Elämänilosta – Onnellisesti ponin selässä keikkuvat muumisaappaat

Silmät kiiltävät onnesta.

Kasvoilta loistaa ilme, jota kuvastaa puhdas ilo. Ne hakevat katsekontaktia ja löytävät sen.

… katso! Minä tässä. Minä ihan itse.

Otin valtavan suuren askeleen, harppauksen suorastaan.
..ja onnistuin.

Pelko ja odottavan jännitys purkaantuu nyt herysvänä ja pidättelemättömänä nauruna. Se kumpuaa syvältä sisältä, valtavana täyttymyksen tunteena.

Minä olen juuri tässä, missä minun kuuluukin. Lähellä luontoa, lähellä näitä eläimiä.

Tätä minut luotiin tekemään. Onnistumaan ja iloitsemaan. Olen yhtä ympäristöni kanssa. Tässä pienen satulan selässä. Seikkalija sisälläni kiljuu ilosta. Opin uutta koko ajan

… minä itse. Osaan ja pystyn.

Löydän suuren palan itseäni katsellessani lapsia kentällä

Olen viikon syyslomalla Helsingissä.

Tullessani talleille ajoin kaupungin halki, joka on päivä päivältä kasvanut suuremmaksi, kiireisemmäksi. Askeleeni loitontuu samassa tahdissa kun kaupunki vilkastuu.

Kiirettä on ihan kaikkialla. Ja taloja, jotka toinen toistaan korkeampina peittävät taakseen metsät, puut, taivaankin. Niiden välistä en erota muuta. Ihan aina en erota itseänikään.

Tässä kentän laidalla ja kaupungin ulkopuolella, katsellessani rauhallisesti satulan selässä keikkuvia muumisaappaita, huomaan itsekin jatkuvasti purskahtavani hersyvään nauruun.

En muista äskeisestä ajomatkasta mitään.

Tämä lapsen riemu muistuttaa minua omastanikin.

Tällaista riemua se on, oma innostuksenikin, silloin kun olen täysillä läsnä niissä asioissa joita teen mieluiten. Kun seikkailen omilla retkilläni tai urheilen niin että raikas ilma täyttää keuhkoni äärimmilleen ja hiki virtaa otsaltani.

Siksi näihin keikkuviin muumisaappaisiin on niin helppoa samaistua.

Olen niin täynnä iloa ja virtaa lähtiessäni kotiin, että hengitän sitä vielä entistä enemmän sisään jokaisella hengenvedollani.

Tiedän taas monen täyden hengenvedon verran lujempana mihin minä kuulun.

---

Olen pk-seudulta kotoisin oleva nainen, joka on löytänyt intohimonsa kaupungin ulkopuolisesta elämästä. Retkeilen, vaellan ja tutkin ympäristöäni uteliaasti, nyt myös opiskellen valokuvausta Kuusamossa. Jos haluat kuulla lisää elämyksiä ja kertomuksia vuoden mittaiselta seikkailultani Kuusamossa, seuraa myös Kean Retki blogin FB-sivuja.

Iloista syksyä ja talven odotusta!

 

Nyt kutsuu Kuusamo – Ajatuksia siitä kun haaveet täydentyvät yllättäen

Elämä on aikamoinen seikkailu. Joskus tarjoutuu tilaisuuksia, joita ei vain voi sivuuttaa, vaan niihin on tartuttava, vaikka kuinka jännittäisi.

Löysin jo vuosi sitten kiinnostavan valokuvaukseen, kuvajournalismiin ja kuvalliseen/digiviestintään keskittyvän valokuvauslinjan Kuusamosta. Linja painottuu luonto- ja maisemakuvaukseen ja opintojen aikana tehdään useita kuvausretkiä.

Minähän rakastan viettää aikaa luonnossa vaeltaen ja kamera kulkee aina mukana. Jos vuodesta voisi tehdä täydellisen, suorittaisin eräopasopinnot myös tässä samalla, mutta koen että ensisijaisesti haluan panostaa kuvallisen viestinnän osaamiseeni, sillä eräopasopinnot voin tehdä myöhemminkin. Ja koska Kuusamon seudun luonto.

Tällaista tilaisuutta tutkia Kuusamon ja Lapin luontoa kamera kädessä vuoden ajan osuu kohdalle harvoin!

