Avainsana: Talvi

Laulu Pohjoisesta

Ihan yhtäkkiä vuosia on vierähtänyt 2,5, oikeastaan lähempänä 3 siitä, kun elokuun lopussa 2018 pakkasin autoni ja suuntasin Kuusamoon. Muistan sen innostuneisuuden tunteen kuin eilisen. Olin käsittämättömän vapaa ja avoin kaikelle. En osannut arvatakaan mitä kaikkea muutos tuo mukanaan, mutta nyt jälkikäteen miettiessä olen pysyvästi avannut elämässäni oven asioille, jotka eivät aikaisemmin olleet mahdollisia.

Moni arkinen asia tuntuu edelleen hämmästyttävältä. En tiennyt, että elämäänsä voi oikeasti elää näin. Läsnä tavallisessa, mutta irti siitä hälystä joka aikaisemmin oli arkea. Tänä päivänä arki tuntuu paikoin juhlavalta, siitä yksinkertaisesta syystä, että arvostan kaikkea ympärilläni hyvin korkealle, muutoin kuin itsestäänselvyyksistä käsin.

Olen työskennellyt Sallassa, Kuusamon pohjoispuolella sijaitsevassa pinta-alaltaan suuressa, mutta asukastiheydeltään todella väljässä kunnassa (0,6 asukasta/km2) pian puolen vuoden ajan. Tänä päivänä saan tehdä töitä keskittyen viestinnän suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja hetkien tallentamiseen visuaalisiksi muistoiksi kunnalle ja paikallisille yrityksille.

Miten tämä voi olla arkipäivää ja kuinka täältä Koillismaan / Itä-Lapin kulmalta voi koskaan muuttaa muualle?

Lumen ja talviauringon hämmästyttävä valo Kuusamon Pienellä Karhunkierroksella

Talvi Kuusamossa on jotakin, josta vuosia aikaisemmin sain vain haaveilla. Tieni kuljettaessa minua Kuusamoon syksyllä 2018 olin tottunut odottamaan Helsingin hyvin vaihtelevia talvia, minkä vuoksi Kuusamon vuodenajat tuntuvat yhä edelleen maagisilta.

Jo kahdessa vuodessa on mahdollista kokea pohjoisempaa elämänmenoa täysivaltaisesti, harrastaa retkeilyä sekä luontoliikuntaa väljemmissä metsissä ja tuntea tämä alkanut talvi syvällä sisimmässään. Viime talvi olikin Helsingissä syntyneelle ja varttuneelle ihmiselle mullistava. Talvi alkoi lokakuun alussa ensimmäisen lumentulon myötä ja lumisten törmien halki kahlattiin vielä toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla, kun koskimelontaretken päätteeksi hinattiin kajakit lumikenkien avulla poikkeuksellisen paksun hangen poikki autotielle.

Tulevasta talven kulusta on vielä vaikea kertoa. Kuvat kuitenkin kertovat lukuisten koillismaalaisittain hyvin pilvisten talvipäivien lomassa pilkottavista aurinkoisista hetkistä, joita talven pimeyden keskellä osaa arvostaa valtavasti. Valokuvat on otettu hiljattain Pienen Karhunkierroksen läheisyydessä Juumassa, auringon noususta auringon laskuun päivänä, jolloin polut olivat jo hiljentyneet kesän sankoista retkeilijämääristä.

Ei ole ihme, että yhä useampi löytää tiensä paitsi luonnon pariin, poluille kansallispuistoihin ja juuri Kuusamoon. Luonnon innoittava voima on valtava.

Lisää kuviani ja tunnelmia Kuusamosta sekä luontoretkiltäni löydät Instagramista: @keacreutz.

Valoa pimeyteen – Lucian päivän ja ensilumen tunnelmia posion riisitunturilla

Glad Luciadag! Hyvää Lucian päivää.

Tänään vietetään Lucian päivää, eli valon ja toivon päivää. Pian tämän jälkeen koittaa talvipäivänseisaus ja alamme kirjaimellisesti kulkemaan kohti uuden vuoden valoa.

Lucian päivä on kuulunut oman nuoruuteni joulunaikaan ja luonut erityistä joulutunnelmaa. Ruotsinkielisessä koulussa vietettiin Lucian päivää joka vuosi perinteisin menoin. Lucian kulkiessa väen keskelle kauniissa saattueessa, laulaessaan tuttuja lauluja, oli tunnelma lämmin ja yhteys muihin tuntui vahvalta. Siitä tunnelmasta nautin edelleen.

