Usko unelmiisi ja saatat hyvinkin nähdä niiden toteutuvan

Tämän kansikuvan maiseman täytyy olla yksi kauneimpia , jonka minä olen koskaan nähnyt. Ja voitteko kuvitella – se löytyi edestäni herättyäni yhtenä syksyisenä aamuna aikaisin, hypättyäni autooni ja hurautettuani Kuusamosta kohti Rukaa. Olin päättänyt lähteä etsimään aamun usvaa ja tien lähellä sijaitsevalla järvellä näinkin kuinka tämä usva leijui kuin peitto järven yllä ja vangitsi minut juuri tähän hetkeen. Voiko arkitodellisuus todellakin löytyä tällaisen maiseman ääreltä?

Nämä pienet ja yksinkertaiset, mutta valtavan kauniit hetket ovat niitä, jotka tuntuvat minulle hyvinkin merkityksellisiltä. Ne ovat yksi syy siihen, miksi jo vuosia sitten aloin entistä useammin kaipaamaan Helsingistä pohjoiseen. Ne ovat myös yksi syistä, joiden vuoksi aloin jo keväällä suunnittelemaan muuttoa eteläisimmästä Suomesta Kuusamoon.

Kerronpa teille kuitenkin, että minä, paljasjalkainen Helsinkiläinen, en ole aikaisemmin elämässäni asunut  oikeastaan muualla kuin pääkaupunkiseudulla – jos ei lasketa mukaan kokonaista vaihto-oppilasvuotta Australiassa tai haparoivia askeleita opiskeluun Tukholmassa.

Siksi minä varoitan, tätä se vakava pohjoisen kaipuu voi teettää.

Yhtenä yllättävänä hetkenä löydätkin itsesi suunnittelemasta uutta arkea pohjoisessa, Kuusamossa. Kaupungissa, joka ei ollut sinulle vuotta aikaisemmin juuri millään tapaa tuttu.


En ole nuorempana osannut uskoa unelmiini, mutta haastavien olosuhteiden johdosta ajauduin väistämättä kulkemaan kohti asioita jotka tuntuvat minusta merkityksellisiltä. Siksi minustakin on tullut unelmiin uskoja. Monen tapahtuman johdosta ajattelen onneksi tänä päivänä toisin.

Kun uskot itseesi ja raivaat tietä kohti määränpäätä joka tuntuu omaltasi, voit löytää itsesi juuri sieltä, mistä haluatkin.

En osaa vielä maalata tulevaa vuotta tarkasti tai kertoa miten tulevaisuuteni muovautuu, mutta tiedän, että jo seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana tapahtuu paljon kiinnostavia asioita. Näistä kerron pian lisää.

Koska ihminen ei voi loputtomasti toimia oman identiteettinsä ja arvojensa vastaisesti, tuleekin hetki jolloin havaitset, että oikeastaan muita oikeita vaihtoehtoja suunnalle ei koskaan edes ollut.

Monen oivalluksen jälkeen on uusien päätösten tekeminen yllättävänkin helppoa ja kirkasta. Suunta on selkeä. Siltä minusta tuntuu juuri nyt.

Siksi minä olenkin nyt Kuusamossa. Koska tämä on oikein ja minusta tuntuu että täältä urkenee se seuraava tilaisuus.


Omaa polkuani raivatessani ja yrittäessäni seurata omia unelmiani – kaikista esteistä, ulkoisista rajoitteista ja omista henkisistä paineista selviten – olen siivonnut ajatuksiani ja konkreettisia tavaroitani etelässä. Tyhjensin asuntoni ja laitoin sen vuokralle. Haluan olla läsnä täällä pohjoisessa ja haluan kantaa tällä polulla mukanani mahdollisimman kevyttä taakkaa.

Ensimmäistä kertaa olen jättänyt taakseni tutun ympäristön ja lähtenyt tavoittelemaan onnea ja uraa pohjoisessa. Muuttaessani Kuusamoon minulla ei vielä ole työtä eikä tietoa pitkän tähtäimen toimeentulosta, mutta luotan siihen että löydän kovalla työllä ja selkeällä visiolla itselleni antoisan toimeentulon. Monia kiinnostavia tilaisuuksia on jo nyt auennut.

Välillä pelottaa hyvinkin paljon mitä kaikesta tästä onnistun luomaan, useimmiten kuitenkin uskoen unelmiini vahvasti. Olen oppinut ajattelemaan että ne kannattelevat rohkeasti toimivaa sydäntä kyllä.

Siivotessani asuntoani etelässä, törmäsin vanhaan päiväkirjaan johon olen kirjoittanut muistiin itselleni tärkeältä tuntuneen ajatuksen.

Kun ihminen kestää koettelemuksen sydän auki, voi tapahtua ihmeitä. Rohkeus kolminkertaistuu, värit kirkastuvat ja on kuin joka päivä tapahtuisi ihmeitä ihmisten ja yhteensattumien muodossa.”