Kulunut kesä on ollut hauska ja aika on mennyt kuin siivillä, mutta nyt päätin hyödyntää tilaisuuden, jota ei aina tule vastaan. Siispä tulen viettämään valtaosan viikoistani seuraavan vuoden ajan Kuusamossa ja pohjoisen kuvausretkillä. Kuusamoon lähden jo reilun viikon päästä.

Mahdollisuuksien mukaan tulen tekemään satunnaisia etäopintoviikkoa Helsingistä käsin, jotta näen läheisiä, voin varmistaa että kasvitkin pysyvät hengissä ja pääsen täältä käsin hoitamaan myös sovittuja sisältöprojekteja.

Tästä alkaa vuoden mittainen tarina, josta tulen kirjoittamaan sivuilleni entistä tiheämmin.

Jahka ajatukseni kirkastuvat ja jännitykseltäni maltan, kerron reissusuunnitelmistani ja valmistautumisesta lisää. Ihan ensimmäiseksi täytyy ostaa auto. Toiseksi aion kiivetä Valtavaaralle. ❤️

Kotimatkalla – paluu Kaldoaivin erämaasta kaupunkiin

Palasin juuri viikon tunturivaellukselta, ensimmäistä kertaa Kaldoaivin erämaassa. Ajoimme reipas viikko sitten Helsingistä/Lohjalta Nuorgamiin ja teimme kuuden yön vaelluksen helteisessä Kaldoaivin erämaassa. Viikko oli hieno, kuten pohjoisen vaellukset aina. Se kotiinpaluu onkin toinen tarina, joka kirvoittaa nykyisellään aina voimakkaita tunteita. Avasin kotioven kirjaimellisesti ihan hetki sitten, mutta tuntuu, että olen edelleen kotimatkalla.

…

Tihrustin kyyneleitä päästyäni viimein yksin junaan, viimeiselle kotimatkaetapille. Tämä kotiinpaluu jo sen viikon tunturiin tuijottelun jälkeen on melkoista tunnemyrskyä ja uhmakasta vastarintaa.

Mun sydän on nyt jossakin ihan muualla kuin täällä kaupungissa, mutta vielä en osaa sanoa tarkalleen missä se liihoittaa. Se on pyrkinyt tekemään kotinsa moneen paikkaan ja käänteeseen, mutta vielä se ei ole asettunut.

Tähän maisemaan sen olemus kuitenkin kiteytyy. Tähän pauhaavaan, myrskyisään, enteilevään, tolkuttoman kauniiseen, kaiken syleilevään, kaiken hyväksyvään, kaikkea yhdistävään ja mitään hylkäävään luontoon.

Jos en muuten osaa sanoa kodin paikkaa juuri nyt, niin tässä se sydän kuitenkin asuu ja tänne se aina asettuu iltaisin rauhalliseen uneen kun suljen silmät. Täällä sen on valtavan hyvä olla.

Kuukauden retki – Yö luonnonhelmassa kuukausittain

En olekaan tainnut kertoa teille kuukauden retkistäni aikaisemmin. Vuonna 2013 hurahdin vaeltamiseen ja retkeilyn makuun. Siitä alkoi polku, joka jatkuu edelleen.

Ystävieni kanssa aloimme kesän 2013 jälkeen retkeilemään hyvin aktiivisesti ja siitä syntyi ajatus kuukauden retkistä. Jos mieli ulos luontoon on niin kova, että retken/vaelluksen päättyessä jo haikailet seuraavan seikkailun perään, helpottaa kun seuraava kiintopiste on ripeästi tiedossa. Arjen askareistakin  selviää paremmin, kun arkea katkaisee itselle olennaisella luksuksella. Minulle se on uusien paikkojen näkemistä ja retkeilyn elämyksellisyyttä tavalla tai toisella ulkona liikkuen ja luonnossa yöpyen.

Nykyään tunnen jo pientä levottomuutta, jos seuraavaan seikkailuun on paljon aikaa. Olen kesän 2013 ensimmäisestä vaelluksesta lähtien siis yöpynyt luonnossa käytännössä joka ikinen kuukausi muutamilla suotavilla poikkeuksilla. Yksi esimerkki on kevät 2017 huhti- ja toukokuu, jolloin mieli oli enimmäkseen uuden asunnon hankinnassa ja lähestyvässä muutossa. Sen jälkeen minulle, arjen toimistotyöläiselle on kuitenkin kertynyt luontoöitä jo 18.

