Riisitunturin kansallispuisto | Talviretkeilijän ja valokuvaajan lumoava elämyskohde – Poimi tästä itsellesi kattava retkikohdekuvaus ja kätevät retkivinkit

On talvi kauneimmillaan. Kaamos vaihtuu sydäntalveen ja auringon ensisäteet valaisevat pohjoisen kylmälle taivaalle vuoden ensimmäisiä ja kauneimpia säteitään.

Tuntuu taas siltä että valtavan moni retkeilijä, luontoihminen ja valokuvaaja suuntaavat kurssinsa tuohon suloisen pieneen kansallispuistoon. Riisitunturin tykkylumikuuset valtaavat sosiaalisen median julkaisuja ja monet ihmettelevät, kuinka minäkin tuonne pääsisin.

Riisitunturi viehättää monia kävijöitä

Jotkut meistä vaeltajista kaipaavat toisinaan kilometrien edestä taivalta, voidaksemme kulkea sinne missä kaupunki on vain pieni muisto. Kuljettujen kilometrien jälkeinen maisema palkitsee sitä enemmän, kuin niiden eteen joutui näkemään vaivaa. Toisinaan ei kuitenkaan tarvitse kulkea pitkään, kunnes olemme seestyneet ja unohtaneet mistä me tulimme.

Riisitunturi viehättää monia kävijöitä, koska sinne on kohtalaisen helppo kulkea. Kansallispuiston lähtöpisteeltä on lyhyt matka tunturihuipulle, sille kuuluisalle Riisin autiotuvalle ja lähistön kauniille Soilun laavullekin. Muutama pieni rengasreittikin löytyy ja alue on hyvin sopiva päiväretkeilijöille, sekä muutaman yön kulkijoille.

Riisitunturin kansallispuiston kaamosajan hiljentävät maisemat ja tykkylumiset kuuset. Puiston halki kulkiessa tuntuu kuin haihtuisi itsekin tuohon ympäröivään, pehmän pumpulimaiseen maisemaan.

Riisitunturin tuvan tulipaikka talvella. Elämyksellisyys on taattu, kun kaamoksen sinisen hetken aikaan grillaa retkieväänsä ulkona.

Kesäisin kansallispuistossa voi hyödyntää merkittyjä reittejä, joista löytyy tietoa esimerkiksi luontoon.fi -sivustolta. Talvisin maastossa voi kulkea lumikengillä tai suksilla umpihangessa, sekä ajoittain näkyvissä olevilla reiteillä. Omilla Riisitunturin visiiteilläni käyttänyt lumikenkiä matkantekoon, sillä käynnit ovat ajoittuneet loppiaisen tai uudenvuoden tienoille, jolloin lunta on paljon. Lumikengillä on mukava kulkea kansallispuiston tuvalle ja käydä retkeilemässä ympäröivässä maastossa ja tunturihuipuilla.

Ilman sopivia kulkuvälineitä ei hangille ole asiaa, sillä syvä hanki upottaa pelkillä talvikengillä askeltavan kinokseen. Lumikenkien kanssa kulkemista tukee riittävän pitkät sauvat.

Kartan kuvakaappaus on poimittu Karttaselain Maastokartta -mobiilisovelluksesta. Merkit alhaalta ylöspäin 1. kansallispuiston lähtöpiste/parkkipaikka, 2. Riisitunturin autiotupa ja 3. Soilun laavu. Sovellus on mainio esim. retkien suunnittelemiseen. Maastossa liikkuessa on hyvä huomioida että kännykästä voi aina loppua virta. Siksi perinteisen kartan ja kompassin käytön osaaminen on erittäin hyödyllistä.

Ainutlaatuiset maisemat – kynttiläkuusia ja rinnesoita

Riisitunturin maisemat ovat unohtumattomat, sen voi luvata. Etenkin talvella valkea ja luminen ympäristö, sekä ylväästi kumartavat tykkylumiset kuuset tekevät näkymästä ikimuistoisen.

Lumikenkäilijä ja ahkio, valokuvaushetken ja tauon paikka. Voiko tämän idyllisempää suomalaista talvimaisemaa olla?

Riisitunturi sijaitsee melkein kokonaisuudessaan yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Puisto on perinteistä lappilaista vaaramaisemaa ja luonnon tunnusmerkkejä ovat runsaat rinnesuot, paksut sammalet ja kynttiläkuuset. Riisitunturin rinnesuot ja tykkylumikuuset ovat seurausta luonnon kiinnostavasta kiertokulusta. Rinnesoita löytyy etenkin Kuusamosta ja Itä-Lapista, jossa kosteutta valuu runsaiden sateiden johdosta rinteitä pitkin alaspäin. Soiden muodostumista edistää suuri kosteus viileässä ilmanalassa.

