Talven kynnyksellä oleva Käylänkoski Kuusamon Kitkajoella

Kuusamon Käylänkoskellä ei löytynyt juurikaan värejä käydessämme siellä joulukuun ensimmäisenä päivänä tutustumisretkellä. Aavistuksen talvesta muistuttava luonto ja vuolas koski olivat silti valloittavan kauniita, värittömyydessäänkin.

Visiitti Käylänkoskella oli ensimmäinen kerta kun pääsin katselemaan koskea läheltä. Muuten olemme ajaneet tästä monet kerrat ohi, silloin kun suuntana on ollut Oulangan kansallispuisto.

Kuusamossa on pitkään ja hartaasti toivottu lunta ja kummasteltu lumettomia maastoja. Hetken kuvailtuamme kosken maisemissa alkoikin kevyt lumisade.

Koskikarat lentelivät ja pulahtelivat kosken kuohuissa etsien ravintoa. Valtoimenaan virtaava vesi koukutti kylkeensä ihmettelemään. Lyhyt hetki ulkosalla iloisessa seurassa kevensi mieltä tiiviiden opiskeluviikkojen jälkeen.

Mietin kotimatkalla, kuinka pienestä ihminen tuleekaan iloiseksi.

 

Kalareissu ilman kalaa, mutta sitäkin enemmän naurua ja odotusta syksyyn

Viime viikonloppu tuntui kesän päätökseltä monellakin tapaa. Lähdimme mökille perjantaina ja saimme istua iltaa terassilla metsäisessä mökkimaisemassa pitkään yöhön kesän lämmön vielä helliessä meitä. Lauantaina sää viileni pysyvästi ja syksyn sateisen harmaat ensitunnelmat olivat yhtäkkiä läsnä.

Tämä rauhallinen ja iloinen viikonloppu tuntui juuri oikealta tavalta juhlistaa kuluneen kesän päättymistä. Vetäydyimme hetkeksi omiin oloihimme ja nautimme yksinkertaisesta mökkielämästä. Kävimme mustikassa löytämättä mustikkaa ja laskimme onkivavat veteen saamatta kalaa. Tärkeintä ei kuitenkaan ollut se, mitä kädessämme oli mustikka- tai kalareissun jälkeen, vaan retkien aikana käydyt innostuneet puheet, joilla maalasimme tulevaa syksyä.

Näihin kuviin pyrin vangitsemaan palan sitä innostusta ja odotusta, jota aika tänä viikonloppuna hyvien ystävien kanssa ruokki.

Saari keskellä suota – talvinen laavuseikkailu Teijon kansallispuistossa

Talviretkeily on Etelä-Suomessa kiehtovaa. Ulkona on useasti hyvin pimeää, luonnossa yöpyjiä ei todennäköisesti ole itsesi lisäksi juurikaan liikkeellä ja sääolosuhteet voivat yllättää melkoisesti. Saatat joulukuussakin tai peräti tammikuussa saada varautua vesisateisiin ja tummaan lumettomaan metsään. Ilmaston lämpenemisen myötä ilmasto on muuttunut jo Suomessa ja se näkyy etenkin vähälumisina talvina täällä etelässä. Jos olet säiden suhteen onnekas, saat kuitenkin retkeillä rapsakan kylmässä pakkassäässä kuuran ja kevyen lumen valaistessa pimeää maisemaa. Pahimmillaan saat kahden vuorokauden retken aikana kokea nämä kaksi ääripäätä, niin kuin meille kävi joulukuun laavuretkellä Teijon kansallispuistossa Salon lähistöllä. Jatka artikkeliin Saari keskellä suota – talvinen laavuseikkailu Teijon kansallispuistossa

Pohjoisen tunturiunelmaa soolovaeltaen Hetta-Pallas-reitillä

Kaupunkilaisena tuntuu joskus siltä että jämähdän liiankin helposti kaupunkiin ja arkirutiineihin. Luonnon helmaan lähteminen täältä vaatii joskus erillistä panostusta. Mieli tekee merkittävästi enemmän poluille juoksemaan, mutta kotiovelta on tarjolla vain asvalttia. Onnekseni oma boksi, jossa käyn epäsäännöllisen säännöllisesti retkien välissä harrastamassa CrossFitiä, on betonielementtien välissä paras juuri sellaisena kuin se on. Sinne on aina helppo lähteä. Mutta jos haluaa jonnekin luonnon helmaan, retkeilemään tai vaeltamaan, saa lähtemistä suunnitella vähän enemmän. Etenkin jos liikkuminen on julkisen liikenteen tai kimppakyytien varassa. Jatka artikkeliin Pohjoisen tunturiunelmaa soolovaeltaen Hetta-Pallas-reitillä