Vuoden 2017 vähintään yhden yön retkeni:

• Tammikuu: kolmen yön talviretki hiihtäen Syötteen kansallispuistossa
• Helmikuu: viikon hiihtovaellus ja Suomen Ladun opaskurssin talvi osa UK-kansallispuistossa
• Maaliskuu: talvinen laavuretki ja yöpyminen Vaakkoilla, Kämmenlammen laavulla
• Huhti- ja toukokuu: ajatukset olivat poikkeuksellisesti uuden asunnon etsinnässä, asuntokauppojen hoitamisessa ja tulevassa muutossa
• Kesäkuu: kolmen yön luksusmelontaretki telttaillen Päijänteen kansallispuistossa, tämän lisäksi myös kaksi yötä Joensuun Enossa järjestetyssä Jukolan viestissä
• Heinäkuu: viikon vaellus ystävien kanssa Käsivarren erämaassa, Lapissa
• Elokuu: viikon vaellus ja ensimmäinen vaellusopastukseni 10 henkilön ryhmälle Käsivarren Lapissa
• Syyskuu: opastus ja kahden yön teltta retki 10 henkilön ryhmälle Helvetinjärven kansallispuistossa
• Lokakuu: puolentoista viikon päästä suuntaamme opasystävieni kanssa syysretkelle, paikka tarkentuu vielä
• Marraskuu: kaikki on mahdollista ja retkipaikka tarkentuu fiilispohjalta
• Joulukuu: joululomalla pidän töistä 2 viikkoa vapaata ja suuntaamme ainakin kolmeksi yöksi Pyhä-Luoston kansallispuistoon hiihtovaeltamaan ja tunnelmoimaan erämaatupia. Jos innostumme, niin tässä yhteydessä kerkeisi tekemään useammankin retken.. :)

Omilla kuukauden retkilläni yövyn aina vähintään yhden yön ulkosalla. Jos tähän listaisin kaikki viimeisten vuosien retket ja vaelluksen, olisi lista todella pitkä. Viime vuonna (2016) tein kuitenkin viikon tai vajaan viikon mittaisia vaelluksia pohjoisessa kaksi (hiihtovaellus Kebnekaisen ympäri ja oma soolovaellukseni Hetta-Pallaksella). Lapissa kävin vaeltamassa etelästä käsin yhteensä neljä kertaa. Alkuvuodesta Loppiaisena vietimme 3 yötä talviretkeillen -30 asteen pakkasessa Oulangalla, harjoittelin talvivaeltamista kahden yön verran Torronsuolla, tein kolmen yön telttaretken Itä-suomessa Kolin kansallispuistossa ja melontaretkiä/saariyöpymisiä kalenterissa oli ainakin kolme Keski-Suomessa ja Helsingin saaristossa. Muutamaan otteeseen lähdimme muuten vain spontaanisti laavuretkelle (kaksi yötä joulukuussa Teijon kansallispuistossa) tai telttailemaan (Porkkalanniemessä ystävän kanssa kesällä). Retkeilimme ja telttailimme myös Pohjois-Norjan Lyngenissä vajaan viikon. Taidanpa kertoa aiempien vuosien kuukauden retkistäni toisella kertaa kun lista venyy ja venyy.

Tulen kertomaan kuukauden retkistäni jatkossa enemmän blogissani. Omia retkiäni tulen jakamaan instagramissa myös #kuukaudenretki -tunnisteella ja haluan haastaa sinutkin mukaan jakamaan omia kuukauden retkiäsi myös muille #kuukaudenretki -hashtagilla.

Laitetaan ilo kiertämän ja kerrotaan mitä kaikkea hienoa voi kokea, lähtemällä vaikka ihan vain yhdeksi tai jopa useammaksi yöksi luonnon helmaan. Näiden elämysten muisteleminen ja tulevien suunnitteleminen nimittäin rikastuttaa arkea valtavasti.

Kuinka usein sinä vietät yösi luonnon helmassa?

Vaellus- ja retkeilykuulumisia

Kevät ja kesä. Nämä vuodenajat menivät vauhdilla ja melkoisella myllerryksellä. Onko pitkään aikaan tapahtunut näin paljon yhden vuoden sisällä? No en kyllä muista että olisi. Paljon hyvää on tapahtunut ja jotta blogin kirjoittaminen jatkossakin tuntuu yhtä luontevalta, kerron mitä kaikkea vuoteen on mahtunut.