Luciaa juhlittiin lukion loppuun asti. Lukion ensimmäisellä luokalla sain minäkin kunnian olla perinteinen, tumma ja pitkätukkainen Lucia. Lukiossa juhlintaan astui myös mukaan ripaus huumoria, kun ennen muinoin poikakouluna käynnistynyt lukioni jatkoi perinnettä kruunaamalla Luciaksi myös koulun pitkätukkaisimman ja parrakkaimman nuoren miehen. Kruunu, joka hänen päähänsä aseteltiin muodostui HK:n sinisestä lenkistä ja muistaakseni pienistä synttärikakkukynttilöistä. Entisen poikakoulun ilosanomaa jaettiin opettajille koteihin iltamyöhällä! Ne olivat loistavia, ilon ja naurun täyteisiä vuosia, nekin.

Näihin vuosiin asti olen tuntenut iloa, kun olen voinut seurata Luciakulkuetta myös senaatintorilta käsin. Tänä vuonna kaikki on toisin. Nautitaan kuitenkin tästä erityisestä ajasta läheisten kesken ja toivotaan valoa pimeyden keskelle, ihan jokaiselle!

Kuvat lokakuun ensilumilta (jotka sittemmin kertaalleen sulivat pois) Riisitunturilta.

Kuka voisi kellot seisauttaa?

Tiedättekö niitä muutamia aivan yllättäen käynnistyviä ajanjaksoja elämässä, kun aika kiitää valtoimenaan, eikä sitä saa pysäytettyä millään? Haluaisit toteuttaa kaikki innostavat suunnitelmat nyt ja kohdata ihmisiä, mutta vaikka mikään ei pidättele sinua, et vain ehdi?

Ympärilläsi tapahtuu niin paljon asioita ja sinä seisot jo karusellin kyydissä haukkoen henkeä.

Tämä on sellainen hetki. Tämän kevään en soisi päättyvän lainkaan.

Hetken ainutlaatuisuus on niin suurta, että katselen sitä ihmetyksessä ja toisaalta riemun lomassa tuntuu, kuin en kykenisi tarrautumaan kaikkeen täysillä kiinni. Osaanko arvostaa tätä riittävästi? Osaanko hidastaa ja katsella ympärilleni nyt, kun siihen on kaikkein eniten syytä? Osaanko jatkaa eteenpäin hätäilemättä?

Tämän kevään aikana aion pyrkiä pysähtymään paikalleni niin usein kuin vain mahdollista. Tyhjentää mieleni kaikesta muusta ja kuunnella omaa sisäistä ääntäni. Koitan edetä verkkaisesti kiirehtimättä yksi hetki ja päivä kerrallaan. Huomiseen ehtii kyllä.

Hyvää ystävän ja sydänten päivää. Sinä olet tärkeä. Olkoon sinun kevääsi innostava ja valoisa.

Onni asuu ulkona – Koillismaan ja Pohjois-Pohjanmaan mielettömiä maisemia viikon varrelta

Lämsänkylän aamunkoitto
Ahman jäljet lumessa
Hailuoto
Hailuodon Marjaniemi
Kalastajakylä
Jyrävä
Myllykoski
Riisitunturi
Riisitunturi ja usvan peittämä Kitka
Ääretön ja hiljainen valkoinen maisema

Viimeinen viikko on ollut monien mieleeni painuneiden maisemien osalta kaunis. Olen retkeillyt hyvin erilaisissa maastoissa ja pyrkinyt taltioimaan tunnelmia entistä aktiivisemmin kuvien välityksellä sivustolleni, teillekin koettavaksi.

Uudistin hiljattain sivustoni sellaiseksi, että yksittäiset kuvat ja kuvagalleriat pääsevät oikeuksiinsa ja voin entistä rikkaammin kertoa tarinoita juuri kuvien kautta.

– Yksi kuva on tuhannen sanan arvoinen, sanotaan. Ja siihen uskon minäkin.

Nämä maisemat ovat jokainen herättäneet minussa paljon ajatuksia. Toivon, että ne täydentävät sinunkin päiviäsi.

Melkein neljä kuukautta Kuusamossa on mennyt kuin siivillä ja pian minä sekä muut kurssilaiset suuntaamme jo tahoillemme joulun viettoon. Mennyt aika tuntuu yhtäältä vain muutamalta siiveniskulta, toisaalta on kuin olisikin mennyt pieni ikuisuus siitä, kun lähdin Helsingistä kohti uutta. Niin paljon olen saanut täällä nähdä ja oppia.

Valokuvauslinja Kuusamossa on hyvin ovela sisäänheittokeino pohjoisempaan luontoon ja elämäntapaankin. Vaikka en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, tiesin kuitenkin jo lähtiessäni, että tästä tulen varmasti pitämään paljon. Silti en osannut arvata miten innoissani olen paluusta Kuusamoon, vaikka olisinkin vain viettänyt viikonlopun toisaalla.

Kaikki tämä on koukuttanut minua monenlaiseen uuteen. Yksi pieni kipinä herätti valtavan nälän ja täällä minä olen.