Tuntureilla viipyvä kosteus (kostea rinne ja sumupilvet) kohoaa ylöspäin ja etenkin talvella kosteus tiivistyy runsaaksi huurteeksi ja lumeksi puiden oksille. Tykkylunta alkaa muodostumaan kun alijäähtynyt vesi puihin osuessaan kiinnittyy hyvin vahvasti painaviksi jääkiteiksi puiden pinnalle. Tykkylumi on juuri näille Itä-Lapin ja Riisitunturin vaaroille tyypillinen ilmiö, sillä tunturin juurella ja rinteillä oleva kosteus kohoaa tunturin rinteitä pitkin ylöspäin ja samalla jäähtyessään tiivistyy ja muodostaa tykkylumi-ilmiön.

Kiinnostava yksityiskohta tykkylumesta keskustellessa on erottaa nämä oikeat tykkylumi-ilmiöt esimerkiksi Kainuun seudun vuodenvaihteen sankoista lumisateista. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa satoi 2017-2018 vuodenvaihteessa ronski määrä lunta, mutta tällöin ei ollut kyse tykkylumen muodostumisesta puiden pinnoille, vaikka valtavan lumimäärän johdosta tähän ilmiöön laajasti viitattiinkin. Kyseessä oli yksinkertaisesti lyhyessä ajassa satanut valtava määrä lunta ja räntää, joka painollaan katkoi puita ja sen seurauksena myös voimalinjoja. Tykkylumen muodostumismekanismi vaatii kuitenkin juuri yllä kuvatunlaiset olosuhteet muodostuakseen.

Tykkylumesta voi lukea lisää ilmatieteenlaitoksen sivuilta, sekä aiheesta Ylen sivuilla 22.1.2018 julkaistusta uutisesta.

Riisitunturin saavuttaa helposti Kuusamon suunnalta

Riisitunturin kansallispuisto sijaitsee Posion kunnassa Lapin maakunnassa, noin 55 kilometriä Kuusamosta luoteeseen. Kansallispuiston lähtöpisteeseen pääsee autolla Yli-Kitka -järven lansipuolella kulkevan Tolvantien (9471) varresta. Selkeät saapumisohjeet löydät esimerkiksi Metsähallituksen sivuilta. Posiolta on Riisitunturille matkaa noin 30 km.

Talvella on hyvä huomioida, että lähistön pienimpiä teitä ei välttämättä aurata laisinkaan. Molempina kertoina Riisitunturilla käydessäni tiet ovat kuitenkin olleet vähintään kohtalaisessa kunnossa. Useita päiviä kestänyt lumisade ja kova pakkanen voi joka tapauksessa tehdä ajokelistä hyvinkin haastavan, joten matkaan on hyvä lähteä asianmukaisesti varustautuneena.

Suloisin pieni autiotupa

Riisitunturin autiotupa on todella tunnelmallinen. Siitä kertonee kuvat kaikista eniten. Tupaan mahtuu n. 6 henkeä nukkumaan ja monesti tuvalla saattaakin olla paljon retkeilijöitä. On siis hyvä varautua riittävillä varusteilla, jotta tarvittaessa kykenee nukkumaan esimerkiksi myös ulkona teltassa, talvellakin.

Olen viipynyt Riisitunturin tuvassa niin, että viimeisin hyvin myöhään illalla tullut retkeilijä nukkui sopuisasti lattialla. Pieneen tupaan kertyy tungosta helposti. Tuvan koordinaatit Euref-Fin järjestelmällä (~ WGS84) ovat lat: 66° 13.6578′ lon: 28° 34.0383′.

Riisitunturin autiotuvassa on kaksi vierekkäistä makuulaveria. Molemmille puolille mahtuu yläpetiin yksi henkilö ja alapetiin kaksi henkilöä vierekkäin.

Tuvan pienen pöydän äärellä voi lueskella muiden kulkijoiden kertomuksia ja vaikka tarinoita pohjoisen mytologiasta, kuten tämä erittäin mukava nuori retkeilijä teki.

Muistathan nämä asiat lähtiessäsi maastoon

Tunturissa retkeillessä on muutama tosiasia hyvä pitää mielessä. Nyt kahdesti Riisitunturilla käyneenä olen havainnut lisääntyneen retkeilyn varjopuolen. Koska Riisitunturin huipulle ja Riisin autiotuvalle on kartan mukaan niin lyhyt matka, kulkee tunturissa myös kokemattomia retkeilijöitä ja moni retkeilijä lähtee liikkeelle liian vähin varustein.

Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat liikkuneet alueella ilman lumikenkiä tai suksia, vain talvikengät tai kumisaappaat jalassaan. Talvella täällä tunturissa ei ole minkäänlaista huollettua latupohjaa tai muuta polkua jota pitkin voisi luotettavasti kävellä. Vaikka ihmisten reiteistä syntyykin täällä talvella tampattua uraa, ei tämän olemassaoloon voi luottaa mitenkään. Riittää että sääolot muuttuvat pariksi päiväksi ja kova lumipyry piilottaa kinosten alle kaikki aikaisempien kulkijoiden jäljet.

Sankassa pilvisessä säässä näkyvyys heikkenee myös todella paljon, eikä tunturissa näe kauas eteensä. Kesällä näkyvillä olevat reittimerkit peittyvät kuuraan. Tunturissa kulkevan tulee osata suunnistaa ja liikkua myös ilman niitä. Huonolla säällä reitin tuvalle hävitessä pehmeään ja koskemattomaan lumivaippaan, voi tupakin olla metsän siimeksestä hankala löytää. Päiväretkeilijän on siis syytä valmistautua tunturissa kulkemiseen huolella.

Jos esimerkiksi Riisitunturin tuvalla aikoo yöpyä, tulisi varusteiden myös olla riittävät pitämään lämpimänä kun lämpötila yöllä laskee. Autiotuvissa voi aina pitää tulta yllä kamiinassa kohtuudella, mutta on turhaa lämmittää tupaa koko yön läpeensä. Makuupussin ja lämmittävien vaatteiden tulisi olla niin hyviä että kykenee yöpymään kylmässä, sillä tuvan lämpötila laskee nopeasti vastaamaan ulkona vallitsevaa lämpötilaa. Kun tupaa ei lämmitä yöllä holtittomasti säilyy puita myös seuraaville retkeilijöille.

Ahkion kanssa retkeillessä talvella, saa mukaan vaikka minkälaista tavaraa. Riisitunturille voi kuitenkin hyvin mennä talvella hyvin myös rinkan kanssa.

Mistä lisää tietoa Riisitunturin kansallispuistosta?

Sinulle, jota houkuttaa lähteä Riisitunturille retkeilemään ja valokuvailemaan, olen koonnut alle joitakin kiinnostavia linkkejä lisätietoineen.

Olen itse kirjoittanut aikaisemmin talviretkeilyn aloittamisesta ja omasta ensimmäisestä retkestäni Riisitunturille. Myös varusteoivalluksista voit lukea omasta blogistani alla olevien linkkien kautta.

Talviretkeilyä aloittelijalle
Ahaa-elämyksiä talviretkistä ja varusteista

Rimma + Laura ovat kirjoittaneet muutamia kiehtovia kirjoituksia omasta vuodentakaisesta seikkailustaan Riisitunturille. Heille kerroin myös talviretkeilyyn liittyviä omia varustemieltymyksiäni ja talviretkeilyvinkkejä.

Kuinka selvitä talvivaellukseesta hengissä
Itsensä ylittäjät yönselässä talvisella Riisitunturilla

Myöst Retkipaikassa on julkaistu useita Riisitunturia monipuolisesti kuvaavia tarinoita.

Koiravaljakolla Riisitunturilla
10 maagista kuvaa Riisitunturin kansallispuistosta
Riisin rääpäsy johdattaa kuvankauniin ikkunalammen reunalle Riisitunturin kansallispuistossa
Riisitunturi, talviretkeilijän paratiisi

Lisätietoa Riisitunturin kansallispuistosta löydät mm. Metsähallituksen luontoon.fi -sivustolta, sekä Posion ja Kuusamon matkailusivustoilta.

Riisitunturin kansallispuisto – Metsähallituksen informatiiviset sivut
”Taianomaiset tykkymetsät, harvinaiset rinnesuot ja avarat järvimaisemat – Riisitunturi on retkeilijän ja valokuvaajan paratiisi” – Posion matkailuyhdistyksen sivut
Rennosti Riisille: reittejä monelle retkikengälle! – Kuusamon kaupaungin sivut

---

Riisitunturin kansallispuistosta löytyy valtavasti sisältöä, kuvia ja tarinoita. Niitä kaikkia en pysty jakamaan tähän, mutta rohkaisen teitä jakamaan hyviä vinkkejä kuvista ja tarinoista esimerkiksi kommenttikenttään, jotta saadaan upeat elämykset jakoon kaikille lukijoille!