Alkuvuodesta ihmettelin missä maailma (ja etenkin minä siinä) makaa, kun yksi ihmissuhde päättyi. Keväällä kuitenkin ostin todella pitkään haaveissa olleen oman kodin ja aloin tekemään siitä itselleni ihanaa tukikohtaa. Retkeilin ja ulkoilin paljon.

Helmikuussa suoritin Suomen Ladun opaskurssin mahtavalla talvivaelluksella UK-puiston erämaassa. Kesällä tein kolmen yön luksusmelontaretken hyvän ystävän kanssa Päijänteen kansallispuistossa ja heinäkuussa vaelsin viikon verran ystävien kanssa Käsivarren erämaassa. Elokuussa toimin elämäni ensimmäistä kertaa oppaana vaelluksella, johdattaen kymmenen hengen porukkaa viikon ajan nyt jo tutummissa maastoissa Käsivarren Lapissa. Viikko sitten tein myös ensimmäisen viikonloppuretkiopastukseni Helsingin Ladulle.

Kesällä tapahtui myös muuta hienoa. Ystävyytenä alkanut ihmissuhde syveni ja muuttui parisuhteeksi. Vaikka ilmassa olikin ollut pientä uteliaisuutta jo aiemmin, tuntui kaikki silti tapahtuvan todella yllättäen kun kaksi samanhenkistä, samanlaisilla arvoilla, huumorintajulla ja kiinnostuksen kohteilla varustettua ihmistä kohtasivat.

Yhtäkkiä oma pieni tukikohtani onkin muuttunut myös toisen ihmisen kodiksi ja suunnittelemme yhdessä tulevaisuutta. Yksi luontoihminen löysikin yllättäen rinnalleen toisen. Kaikista vastaväitteistä riippumatta, on mahdollista kohdata toinen ihminen erämaassa, jossa juurikaan muita ihmisiä ei kulje.

Tulevia retkiä ja vaelluksia tulen tekemään samalla tavalla kuin aikaisemminkin, joskus ystävien kanssa, joskus itsekseni. Mutta ison osan retkistä tulen tekemään yhdessä rakkaan ihmisen, Satun kanssa.

Kolme hienointa asiaa talvivaeltamisesta

Äskettäisestä hiihtovaelluksesta on vierähtänyt jo jokunen viikko ja olen parhaani mukaan orientoitunut takaisin kaupunkiin ja työhön.

Tai no.. Oikeasti elän pienessä illuusiossa siitä, että pääsen taas kivuttoman pian elämään saman viikon uudestaan, tai vähintään simuloimaan vastaavan elämyksen edes lyhyemmän vaelluksen muodossa, pian. Tässä viikkojen aikana olen elänyt uudestaan ja uudestaan kaikkia hiljattain koettuja uusia asioita, samalla kun haikailen entistä pahemmin uusien retkien ja elämysten perään.

Perjantai-illan hupia monipolttoainekeittimen kanssa

Perjantai-illat voivat nykyään näyttää melkoisen erilaiselta kuin 10 vuotta sitten. Ostin nimittäin itselleni vihdoin eilen pitkään mielessä olleen monipolttoainekeittimen. Illalla työpäivän päätteeksi kaadoin itselleni lasin punaviiniä ja aloitin tutustumisen värkkiin.

Pohjoisen tunturiunelmaa soolovaeltaen Hetta-Pallas-reitillä

Kaupunkilaisena tuntuu joskus siltä että jämähdän liiankin helposti kaupunkiin ja arkirutiineihin. Luonnon helmaan lähteminen täältä vaatii joskus erillistä panostusta. Mieli tekee merkittävästi enemmän poluille juoksemaan, mutta kotiovelta on tarjolla vain asvalttia. Onnekseni oma boksi, jossa käyn epäsäännöllisen säännöllisesti retkien välissä harrastamassa CrossFitiä, on betonielementtien välissä paras juuri sellaisena kuin se on. Sinne on aina helppo lähteä. Mutta jos haluaa jonnekin luonnon helmaan, retkeilemään tai vaeltamaan, saa lähtemistä suunnitella vähän enemmän. Etenkin jos liikkuminen on julkisen liikenteen tai kimppakyytien varassa.