Viimeinen viikko on ollut monien mieleeni painuneiden maisemien osalta kaunis. Olen retkeillyt hyvin erilaisissa maastoissa ja pyrkinyt taltioimaan tunnelmia entistä aktiivisemmin kuvien välityksellä sivustolleni, teillekin koettavaksi.
Uudistin hiljattain sivustoni sellaiseksi, että yksittäiset kuvat ja kuvagalleriat pääsevät oikeuksiinsa ja voin entistä rikkaammin kertoa tarinoita juuri kuvien kautta.
– Yksi kuva on tuhannen sanan arvoinen, sanotaan. Ja siihen uskon minäkin.
Nämä maisemat ovat jokainen herättäneet minussa paljon ajatuksia. Toivon, että ne täydentävät sinunkin päiviäsi.
Melkein neljä kuukautta Kuusamossa on mennyt kuin siivillä ja pian minä sekä muut kurssilaiset suuntaamme jo tahoillemme joulun viettoon. Mennyt aika tuntuu yhtäältä vain muutamalta siiveniskulta, toisaalta on kuin olisikin mennyt pieni ikuisuus siitä, kun lähdin Helsingistä kohti uutta. Niin paljon olen saanut täällä nähdä ja oppia.
Valokuvauslinja Kuusamossa on hyvin ovela sisäänheittokeino pohjoisempaan luontoon ja elämäntapaankin. Vaikka en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, tiesin kuitenkin jo lähtiessäni, että tästä tulen varmasti pitämään paljon. Silti en osannut arvata miten innoissani olen paluusta Kuusamoon, vaikka olisinkin vain viettänyt viikonlopun toisaalla.
Kaikki tämä on koukuttanut minua monenlaiseen uuteen. Yksi pieni kipinä herätti valtavan nälän ja täällä minä olen.
Olen saanut maistaa vasta pienen palan tätä pohjoista elämäntapaa ja silti haluan lisää tätä rauhaa ja moninaisuutta. Haluan tutkia näitä maita ja kontuja, kiivetä tuntureita, osallistua kaikkeen mahdolliseen pieneenkin arkiseen, mitä pohjoisella on tarjota. On niin paljon uudenlaisia asioita, jotka haluan osaksi omaa arkeani tulevaisuudessea.
Viimeisen viikon sisään olen ihmetellyt talven tuloa Koillismaalla.
Viikko sitten kävin yhdessä kurssikavereideni kanssa Riisitunturilla, jossa olen nyt päässyt tutustumaan tykkylumen muodostumiseen siitä lähtien, kun maa oli vielä lähes sula.
Keskiviikkona ihmettelimme Kitkajoen varrella niitä perinteisen kauniita talvisia maisemia, Myllykoskea ja Jyrävää pienen Karhunkierroksen varrella.
Torstaina olin onnekas ja sain pitkästä aikaa nähdä auringon värittämän taivaan ja kauas Venäjälle päin avautuvat maisemat Lämsänkylän lähistöllä, kun Kuusamo Nature Photographya luotsaavan Lamminsalon Ollin kanssa kävimme toistamiseen tutustumassa kotkakojun toimintaan. Tästä eteenpäin voimme käydä kojulla kuvaamassa kotkia niin halutessamme.
Viikonlopun vietinkin aivan erilaisissa maisemissa Oulussa ystäväni kanssa, hengähtäen hetken ihanan tavanomaisten askareitten parissa. Halusimme kuitenkin nähdä myös uusia maisemia, joten ajoimme Hailuotoon, jossa kävelimme kauniiksi jäätyneen avomeren rannalle kylmän ja kovan tuulen puhaltaessa kasvoihin.
Hailuodossa en ollut käynyt aikaisemmin. En siis osannutkaan odottaa, kuinka hienolta tuntui pitkästä aikaa nähdä myös kauas horisonttiin katoava aava meri Koillismaan tiheiden metsien ja vaaramaisemien jälkeen.
Kuusamoon palatessani tunnistin opiston portilla ensimmäiseksi vastaani kävelevät ja lämpimästi hymyilevät kurssikaverini kasvot. Mukavan viikonlopun jälkeen tuntui odottamattoman ja ovelan hienolta palata takaisin omien retkieni ja valokuvaustehtävieni pariin Kuusamoon.
Talvea odoteltiin Koillismaalla poikkeuksellisen pitkään. Mutta tulihan se tänne meille jo vihdoin. Kuusamossa on nyt tullut vietettyä jo yli kolme kuukautta ja olen iloinen siitä, että saan nauttia tästä luonnonläheisyydestä ja Koillismaan maisemista vähintään ensi toukokuuhun asti.