Kuullaksesi lisää retkivinkkejä, elämyksellisiä vaellustarinoita ja ajatuksia luonnossa viihtyvän kaupunkilaisen oivalluksista, suosittelen klikkaamaan itsesi blogin seuraajaksi tältä sivulta!

Näin saat sähköpostilla ensimmäisten joukossa ilmoituksen uusista julkaisuistani ja voit blogin lisäksi seurata myös muita vinkkejäni Facebookissa.

Kolme hienointa asiaa talvivaeltamisesta

Äskettäisestä hiihtovaelluksesta on vierähtänyt jo jokunen viikko ja olen parhaani mukaan orientoitunut takaisin kaupunkiin ja työhön.

Tai no.. Oikeasti elän pienessä illuusiossa siitä, että pääsen taas kivuttoman pian elämään saman viikon uudestaan, tai vähintään simuloimaan vastaavan elämyksen edes lyhyemmän vaelluksen muodossa, pian. Tässä viikkojen aikana olen elänyt uudestaan ja uudestaan kaikkia hiljattain koettuja uusia asioita, samalla kun haikailen entistä pahemmin uusien retkien ja elämysten perään.

Perjantai-illan hupia monipolttoainekeittimen kanssa

Perjantai-illat voivat nykyään näyttää melkoisen erilaiselta kuin 10 vuotta sitten. Ostin nimittäin itselleni vihdoin eilen pitkään mielessä olleen monipolttoainekeittimen. Illalla työpäivän päätteeksi kaadoin itselleni lasin punaviiniä ja aloitin tutustumisen värkkiin.

Ensimmäinen hiihtovaellus – Varovaista innostusta ilmassa, ensi viikolla taas mennään

Tulevana sunnuntaina aloitellaan jo hiihtovaellusta Ruotsin tuntureilla, Kebnekaisen tuntumassa. Kuvassa näkyy Kebnekaise kuvattuna Láddjujávrilta käsin. Tämän kuvan otin viime kesän silloisen vaelluksen loppumetreillä. Viime elokuussa suunnattiin ensimmäistä kertaa ylipäänsä Ruotsin Lappiin ja nyt jo olen lähdössä sinne uudestaan. Tunturit vievät mennessään, näin ystäväni kertoi minulle vajaa kaksi vuotta sitten, kun harvat retkeni olivat ulottuneet vasta meidän Lappiin asti. Niin siinä tosiaan taitaa käydä.

Tuleva ensi viikon talvivaelluksemme suunta on näihin samoihin maisemiin. Valmistelut ovat jo loppusuoralla ja pientä reissujännitystä on ilmassa. Oikeastaan jännitys on jo melkein käsin kosketeltavaa. Iso osa ruoista löytyy jo ruokaboksista ja talvivaatteetkin, sekä muut varusteet siirtyvät pikkuhiljaa kaapeista näkyvämmille paikoille valtaamaan sohvaa, nojatuolia ja muuta pinta-alaa. Keittiö on jo sitten viikonlopun ollut luovan kaaoksen puitteissa ja kuivamuonaa sekä retkieväitä on kaikkialla. Parhaillaan leikkelen ylivanhasta makuualustasta lisäeristettä ystävältä lainaamiini koon 45 taukotossuihin. Vielä on leikkelemättä nousukarvojen laidat (olen säästänyt nousukarvojen nirhaisun – mattoveitsellä – loppumetreille) suksiin sopivaksi ja muutamia muita tuunauksia.

Huomenna noukin Riihimäeltä ahkion ja lähipäivinä kuljen myös muiden ystävien luona lainaamassa muutamia tykötarpeita, joita en ole tälle reissulle raaskinut hankkia vielä omaksi. Jo nyt on tullut sijoitettua suksiin, monoihin, karvoihin, järeämpiin ulkoiluvaatteisiin ja muuhun enemmän tai vähemmän olennaiseen. Osa on hankittu uutena ja muutamat tavarat on löytynyt käytettynä. Ruokakaan ei lopu kesken. Sitä saattaa riittää myös seuraaville retkille asti. Ehkä tässä kaikessa organisoinnissa näkyy ja kuuluu ensikertalaisen iloisen jännittynyt valmistelu.. Eihän tule kylmä, onhan sopivat vaatteet liikkumiseen, miten pysyy vesi juomakelpoisena, mitkä päiväeväät eivät jäädy pahasti, kuinka nukkua, miten säilyttää kamat välttymättä kaaokselta, miten pitää itseni kuosissa ja kohtuullisen kuivana, miten varautua kaikkeen, miten olla liioittelematta.

