Rakkaudesta (taka)talveen

On olemassa asia, jota kohtaan minulla on kovin intohimoisia tunteita. Ajattelin avautua siitä täällä, joten suo minulle pieni hetki. Palkitsen sinut lopussa muutamalla talvisella kuvalla.

Meillä Suomessa on olemassa asia nimeltä ”takatalvi”. Takatalvi monelle tarkoittaa sitä, että talvi odottamattomalla hetkellä nostaa päätään ja heristää meille nyrkkiään. Kuten tänään, talvinen sää yllättää meidät silloin, kun tuntuu jo siltä että pitäisi saada nauttia keväästä. Viime vuosina, kevät tuntuu alkaneen yhä aikaisemmin, erityisesti täällä Etelä-Suomessa. Onhan se kivaa, kuivia katuja pitkin on helppo kävellä eikä märkä hiekkainen lumi sotke eteistä. Ja hei, nahkaiset citykenkänikään eivät mene pilalle kosteassa kelissä ulkona.

Jatka artikkeliin Rakkaudesta (taka)talveen

Hiihtovaellus ja opaskurssi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Kotiuduin eilen viikon intensiiviseltä hiihtovaellukselta Koilliskairassa, eli Urho Kekkosen kansallispuistosta. Viikko oli mieletön ja sulattelen sitä parhaillaan kotosalla vielä reissun jälkeisellä vapaapäivällä. Huomenna palaan toimistolle ansaitsemaan seuraavaa seikkailuani, mutta vielä tänään olen henkisesti vain seikkailija, joka on juuri kotiutunut erämaasta.

Jatka artikkeliin Hiihtovaellus ja opaskurssi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Saari keskellä suota – talvinen laavuseikkailu Teijon kansallispuistossa

Talviretkeily on Etelä-Suomessa kiehtovaa. Ulkona on useasti hyvin pimeää, luonnossa yöpyjiä ei todennäköisesti ole itsesi lisäksi juurikaan liikkeellä ja sääolosuhteet voivat yllättää melkoisesti. Saatat joulukuussakin tai peräti tammikuussa saada varautua vesisateisiin ja tummaan lumettomaan metsään. Ilmaston lämpenemisen myötä ilmasto on muuttunut jo Suomessa ja se näkyy etenkin vähälumisina talvina täällä etelässä. Jos olet säiden suhteen onnekas, saat kuitenkin retkeillä rapsakan kylmässä pakkassäässä kuuran ja kevyen lumen valaistessa pimeää maisemaa. Pahimmillaan saat kahden vuorokauden retken aikana kokea nämä kaksi ääripäätä, niin kuin meille kävi joulukuun laavuretkellä Teijon kansallispuistossa Salon lähistöllä. Jatka artikkeliin Saari keskellä suota – talvinen laavuseikkailu Teijon kansallispuistossa

Perjantai-illan hupia monipolttoainekeittimen kanssa

Perjantai-illat voivat nykyään näyttää melkoisen erilaiselta kuin 10 vuotta sitten. Ostin nimittäin itselleni vihdoin eilen pitkään mielessä olleen monipolttoainekeittimen. Illalla työpäivän päätteeksi kaadoin itselleni lasin punaviiniä ja aloitin tutustumisen värkkiin. Jatka artikkeliin Perjantai-illan hupia monipolttoainekeittimen kanssa

Vaeltamisen sietämätön keveys

Samankaltainen tarina toistuu mielessäni uudestaan ja uudestaan. Kävin vaeltamassa luonnossa ja vielä kotiin palattuani tunnen pitkään että olin huikean elämyksen äärellä. Pakahdun ilosta ja onnesta. Kotona tämä tunne ruokkii miettimään taas seuraavia seikkailuja joiden pariin voisin lähteä lähitulevaisuudessa. Samalla mietin miten voisin jakaa tätä tunnetta muidenkin läheisten ja lukijoiden kanssa. Viisi vuotta sitten, en olisi missään maailman nimessä kuvitellut käyväni siellä missä reipas viikko sitten taas kävin. Ja siellä minä silti taas olin. Viikon hiihdin ympäri kauniita tuntureita, asuin teltassa keskellä hankia, nautin vaelluksesta upeassa seurassa ja tunsin kodiksi sen teltan, jota kutsuimme kartanoksi. Näin niitä asioita näköjään vain tapahtuu. Pieni liekki syttyy pienen pienestä kipinästä, joka on alkanut kytemään jo kauan aikaa sitten. Yllättäen sen huomaa olevan kunnon roihussa, eikä sitä liekkiä sammuta enää mikään.