Eilen käytiin Riisitunturilla taas katsomassa miten tykkylumet pikkuhiljaa kasautuvat puihin. Tykkylumisia kynttiläkuusia olen nähnyt jo monesti aiemmin, mutta vasta nyt olen saanut mahdollisuuden seurata tiiviimmin kuinka kosteus oikeasti härmistyy kiinni tiukkana jäänä puihin ja ihmeelliset jää- ja lumikiteet alkavat rakentamaan pohjaa tykylle. En tiennytkään, miten monia muitakin kauniita olomuotoja lumella ja jäällä voi olla.
Päivät ovat jo kovin lyhyitä. Aurinko nousee vasta jälkeen kymmenen ja laskee jo puoli kahden tienoilla. Päivän valoisina hetkinä on mukavaa ajella jonnekin luonnon helmaan ja viihtyä hetki. Tänään käytiinkin Kuusamojärven eteläpäässä katselemassa Salpalinjan jäännöksiä ja mielettömiä kivipaaseja sekä taisteluhautoja, jotka kulkevat Kuusamojärvestä Vanttajajärveen ja vieläkin pitemmälle. Ne muodostavat merkittävän osan myös Kuusamon historiaa.
Lumisessa maastossa kahlaamisen jälkeen istuttiin opaskaverini Jorman kanssa kodalla ja paisteltiin nuotiolettuja suojassa, samalla kun lunta vain sateli lisää nyt jo hyvin valkoiseen maisemaan. Täällä pohjoisessa on nyt jo ihan oikean talven tuntu.
Sinä seisot siinä värien kadottamassa iltahämärässä kauniina kuin viipyen saapuva alkutalvi ja olet hiljaa niin kuin taivaan halki leijuvat pilvet. Sinä pyyhit ylitseni kuin voimalla puhaltava tuuli ja kaadat minut kumoon, vaikka seisot paikallasi hievahtamatta.
Seisot niin järkähtämättömästi siinä, että ajattelen voivani koskettaa sinua, vaikken mitenkään saa sinua syleilyyni. Silmät tumman palavina vain odotat kiipenkö minä ylös.
En tiedä kantaako hikeni ylös asti tai paljastatko edes minulle perillä kasvosi. Seisoessani tässä otan silti haasteen vastaan, yhtä vahvasti nyt, kuten joka ikinen kerta kun ollaan vastakkain.
Seisot hiljaa edessäni ja nojaat kylmässä tuulessa minua kohti. Nousen ylös hengitys puuskuttaen ja toivon, että tunnistat tämän periksiantamattomuuteni. Pienen hetken ajan tiedän, että näet minut tässä.
Näytät taas vain pienen palan kauneuttasi minulle, mutta palattuani takaisin olen silti kuin uusi. Se, mitä tällä kertaa jää piiloon näen silti silmät suljettuina. Sinä seisot paikallasi horjumatta ja odotat että minä palaan.
Valtavaara ja Konttainen kuvattuna Rukan Saaruasta suunnalta perjantaina 23.11.2018.
Kasvoilta loistaa ilme, jota kuvastaa puhdas ilo. Ne hakevat katsekontaktia ja löytävät sen.
… katso! Minä tässä. Minä ihan itse.
Otin valtavan suuren askeleen, harppauksen suorastaan.
..ja onnistuin.
Pelko ja odottavan jännitys purkaantuu nyt herysvänä ja pidättelemättömänä nauruna. Se kumpuaa syvältä sisältä, valtavana täyttymyksen tunteena.
Minä olen juuri tässä, missä minun kuuluukin. Lähellä luontoa, lähellä näitä eläimiä.
Tätä minut luotiin tekemään. Onnistumaan ja iloitsemaan. Olen yhtä ympäristöni kanssa. Tässä pienen satulan selässä. Seikkalija sisälläni kiljuu ilosta. Opin uutta koko ajan
… minä itse. Osaan ja pystyn.
Löydän suuren palan itseäni katsellessani lapsia kentällä
Olen viikon syyslomalla Helsingissä.
Tullessani talleille ajoin kaupungin halki, joka on päivä päivältä kasvanut suuremmaksi, kiireisemmäksi. Askeleeni loitontuu samassa tahdissa kun kaupunki vilkastuu.
Kiirettä on ihan kaikkialla. Ja taloja, jotka toinen toistaan korkeampina peittävät taakseen metsät, puut, taivaankin. Niiden välistä en erota muuta. Ihan aina en erota itseänikään.
Tässä kentän laidalla ja kaupungin ulkopuolella, katsellessani rauhallisesti satulan selässä keikkuvia muumisaappaita, huomaan itsekin jatkuvasti purskahtavani hersyvään nauruun.
En muista äskeisestä ajomatkasta mitään.
