Valtavaara kylpee ruskan sävyissä ja auringonlaskun valossa

Eilen kävin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen Valtavaaralla katselemassa maisemia ja ihailemassa ruskaa. Valtavaara on ehdottomasti yksi lempipaikoistani Kuusamossa ja viimeisen vuoden aikana olenkin valokuvannut Valtavaaran maisemia monessa eri valossa ja vuodenajassa. Tämä jättiläinen seisoo ylväänä ja rohkeana paikallaan tarjoten ulkoilijoiden, luontoihmisten ja valokuvaajien aisteille kaikenlaista kauneutta.

Eilen oli myös ensimmäinen kerta, jolloin vedin vaelluskengät jalkaan testimielessä loppukesästä tapahtuneen nilkan nyrjähdyksen jälkeen. Olin iloinen todetessani, että voin hyvin kulkea jo tällaisessa vaihtelevassa ja paikoitellen vaativassakin maastossa vaelluskengillä, joissa kuitenkin on reipas nilkkaa tukeva varsi. Nivelsiteissä ja kehräsluiden paikkeilla tuntui lähinnä pientä kiristystä ja ajoittaista painaumaa, mutta ei mitään merkittävää kipua.

Varoin askeleitani alas tullessa vielä jonkin verran, mutta uskallan nyt kyllä jo ihan normaalisti kulkea maastossa tästä eteenpäin. Uskon, että reipas rasitus tekee nilkan liikeradoille ihan hyvää, kun taas maisemat ja luonto elvyttävät muita aisteja. Liikkuminen itsessään tuntui hirmuisesta puuskutuksesta huolimatta todella hyvältä ja ilahduin etenkin silloin kun silmiini osui puolestavälistä rinnettä tämä kansikuvan maisema Valtavaaran tuvasta. Tosin päivän viimeiset tunnit Valtavaaran hiljaisilla poluilla olivat kyllä kaikkinensa palkitsevia. Tämä luonnon kauneus vain häikäisee joka ikinen kerta.

---

Odotan innolla, että ehdin seuraavan kahden viikon aikana tutkimaan muitakin Kuusamon tuttuja maisemia ja kätkettyjä helmiä. Loppuviikosta lähden myös oppaaksi mukaan valokuvauskurssille Syötteen kansallispuistoon, jossa tulemme valokuvaamaan paljon. Tästä tulevasta viikonloppureissustakin olen hyvin iloinen.

Ensi viikolla taidan myös uskaltautua kokeilemaan ensimmäisiä juoksualskeleita nilkalla, kun ortopedin suosittelema varoaikakin on vihdoin ohi. Mikä olisikaan parempi paikkakunta juoksupalauttelulle, kuin Kuusamo. Juoksun ja kävelyn yhdistelmän taidankin suunnata vaikka Pyhävaaran laelle, jossa olenkin käynyt vain talvisaikaan. En todennäköisesti kuitenkaan malta jättää kameraa pois juoksurepustani, sillä maisemat pyhävaaraltakin ovat hienot.

Tämän viikon aikana tulen lisäksi julkaisemaan kuvitetun kertomuksen Närängän erämaiselta tilalta ja Hyöteikönsuolta. Seuraa siis Kotimatkalla-sivustoa, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun artikkeli julkaistaan.

Tule jo talvi – olen valmis

Varoitan. Tämä ei ole se kirjoitus, jossa on paljon kauniita talvisia maisemakuvia. Näissä kuvissa näet marraskuun hämärää pahimmillaan.

Tämä on se kirjoitus, joka saa sinut kuitenkin janoamaan valtavasti enemmän ja ostamaan sen lipun pohjoiseen sinun elämystesi äärelle.

Minä olen levoton. Olen aina ollut. Herään aamulla, otan kännykän käteeni ja katson mitä maailmalle kuuluu. Mietin että ei pitäisi. Illalla laitan kännykän latautumaan olohuoneen puolelle ja pysyn sitä erossa pitkään, ajattelen. Levoton ulkomaailma on aina houkutuksen päässä siellä missä minä kuljen.

