärissäkin puiston poluilla sunnuntaina. Nuuksiossa näkyi koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, päiväretkeilijöitä, useampia Fatbike-pyöräilijöitä ja muita ulkoilijoita. Yksi rohkea uskalsi pyörineen myös Holma-Saarijärven jäille. Pyöräily läskipyörillä poluilla näytti vauhdikkaalta ja hauskalta, ja oma into kaivaa maastopyörä varastosta ulos poluille kasvoi samalla, kun katselin läskipyörien katoavan ketteränoloisesti metsään.

Lauantaina käveltiin Holma-Saarijärveltä lyhyt lenkki Myllylammen kautta Haltialle. Polku Myllylammen ja Haltian välillä oli hyvin jäinen ja moni lapsiperhe ja muu ulkoilija liukastelivat poluilla yhtä reippaasti kuin mekin. Tätä reittiä en ole kulkenut aikaisemmin Haltiaan asti, ja nätti polunpätkä testattiinkin nyt ensimmäistä kertaa. Keväällä kinostuneiden lumien ja jäiden sulettua tämäkin reitti on varmasti hyvin suosittu.

Punarinnakierroksen jäiset polut.
Punarinnakierroksen jäiset polut.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.

Retki päätettiin Haltiaan, jossa tällä kertaa tutustuttiin myös yläkerran kahvion upeisiin maisemiin ja valoisaan terassiin, sekä myös Teemu Järven Forest greetings -näyttelyyn. Olen jo aikaisemminkin päässyt tutustumaan Teemun luonto- ja eläinaiheisiin taideteoksiin ja Haltian valoa pursuavissa tiloissa ne pääsivät nytkin oikeuksiinsa. Lempiteokseni Teemun kuvista oli ehdottomasti Kinastelevat korpit. Haaveilen sellaisesta roikkumasta omalla seinälläni jokin päivä. Teemun kuvia kannattaa käydä katsomassa paikan päällä ja aurinkoisena päivänä myös ihastella upeita maisemia Haltiasta kohti Nuuksion Pitkäjärveä. Samalla voi nauttia vaikka kupin kahvia tai lautasellisen ahvenkeittoa, niinkuin itsekin tein.

Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää.
Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää maisemassa.
Haltian Luontokeskuksen maisematerassi.
Haltian Luontokeskuksen aurinkoinen maisematerassi.
Teemu Järven Sielulintu.
Haltiassa voi ihastella myös Teemu Järven taideteoksia. Tämä on Sielulintu, hyvin kaunis sellainen. Muinaisissa uskomuksissa sielu ja lintu ovat kytköksissä ja sielulintu voi lentää unen aikana vapaana. Puinen sielulintu nukkujan vierellä huolehtii, ettei sielu karkaa omille teilleen unen aikana.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.

Ihmeellinen seikkailu

Sellaista elämä on … ihmeellinen seikkailu.
Tuokoon tämä päivä mukanaan sinulle jotain innostavaa ja uutta. Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.

– Näin vanhempani kirjoittivat 17-vuotiaalle minulle, lähtiessäni ensimmäistä kertaa elämässäni vuodeksi maapallon toiselle puolelle. Silloin ei ollut kännyköitä. Hyvä jos edes pystyi lähettämään sähköposteja tutuille.

Nuorena pelkäsin valtavasti lähtemistä ja uskoin että löytääkseen seikkailua täytyy tehdä pelottavia asioita. 17-vuotiaana lähdin yksin vuodeksi maapallon toiselle puolelle kokeilemaan elämää ja näkemään uutta. Taistelin pitkään koti-ikävää vastaan, joka oli valtava. Monesti nuorempana olin sitä mieltä että lähdettävä on, yksinkin, vaikka se oli haastavaa. Uskoin rohkeuden olevan sitä että laittaa itsensä toistuvasti epämukavuusalueelle kohtaamaan vaikeuksia, ja että asioista pitää selviytyä itse.

Nykyään olen seikkailemisesta ja rohkeudesta hieman eri mieltä. Ei tarvitse tehdä asioita jotka eivät ole itselle luontevia. Vaikka jotkut joutuvatkin pitkään etsimään, itseään kuuntelemalla löytyvät lopulta kyllä ne lapsenomaista innostusta tuottavat omat seikkailut. Ei tarvitse turhaan pelätä, tai laittaa itseään tilanteisiin joissa ei ole kotonaan. Jokaiselle seikkailu on omanlaisensa ja rohkeuttakin on montaa sorttia.

Päälle kolmekymppisenä olen ryhtynyt harrastamaan asioita, joita en 5 vuotta sitten osannut millään kuvitella tekeväni nyt. Näihin vuosiin on sisältynyt monia ensimmäisiä kokemuksia, sillä viisi vuotta sitten maailmaa katsoi linssieni läpi hieman erilainen henkilö. En ollut käynyt Lapissa, enkä tunturissa. En ollut vaeltanut, saati polkujuossut. En ollut käynyt nimeksikään sienimetsällä, enkä viettänyt kovinkaan paljon aikaa muutenkaan metsässä. En mieltänyt itseäni järin urheilulliseksi. Kaikkea minulla oli, jotain uutta merkitystä vain kaipasin sen kaiken lisäksi. En osannut kuvailla kovin selkeästi mikä minua inspiroi ja monesti olin kyllä itseäni haastanut, mutta vasta viime vuosien aikana olen kokenut siinäkin omanlaisen ahaa-elämyksen. Päälle kolmekymppisenä päätin tutustua itseeni ja tehdä asioita joista itse oikeasti nautin. Siitä on syntynyt paljon hyvää.