Melontaharrastuksen aloittaminen

Olen jo useampana kesänä haaveillut pääseväni aktiivisemmin harjoittelemaan melontataitojani sekä tekemään myös yhden ja useamman yön kestäviä melontaretkiä. Melontakokemusta minulla ei ole taustalla vielä paljoa, mutta can do -asennetta sitäkin enemmän. Aika on ollut se suurin kynnyskysymys, eli miten tähän, kaikkien muidenkin kivojen harrastusten ohella, löytää aikaa.

Olen käynyt satunnaisia kertoja melomassa Helsingin läheisyydessä, mutta sellaisella muovisella peruspulkalla melominen parin tunnin ajan keskustan lähivesissä ei ole sytyttänyt suurta liekkiä. Tarvitaan jotain kiehtovampaa, nätimpiä maisemia, vähän omaa vaivannäköä melontamatkan eteen ja heräämisiä kauniilta luodoilta.

Tämä mielessä, olen jo parina vuotena yrittänyt liittyä paikallisiin melontaseuroihin. Se ei onnistu, jos ei ole kovin aikaisin liikenteessä alkeiskursseille ilmoittautumisen suhteen. Kaksi kevättä peräjälkeen olen nyt jonottanut yhden paikallisen melontaseuran vajalla Mustikkamaalla ilmoittautumisten alkamisajankohtaan nähden liian myöhään. Tuntia ennen ilmoittautumisen avautumista on ollut tarjolla vain varasijojen varasijoja. Siispä käynnistin tänä keväänä Plan B:n ja ilmoittauduin Natura Vivan merimelonnan alkeiskurssille.

Syväluotaavampaa melontakokemusta oli pohjalla n. kuuden vuoden takaa, kun suoritin samaisen yrityksen kautta koskimelonnan alkeiskurssin. Tuolloin vietin hauskan viikonlopun Kymijoen Pernoonkoskilla ja harjoittelin Lariolan Ilkan sekä Outin luotsaamana jopa onnistuneesti myös eskimokäännöksiä. Melontaharrastus ei vain silloin vielä ottanut tuulta alleen, mm. melontaseuran ja oman ajanpuutteen takia. Nyt visio melontaretkeilyn suhteen on kirkkaampi.

Kävin siis muutama viikko taaksepäin Natura Vivan kolmipäiväisellä kurssilla Vuosaaren melontakeskuksessa. Kurssilla opeteltiin Eurooppalaisen EPP1 -tason vaatimukset täyttävät melonnan perustaidot. Tämä EPP1 (tulee sanoista Euro Paddle Pass) on Suomen melonta ja soutuliiton verkkosivujen mukaan melonnan ensimmäinen taitotaso, joka täyttää vähimmäisvaatimukset Eurooppalaiselle melonnan taitokoeporrastukselle. Suorittamalla alkeiskurssin joka täyttää EPP1-tason vaatimukset, voit siis osallistua toisessa EPP-jäsenmaassa EPP1-tason melontaretkelle. Kätevää ja vertailukelpoista.

Natura Vivan kurssi oli kiva. Osasin tosin jo etukäteen odottaa että kurssilla ei olisi tylsää, sillä viihdyin jo sillä vuosia aiemmin suoritetulla kurssilla hyvin. Olin myös iloisesti ilahtunut kun Ilkka sekä Outi muistivat minut vielä vuosienkin takaa. Ensimmäisenä kurssipäivänä harjoittelimme perustekniikkaa, toisena tekniikan lisäksi pelastautumista ja kolmantena päivänä tehtiin lyhyehkö retki, jonka aikana yritin vielä itse keskittyä siihen haastavimpaan osioon, eli eteenpäin melonnan tekniikkaan. ;) Kyllä se sieltä vähän pidemmällä melontaetapilla alkoi löytymään, vaikka ensin olikin hankala saada oikeaa melonta-asentoa iskostettua lihasmuistiin. Kuvista näkyy hieman kurssin tunnelmia.

Seuraavina retkitarinoina kerron lisää kokemuksia ensimmäisistä yön yli melontaretkistäni ja niistä luodoilla heräämisistä!