Kaikille asioille on ensimmäinen kertansa, niin on minunkin vaelluksilleni. Tällä kertaa vuorossa on ensimmäinen pitkä talvivaellus. Olen varovaisen innostunut ja kunhan pääsen matkaan, tulee innostus kasvamaan samalla kun jännitys vähenee. Olen iloinen, koska pystyn tekemään tällaista ja olen iloinen siitä että uskon itseeni.

Ensi viikon jälkeen olen taas monta kokemusta rikkaampana, taas vähän enemmän oppineena ja samalla tiedän että pystyn tämänkin jälkeen ottamaan sen seuraavan harppauksen jota mietin. Kaikki on mahdollista, sen toteuttaminen on vain itsestäni kiinni. Kohta mennään.

Kohti talvivaellusta – Itse tehty keitinlaatikko ja merinovillakerrasto

Keitinlaatikon valmistus talvivaellusta varten.

Tuleva talvivaellus on jo pian nurkan takana ja täytyy sanoa, että valmistautuminen on taasen ollut melko intensiivistä puuhaa. On ruokien organisoimista, varusteiden läpikäymistä, kaikenlaista miettimistä, pakkaustakin kun sinne asti päästään, kaikenlaista askartelua ja lopuksi puolinaiviia uskoa siihen että kerkeän kuivata ja kerätä kasaan suuren määrän itse tehtyä ruokaa, ommella vaatteita, askarrella keitinlaatikoita ja tehdä vaikka mitä.

Tässä puolitoista viikkoa ennen reissua ihminen tuppaa nöyrtymään, muistaessaan oman rajallisuutensa kaiken puuhastelun lomassa. Saatan siis joskus hieman innostua. Tässä kohtaa sitten muistan että kaikkea ei (taas) tarvitse tehdä ihan itse, sillä useimmiten asioiden tekemiseen menee tuplat siitä ajasta, jonka olit mielessäsi ajatellut sen vievän. Retkelle valmistautuminen on joka tapauksessa kivaa touhua ja puolet vaelluksen riemusta on juuri siinä valmistelussa – varusteiden kirjoon ja muiden retkeilijöiden tarinoihin tutustumisessa, ruokien kuivaamisessa ja mukaan lähtevien tavaroiden valitsemisessa. Siinä samalla tuleva vaellus pala palalta konkretisoituu, kun asiat ryhtyvät löytämään omat paikkansa varustelistalla tai ahkion pohjalla.

Viime viikonloppu meni poikkeuksellisen intensiivisesti valmistellessa keitinlaatikkoa sekä ommellessa itselleni merinovillakerrastoa. Keitinlaatikon mittoja ja jonkinlaisia ohjeita etsin netistä ja totesin että paras ohje keitinlaatikon tekemiseen oli tämä Umpihankimiehen jakama kuvaus siitä, miten keitinlaatikon saa valmistettua edullisesti. Laatikko itsessään ei vielä ole täysin valmis, vaan se viimeistellään pitkäperjantaina. Kuvia valmiista laatikosta ja tarkemmat speksit seuraa siis perästä. Merinovillakerrasto sen sijaan valmistui myöhään sunnuntai-iltanaa ja vaikka kaavojen sommittelu sekä kerraston tuunaus omaan varteeni sopivaksi vaati lisätyötä, olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Alla hieman lisää molempien askartelusta.

Keitinlaatikko

Sain tuossa taannoin päähäni että keitinlaatikko on kannattavaa valmistaa itse, sillä se on kohtalaisen helppo tehdä itse, samalla kun myös rahallinen investointi on kohtuullinen. Ajatukseeni valmistaa laatikko itse, vaikutti toki jo se että näitä bokseja ei ole hirveän laajasti saatavilla ja moni onkin päätynyt rakentamaan näitä itse parhaaksi havaitsemistaan materiaaleista. On mm. metallisista työkalulaatikoista valmistettuja bokseja (kuten Tapanin kadehdittavan hieno punainen boksi) ja pajalla askarreltuja bokseja (tämä Karin laatikko on kyllä todella tyylikäs). Lisäksi vastaan tuli ajatuksia keitinlaatikoista, jotka on askarreltu esimerkiksi hyödyntäen savustuspönttöä tai lääkekaappia. Vaihtoehtoja näyttää olevan sen verran kuin oma luovuus sallii. Kun en itse löytänyt tuota punaista työkalulaatikkoa jota Tapani oli käyttänyt omaansa, päädyin tuohon ihan ensiksi linkitettyyn vaihtoehtoon. Vanhemmillani löytyy tarvittavat työkalut ja miesystävänikin innostui askartelemaan kanssani. Yhteistyöllä siis päästiin jo hyvin pitkälle. Viikonlopun auringonpaiste vielä mahdollisti työskentelyn ulkosalla, vaikka esivalmistelut hoidettiinkin vanhempien eteisen matolla.

