Tänään vietetään Lucian päivää, eli valon ja toivon päivää. Pian tämän jälkeen koittaa talvipäivänseisaus ja alamme kirjaimellisesti kulkemaan kohti uuden vuoden valoa.
Lucian päivä on kuulunut oman nuoruuteni joulunaikaan ja luonut erityistä joulutunnelmaa. Ruotsinkielisessä koulussa vietettiin Lucian päivää joka vuosi perinteisin menoin. Lucian kulkiessa väen keskelle kauniissa saattueessa, laulaessaan tuttuja lauluja, oli tunnelma lämmin ja yhteys muihin tuntui vahvalta. Siitä tunnelmasta nautin edelleen.
Luciaa juhlittiin lukion loppuun asti. Lukion ensimmäisellä luokalla sain minäkin kunnian olla perinteinen, tumma ja pitkätukkainen Lucia. Lukiossa juhlintaan astui myös mukaan ripaus huumoria, kun ennen muinoin poikakouluna käynnistynyt lukioni jatkoi perinnettä kruunaamalla Luciaksi myös koulun pitkätukkaisimman ja parrakkaimman nuoren miehen. Kruunu, joka hänen päähänsä aseteltiin muodostui HK:n sinisestä lenkistä ja muistaakseni pienistä synttärikakkukynttilöistä. Entisen poikakoulun ilosanomaa jaettiin opettajille koteihin iltamyöhällä! Ne olivat loistavia, ilon ja naurun täyteisiä vuosia, nekin.
Näihin vuosiin asti olen tuntenut iloa, kun olen voinut seurata Luciakulkuetta myös senaatintorilta käsin. Tänä vuonna kaikki on toisin. Nautitaan kuitenkin tästä erityisestä ajasta läheisten kesken ja toivotaan valoa pimeyden keskelle, ihan jokaiselle!
Kuvat lokakuun ensilumilta (jotka sittemmin kertaalleen sulivat pois) Riisitunturilta.
Viime viikonloppu Kuusamossa oli syksyinen. Luulin jo toista viikkoa sitten, että ruska on ensimmäisen myrskyn myötä pian ohi, mutta toisin on käynyt. Viikonloppuna Riisitunturilla ja Konttaisella retkeillessämme nähtiin, että maaruska ja lehtipuiden loisto on vielä varsin voimissaan ja hurjan kaunis.
Viikonlopun helpoilla retkipoluilla viihtyivät niin aikuiset, kuin pieni 9 kuukautta vanha tuleva seikkailijakin. Hän nytkyi rauhallisesti kantajan mukana kantorepussa, maisemista yhtä lumoutuneena, kuin mekin.
Siinä missä Riisitunturilla maaruska hehkui syvissä punaisen ja oranssin sävyissä harmaasta päivästä huolimatta, saatiin Konttaisen uudella päiväreitillä nauttia yllättävästä auringonpaisteesta.
Viikonlopun retkikohteiksi valikoituivat kaksi helppoa ympyrälenkkiä, joita neljä aikuista ja yksi sylivauva pääsivät kulkemaan vaivatta, nähden kuitenkin näistä kohteista avautuvat parhaat maisemat.
Riisin Rääpäsy 4,3 km – Helppo reitti, jonka kiertää n. 2-3 tunnissa
Riisitunturin kansallispuistossa kiertävä reilun 4 km mittainen Riisin Rääpäsy kiertää kansallispuiston parkkipaikalta Riisitunturin autiotuvan kautta kauniin Ikkunalammen kautta aina Riisitunturin lähes puuttomalle huipulle asti.
Tämän kierroksen aikana pääset näkemään vanhoja kynttiläkuusia, Koillismaalle ominaisia kauniita rinnesoita ja Riisitunturin huipulta avautuvat kauaskantoiset maisemat länteen ja pohjoiseen Riisisuon, Nuolivaaran ja Noukavaaran suuntaan, sekä itään ja kaakkoon kohti Yli-Kitkan järveäkin
Kansallispuiston parkkipaikalla on reilun kokoinen parkkipaikka ja kompostoivat kuivakäymälät löytyvät niin kansallispuiston sisääntuloporttien sisäpuolelta, kuin autiotuvaltakin.
Riisitunturin autiotuvan pihapiiriin on vasta hiljattain syyskuun aikana valmistunut uusi ja tilava taukokatos, johon mahtuu kerralla peräti noin 50 henkilöä. Taukokatoksessa on myös tulisija eväiden grillaamista varten.