Olen aina ollut utelias elämästä ja viime vuosina olen pyrkinyt aktiivisesti kokemaan uutta. Monesti olen miettinyt mistä löydän itselleni merkitystä ja mielenrauhaa. Matkana tämä taitaa olla loputon, sillä koskaan ei ole täysin perillä. Eikä sitä arjen rauhaa välttämättä aina niin helposti löydy, etenkin sen poikkeuksellisen hektisen työviikon lomassa. Välillä se mielenrauha sitten löytyy työpäivän päätteeksi salilta ystävien kanssa tiukkojen treenien parista tai arjessa vain pysähtymällä. Joskus se löytyy rauhaisasta keskustelusta läheisen kanssa tai muusta tavanomaisesta ajanvietosta. Silloin tällöin se mielenrauha löytyy jostakin ihan muusta fyysisestä tekemisestä ja täytyy lähteä omaa kotikaupunkia kauemmaksi. Monesti inspiroiviin asioihin liittyy toisia ihmisiä joiden kanssa jakaa elämyksiä.

En pyri suorittamaan, vaan teen mielelläni asioita jotka tuntuvat hyviltä ja innostavilta. Joskus haastan itseäni fyysisesti ja joskus henkisestikin. Kulkemalla luonnossa, tavalla tai toisella löytää helposti mielenrauhaa ja sen olen todennut, että seikkailun ei tarvitse tuntua työltä tai pelottavalta. Se voi olla ihan mitä vain, joka tuntuu minusta inspiroivalta.

Yhtä kaikki, kun teen asioita jotka hymyilyttävät, haastavat, nostavat maitohappojen määrää ja joissa olen kotonani, häviää moni muu asia ympäriltä: työ, stressi, ja arkihuolet.

Olen ollut onnekas ja löytänyt monia kiehtovia seikkailujaInnostunut ulkoilija ahkiohiihdon jälkeen Torronsuolla ja mikä parasta, olen saanut nauttia niistä muiden ihmisten kanssa. Itsetuntemukseni ja tekemiseni on muuttunut monella muullakin saralla. Tiedän nyt paremmin kuka olen. Viisi vuotta sitten seikkailu tuntui kovin  vieraalta asialta. Nyt tajuan, että seikkailu minulle on kaikkea sitä tekemistä, jonka jälkeen tuntuu siltä että palaan kotiin aina jollain tapaa vähän kasvaneena ja itseni likoon laittaneena. Seuraavaksi olen lähdössä ensimmäiselle hiihtovaellukselleni Ruotsin suurimman vuoren, Kebnekaisen massiivin ympäristöön. Se jos jokin tuntuu valtavan jännittävältä. Mutta sekin tuntuu tietyllä tapaa itselleni kotoisalta.

Kaiken tekemisen ja uuden kokeilemisen seurauksena ymmärrykseni itsestäni on muuttunut. Samoin uskoni siihen mitä kykenen tekemään.

Elämä on loppupeleissä ihmeellistä seikkailua. Joka päivä voi tuoda mukanaan jotakin uutta ja innostavaa. Kotoa ei ole pakko lähteä kauas löytääkseen inspiraatiota, vaan elämä voi tarjota parastaan missä vain. Pääasia on että kyseessä on sinun seikkailusi, sillä kun löydät oman polkusi, se tulee taatusti tarjoamaan sinulle ikimuistoisia elämyksiä ja muutakin kuin vain sepelillä katettua soratietä.

”Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.”

Suo, seikkailija ja täysikuu
Suo, seikkailija ja täysikuu. Paljon kokenut seikkailijaystäväni Jenni hiihtovaeltamassa Torronsuolla.

Syysvaelluksen ensitunnelmia – Kolme valtakuntaa

Eilen palasimme kotiin syysvaellukselta kollmen valtakunnan rajalle. Tässä hieman ensitunnelmia kuvien muodossa hienosta vaellusreitistä halki Suomen, Norjan ja Ruotsin. Vaelluskertomus seuraa perästä.

Jatka artikkeliin Syysvaelluksen ensitunnelmia – Kolme valtakuntaa

Polkujuoksua Nuuksiossa

Viime viikonloppuna kävin kahden ystävän kanssa Nuuksion Pirttimäessä juoksemassa Bodom Trail -polkujuoksutapahtuman ensimmäisen 12km reitin. Täytyy sanoa että tämä oli todella hieno tapa aloittaa viikonloppu, vaikka sää olikin lauantai-aamuna harmaa ja sateinen. Lauantain lenkki oli ensimmäinen polkujuoksulenkkini kuluvan vuoden puolella ja juuri nyt malta odottaa että pääsen uudestaan poluille juoksemaan.

Jatka artikkeliin Polkujuoksua Nuuksiossa