Näiden blogijulkaisujen välissä jaan myös lisää kokemuksia, kuvia ja itseäni kiinnostavia linkkejä Kean Retki -sivulla Facebookissa. Kannattaa klikata itsensä sivun tykkääjäksi myös sinne, niin pysyt kartalla muistakin kiinnostavista ajatuksista. :)

Miten houkutella ihminen tunturiin

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Suomen Ladun kanssa tuli tehtyä ensimmäinen kesävaellukseni UK-puistossa Saariselän erämaa-alueella kolme vuotta sitten (elettiin siis kesää 2013). Uteliaisuus ulkona liikkumista kohtaan oli pikkuhiljaa herännyt aiempina vuosina ja keväällä 2013 totesin että asialle täytyy tehdä jotakin. Olin retkeillyt vähemmän sorttisesti ja ulkoillut kesämökkityyppisesti eteläisessä Suomessa, mutta vaeltamista en ollut aiemmin harrastanut. Ensimmäinen kriittinen tekijä oli mielestäni kartan ja kompassin käytön opettelu. Ilmoittauduin Helsingin Suunnistajien suunnistuskurssille huhtikuussa, mutta toukokuussa sain ahaa-elämyksen kun tajusin että Suomen Ladun kautta on mahdollista vähemmän kokeneenkin lähteä vaeltamaan ja halutessaan oppimaan reippaastikin vaelluksesta, retkeilystä ja ihmisten liikuttamisesta.

Kesällä 2013 koukutuin sitten lopulta Suomen Ladun kautta kaikkeen muuhunkin ulkoliikuntaan ja sain keinoja/taitoja joilla lähteä toteuttamaan omia retkihaaveita ihan konkreettisesti. Enpä ollut kaupunkilaisena osannut kuvitella mielessäni miltä 120 km vaeltamista kairassa tuntuu, kantaen kaikki viikon varusteet itse. Lapissa olin käynyt vain 2 kertaa aiemmin laskettelemassa, ja mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä nyt. Hyviä asioita edistävät Ladulla kun vievät ihmisiä ulos. Heidän kesäohjelmistoonsa kannattaa ehdottomasti tutustua.

Omalla vaelluksellani, joka merkkaa itselleni monella tapaa käänteentekevää kesää, opin ne kriittiset taidot, joiden pohjalta olen tehnyt monta muutakin kiehtovaa retkeä sen jälkeen. Pohjaa tälle loi jo se, että tälle opaskurssille saatiin jopa ennakkotehtäviä, joihin perehdyin valtavalla innolla. Vaikken ollut vaeltanut aiemmin, niin koin että uteliaalla luonteellani ja motivaatiollani sovin tähän tehtävään kuin nakutettu, kun vielä vaellus- ja ulkoilukokemusta karttuu.

Se tunne kun kuulin päässeeni mukaan Ladun elämykselliselle vaellukselle 2013 kesänä oli mieletön. Valmistautuminen vaellukseen itsessään jo hymyilytti enkä malttanut pysyä nahoissani, vaikka jälkikäteen hymyilyttää vielä enemmän osa vaellukselle melkein mukaan lähteneistä varusteista. :)  Plaston muovinen ja lapsille tarkoitettu hiekkalaatikkolapio ei muuten sovellu kaivamaan huussimonttuja kymmenelle hengelle kovaan maahan kairassa. Myöskään jo itsessään parin kilon painoinen ja lähes sentin paksuisesta köydestä muodostuva köysinippu ei hyödytä vaeltajaa niin paljon kuin se painaa rinkassa.. Rinkkalautan saa tehtyä muistakin vaelluksella mukana kulkevista asioista. Näitä ja monta muuta asiaa viisaampana tulin vaellukselta kotiin.

Monen muuan asian ohella opettelin ja opin mm. turvallisuuteen, suunnistamiseen ja erämaassa liikkumiseen, kasvistoon ja eläimiin, sekä ryhmädynamiikkaan liittyviä asioita. Tässä ihan vain muutama asia joita vaelluksen aikana käytiin läpi. Meitä vaelsi kairassa kaksi 10 hlön ryhmää samanaikaisesti ja pääoppaiden/kouluttajien lisäksi sain oppia myös omalta vaellusryhmältäni paljon. Välillä kohtasimme tilanteita, joissa oikeasti piti miettiä järkeviä tapoja toimia. Suunnistaminen polkujen ulkopuolella erämaassa oli vähintäänkin kiehtovaa ja välillä haastavaakin. Ihan käytännön asioiden lisäksi saimme oppailtamme hyvät työkalut siihen, miten kohdata vaelluksella mahdollisesti eteen tulevia haasteita. Kenties suurin tämän reissun haaste oli, kun jouduimme oikeasti evakuoimaan yhden loukkaantuneen henkilön pois tunturista. Sitä ennen olimme jakaneet hänen rinkkansa varusteet kokonaisuudessaan tasan kaikkien muiden vaeltajien kesken. Toinen ”läheltä piti” -tilanne, oli kulkeminen huomaamattamme maa-ampiaispesän yli. Moni porukasta sai pistoksia, mutta onneksi ei hän, joka oli niille pahiten allerginen. Kiehtovaa oli myös oppi itsestä, eli oman jaksamisen seuraaminen pitkillä päivämatkoilla kun selkä oli väsynyt, rinkka painoi, väsytti pitkän päivän jälkeen ja matkaa oli vielä vähän jäljellä.