Konttaisen päiväreitti 2 km – Helppo reitti vaaran huipulle, jonka kiertää n. 1,5-2 tunnissa
Konttaisen juurelta, parkkipaikan kupeesta lähtee loppukesän aikana avattu 2 km mittainen helppo polku (tuore kinttupolku loivassa maastossa). Tämä uusi reitti kulkee Konttaisen huipulle idän puoleista loivaa rinnettä ja kaartaa ympyrälenkin muotoisesti samankaltaista maastoa takaisin p-paikalle.
Reitin eteläpuolen haastavat ja jyrkät portaat on poistettu käytöstä uuden reitin avaamisen myötä.
Reitillä ei ole taukopaikkaa eikä käymälää. Lähin taukopaikka löytyy Suolammin laavulta Valtavaaralla. Konttaiselle ei saa myöskään tehdä omaa tulipaikkaa.
Viimeinen viikko on ollut monien mieleeni painuneiden maisemien osalta kaunis. Olen retkeillyt hyvin erilaisissa maastoissa ja pyrkinyt taltioimaan tunnelmia entistä aktiivisemmin kuvien välityksellä sivustolleni, teillekin koettavaksi.
Uudistin hiljattain sivustoni sellaiseksi, että yksittäiset kuvat ja kuvagalleriat pääsevät oikeuksiinsa ja voin entistä rikkaammin kertoa tarinoita juuri kuvien kautta.
– Yksi kuva on tuhannen sanan arvoinen, sanotaan. Ja siihen uskon minäkin.
Nämä maisemat ovat jokainen herättäneet minussa paljon ajatuksia. Toivon, että ne täydentävät sinunkin päiviäsi.
Melkein neljä kuukautta Kuusamossa on mennyt kuin siivillä ja pian minä sekä muut kurssilaiset suuntaamme jo tahoillemme joulun viettoon. Mennyt aika tuntuu yhtäältä vain muutamalta siiveniskulta, toisaalta on kuin olisikin mennyt pieni ikuisuus siitä, kun lähdin Helsingistä kohti uutta. Niin paljon olen saanut täällä nähdä ja oppia.
Valokuvauslinja Kuusamossa on hyvin ovela sisäänheittokeino pohjoisempaan luontoon ja elämäntapaankin. Vaikka en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, tiesin kuitenkin jo lähtiessäni, että tästä tulen varmasti pitämään paljon. Silti en osannut arvata miten innoissani olen paluusta Kuusamoon, vaikka olisinkin vain viettänyt viikonlopun toisaalla.
Kaikki tämä on koukuttanut minua monenlaiseen uuteen. Yksi pieni kipinä herätti valtavan nälän ja täällä minä olen.
Olen saanut maistaa vasta pienen palan tätä pohjoista elämäntapaa ja silti haluan lisää tätä rauhaa ja moninaisuutta. Haluan tutkia näitä maita ja kontuja, kiivetä tuntureita, osallistua kaikkeen mahdolliseen pieneenkin arkiseen, mitä pohjoisella on tarjota. On niin paljon uudenlaisia asioita, jotka haluan osaksi omaa arkeani tulevaisuudessea.
Viimeisen viikon sisään olen ihmetellyt talven tuloa Koillismaalla.
Viikko sitten kävin yhdessä kurssikavereideni kanssa Riisitunturilla, jossa olen nyt päässyt tutustumaan tykkylumen muodostumiseen siitä lähtien, kun maa oli vielä lähes sula.
Keskiviikkona ihmettelimme Kitkajoen varrella niitä perinteisen kauniita talvisia maisemia, Myllykoskea ja Jyrävää pienen Karhunkierroksen varrella.
Torstaina olin onnekas ja sain pitkästä aikaa nähdä auringon värittämän taivaan ja kauas Venäjälle päin avautuvat maisemat Lämsänkylän lähistöllä, kun Kuusamo Nature Photographya luotsaavan Lamminsalon Ollin kanssa kävimme toistamiseen tutustumassa kotkakojun toimintaan. Tästä eteenpäin voimme käydä kojulla kuvaamassa kotkia niin halutessamme.