Katson peilikuvaani kylpyhuoneessa. Olen hieman uninen vielä ja herätessänikin jo hieman levoton. Kiire valtaa usein mielen heti kun avaan silmät. Koitan järjestää päässäni kaikki oravanpyörää juoksevat ajatukset, odotukset, toteuttamista odottavat tehtävät ja tulevan hälinän. Juon kupin aamukahvia, toisen otan kestomukissa mukaan työmatkalle. Aamumetrossa keskityn siihen ohikiitävään hetkeen kun voin olla ihan täysin paikallani eikä minun tarvitse kiiruhtaa. Metrosta ulos noustessani koitan taas sivuuttaa vieressäni levottomina kiirehtimään vilistävät ihmiset.

Metrossa tuijotan syvästi kaipaillen ulos voimistuvaan valoon. Vielä toistaiseksi aurinko heijastaa himmeästi valoa punaisena hehkuviin pilviin, ennen talven lähestyvää pimeyttä. Imen itseeni lyhyen hetken merimaisemaa, ennen kuin katoan kaupungin uumeniin. Kävelen levottoman keskustan halki töihin. Työstäni pidän kovin, mutta silti huomaan miettiväni välillä että näitä kiiruhtavia aamuja minulla on edessä vielä riittämiin. Työpäivän jälkeen kannustan itseni liikkumaan tai tulen kotiin ja teen kotihommia. Iltasella ennen nukkumaan menoa tyynnytän rauhatonta mieltäni ja toivun arjen hälinästä milloin minkälaisin keinoin. Seuraavan työpäivän metromatka pyörii jo mielessä.

Tunnen välillä olevani pienessä ristiriidassa. Pidän haasteita tarjoavasta työstäni paljon ja työssäni pääsen ratkaisemaan monenlaisia ongelmia, jopa luomaan uutta. Viihdyn kaupungissa, jossa ovat ystäväni ja läheiseni. En täältä tavallaan halua pois. Monesti kehitämme ystävieni kanssa mukavaa tekemistä ja aina on henkilö lähellä, jonka voi houkutella mukaan polkujuoksukaveriksi tai saunaseuraksi. Ihmisten parissa viihtyvä levoton sielu voi kaupungissa valita mitä milloinkin tekee ja arjen hälinä unohtuu hieman helpommin hyvässä seurassa.

Vapaa-aikanani hakeudun enää hyvin harvoin kaupunkiin, vaan viihdyn paremmin naapurustossa, ystävien kanssa, omalla crossfit-salillani, lähiluonnossa tai ihan vaan kotosalla. Pyrin tekemään asioita, jotka eivät ainakaan kasvata levottomuuttani, vaikken sitä aina kykene taltuttamaan.

Levottomuuteni kumpuaa syvältä ja se huutaa eletyltä tuntuvan elämän perään.

Eilen auringonlaskun aikaan kävin ensimmäistä kertaa juoksemassa vielä melko uuden naapurustoni lähistöllä olevan Vuosaaren täyttömäen maastoissa. Odotin kauaskantoisia maisemia ja niitä tavallaan sainkin. Ympäristö oli kaikin puolin syksyisen karu. Maisema ei yhtään vähentänyt kaipuutani suunnitella uusia seikkailuja.

Minä kaipaan suunnattomasti elämyksiä. Välillä kaipaan niitä niin paljon, etten malta millään pysyä paikoillani. Arjessa voin todella vilpittömästi haluta olla juuri tässä, mutta silti mieleni on jossakin muualla. Kaipaan naurua ja iloa. Kaipaan välittömyyttä ja riisuttua kauneutta. Janoan täysin hetkessä olemista ja kaiken muun unohtamista.

Näinä päivinä ajattelen paljon tulevaa talvea, jossa mieleni jo on. Jouluna lähdemme lyhyelle hiihtovaellukselle Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Kuljemme erämaassa taas uusien tuntureiden juurella ja nautimme hiljaisesta luonnosta. Viihdymme iltaisin kynttilän valossa ja keskitymme hyvin yksinkertaisiin asioihin. Rauhallista mieltä ei tarvitse maanitella esiin, se on jo löytänyt kotinsa tästä äärettömyyttä henkivästä ja tyynestä maisemasta.