Seikkailun yksinkertainen viehätys piilee siinä, että päivän ainoa päämäärä on kulkea sinne missä seuraavaksi käyt nukkumaan.

Minä, kaupungissa varttuneena ja eteläisessä Helsingissä viimeiset 15 vuotta viettäneenä, päädyin huhtikuun ensimmäisellä viikolla taas kerran vaeltamaan ympäri maita ja mantuja, erämaita ja hankia. Sain loistavan tilaisuuden syventyä moneksi päiväksi äärimmäiseen yksinkertaisuuteen ja toistuviin arkirutiineihin jotka tekevät päivistä nautinnollisia, koska joka kerta niitä suoritetaan aina samanlaisella hartaudella, vaikka maisema, maasto ja olosuhteet muuttuvat uusiksi. Vaikka kaikki on tavallaan samaa kuin eilenkin, mikään ei silti tunnu samalta, koska kaikki tapahtuu jo kaukana siitä paikasta, jossa eilen kävit nukkumaan.

Näiden ajatusten parista havahduin useasti viikon hiihtovaelluksen aikana ja mietin miten ihanan yksinkertaista vaeltaminen on. Mieleen kun ei mahdu muuta, kuin se miten suoriudut tästä päivästä ja miltä mahtaakaan näyttää illan päätepaikka. Matkaa tehdessä mieli myös tyhjenee lähes täysin. Minua kiehtoi ajatus käsittää mitä vaelluksen aikana sitten mieleen oikeastaan mahtuu ja pysähdyin monesti mielessäni käymään läpi oman ajatuksenjuoksuni yksinkertaisuutta. Mietin mitä ajatuksia mielessäni liikkui juuri ja huomioni oli keskittynyt ainoastaan tuntemaan sekä havainnoimaan kehoni liikkeitä ja lähiympäristössä tapahtuvia hyvin yksinkertaisia asioita jotka milloinkin mahtuivat näkökenttääni. Edessä kulkevan ahkio, sen varjo hangella, ahkion remmeistä roikkuvat hanskat, ahkion laidan kanttien pyöreys, peitekankaan väri, paljonko on jo kuljettu, jos osaisin piirtää lyijykynällä pistepiirustusta, piirtäisin tuon tunturin, söisinkö seuraavalla tauolla kultakaloja vai keksiä, onpa tuo horisontti pysynyt samanlaisena pitkään, kyllä nämä hanskat ovat hyvät kun käsistä ei ole liian kuuma, eikä tuulikaan pääse läpi..

Tätäkin tuulista videonpätkää ja Kungsledenin viimassa seisovaa telttaa voisin tuijotella vaikka kuinka pitkään.. :)

p.s. Ensimmäinen video on kuvattu vaelluksen toisena aamuna Vistasvaggen laakson perällä, jolloin aurinko yllätti paistamalla täysin kirkkaalta taivaalta. Tämä päivä saatiinkin viettää kokonaisuudessaan ylämäkihiihdon parissa auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta meidän noustessa kohti Nallotunturia. Jälkimmäinen video on kuvattu vaelluksen neljäntenä aamuna, jolloin oltiin jo päästy Vistasvaggesta Nallotunturin yli (Nallotunturin juurella vietimme kolmannen yön) ja pystytetty teltta puoliväliin Sälka- ja Singitupia. Tällä kertaa sääolosuhteet olivatkin täysin päinvastaiset ja tuuli oli puuskissa todella kova.

Tarkka reittikertomus ja parhaat kuvat vaellukselta seuraavat vielä pian perästä, joten pysyttele kuulolla ja klikkaa itsesi blogin seuraajaksi FB:iin, josta saat tuoreimman tiedon kuulumisista ja uusimmista blogijulkaisuistani. :)

Kebnekaise runt – maistiaisia hiihtovaellukselta

Viikko sitten hiihdeltiin Pohjois-Ruotsissa – kuusi elämyksellistä päivää ja viisi makeasti nukuttua yötä. Reippaassa viidessä päivässä kerettiin hiihtämään yhteensä peräti 100 kilometriä ympäri Ruotsin korkeimman tunturihuipun, eli Kebnekaisen. Kebnekaisen massiivin ympäristö tarjosi ensimmäistä kertaa pitkälle hiihtovaellukselle lähteneelle sääelämyksiä täydestä auringonpaisteesta melkeinpä whiteoutiin ja maastoa leppoisasta tasamaasta kohtalaiseen ylä- ja alamäkeen. Hauskaa oli ja hyvä seura kruunasi retken.