Viikonlopun vietinkin aivan erilaisissa maisemissa Oulussa ystäväni kanssa, hengähtäen hetken ihanan tavanomaisten askareitten parissa. Halusimme kuitenkin nähdä myös uusia maisemia, joten ajoimme Hailuotoon, jossa kävelimme kauniiksi jäätyneen avomeren rannalle kylmän ja kovan tuulen puhaltaessa kasvoihin.
Hailuodossa en ollut käynyt aikaisemmin. En siis osannutkaan odottaa, kuinka hienolta tuntui pitkästä aikaa nähdä myös kauas horisonttiin katoava aava meri Koillismaan tiheiden metsien ja vaaramaisemien jälkeen.
Kuusamoon palatessani tunnistin opiston portilla ensimmäiseksi vastaani kävelevät ja lämpimästi hymyilevät kurssikaverini kasvot. Mukavan viikonlopun jälkeen tuntui odottamattoman ja ovelan hienolta palata takaisin omien retkieni ja valokuvaustehtävieni pariin Kuusamoon.
On talvi kauneimmillaan. Kaamos vaihtuu sydäntalveen ja auringon ensisäteet valaisevat pohjoisen kylmälle taivaalle vuoden ensimmäisiä ja kauneimpia säteitään.
Tuntuu taas siltä että valtavan moni retkeilijä, luontoihminen ja valokuvaaja suuntaavat kurssinsa tuohon suloisen pieneen kansallispuistoon. Riisitunturin tykkylumikuuset valtaavat sosiaalisen median julkaisuja ja monet ihmettelevät, kuinka minäkin tuonne pääsisin.
Riisitunturi viehättää monia kävijöitä
Jotkut meistä vaeltajista kaipaavat toisinaan kilometrien edestä taivalta, voidaksemme kulkea sinne missä kaupunki on vain pieni muisto. Kuljettujen kilometrien jälkeinen maisema palkitsee sitä enemmän, kuin niiden eteen joutui näkemään vaivaa. Toisinaan ei kuitenkaan tarvitse kulkea pitkään, kunnes olemme seestyneet ja unohtaneet mistä me tulimme.
Riisitunturi viehättää monia kävijöitä, koska sinne on kohtalaisen helppo kulkea. Kansallispuiston lähtöpisteeltä on lyhyt matka tunturihuipulle, sille kuuluisalle Riisin autiotuvalle ja lähistön kauniille Soilun laavullekin. Muutama pieni rengasreittikin löytyy ja alue on hyvin sopiva päiväretkeilijöille, sekä muutaman yön kulkijoille.
Riisitunturin kansallispuiston kaamosajan hiljentävät maisemat ja tykkylumiset kuuset. Puiston halki kulkiessa tuntuu kuin haihtuisi itsekin tuohon ympäröivään, pehmän pumpulimaiseen maisemaan.
Riisitunturin tuvan tulipaikka talvella. Elämyksellisyys on taattu, kun kaamoksen sinisen hetken aikaan grillaa retkieväänsä ulkona.
Kesäisin kansallispuistossa voi hyödyntää merkittyjä reittejä, joista löytyy tietoa esimerkiksi luontoon.fi -sivustolta. Talvisin maastossa voi kulkea lumikengillä tai suksilla umpihangessa, sekä ajoittain näkyvissä olevilla reiteillä. Omilla Riisitunturin visiiteilläni käyttänyt lumikenkiä matkantekoon, sillä käynnit ovat ajoittuneet loppiaisen tai uudenvuoden tienoille, jolloin lunta on paljon. Lumikengillä on mukava kulkea kansallispuiston tuvalle ja käydä retkeilemässä ympäröivässä maastossa ja tunturihuipuilla.
Ilman sopivia kulkuvälineitä ei hangille ole asiaa, sillä syvä hanki upottaa pelkillä talvikengillä askeltavan kinokseen. Lumikenkien kanssa kulkemista tukee riittävän pitkät sauvat.
Kartan kuvakaappaus on poimittu Karttaselain Maastokartta -mobiilisovelluksesta. Merkit alhaalta ylöspäin 1. kansallispuiston lähtöpiste/parkkipaikka, 2. Riisitunturin autiotupa ja 3. Soilun laavu. Sovellus on mainio esim. retkien suunnittelemiseen. Maastossa liikkuessa on hyvä huomioida että kännykästä voi aina loppua virta. Siksi perinteisen kartan ja kompassin käytön osaaminen on erittäin hyödyllistä.