Kaikkiin näihin tilanteisiin olimme varautuneet etukäteen yhdessä perusteellisesti ja ryhmässä oli turvallinen olo, sillä luotin jokaiseen kanssakulkijaani, vaikka ennen retkeä olimme toisillemme ventovieraita. Tämä on muuten myös yksi syy miksi kannattaa lähteä vaeltamaan, mielellään sopivan kokoisessa porukassa. Harvoin pääsee kokemaan niin tiukkaa yhteennivoutumistan ihmisten kesken, kuin viettämällä viikon yhdessä erämaassa. Luottamus toisiin ihmisiin on hieno asia ja yhteiset elämykset toinen. Elämyksetkin tuppaavat vielä moninkertaistumaan ulkona.

Tapasin vaelluksellani ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt monia viikonloppuja sen kesävaelluksen jälkeen, tutkien uusia paikkoja ja kehitellen välillä hullunhauskojakin ideoita tuleville retkille. Sain itseluottamusta lähteä retkeilemään yksinkin. Tässä kolmen vuoden takaisia kuvia katsellessani mieli tekee takaisin tuohon kesään. Onneksi nyt on mitä paras hetki suunnitella tulevan kesän vaelluksia. Taidankin myös ilmoittautua sille Suomen Ladun talvivaelluksen opaskurssille heti kun ilmoittautuminen aukeaa.. :)

Käykääpä vielä katsomassa video, jos ette vielä ole tutustuneet Suomen Ladun toimintaan.

 

 

Kebnekaise runt – maistiaisia hiihtovaellukselta

Viikko sitten hiihdeltiin Pohjois-Ruotsissa – kuusi elämyksellistä päivää ja viisi makeasti nukuttua yötä. Reippaassa viidessä päivässä kerettiin hiihtämään yhteensä peräti 100 kilometriä ympäri Ruotsin korkeimman tunturihuipun, eli Kebnekaisen. Kebnekaisen massiivin ympäristö tarjosi ensimmäistä kertaa pitkälle hiihtovaellukselle lähteneelle sääelämyksiä täydestä auringonpaisteesta melkeinpä whiteoutiin ja maastoa leppoisasta tasamaasta kohtalaiseen ylä- ja alamäkeen. Hauskaa oli ja hyvä seura kruunasi retken.

Reissuun valmistautuminen vei melkoisen paljon ajatuskapasiteettia ja edellytti kohtalaisesti säätämistä jo useamman viikon ajalta ennen matkaan lähtöä. Siihen nähden on mieletöntä että reissu itsessään on jo tehty. Lähipäivinä tulenkin käymään läpi nyt vihdoin puretut valokuvat ja kertomaan kuvin ja tarinoin kyseisestä hiihtovaelluksesta ensikertalaisen silmin.

Sen verran voin kuitenkin sanoa jo nyt, että hullun hienoa, elämyksellistä ja opettavaistahan se oli. :)

Jedi
Lumijedi. Terveisiä lumen ja viiman keskeltä.

Valkoiset tunturit
Paikoitellen näkyvyys oli.. noh, vähäistä. Hurja, miten kaunis maisema voi silti olla.

Ruotsalaiset vaeltavat rinkat selässä tuvalta tuvalle.
Ruotsalaiset vaelsivat rinkat selässä tuvalta tuvalle. Tässä joukko hurjapäitä, joiden askeleita emme lähteneet seuraamaan, kun näyttivät katoavan ylös 45° rinnettä. Riitti että täällä ei nähnyt juuri mitään. :)

Kungsleden talvella - välillä Sälka ja Singi.
Kungsleden talvella – välillä Sälka ja Singi.