Reissuun valmistautuminen vei melkoisen paljon ajatuskapasiteettia ja edellytti kohtalaisesti säätämistä jo useamman viikon ajalta ennen matkaan lähtöä. Siihen nähden on mieletöntä että reissu itsessään on jo tehty. Lähipäivinä tulenkin käymään läpi nyt vihdoin puretut valokuvat ja kertomaan kuvin ja tarinoin kyseisestä hiihtovaelluksesta ensikertalaisen silmin.

Sen verran voin kuitenkin sanoa jo nyt, että hullun hienoa, elämyksellistä ja opettavaistahan se oli. :)

Jedi
Lumijedi. Terveisiä lumen ja viiman keskeltä.
Valkoiset tunturit
Paikoitellen näkyvyys oli.. noh, vähäistä. Hurja, miten kaunis maisema voi silti olla.
Ruotsalaiset vaeltavat rinkat selässä tuvalta tuvalle.
Ruotsalaiset vaelsivat rinkat selässä tuvalta tuvalle. Tässä joukko hurjapäitä, joiden askeleita emme lähteneet seuraamaan, kun näyttivät katoavan ylös 45° rinnettä. Riitti että täällä ei nähnyt juuri mitään. :)
Kungsleden talvella - välillä Sälka ja Singi.
Kungsleden talvella – välillä Sälka ja Singi.

Ensimmäinen hiihtovaellus – Varovaista innostusta ilmassa, ensi viikolla taas mennään

Tulevana sunnuntaina aloitellaan jo hiihtovaellusta Ruotsin tuntureilla, Kebnekaisen tuntumassa. Kuvassa näkyy Kebnekaise kuvattuna Láddjujávrilta käsin. Tämän kuvan otin viime kesän silloisen vaelluksen loppumetreillä. Viime elokuussa suunnattiin ensimmäistä kertaa ylipäänsä Ruotsin Lappiin ja nyt jo olen lähdössä sinne uudestaan. Tunturit vievät mennessään, näin ystäväni kertoi minulle vajaa kaksi vuotta sitten, kun harvat retkeni olivat ulottuneet vasta meidän Lappiin asti. Niin siinä tosiaan taitaa käydä.

Tuleva ensi viikon talvivaelluksemme suunta on näihin samoihin maisemiin. Valmistelut ovat jo loppusuoralla ja pientä reissujännitystä on ilmassa. Oikeastaan jännitys on jo melkein käsin kosketeltavaa. Iso osa ruoista löytyy jo ruokaboksista ja talvivaatteetkin, sekä muut varusteet siirtyvät pikkuhiljaa kaapeista näkyvämmille paikoille valtaamaan sohvaa, nojatuolia ja muuta pinta-alaa. Keittiö on jo sitten viikonlopun ollut luovan kaaoksen puitteissa ja kuivamuonaa sekä retkieväitä on kaikkialla. Parhaillaan leikkelen ylivanhasta makuualustasta lisäeristettä ystävältä lainaamiini koon 45 taukotossuihin. Vielä on leikkelemättä nousukarvojen laidat (olen säästänyt nousukarvojen nirhaisun – mattoveitsellä – loppumetreille) suksiin sopivaksi ja muutamia muita tuunauksia.

Huomenna noukin Riihimäeltä ahkion ja lähipäivinä kuljen myös muiden ystävien luona lainaamassa muutamia tykötarpeita, joita en ole tälle reissulle raaskinut hankkia vielä omaksi. Jo nyt on tullut sijoitettua suksiin, monoihin, karvoihin, järeämpiin ulkoiluvaatteisiin ja muuhun enemmän tai vähemmän olennaiseen. Osa on hankittu uutena ja muutamat tavarat on löytynyt käytettynä. Ruokakaan ei lopu kesken. Sitä saattaa riittää myös seuraaville retkille asti. Ehkä tässä kaikessa organisoinnissa näkyy ja kuuluu ensikertalaisen iloisen jännittynyt valmistelu.. Eihän tule kylmä, onhan sopivat vaatteet liikkumiseen, miten pysyy vesi juomakelpoisena, mitkä päiväeväät eivät jäädy pahasti, kuinka nukkua, miten säilyttää kamat välttymättä kaaokselta, miten pitää itseni kuosissa ja kohtuullisen kuivana, miten varautua kaikkeen, miten olla liioittelematta.

Kaikille asioille on ensimmäinen kertansa, niin on minunkin vaelluksilleni. Tällä kertaa vuorossa on ensimmäinen pitkä talvivaellus. Olen varovaisen innostunut ja kunhan pääsen matkaan, tulee innostus kasvamaan samalla kun jännitys vähenee. Olen iloinen, koska pystyn tekemään tällaista ja olen iloinen siitä että uskon itseeni.