Ainutlaatuiset maisemat – kynttiläkuusia ja rinnesoita
Riisitunturin maisemat ovat unohtumattomat, sen voi luvata. Etenkin talvella valkea ja luminen ympäristö, sekä ylväästi kumartavat tykkylumiset kuuset tekevät näkymästä ikimuistoisen.
Lumikenkäilijä ja ahkio, valokuvaushetken ja tauon paikka. Voiko tämän idyllisempää suomalaista talvimaisemaa olla?
Riisitunturi sijaitsee melkein kokonaisuudessaan yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Puisto on perinteistä lappilaista vaaramaisemaa ja luonnon tunnusmerkkejä ovat runsaat rinnesuot, paksut sammalet ja kynttiläkuuset. Riisitunturin rinnesuot ja tykkylumikuuset ovat seurausta luonnon kiinnostavasta kiertokulusta. Rinnesoita löytyy etenkin Kuusamosta ja Itä-Lapista, jossa kosteutta valuu runsaiden sateiden johdosta rinteitä pitkin alaspäin. Soiden muodostumista edistää suuri kosteus viileässä ilmanalassa.
Tuntureilla viipyvä kosteus (kostea rinne ja sumupilvet) kohoaa ylöspäin ja etenkin talvella kosteus tiivistyy runsaaksi huurteeksi ja lumeksi puiden oksille. Tykkylunta alkaa muodostumaan kun alijäähtynyt vesi puihin osuessaan kiinnittyy hyvin vahvasti painaviksi jääkiteiksi puiden pinnalle. Tykkylumi on juuri näille Itä-Lapin ja Riisitunturin vaaroille tyypillinen ilmiö, sillä tunturin juurella ja rinteillä oleva kosteus kohoaa tunturin rinteitä pitkin ylöspäin ja samalla jäähtyessään tiivistyy ja muodostaa tykkylumi-ilmiön.
Kiinnostava yksityiskohta tykkylumesta keskustellessa on erottaa nämä oikeat tykkylumi-ilmiöt esimerkiksi Kainuun seudun vuodenvaihteen sankoista lumisateista. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa satoi 2017-2018 vuodenvaihteessa ronski määrä lunta, mutta tällöin ei ollut kyse tykkylumen muodostumisesta puiden pinnoille, vaikka valtavan lumimäärän johdosta tähän ilmiöön laajasti viitattiinkin. Kyseessä oli yksinkertaisesti lyhyessä ajassa satanut valtava määrä lunta ja räntää, joka painollaan katkoi puita ja sen seurauksena myös voimalinjoja. Tykkylumen muodostumismekanismi vaatii kuitenkin juuri yllä kuvatunlaiset olosuhteet muodostuakseen.
Riisitunturin saavuttaa helposti Kuusamon suunnalta
Riisitunturin kansallispuisto sijaitsee Posion kunnassa Lapin maakunnassa, noin 55 kilometriä Kuusamosta luoteeseen. Kansallispuiston lähtöpisteeseen pääsee autolla Yli-Kitka -järven lansipuolella kulkevan Tolvantien (9471) varresta. Selkeät saapumisohjeet löydät esimerkiksi Metsähallituksen sivuilta. Posiolta on Riisitunturille matkaa noin 30 km.
Talvella on hyvä huomioida, että lähistön pienimpiä teitä ei välttämättä aurata laisinkaan. Molempina kertoina Riisitunturilla käydessäni tiet ovat kuitenkin olleet vähintään kohtalaisessa kunnossa. Useita päiviä kestänyt lumisade ja kova pakkanen voi joka tapauksessa tehdä ajokelistä hyvinkin haastavan, joten matkaan on hyvä lähteä asianmukaisesti varustautuneena.
Suloisin pieni autiotupa
Riisitunturin autiotupa on todella tunnelmallinen. Siitä kertonee kuvat kaikista eniten. Tupaan mahtuu n. 6 henkeä nukkumaan ja monesti tuvalla saattaakin olla paljon retkeilijöitä. On siis hyvä varautua riittävillä varusteilla, jotta tarvittaessa kykenee nukkumaan esimerkiksi myös ulkona teltassa, talvellakin.
Olen viipynyt Riisitunturin tuvassa niin, että viimeisin hyvin myöhään illalla tullut retkeilijä nukkui sopuisasti lattialla. Pieneen tupaan kertyy tungosta helposti. Tuvan koordinaatit Euref-Fin järjestelmällä (~ WGS84) ovat lat: 66° 13.6578′ lon: 28° 34.0383′.