Tulevalla reissulla yövymme erämökeissä, on kuitenkin sydäntalvi ja pohjoisen kaamos kattaa maan hämäryydellään ja kuulaan sinisinä hohtavina hankina. Valmistaudun samalla henkisesti tulevan talven vaelluksiin. Suunnittelen S:n ja ystävieni kanssa pitkää ahkiovaellusta telttamajoituksella kevättalvella 2018. Sitä ennen teemme yhdessä muiden retkien ohella myös viikonlopun mittaisen harjoitusvaelluksen vaellusporukallamme. Näitä elämyksiä varten minä hengitän ja elän joka solullani.

Arjen pysähdys – Hallainvuoren helmi keskellä kaupunkia

Välillä voi käydä niin että kesken parhaan syystekemisen kierroksia on sata lasissa, flunssa uhkaa painaa päälle, olo on puolikuntoinen eikä mistään oikein tunnu tulevan mitään. Kroppa tuntuu samanaikaisesti käyvän ylikierroksilla ja toisaalta se ei voisi olla väsyneempi. Ajatuksetkin jumiutuvat pahemman kerran. Silloin on parasta hiljentää vauhtia, potea orastava flunssa rauhassa pois, levätä kunnolla ja huolehtia itsestään.

Vaan on se pysähtyminen silti aina yhtä vaikeata, ainakin tälle tunnolliselle ihmiselle ja oman arkensa sankarille. Sitä yritän kuitenkin täällä parhaillaan harjoitella, jotta ensi viikolla saisin itsestäni taas enemmän irti ja ajatukset jälleen kukkisivat.

Kotona ollessani keskityn lepoon ja katselen kuvia upeasta lähiluonnosta, joka odottaa minua tuolla ulkona taas astelemaan poluille ja löytöretkeilemään lähistön maisemissa. Nämä kuvat kuuraisesta maisemasta nappasin viime lauantai-aamuna ollessani ystävieni kanssa Helsingissä aikaisella polkujuoksulenkillä Latokartanon ja Myllypuron välisellä Hallainvuorella.

Täällä pääsen etäännyttämään itseni kaupungin vilinästä

Hallainvuoren monelta maisemapaikalta näkee kauas

Teille, jotka ette ole vielä tähän Helsingin kaupunkihelmeen tutustuneet, Hallainvuori on melkoisen kaunis yllätys. Hallainvuoren poluille ja ulkoiluteille löytää monesta suunnasta helposti bussilla. Kylmänä syysaamuna voi ulkoilla huurteisilla Viikin pelloilla ja kivuta Latokartanon korkeille kallioille sekä yllättäville jyrkänteille ihastelemaan Viikkiä kohti avautuvia maisemia.

Pakkasaamun kuura pukee syksyyn sonnustautuneita pihlajia

Hallainvuoren kallioilla risteilee monia polkuja ja kallioilla komeilee kauniita keloja. Väljä kallioinen metsä syleilee sisäänsä. Vaikka metsässä tallustellessa ei täysin unohda olevansa kaupungissa lähistöltä kuuluvan liikenteen johdosta, ovat kallioisen luonnon pienet yksityiskohdat ja polut kuitenkin niin kauniita ja maisemat huikeita, että tänne kannattaa ehdottomasti lähteä ulkoilemaan.

Kauneus piilee yksityiskohdissa

Kuuran peittämä maiseman ihasteleminen oli jo yksinään riittävä syy lähteä ulos poluille

Syysvaellus – Kolme valtakuntaa

Syksy tulee väistämättä ja on taas kiehtovaa seurata vuodenaikojen vaihtumista. Kesä jää taakse ja mieli viritetään monella tapaa kohti uutta kautta, hämärää ja tunnelmaa. Jonkinlainen uusi vaihe koittaa taas. Mitä se tuo tullessaan? Mennyt viikko toi jo uudet kiinnostavat työtehtävät ja viikon päästä tähän aikaan teen kolmatta päivää matkaa maastossa Kilpisjärven sekä kolmen valtakunnan rajan lähistöllä, ensimmäisellä syysvaelluksellani. Siinä on jo paljon uutta ja innostavaa kaupunkilaiselle.