Olen saanut maistaa vasta pienen palan tätä pohjoista elämäntapaa ja silti haluan lisää tätä rauhaa ja moninaisuutta. Haluan tutkia näitä maita ja kontuja, kiivetä tuntureita, osallistua kaikkeen mahdolliseen pieneenkin arkiseen, mitä pohjoisella on tarjota. On niin paljon uudenlaisia asioita, jotka haluan osaksi omaa arkeani tulevaisuudessea.

Viimeisen viikon sisään olen ihmetellyt talven tuloa Koillismaalla.

Viikko sitten kävin yhdessä kurssikavereideni kanssa Riisitunturilla, jossa olen nyt päässyt tutustumaan tykkylumen muodostumiseen siitä lähtien, kun maa oli vielä lähes sula.

Keskiviikkona ihmettelimme Kitkajoen varrella niitä perinteisen kauniita talvisia maisemia, Myllykoskea ja Jyrävää pienen Karhunkierroksen varrella.

Torstaina olin onnekas ja sain pitkästä aikaa nähdä auringon värittämän taivaan ja kauas Venäjälle päin avautuvat maisemat Lämsänkylän lähistöllä, kun Kuusamo Nature Photographya luotsaavan Lamminsalon Ollin kanssa kävimme toistamiseen tutustumassa kotkakojun toimintaan. Tästä eteenpäin voimme käydä kojulla kuvaamassa kotkia niin halutessamme.

Viikonlopun vietinkin aivan erilaisissa maisemissa Oulussa ystäväni kanssa, hengähtäen hetken ihanan tavanomaisten askareitten parissa. Halusimme kuitenkin nähdä myös uusia maisemia, joten ajoimme Hailuotoon, jossa kävelimme kauniiksi jäätyneen avomeren rannalle kylmän ja kovan tuulen puhaltaessa kasvoihin.

Hailuodossa en ollut käynyt aikaisemmin. En siis osannutkaan odottaa, kuinka hienolta tuntui pitkästä aikaa nähdä myös kauas horisonttiin katoava aava meri Koillismaan tiheiden metsien ja vaaramaisemien jälkeen.

Kuusamoon palatessani tunnistin opiston portilla ensimmäiseksi vastaani kävelevät ja lämpimästi hymyilevät kurssikaverini kasvot. Mukavan viikonlopun jälkeen tuntui odottamattoman ja ovelan hienolta palata takaisin omien retkieni ja valokuvaustehtävieni pariin Kuusamoon.

Koillismaalle saatiin vihdoinkin talvi!

Kynttiläkuusi vielä ilman tykkylumista vaippaa.
Riisitunturi
Ääretön ja hiljainen valkoinen maisema
Riisitunturi ja usvan peittämä Kitka

Talvea odoteltiin Koillismaalla poikkeuksellisen pitkään. Mutta tulihan se tänne meille jo vihdoin. Kuusamossa on nyt tullut vietettyä jo yli kolme kuukautta ja olen iloinen siitä, että saan nauttia tästä luonnonläheisyydestä ja Koillismaan maisemista vähintään ensi toukokuuhun asti.

Eilen käytiin Riisitunturilla taas katsomassa miten tykkylumet pikkuhiljaa kasautuvat puihin. Tykkylumisia kynttiläkuusia olen nähnyt jo monesti aiemmin, mutta vasta nyt olen saanut mahdollisuuden seurata tiiviimmin kuinka kosteus oikeasti härmistyy kiinni tiukkana jäänä puihin ja ihmeelliset jää- ja lumikiteet alkavat rakentamaan pohjaa tykylle. En tiennytkään, miten monia muitakin kauniita olomuotoja lumella ja jäällä voi olla.

Päivät ovat jo kovin lyhyitä. Aurinko nousee vasta jälkeen kymmenen ja laskee jo puoli kahden tienoilla. Päivän valoisina hetkinä on mukavaa ajella jonnekin luonnon helmaan ja viihtyä hetki. Tänään käytiinkin Kuusamojärven eteläpäässä katselemassa Salpalinjan jäännöksiä ja mielettömiä kivipaaseja sekä taisteluhautoja, jotka kulkevat Kuusamojärvestä Vanttajajärveen ja vieläkin pitemmälle. Ne muodostavat merkittävän osan myös Kuusamon historiaa.

Lumisessa maastossa kahlaamisen jälkeen istuttiin opaskaverini Jorman kanssa kodalla ja paisteltiin nuotiolettuja suojassa, samalla kun lunta vain sateli lisää nyt jo hyvin valkoiseen maisemaan. Täällä pohjoisessa on nyt jo ihan oikean talven tuntu.

 

Nyt on lähtö.