Riisitunturin autiotuvassa on kaksi vierekkäistä makuulaveria. Molemmille puolille mahtuu yläpetiin yksi henkilö ja alapetiin kaksi henkilöä vierekkäin.
Tuvan pienen pöydän äärellä voi lueskella muiden kulkijoiden kertomuksia ja vaikka tarinoita pohjoisen mytologiasta, kuten tämä erittäin mukava nuori retkeilijä teki.
Muistathan nämä asiat lähtiessäsi maastoon
Tunturissa retkeillessä on muutama tosiasia hyvä pitää mielessä. Nyt kahdesti Riisitunturilla käyneenä olen havainnut lisääntyneen retkeilyn varjopuolen. Koska Riisitunturin huipulle ja Riisin autiotuvalle on kartan mukaan niin lyhyt matka, kulkee tunturissa myös kokemattomia retkeilijöitä ja moni retkeilijä lähtee liikkeelle liian vähin varustein.
Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat liikkuneet alueella ilman lumikenkiä tai suksia, vain talvikengät tai kumisaappaat jalassaan. Talvella täällä tunturissa ei ole minkäänlaista huollettua latupohjaa tai muuta polkua jota pitkin voisi luotettavasti kävellä. Vaikka ihmisten reiteistä syntyykin täällä talvella tampattua uraa, ei tämän olemassaoloon voi luottaa mitenkään. Riittää että sääolot muuttuvat pariksi päiväksi ja kova lumipyry piilottaa kinosten alle kaikki aikaisempien kulkijoiden jäljet.
Sankassa pilvisessä säässä näkyvyys heikkenee myös todella paljon, eikä tunturissa näe kauas eteensä. Kesällä näkyvillä olevat reittimerkit peittyvät kuuraan. Tunturissa kulkevan tulee osata suunnistaa ja liikkua myös ilman niitä. Huonolla säällä reitin tuvalle hävitessä pehmeään ja koskemattomaan lumivaippaan, voi tupakin olla metsän siimeksestä hankala löytää. Päiväretkeilijän on siis syytä valmistautua tunturissa kulkemiseen huolella.
Jos esimerkiksi Riisitunturin tuvalla aikoo yöpyä, tulisi varusteiden myös olla riittävät pitämään lämpimänä kun lämpötila yöllä laskee. Autiotuvissa voi aina pitää tulta yllä kamiinassa kohtuudella, mutta on turhaa lämmittää tupaa koko yön läpeensä. Makuupussin ja lämmittävien vaatteiden tulisi olla niin hyviä että kykenee yöpymään kylmässä, sillä tuvan lämpötila laskee nopeasti vastaamaan ulkona vallitsevaa lämpötilaa. Kun tupaa ei lämmitä yöllä holtittomasti säilyy puita myös seuraaville retkeilijöille.
Ahkion kanssa retkeillessä talvella, saa mukaan vaikka minkälaista tavaraa. Riisitunturille voi kuitenkin hyvin mennä talvella hyvin myös rinkan kanssa.
Mistä lisää tietoa Riisitunturin kansallispuistosta?
Sinulle, jota houkuttaa lähteä Riisitunturille retkeilemään ja valokuvailemaan, olen koonnut alle joitakin kiinnostavia linkkejä lisätietoineen.
Olen itse kirjoittanut aikaisemmin talviretkeilyn aloittamisesta ja omasta ensimmäisestä retkestäni Riisitunturille. Myös varusteoivalluksista voit lukea omasta blogistani alla olevien linkkien kautta.
Rimma + Laura ovat kirjoittaneet muutamia kiehtovia kirjoituksia omasta vuodentakaisesta seikkailustaan Riisitunturille. Heille kerroin myös talviretkeilyyn liittyviä omia varustemieltymyksiäni ja talviretkeilyvinkkejä.
Riisitunturin kansallispuistosta löytyy valtavasti sisältöä, kuvia ja tarinoita. Niitä kaikkia en pysty jakamaan tähän, mutta rohkaisen teitä jakamaan hyviä vinkkejä kuvista ja tarinoista esimerkiksi kommenttikenttään, jotta saadaan upeat elämykset jakoon kaikille lukijoille!