Paperinen prototyyppi ja keitinlaatikon suunnittelua.

Suunnitelmien siirtäminen tussipiirustuksina pellille.

Keitinlaatikon runko. Alumiinipelti taipui käsin taivuttamalla.

Kanttausten naputtelua paikoilleen.

Kanttausten taitot hoidettiin pihdeillä.

Viikonloppuna kerettiin rakentamaan keitinlaatikon runko, kiinnittämään siihen pianosarana ja kiinnittämään erillinen kansi runkoon. Pääsiäisenä tehdään laatikon etupelti ja viimeistellään kannen pidike, sekä pidikkeet kiinni laitoihin. Jännän äärellä, ja lopptuotosta odotellen.

Merinovillakerrasto

Vuokatti-kerraston raglan-mallinen kerrastopaita ja housut syntyivät Shelbyn sivuilta löytyneillä kaavoilla ja Eurokankaan 100 % merinovillakankaasta. Paitaa kavennettu alkuperäisestä ja helmaa sekä lahkeita pidennetty. Syntyi saumurilla hyvin helposti.

Ulkoillessa kerraston ja sen toimivuuden merkitys tulee esiin kun mietitään kerrospukeutumisen saloja. Kerrasto on ihoa vasten tuleva alin vaatekerros, jonka tehtävä on siirtää kosteutta iholta kohti muita vaatekerroksia. Pukeutumalla hyvään kerrastoon iho tuntuu kuivalta, eikä pieni hikoilukaan haittaa liikkuessa. Villaiset aluskerrastot tuntuvat iholla varsin mukavilta ja vaikka (merino)villainen kerros olisikin kostea, se tuntuu siitäkin huolimatta lämpöiseltä. Hassua, mutta totta. Villa on myös siitä erinomainen materiaali, että se ei haise samalla tavalla kuin keinokuituiset materiaalit ja onkin siksi monen vaeltajan ja muuten vain ulkona pitkään viihtyvän henkilön valinta. Kun siis itse ompelin omaa kerrastoani, oli tärkeää että saan siitä riittävän ihonmyötäisen, jotta kerraston ja ihon välillä ei kierrä ilma ja siten jätä viileää tunnetta iholle – tästä seuraisi muuten paleltumista hiihtovaelluksella, eikä kerrasto palvelisi tarkoitustaan. Näitä asioita siis mietin kerraston ompelun yhteydessä, josta kerron lisää alla.

Merinovillakerraston ompelu onnistui Shelbyn nettisivuilta tulostettavilla kaavoilla. Loistavaa sinänsä, koska kaavat voi tulostaa vaikka kotosalla ja kankaat tilata joko Shelbyltä tai ostaa lähimmästä kangaskaupasta. Ostin 100 % merinovillakankaan Eurokankaalta ja ompelu hoitui saumurilla. Shelbyn sivuilta löytyvät Vuokatti-paidan ja Vuokatti-housujen kaavat ovat unisex-malliset, eli tämä on hyvä ottaa huomioon jo valmisteluvaiheessa kankaita leikatessa (itse en sitä tässä vaiheessa vielä tajunnut). Kun ompelin vaatteita yhteen huomasin, että S-koon kaavat olivat itselleni melko leveät, mutta yllättäen myös melko lyhyet (etenkin housut ja paidan etu sekä takaosa jäivät lyhyiksi). Hihat olivat sopivan mittaiset, mutta hyvin leveät. Voisin kuvitella näiden istuvan hyvin leveämpään herraselkään. Paidan pituus voi sopia normaalimittaiselle naisellekin, mutta koska itse haluan että kerrastopaidassa on reippaasti pituutta (eli helma laskeutuu takamuksen päälle), päädyin muiden korjausten jälkeen ompeleman vielä lisäkaistaleen niin etu-, kuin takaosaankin kiinni. Oma merinovillakankaani oli hyvin joustavaa, joten sekin vaikutti mm. siihen että paita tuntui leveältä. Housut taas olivat sopivan napakat ympärysmitaltaan, mutta lahkeet yltivätkin ainoastaan pohkeisiin asti.