Ensi viikon jälkeen olen taas monta kokemusta rikkaampana, taas vähän enemmän oppineena ja samalla tiedän että pystyn tämänkin jälkeen ottamaan sen seuraavan harppauksen jota mietin. Kaikki on mahdollista, sen toteuttaminen on vain itsestäni kiinni. Kohta mennään.

Lähiretki: Nuuksion kansallispuisto ja Haltian Luontokeskus

Pääsiäisenä kaivattiin ulos retkelle, koska edellisestä reippaammasta ulkoilulenkistä on jo vierähtänyt tovi. Lyhyt pyrähdys kaupungista metsään näin kevään korvilla antaa myös talvessa vielä viipyvän ihmisen hetken aikaa nauttia talvisista maisemista. Silloin kun Helsingissä on jo täysi kevät, viipyy talvi metsän puolella vielä hieman pidempään. Pientä vaellusnälkää potevalle Nuuksio on myös loistava paikka hoitaa puutostila helposti kuntoon ennen seuraavia kauemmas suuntautuvia retkiä.

Holma-Saarijärven iltatulet.
Holma-Saarijärven iltatulet.

Päätimme siis tehdä yhden yön retken nyt jo hyvin tutuille poluille ja myös melko tuttuun metsään. Kurvasimme Leppävaarasta Siikajärvelle bussilla ja kävelimme hämärtyvässä metsässä reippaan puolen tunnin matkan Holma-Saarijärven pohjoisemmalle tulipaikalle.

Ensimmäinen lahjaksi saamani McKinleyn teltta on palvellut hyvin lyhyemmillä retkillä. Muita yöpyjiä ei tällä kerralla ollut paikalla, vaan saatiin nauttia iltatulista pimeässä metsässä itseksemme. Pääsiäislauantaina Holma-Saarijärven yllä roikkui sankka sumu, mutta sunnuntaina saatiin kulkea auringonpaisteessa. Keväinen sää näkyi väkimäärissäkin puiston poluilla sunnuntaina. Nuuksiossa näkyi koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, päiväretkeilijöitä, useampia Fatbike-pyöräilijöitä ja muita ulkoilijoita. Yksi rohkea uskalsi pyörineen myös Holma-Saarijärven jäille. Pyöräily läskipyörillä poluilla näytti vauhdikkaalta ja hauskalta, ja oma into kaivaa maastopyörä varastosta ulos poluille kasvoi samalla, kun katselin läskipyörien katoavan ketteränoloisesti metsään.

Lauantaina käveltiin Holma-Saarijärveltä lyhyt lenkki Myllylammen kautta Haltialle. Polku Myllylammen ja Haltian välillä oli hyvin jäinen ja moni lapsiperhe ja muu ulkoilija liukastelivat poluilla yhtä reippaasti kuin mekin. Tätä reittiä en ole kulkenut aikaisemmin Haltiaan asti, ja nätti polunpätkä testattiinkin nyt ensimmäistä kertaa. Keväällä kinostuneiden lumien ja jäiden sulettua tämäkin reitti on varmasti hyvin suosittu.

Punarinnakierroksen jäiset polut.
Punarinnakierroksen jäiset polut.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.

Retki päätettiin Haltiaan, jossa tällä kertaa tutustuttiin myös yläkerran kahvion upeisiin maisemiin ja valoisaan terassiin, sekä myös Teemu Järven Forest greetings -näyttelyyn. Olen jo aikaisemminkin päässyt tutustumaan Teemun luonto- ja eläinaiheisiin taideteoksiin ja Haltian valoa pursuavissa tiloissa ne pääsivät nytkin oikeuksiinsa. Lempiteokseni Teemun kuvista oli ehdottomasti Kinastelevat korpit. Haaveilen sellaisesta roikkumasta omalla seinälläni jokin päivä. Teemun kuvia kannattaa käydä katsomassa paikan päällä ja aurinkoisena päivänä myös ihastella upeita maisemia Haltiasta kohti Nuuksion Pitkäjärveä. Samalla voi nauttia vaikka kupin kahvia tai lautasellisen ahvenkeittoa, niinkuin itsekin tein.

Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää.
Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää maisemassa.
Haltian Luontokeskuksen maisematerassi.
Haltian Luontokeskuksen aurinkoinen maisematerassi.
Teemu Järven Sielulintu.
Haltiassa voi ihastella myös Teemu Järven taideteoksia. Tämä on Sielulintu, hyvin kaunis sellainen. Muinaisissa uskomuksissa sielu ja lintu ovat kytköksissä ja sielulintu voi lentää unen aikana vapaana. Puinen sielulintu nukkujan vierellä huolehtii, ettei sielu karkaa omille teilleen unen aikana.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.