Kuullaksesi lisää retkivinkkejä, elämyksellisiä vaellustarinoita ja ajatuksia luonnossa viihtyvän kaupunkilaisen oivalluksista, suosittelen klikkaamaan itsesi blogin seuraajaksi tältä sivulta!
Näin saat sähköpostilla ensimmäisten joukossa ilmoituksen uusista julkaisuistani ja voit blogin lisäksi seurata myös muita vinkkejäni Facebookissa.
Vietin vuodenvaihdetta, joulua ja uutta vuotta pitkälti poissa kaupungin hulinoista. Sukuloitiin vanhempieni ja puolisoni luona ensin pääkaupunkiseudulla ja sen jälkeen Savossa. Joulun jälkeen karkasimme pohjoiseen lähes viikoksi. Takaisin Helsinkiin palattiin vasta vajaan kahden viikon poissaolon jälkeen. Ihanaa ja tervetullutta vaihtelua.
Tavoitteemme oli viettää pohjoisessa mahdollisimman monta päivää. Pitkän hiihtovaelluksen suunnitteluun ei kuitenkaan juuri nyt ollut energiaa, vaan katselimme karttoja ja talviretkeilykohteisiin sopivia kansallispuistoja muutoin avoimin mielin. Pääasiallisena kriteerinä oli vuodenvaihteen viettäminen jossakin mahdollisimman lumisessa paikassa, tunnelmallisessa erätuvassa, kaukana tästä omasta arjesta ja muista ihmisistä. Tämä suunnitelma toteutuikin sitten lopulta todella hyvin.
Katse kohti tulevaa ja metsän siimeksessä odottavaa Riisitunturin autiotupaa.
Tarkemmin vuodenvaihteen retki toteutui seuraavalla tavalla.
Retken 2 ensimmäistä yötä vietettiin Riisitunturin kansallispuistossa, Riisitunturin autiotuvalla.
Vietin täällä ensimmäisen talviyöni koskaan autiotuvassa loppiaisena 2015. Vaikutuin niin syvästi, että vannoin palaavani tänne uudestaan mahdollisimman pian. Riisitunturin maisemat ovat sykähdyttävät ja helposti saavutettavat esimerkiksi Ruka-Kuusamon suunnalta. Siksi täällä käykin paljon retkeilijöitä ja valokuvaajia. Etenkin revontulien ja poikkeuksellisten hienojen tykkylumisten kynttiläkuusien nappaaminen samaan otokseen on se, mihin moni pyrkii täällä käydessään. Ihan vain tunnelmasta nauttiminenkin on varsin hyvä suunnitelma.
Huurteinen Riisitunturin tupa itsessään on jo varsin idyllinen ympäröivän maiseman puolesta..
..mutta huussikin on jo niin yllättävän kaunis, että tästä oli pakko ottaa kuva!
Meillä ei osunut onni revontulien suhteen. Kun ajomatkaa pohjoiseen aloiteltiin, valtasi pohjoisen taivaan reipas pilvipeitto, joka sinnitteli siinä välillä hivenen rakoillen, lähes koko reissun ajan.
Autiotuvalta siirryttiin aamulla autolle ja 3. yöksi tehtiin Posiolta yhden yön pit stop Keminmaan kautta Tornioon…
…koska: jos pohjoisessa iskee odottamaton hammassärky vuoden viimeisenä viikonloppuna, voi ajomatkaa olla Kuusamon suunnalta lähimpään päivystykseen länsirajalle 4h ajomatkan verran. Päätimme siksi yöpyä Torniossa, josta löysimme edullisen ja sopivan ajomatkan päässä olevan yöpaikan. Oli muuten suloisen kotoisa E-City Bed and Breakfast! Plussaa erityisesti kodinomaisesta ja tunnelmallisesta (sekä runsaasta) aamiaisesta.
Pakkaamisen ja purkamisen riemua. Päiväseltään ja etenkin kauniin sään aikaan Riisitunturin parkkipaikalla on monen päiväretkeilijän auto parkissa. Huomattavasti pienempi osa retkeilijöistä päättää jäädä tuvalle yötä ja parkkis tyhjentyykin monesti iltaa kohden.
Aamulla jatkoimme matkaa takaisin suunnitellulle uudenvuoden retkelle Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Torniossa ikävä takaisin itäisemmille leveysasteille olikin tässä vaiheessa kasvanut reippaasti, koska siinä missä alkumatka oltiin saatu nauttia todella kauniin lumisista pakkasmaisemista, oli vallitseva sää Keminmaan ja Tornion suunnalla nolla-astetta ja räntäkeli.