Nyt kun en ole pitkään aikaan ommellut itse, en tullut ajatelleeksi jättää lahkeisiin ja paidan helmaan ekstrapituutta kankaita leikatessa. Vaatteiden tuunaus ja pituuden lisäys onnistui kuitenkin oikein hyvin jälkikäteenkin saumurilla. Nyt vaatteissa lähinnä on pienet lisäsaumat lahkeissa ja helmassa, mutta itseäni tämä ei haittaa laisinkaan. Lahkeet, hihansuut ja paidan helman päätin viimeistellä saumurilla, tekemättä näihin erillisiä taitoksia. Totesin, että alin kerrasto saa olla ”raakamallia”. Mitä vähemmän painavia saumoja ihoa vasten, sitä parempi. Paidan kaulustakin tuunasin kapeammaksi, jotta sain korkean kauluksen asettumaan tiukasti kaulaa vasten. Paidan ompelin jo kertaalleen yhteen, mutta totesin sen olevan aivan liian leveä, joten leikkasin auki sivu- sekä hihasaumat, kavensin takakappaletta ja hihoja, ja surautin sivu- ja hihasaumat yhdellä kertaa uudestaan kiinni. Toisella kerralla mitoituksesta tuli parempi. Housuihin ompelin lisäksi vyötärökaistaleen joka on takaa korkeampi kuin edestä. Näin se ei ahdista liian korkeana vyötäröllä, mutta antaa takaa hieman lisälämpöä alaselkään.

Taidan olla ihastunut omaan tekeleeseeni puhtaasti sen takia että sen omin vaivoin leikkasin, sommittelin ja ompelin yhteen. Kangaskin tuntuu todella laadukkaalta, hyvältä ihoa vasten ja sopivan paksulta, myöskin mitoitus on nyt tuunauksen jälkeen mainio. Ja nyt kun kaavat löytyvät jo valmiiksi, ompelen seuraavalla kerralla sitten suoraan vähän pidemmät vaatekappaleet.

Kaavat voi tulostaa esim. A4-paperille. Ensin karkit teipataan yhteen ja kaavat leikataan sen jälkeen sopiviksi.

Paidan kaavat kankaalla. Hihan malli oli itselleni liian leveä ja lopputulos löysä. Myös takakappale oli liian leveä. Helman pidennys on myös seuraavalla kerralla paikallaan.

 

Tunturisukset – Hankinnasta neitsytmatkalle

Tuliterät tunturisukseni – Madshus Voss MGV+

Tuliterät tunturisukseni pääsivät tänään neitsytmatkalleen Paloheinän sohjoisilla laduilla ja peltomaisemissa. Hiihto-olosuhteet eivät olleet varsinaisesti hurrattavat, mutta totesin että latu-uran syvyydellä tuskin on merkitystä, sillä näillä suksilla tullaan kuitenkin hiihtämään valtaosa matkasta latujen ulkopuolella. Myönnän, että enpä ole juurikaan peruskoulun jälkeen hiihtänyt (lasketellut sitäkin enemmän) ja tästä tunturi- sekä metsähiihtopuolesta olen melko innoissani. Hiihtäminenkin näillä suksilla perusladulla tuntui oikein hyvältä. En kiitänyt muiden pertsaajien vauhtia, mutta luisua oli tähän lenkkiin ihan riittävästi suomupohjista huolimatta. Eteneminen oli mukavan leppoisaa ja sukset tuntuivat hyviltä alla.

Kun viimeksi osallistuin perushiihdon opetukseen tuntui siltä että tekniikan opettelemiseen menee valtavasti aikaa – etenen mieluummin juosten tai kävellen. Kun taas varsinaiseen hiihtotekniikkaan ei tarvitse kiinnittää yhtä paljon huomiota (korjatkaa toki jos olen väärässä), on eteneminen umpihangessa tai paljaassa tunturissa ahkion kanssa omalle kärsivällisyydelleni paljon kiehtovampaa. Pääasia retkihenkisessä hiihdossa ei ole kilometrien kerääminen tai etenemisen nopeus, vaan matkan taittaminen erämaisissa maisemissa.

Paloheinän ladut olivat paikoitellen jäätä, sohjoa ja väliin pilkotti maakin.

Osa Paloheinän laduista vaikutti olevan vielä ihan hyvin hiihdettävässä kunnossa.

Olen viimeisten viikkojen aikana etsinyt aktiivisesti itselleni sopivia tunturisuksia tulevaa hiihtovaellusreissua varten ja samalla hankintalistalla on myös ollut back country -monot. Suksien hankinta oli helpohko, koska malleja tuntuu olevan harvempi ja noh, vaikka tunturisuksi poikkeaa perinteisistä latusuksista jonkin verran, on suksi silti suksi – loppupeleissä melko yksinkertainen kapistus. Hankintakriteereiksi olin löyhästi määritellyt kestävyyden ja luotettavuuden.