Oman polun raivaaminen ei taatusti ole helppoa, mutta parhaimmillaan se on juuri tätä, ihmeitä ihmisten ja tapahtumien muodossa.

Valokuvausretkeilyä Nuuksiossa

Viikko sitten lähdettiin ystäväni Maija kanssa valokuvausretkelle Nuuksioon. Ilta oli lämpimän kesäinen ja onnistuneita kuvia saatiin monia helpon retkeilyreitin varrelta.

Lämmin kesäilta oli kaunis ja valokuvaamisen yhdistäminen lyhyeen retkeen oli varsin innostavaa. Me nautimme luonnon rauhasta ja Maija teki kuvaamisesta helppoa, toimiessaan mallinani ja toteuttaessaan kuvausajatuksiani luonnossa. Kuulumisiakin ehdittiin vaihtamaan urakalla, koska viettäessäni niin paljon aikaa pohjoisessa, en ole nähnyt monia ystäviäni usein viimeisen vuoden aikana.

Tällaiset retket jäävät kyllä lämpimästi mieleen. Olen myös saanut valtavasti uusia ideoita ystävien ja tuttujen kuvaamisesta luonnossa, joten pääsen toivottavasti toteuttamaan ideoita mahdollisimman pian.

Jakaisin kuvat tässä, mutta säästän ne vielä toiseen tarkoitukseen. Tässä kuitenkin yksi lempikuvistani viime lauantailta.

Hiljainen, kaunis jättiläinen

Sinä seisot siinä värien kadottamassa iltahämärässä kauniina kuin viipyen saapuva alkutalvi ja olet hiljaa niin kuin taivaan halki leijuvat pilvet. Sinä pyyhit ylitseni kuin voimalla puhaltava tuuli ja kaadat minut kumoon, vaikka seisot paikallasi hievahtamatta.

Seisot niin järkähtämättömästi siinä, että ajattelen voivani koskettaa sinua, vaikken mitenkään saa sinua syleilyyni. Silmät tumman palavina vain odotat kiipenkö minä ylös.

En tiedä kantaako hikeni ylös asti tai paljastatko edes minulle perillä kasvosi. Seisoessani tässä otan silti haasteen vastaan, yhtä vahvasti nyt, kuten joka ikinen kerta kun ollaan vastakkain.

Seisot hiljaa edessäni ja nojaat kylmässä tuulessa minua kohti. Nousen ylös hengitys puuskuttaen ja toivon, että tunnistat tämän periksiantamattomuuteni. Pienen hetken ajan tiedän, että näet minut tässä.

Näytät taas vain pienen palan kauneuttasi minulle, mutta palattuani takaisin olen silti kuin uusi. Se, mitä tällä kertaa jää piiloon näen silti silmät suljettuina. Sinä seisot paikallasi horjumatta ja odotat että minä palaan.


Valtavaara ja Konttainen kuvattuna Rukan Saaruasta suunnalta perjantaina 23.11.2018.

Kean Retki on nyt Kotimatkalla-retkiblogi

Viisi vuotta sitten aloitin matkan, jollaista en olisi ikimain osannut kuvitellakaan aikaisemmin. En vielä silloin tiennyt olevani matkalla kohti tätä nykyistä sielunmaisemaani.

Aloitin ensimmäisen vaelluksen, josta kasvoi niin paljon enemmän. Siitä kasvoi lukuisia elämyksiä ja niiden kautta tarinoita.

Siitä vaelluksesta syntyi valtavasti uusia ideoita ja lukemattomia retkiä. Kaikki nämä retket synnyttivät ystävyyksiä ja joistakin niistä tuli myös hyvin rakkaita. Kehittyi taitoja ja niiden kautta uutta osaamista. Olen saanut paljon, vaikka joskus päätynyt antamaan itsestänikin myös vähän enemmän kuin olin aluksi ajatellut.

Se ensimmäinen vaellus synnytti naurua, joka kaikuu vieläkin. Matka on kirvoittanut myös kyyneleitä ja jokainen niistä on muovannut tarinaa.

Kean Retki on ollut oma matkani kaupungista Kuusamoon ja kuka tietää minne tästä seuraavaksi.


Kaikista eniten tämä on ollut yhtä matkaa, joka jatkuu edelleen: matkaa kohti kotia itsessäni ja matkaa kohti luontoa. Jonakin päivänä se koti on ehkä jotakin vielä suurempaa.

Koti voi olla missä vaan. Jokaisella retkellä ja jokaisella vaelluksella, se on juuri siinä hetkessä ja paikassa missä minäkin olen. Kaupunkiin palattuani tiedän taas kuljettujen askeleiden verran paremmin kuka olen, vaikka matka jatkuu yhtä lailla. Hienoa tästä tekee se, että tiedän matkan antavan paljon, tästä eteenpäinkin. Siihen hamaan tappiin asti.

Olen jatkuvasti perillä, mutta silti taitan matkaa kohti haaveitani ja henkistä kotiani, päivä kerrallaan.

