Terveisiä Rovaniemeltä. Tänään junan yövaunu herätti minut aikaisin aamulla keikutuksellaan. Olen matkalla kohti pohjoista, yksin. Edessäpäin on taivalta tuntureilla, tällä kertaa entuudestaan vieraassa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Aikaa on ruhtinaalliset viisi päivää kulkea rauhassa, kuvata luontoa ja maisemia, levätä ja voimaantua tuntureiden yltäkylläisyydestä. Ja vain olla. Jatka artikkeliin Nuku yö ulkona – Ensimmäistä kertaa yksin tuntureilla
Avainsana: ruskavaellus
Syysvaelluksen ensitunnelmia – Kolme valtakuntaa
Eilen palasimme kotiin syysvaellukselta kollmen valtakunnan rajalle. Tässä hieman ensitunnelmia kuvien muodossa hienosta vaellusreitistä halki Suomen, Norjan ja Ruotsin. Vaelluskertomus seuraa perästä.
Jatka artikkeliin Syysvaelluksen ensitunnelmia – Kolme valtakuntaa