Katselin erinäisiä vaihtoehtoja XXL:än tunturisuksipaketeista Bear&Waterin valikoimaan ja juurikaan muita vaihtoehtoja kuin Madshusit en edes käynyt läpi, niitä myös löytyi kaikista tunturisuksia tarjoavista liikkeistä hyvin. Keskustan liikkeet (XXL:ää lukuun ottamatta) eivät myy hiihtovaellussuksia tai -monoja, eikä hiihtovaellusvarusteita myyviä liikkeitä muutenkaan ole pääkaupunkiseudulla hurjasti. Kävin Varuste.netissä sekä Tammiston SOS:lla ja varteenotettavat vaihtoehdot olivat kahden ensiksi mainitun liikkeen lisäksi hyvin pitkälti tässä.

Kyselin paljon vinkkejä ja näkemyksiä myös ystävilläni ennen hankintaa, pälyilin kaupoilla suksivaihtoehtoja ja päädyin lopulta hankkimaan Madshusin Voss MGV+ -malliset tunturisukset. Maineensa, sekä tuttujen suositusten perusteella, Madshusit olivat juuri sitä mitä minä etsin. Madshus on yli 100 vuotta vanha norjalainen suksivalmistaja, joten merkki on hyvin luotettava. Lisäksi Madshusin suksia käyttävät tietääkseni myös laskuvarjojääkärit ja monet muut retkikunnat haastavilla hiihtovaelluksillaan sekä mm. Grönlannin ylityksillään. Toimivat siis odotettavasti hyvin myös tulevalla Kebnekaiselle suuntautuvalla viikon mittaisella hiihtovaelluksellammekin.

Tunturisuksien ominaisuuksista:

• Teräskantit – antaa pitoa tuulen tuivertamalla avotunturilla liikkuessa, kun kantit pureutuvat kivasti kovaan hankeen. Vosseissa teräskantit kattavat 3/4 -suksen pituudesta, eli nämä ovat hieman kevyemmät kuin vastaavat sukset joissa teräskantit peittävät suksen reunat kauttaaltaan. Kärjet  joustavat myös hieman enemmän kuin täysmittaisilla teräskanteilla.
• Pohjat – voideltavat tai pitopohjalla. Omat sukseni hankin Multigrip Vario+ -suomupohjalla, eli näitä ei lähtökohtaisesti tarvitse voidella, vaikka luistoalueisiin toki on mahdollista lisätä voiteita. Suomupohjat antavat jonkin verran pitoa, mutta vähentävät myös luisua. Jyrkkää tunturirinnettä ei kuitenkaan nousta pelkillä suomupohjilla painava ahkio perässä, joten nousukarvat olivat ehdoton hankinta pitopohjista huolimatta. Hankin näille kaveriksi itse täyspitkät karvat, jotka antavat jo vankan pidon tunturille nousuun ahkionkin kanssa. Käytännössä ne vähentävät luisun melko minimiin, mutta lisäpito tasasellakin liikkuessa pitäisi olla ihan hyvä asia. Hyvä pito pohjissa on joka tapauksessa ehdoton asia ahkion vetoon vaelluksella.
• Siteet – joko Auto-siteet tai Manualit. Auto-siteisiin riittää astuminen kengällä ja side lukittautuu, ja vastaavanlaisesti side avautuu sauvan painalluksella. Manual-tyyppiset siteet avataan ja suljetaan käsin. Päädyin itse näihin jälkimmäisiin manual-siteisiin, sillä lueskelin jostakin että ne ovat ääriolosuhteissa luotettava vaihtoehto. Back country -siteet ovat yleisesti ottaen metsäsuksiin liitettäviä siteitä jykevämmät ja ne antavat paremman tuen monolle kun liikutaan tunturissa.
• Suksen mitat – Madshusin ohjeistuksen mukaan suksen pituus voisi olla n. 15-20 cm hiihtäjää pidemmät. Päädyin itse 185 cm mittaiseen sukseen, oman varteni ollessa 168 cm pitkä. Suksien leveydet vaihtelevat hieman, mutta pääpiirteiltään sukset ovat kevyesti tiimalasimalliset. Vossien leveysprofiili on 60-50-55 cm ja nämä sukset olivat mielestäni hyvät siitä että ne sopivat erinomaisesti tunturissa hiihtämiseen, mutta käyvät myös latu-uraan. Harvakseltaan kaupungissa lykkivä sunnuntai-hiihtäjä voi lähteä näillä myös laduille.

Paloheinässä latu-uran katkaisi jo paikoin paljas maa. Kebnekaisen maastoissa toivottavasti ei ole lumesta puutetta.