Kaupunkilaisneito löysi luontonsa kyllä jo. Mutta se varsinainen kotimatka, se on vasta alussa.


Kuva otettu Rukan Juhannuskalliolla 21.11.2018, katsellessani ensimmäistä auringonlaskua monen viikon pilvisen ja usvaisen sään jälkeen. Kuvan on ottanut ystäväni Jenni Parttimaa.

Elämänilosta – Onnellisesti ponin selässä keikkuvat muumisaappaat

Silmät kiiltävät onnesta.

Kasvoilta loistaa ilme, jota kuvastaa puhdas ilo. Ne hakevat katsekontaktia ja löytävät sen.

… katso! Minä tässä. Minä ihan itse.

Otin valtavan suuren askeleen, harppauksen suorastaan.
..ja onnistuin.

Pelko ja odottavan jännitys purkaantuu nyt herysvänä ja pidättelemättömänä nauruna. Se kumpuaa syvältä sisältä, valtavana täyttymyksen tunteena.

Minä olen juuri tässä, missä minun kuuluukin. Lähellä luontoa, lähellä näitä eläimiä.

Tätä minut luotiin tekemään. Onnistumaan ja iloitsemaan. Olen yhtä ympäristöni kanssa. Tässä pienen satulan selässä. Seikkalija sisälläni kiljuu ilosta. Opin uutta koko ajan

… minä itse. Osaan ja pystyn.

Löydän suuren palan itseäni katsellessani lapsia kentällä

Olen viikon syyslomalla Helsingissä.

Tullessani talleille ajoin kaupungin halki, joka on päivä päivältä kasvanut suuremmaksi, kiireisemmäksi. Askeleeni loitontuu samassa tahdissa kun kaupunki vilkastuu.

Kiirettä on ihan kaikkialla. Ja taloja, jotka toinen toistaan korkeampina peittävät taakseen metsät, puut, taivaankin. Niiden välistä en erota muuta. Ihan aina en erota itseänikään.

lapset-ratsastaa-6281

Tässä kentän laidalla ja kaupungin ulkopuolella, katsellessani rauhallisesti satulan selässä keikkuvia muumisaappaita, huomaan itsekin jatkuvasti purskahtavani hersyvään nauruun.

En muista äskeisestä ajomatkasta mitään.

lapset-ratsastaa-6285

Tämä lapsen riemu muistuttaa minua omastanikin.

Tällaista riemua se on, oma innostuksenikin, silloin kun olen täysillä läsnä niissä asioissa joita teen mieluiten. Kun seikkailen omilla retkilläni tai urheilen niin että raikas ilma täyttää keuhkoni äärimmilleen ja hiki virtaa otsaltani.

Siksi näihin keikkuviin muumisaappaisiin on niin helppoa samaistua.

lapset-ratsastaa-63101

Olen niin täynnä iloa ja virtaa lähtiessäni kotiin, että hengitän sitä vielä entistä enemmän sisään jokaisella hengenvedollani.

Tiedän taas monen täyden hengenvedon verran lujempana mihin minä kuulun.


Olen pk-seudulta kotoisin oleva nainen, joka on löytänyt intohimonsa kaupungin ulkopuolisesta elämästä. Retkeilen, vaellan ja tutkin ympäristöäni uteliaasti, nyt myös opiskellen valokuvausta Kuusamossa. Jos haluat kuulla lisää elämyksiä ja kertomuksia vuoden mittaiselta seikkailultani Kuusamossa, seuraa myös Kean Retki blogin FB-sivuja.

Iloista syksyä ja talven odotusta!

 

Sooloretkeilyä Kolin vaaroilla


Terveiset Hetasta! Kohta olen jo Kilpisjärvellä, josta lähden muutamaksi päiväksi retkeilemään Pohjois-Norjan Lyngeniin. Tässä ennen sitä kuitenkin vähän kertomusta viime viikonlopun Kolin sooloretkeltä. :)

Jatka artikkeliin Sooloretkeilyä Kolin vaaroilla

SUP-lautailua Helsingissä: aamuretki Käärmeluodolle

Olen kokeillut SUP-lautailua viime vuoden puolella Helsingissä muutamaan otteeseen ja ihastunut tähän hauskaan liikuntamuotoon, joka tuntuu viihdyttävän hyvin monenlaista liikkujaa. Ystävilleni olen kertonut, että suppailu mielestäni sopii aika lailla kaikille ja suppailessa on mahdollista päästä nauttimaan idyllisistä maisemista, merestä ja mieltä tyynnyttävästä melomisesta. Tämän kesän ensimmäiselle SUP-retkelleni osallistuin viime viikolla kesäkuun loppupuolella, kun sain kutsun osallistua TwentyKnotsin järjestämälle aamuretkelle Helsingin Lauttasaaresta kohti Käärmeluotoa.

Jatka artikkeliin SUP-lautailua Helsingissä: aamuretki Käärmeluodolle