Yöt 4 ja 5 vietettiin Pyhä-Luoston kansallispuistossa, Pyhälammen tuvalla.
Riisitunturin autiotuvalla yöpyi muitakin ihmisiä. Pyhälammen tuvalla saimme kuitenkin viettää 2 yötä täysin itseksemme. Tästä oltiinkin jo haaveiltu monen viikon ajan, kun visioimme miten unelma-uusivuosi tulisi vaihtumaan. Pyhälammen tuvan edellinen kävijä oli vieraskirjan mukaan käynyt tuvalla marraskuussa. Sen huomasi jo tupaa ympäröivän syvän ja lähes koskemattoman umpihangen perusteella.
Alkumatkasta näytti siltä että Pyhälammen tuvalle Pyhä-Luoston kansallispuistossa menee jonkinlainen ura. Tässä ollaan suuntaamassa metsikköön Lampivaaran latumajan kohdalla.
Muutaman sadan metrin jälkeen ura päättyikin ja tuvalle kuljettiinkin hitaasti umpihangessa kuun valaistessa matkaa välillä pilvien lomasta. Punaisella valolla säästää muuten otsalampun tehoja ja näkee puiden hahmoja sekä maaston muotoja pimeässä paremmin kuin kirkkaalla valolla.
Pyhälammen tuvan saavuttaminen oli aavistuksen hikisempää touhua kuin mitä olimme odottaneet. Lähdimme tuvalle ahkioiden kanssa Rykimäkeron parkkipaikalta ja kuljimme Lampivaaran latukahvilan kautta. Tästä eteenpäin matka tuvalle oli koskematonta umpihankea, joka riemullisesti siivitti meidät eteenpäin 1km/h vauhtia. Kulku aloitettiin tunturisuksilla (tiedän, metsäsukset olisivat olleet tähän leikkiin astetta paremmat kulkuvälineet, mutta ne jätettiin tietoisesti matkasta pois, kun eivät vain mahtuneet autoon).
Pyhälammen päivätupa, jossa yövyimme Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Moni retkeilijä tuntuu yöpyvän täällä, vaikka tuvasta ei löydykään perinteistä isoa laveria.* Tämä tarjosi meille mielettömän mukavan suojan vuoden 2018 aatolle ja ensimmäiselle yölle.
Kahden kilometrin/tunnin pimeässä tapahtuneen umpihankinykimisen jälkeen huumori ei ollut totaalisesti vielä loppunut, mutta totesimme illan ja vuodenvaihteen lähestyvän vauhdilla. Kulkemisen vauhdittamiseksi totesimme parhaaksi vaihtaa kulkuvälineet lumikenkiin, millä oli suuri vaikutus etenemisvauhtiin. Tuvalle ennätettiin iltakahdeksalta ja kerkesimme vielä valmistamaan eräolosuhteiden nähden jokseenkin idyllisen illallisen. Jälkiruoaksi ja sulaneen suklaan kanssa tarjoiltavaksi tarkoitetut banaanit unohdin autoon, mikä moka. Tilanne täytynee korjata kun siihen löytyy sopiva tilaisuus.
Ahkion nykiminen umpihangessa sujui tällä reissulla parhaiten lumikengillä.
Fjellpulkenia olen käyttänyt jo useampaan otteeseen lyhyillä ja pidemmilläkin hiihtovaelluksilla. Tähän metsäiseen maastoon se ei ollut paras mahdollinen valinta H-aisan vuoksi. Metsikössä olisi puikkelehtinut sujuvammin eteenpäin ristikkäisaisan kanssa.
Pyhälammella vietettiin kaksi yötä, mikä tuntui yllättävän lyhyeltä hetkeltä. Nautin ympäröivästä hiljaisuudesta ja yhdessäolosta sekä kunnon talvesta valtavasti, etenkin, kun emme vielä ole etelässä saaneet nauttia talvesta nimeksikään.
Vaikka vuodenvaihde meni hujauksessa ohi, tuli se vietettyä juuri sillä tavalla kuin siitä eniten nautin: liikkuen, retkeillen ja pohjoisesta luonnosta nauttien.
