Lähiretki: Nuuksion kansallispuisto ja Haltian Luontokeskus

Pääsiäisenä kaivattiin ulos retkelle, koska edellisestä reippaammasta ulkoilulenkistä on jo vierähtänyt tovi. Lyhyt pyrähdys kaupungista metsään näin kevään korvilla antaa myös talvessa vielä viipyvän ihmisen hetken aikaa nauttia talvisista maisemista. Silloin kun Helsingissä on jo täysi kevät, viipyy talvi metsän puolella vielä hieman pidempään. Pientä vaellusnälkää potevalle Nuuksio on myös loistava paikka hoitaa puutostila helposti kuntoon ennen seuraavia kauemmas suuntautuvia retkiä.

Holma-Saarijärven iltatulet.
Holma-Saarijärven iltatulet.

Päätimme siis tehdä yhden yön retken nyt jo hyvin tutuille poluille ja myös melko tuttuun metsään. Kurvasimme Leppävaarasta Siikajärvelle bussilla ja kävelimme hämärtyvässä metsässä reippaan puolen tunnin matkan Holma-Saarijärven pohjoisemmalle tulipaikalle.

Ensimmäinen lahjaksi saamani McKinleyn teltta on palvellut hyvin lyhyemmillä retkillä. Muita yöpyjiä ei tällä kerralla ollut paikalla, vaan saatiin nauttia iltatulista pimeässä metsässä itseksemme. Pääsiäislauantaina Holma-Saarijärven yllä roikkui sankka sumu, mutta sunnuntaina saatiin kulkea auringonpaisteessa. Keväinen sää näkyi väkimäärissäkin puiston poluilla sunnuntaina. Nuuksiossa näkyi koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, päiväretkeilijöitä, useampia Fatbike-pyöräilijöitä ja muita ulkoilijoita. Yksi rohkea uskalsi pyörineen myös Holma-Saarijärven jäille. Pyöräily läskipyörillä poluilla näytti vauhdikkaalta ja hauskalta, ja oma into kaivaa maastopyörä varastosta ulos poluille kasvoi samalla, kun katselin läskipyörien katoavan ketteränoloisesti metsään.

Lauantaina käveltiin Holma-Saarijärveltä lyhyt lenkki Myllylammen kautta Haltialle. Polku Myllylammen ja Haltian välillä oli hyvin jäinen ja moni lapsiperhe ja muu ulkoilija liukastelivat poluilla yhtä reippaasti kuin mekin. Tätä reittiä en ole kulkenut aikaisemmin Haltiaan asti, ja nätti polunpätkä testattiinkin nyt ensimmäistä kertaa. Keväällä kinostuneiden lumien ja jäiden sulettua tämäkin reitti on varmasti hyvin suosittu.

Punarinnakierroksen jäiset polut.
Punarinnakierroksen jäiset polut.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.

Retki päätettiin Haltiaan, jossa tällä kertaa tutustuttiin myös yläkerran kahvion upeisiin maisemiin ja valoisaan terassiin, sekä myös Teemu Järven Forest greetings -näyttelyyn. Olen jo aikaisemminkin päässyt tutustumaan Teemun luonto- ja eläinaiheisiin taideteoksiin ja Haltian valoa pursuavissa tiloissa ne pääsivät nytkin oikeuksiinsa. Lempiteokseni Teemun kuvista oli ehdottomasti Kinastelevat korpit. Haaveilen sellaisesta roikkumasta omalla seinälläni jokin päivä. Teemun kuvia kannattaa käydä katsomassa paikan päällä ja aurinkoisena päivänä myös ihastella upeita maisemia Haltiasta kohti Nuuksion Pitkäjärveä. Samalla voi nauttia vaikka kupin kahvia tai lautasellisen ahvenkeittoa, niinkuin itsekin tein.

Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää.
Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää maisemassa.
Haltian Luontokeskuksen maisematerassi.
Haltian Luontokeskuksen aurinkoinen maisematerassi.
Teemu Järven Sielulintu.
Haltiassa voi ihastella myös Teemu Järven taideteoksia. Tämä on Sielulintu, hyvin kaunis sellainen. Muinaisissa uskomuksissa sielu ja lintu ovat kytköksissä ja sielulintu voi lentää unen aikana vapaana. Puinen sielulintu nukkujan vierellä huolehtii, ettei sielu karkaa omille teilleen unen aikana.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.

Syysvaellus – Kolme valtakuntaa

Syksy tulee väistämättä ja on taas kiehtovaa seurata vuodenaikojen vaihtumista. Kesä jää taakse ja mieli viritetään monella tapaa kohti uutta kautta, hämärää ja tunnelmaa. Jonkinlainen uusi vaihe koittaa taas. Mitä se tuo tullessaan? Mennyt viikko toi jo uudet kiinnostavat työtehtävät ja viikon päästä tähän aikaan teen kolmatta päivää matkaa maastossa Kilpisjärven sekä kolmen valtakunnan rajan lähistöllä, ensimmäisellä syysvaelluksellani. Siinä on jo paljon uutta ja innostavaa kaupunkilaiselle.

Jatka artikkeliin Syysvaellus – Kolme valtakuntaa

Kopparnäs-Störsvik – Lyhyt pääsiäisretki (osa 2)

Kopparnäs ja Störsvik - Uudenmaan virkistysalueyhdistysPääsiäisretken toiseksi päiväksi ja yöksi suunnattiin Porkkalanniemestä hieman lounaaseen päin, eli Kopparnäs-Störsvik-suunnalle Inkoon Degerbyhyn. Olin katsonut tätäkin paikkaa jo etukäteen ja kantavana ajatuksena myös tämän ulkoilualueen valinnassa oli lyhyt etäisyys Helsingistä ja merenranta-teema. Yöpyessä esimerkiksi Kopparnäsin suunnalla, tästä saisi lyhyehkön päiväkävelylenkin kun suunnattaisiin Kopparnäsista Störsvikiin ja sieltä takaisin. Päätettiin siis ajaa Kopparnäsin Rävberget -tulipaikalle ja kävellä sieltä rantoja pitkin koilliseen Störsvikin näköalapaikalle. Näistäkin kohteista löytyy hyvin tietoa alueita ylläpitävän Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen sivuilta.

Jatka artikkeliin Kopparnäs-Störsvik – Lyhyt pääsiäisretki (osa 2)

Porkkalanniemi – lyhyt pääsiäisretki (osa 1)

Pieni irtiotto pääsiäisenä oli paikallaan ja päädyimme lähtemään kahden yön retkelle rannikolle Porkkalanniemeen sekä siitä eteenpäin Kopparnäsiin. Mielessä on pitkään pyörinyt ajatus siitä että Porkkalanniemeen ja yleisestikin lähirannikon retkeily- ja ulkoiluolosuhteisiin kannattaisi tutustua. Ajatus meri-ilmasta houkutteli myös. Pääsiäisen sää oli lyijyharmaa, mutta siitä huolimatta tunnelma oli hyvä kun päästiin tutkimaan uusia paikkoja. Yövyimme yhden yön Porkkalanniemessä ja toisen yön Kopparnäsin Rävbergetilla.

Jatka artikkeliin Porkkalanniemi – lyhyt pääsiäisretki (osa 1)