Istun junan ravintolavaunussa ja tuijotan heleän punertavassa horisontissa näkyvää isoa täysikuuta. Toisesta suunnasta näen valkoisten ja huurteisten peltojen yli kauniin ja kylmän auringonnousun.

Rakastan näitä rauhallisen itsenäisiä hetkiä junissa. Ennen uutta seikkailua olen kotona aina kovin rauhaton. Mikä tämän kaiken merkitys on? Odottavan aika on pitkä. Tuleva jännittää.

Istahdettuani junaan kuljen kohti uutta, maisemat vaihtuvat ja voin vain olla rauhassa paikallani ja odottaa. Seikkailu on jo alkanut ja vaikka juuri mitään en vielä tulevista päivistä tiedä, on tässä kohtaa odottavan levollinen olo.

Paula Vesala laulaa että nyt on lähtö. Miten mä en ole kuunnellut tätä kappaletta aiemmin kuin vasta nyt? Kaikki sanat eivät osu ihan kohdalleen, mutta tämä kappale kolahtaa minuun kuitenkin täysillä juuri nyt. Se on vahva ja voimakas. Uhmakaskin.

Tuota uhmaa herättelen itsestänikin esiin nyt matkaa tehdessäni ja huomenna, kun käännän suksien kärjet kohti kaikkea ja ei mitään. Erämaa puhdistaa sielun ja paikkaa ruhjeet.

”En tiedä tehtiinks mua kulkemaan
Mut ku on pakko niin kuljetaan
En tiedä tehtiinks mua lähtemään
Mut taas on lähtö

En tiedä luotiinks mua lentämään
Luotiin tai ei, silti hypätään
Nyt ku ei jäädä saa tähänkään
Taas on lähtö

**********

Joskus vaan päätin et pystyyn jään
Pitääks mun tehä se yksinään
Siinä on vuori, nyt kiivetään
Taas on lähtö”

Kuuntele Spotifysta: Paula Vesala – Nyt on lähtö.

Kemihaaran erämaa odottaa.

Kuinka suojaudun parhaiten kylmältä talvella? | Nuppisäännöt ja asiantuntijan 16 vinkkiä ihon ja itsesi suojaamiseen kovilla pakkasilla

Viikonlopulle on luvassa kylmää ja erityisen kaunista aurinkoista pakkassäätä käytännössä koko maahan. Moni aikoo ulkoilla ja nauttia hienoista talvisista maisemista. Pakkaseen varautuminen on herättänyt paljon keskustelua ja etenkin ihonhoitoon pätee vinkit, jotka eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä.

Päänvaivaa voivat aiheuttaa esimerkiksi seuraavat kysymykset? Kannattaako ihoa rasvata ennen ulkoilua pakkasessa? Mistä tunnistan paleltuman? Milloin on paras aika pestä tai rasvata iho kylmillä keleillä? Minkälaisia ihonhoitotuotteita minun kannattaa käyttää? Hesarin aamuisessa artikkelissa on haastateltu asiantuntijaa, joka antaa 16 vinkkiä pakkasesssa pärjäämiseen. Lue alta myös 5 kirjaamaani helppoa nuppisääntöä siitä, miten varautua kylmään.

Tästä Helsingin Sanomien artikkeliin: ”Saako paleltumaa hieroa? Suojaako rasvaaminen kasvoja pakkaselta? Miten kylmässä vauva voi nukkua? Asiantuntija vastaa 16 kylmää koskevaan kysymykseen”

Muutama kätevä nuppisääntö:

  1. Ihon oma rasvakerros on hyvä suoja, tätä ei kannata pestä pois aamulla ennen ulkoilua. Ihoa voi hoitaa, mutta paras aika ei ole ennen ulos lähtöä.
  2. Vältä vesipohjaisia rasvoja, jotka voivat jäätyä iholle. On olemassa vedettömiä pakkasrasvoja, mutta jos iho kestää ilman, ei sitä välttämättä kannata rasvata liikaa.
  3. Kevyet rasvat imeytyvät ihoon nopeasti ja iho voi tuntua taas pian kuivalta. Kuiva iho paleltuu herkemmin kuin riittävän kostea. Suojaa iho esim. vedettömällä aurinkorasvalla ja huivilla/kauluksella.
  4. Paleltuneen ihon tunnistaa siitä että siinä on ”pakkasenpurema”, eli on paikallisesti valkea ja menettänyt värinsä. Paleltunutta ihoa ei kannata hieroa. Omat kädet voi laskea paleltuneelle alueelle ja antaa ihon pikkuhiljaa lämmetä.
  5. Lapsen keho tuottaa vähemmän lämpöä kuin aikuisen, joten se myös paleltuu herkemmin. Lapsen iho on syytä suojata erityisen hyvin.

Nautinnollista ulkoilua ja riemastuttavaa talvi-iloittelua sinulle!