Vuosi 2018 sai juuri sopivan startin ja odotan malttamattoman innokkaasti mitä kaikkea tämä vuosi tuo mukanaan. Epäilemättä, vastassa on jos jonkinlaisia haastavia ja kasvattavia tilanteita. Ne koitan muistaa ottaa vastaan lempeästi ja huojumatta.
Mieli ja katse avoinna kohti tulevia elämyksiä. Kuvassa Pyhälampi Lampivaaran ja Latvavaaran kupeessa Pyhä-Luoston kansallispuistossa.
Vuosi 2018 tuo kuitenkin mukanaan myös jo nyt tiedossani olevia monia innostavia asioita. Kaikkea odotettavissa olevaa en lausu tähän ääneen vielä nyt, mutta tulevien seikkailujen osalta voin kertoa jo seuraavaa: suunnittelemme pääsiäisen yhteyteen pohjoisessa tapahtuvaa pitempää hiihtovaellusta. Sitä varten tulemme myös pitämään harjoitusviikonlopun maaliskuun alkupuoliskolla. Kesän vaellus- ja retkeilysuunnitelmat ovat vielä hyvin auki, mutta 3 viikon suunnitelmat muotoutuvat pikkuhiljaa. Elokuun loppupuoliskolla taas lähden mm. Kaukokaipuu-matkablogia kirjoittavan ystäväni Nellan kanssa mukaan Fjällräven Classic -vaellustapahtumaan.
Näissä on jo mistä innostua, vaikka toivonkin kuluvan vuoden tuovan mukanaan entistä enemmän seikkailuja ja mieleenpainuvia elämyksiä. Siispä oikein hyvää uutta vuotta 2018! Haastakoon se sinua sopivasti kasvamaan ja tuokoon se mukanaan paljon onnea ja elämyksiä!
Tässä ensimmäinen koskaan kuvaamani valosydän. <3 Oma mallini Satu jaksoi naureskellen veivata kameralleni tähtisadetikkua uudenvuoden aattona.
*) Pyhälammen tuvasta tarkennettakoon vielä, että se on tosiaankin retkeilijöiden, vaeltajien ja ulkoilijoiden käyttöön tarkoitettu päivätupa. Tämä on myös syy siihen, ettei täältä löydy sitä leveää makulaveria. Meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli yöpyä Huttuloman autiotuvalla nämä kyseiset kaksi yötä. Kävimme ennen retkeä luontokeskus Naavassa, jossa kuitenkin uudenvuoden aattona ystävällisesti kerrottiin, että Huttulomaan oli juuri lähtenyt yli 20 henkilön partiolaisporukka. Koska ajattelimme että tämä voi tehdä autiotuvan ympäristöstä jo hyvin tiiviin, saatiin Naavasta myös vinkki ja suositus lähteä tuonne Pyhälammen tuvalle sen sijaan. Pyhälammen tuvalla ei joulun ja uudenvuoden aikaan ollut käynyt juurikaan ihmisiä, eikä sen odotettu olevan nyt keskitalven aikaan ruuhkainen.
Päivätuvat eivät siis ole sesonkiajan ulkopuolella välttämättä kovin tiheässä käytössä. Sesonkiaikaan Pyhälammen tuvan ohi kulkee kuitenkin Pyhä-Luoston kansallispuiston huollettu talvireitti ja ajetut hiihtourat. Sen takia tupa on talvisin ajettujen latujen aikaan paljon tiheämmällä käytöllä, eikä suositella että tuvalle tällöin lähdetään yöpymään. Tällöin yöpymiset kannattaa suunnitella alueen autiotupiin ja pitää päivätuvat hetken levähdyspaikkoina.
Tasan vuosi sitten kävimme Riisitunturin kansallispuistossa, Posion kunnassa. Satuin kuulemaan aktiiviulkoilevalta ystävältäni ennen joulua Riisin autiotuvasta, joka on helposti saavutettavissa oleva talviretkipaikka sellaisellekin, jolla ei metsäsuksia ole, tai järeitä talvivaellusvarusteita (ahkiota, talvitelttaa, keitinlaatikoita tms.). Riisitunturin kansallispuisto ja etenkin Riisitunturin autiotupa on hieno retkikohde valokuvaajalle tai muuten vaan ulkoilevalle/retkeilevälle, joka haluaa viipyä päivän-pari ja ihastella vaikka revontulia tunturimaisessa ympäristössä.
Kotimatkalla - Kean Retki 