Tämä lapsen riemu muistuttaa minua omastanikin.
Tällaista riemua se on, oma innostuksenikin, silloin kun olen täysillä läsnä niissä asioissa joita teen mieluiten. Kun seikkailen omilla retkilläni tai urheilen niin että raikas ilma täyttää keuhkoni äärimmilleen ja hiki virtaa otsaltani.
Siksi näihin keikkuviin muumisaappaisiin on niin helppoa samaistua.
Olen niin täynnä iloa ja virtaa lähtiessäni kotiin, että hengitän sitä vielä entistä enemmän sisään jokaisella hengenvedollani.
Tiedän taas monen täyden hengenvedon verran lujempana mihin minä kuulun.
Olen pk-seudulta kotoisin oleva nainen, joka on löytänyt intohimonsa kaupungin ulkopuolisesta elämästä. Retkeilen, vaellan ja tutkin ympäristöäni uteliaasti, nyt myös opiskellen valokuvausta Kuusamossa. Jos haluat kuulla lisää elämyksiä ja kertomuksia vuoden mittaiselta seikkailultani Kuusamossa, seuraa myös Kean Retki blogin FB-sivuja.
Kuluvan viikon teema Kuusamo-opistolla on ollut makro- eli lähikuvaus. Kun ennen tätä viikkoa, olemme keskittyneet enimmäkseen valokuvauksen perusteiden hallitsemiseen ja maisemavalokuvaukseen, olin alkuviikosta innoissani siitä, että pääsimme nyt pureutumaan myös pienempien yksityiskohtien kuvaamiseen.
Tämä viikko (kuten aikaisemmatkin) on antanut paljon uusia oivalluksia, joita on hauska hyödyntää myös omilla kuvausretkillä milloin missäkin. Jotkin asiat kurssilla on nopea oivaltaa, kun taas muut jäsentyvät vasta käytännössä. Oppiminen ja monimutkaisten tai moniulotteisten asioiden sisäistäminen vaatii reippaasti käytännön harjoittelua. Tämänlainen harjoittelu on kuitenkin todella mieleistä!
Valokuvauslinjalla tottuu aikaisiin aamuihin. Useasti on herätty jo ennen auringonnousua hyödyntämään kauneimmat hetket valokuvausta varten.
Päivät lyhenevät lyhenemistään ja pakkasista huolimatta olemme edelleen hyödyntäneet kaikki mahdolliset aurinkoiset hetket ulkona oleskeluun ja kuvaamiseen. Tänäänkin aamulla ponkaisin ylös aikaisin katselemaan auringonnousua Kuusamojärvellä.
Aikaisen auringonnousun valo on kuvauksellisesti mitä kaunein! Vaikken aiemmin ole suoranaisesti kokenut olevani aamuihminen, en enää millään malta nukkua näiden kirkkaiden aamuhetkien ohi.
Viikon mittaan on työskennelty studiossa, mutta myös ulkosalla. On maattu nurmikoilla ja kyykitty pientareilla kuvaten kuuraisia yksityiskohtia. Oppia on haettu kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Kansikuvan, jossa makaan nurmikolla pientä kukkaa kuvaamassa, on ottanut kurssikaverini Jenni Parttimaa.
Yksi hyvistä vinkeistä lähikuvaukseen on laskeutua kuvattavan kohteen tasolle. Silloin pienetkin yksityiskohdat ja matalalla viipyvät yksityiskohdat saa vangittua juuri sellaisina kuin ne näkee luonnossa. Tämä kuva syntyi kansikuvan kuvanottohetkellä tänään.
Kuusamoon luvataan huomiseksi reipasta lumisadetta (!), mutta viikonloppuna taivas saattaa taas kirkastua. Tiedossa taitaa olla upeita pakkasaamuja.
Siispä lähden minäkin mahdollisesti viikonloppuna taas omalle retkelle jatkamaan vuoden kestävää tutkimusmatkaani Koillismaan upeimpiin maisemiin. Mukaani retkitunnelmia vangitsemaan lähtee nyt jo hyvin tutuksi tullut Nikonin järjestelmäkamera.
Aiemmin tämän vuoden aikana lausuin varoen ja hiljaa itsekseni ilmaan sanat, joiden voimaa en uskaltanut ennakoida, enkä siksi ajatellut käyvän toteen vielä pitkään aikaan.
”Saisinpa tilaisuuden elää vähintään vuodenkierron ajan pohjoisessa ja nauttia kaikesta mitä elämä voi tuoda tullessaan.”
Vaikutti epätodennäköiseltä, että tulisin irtautumaan etelän pyörästä, sillä minut piti Helsingissä mm. kiinnostava työ ja läheiset. Elämäntilanteeni yllättäen muututtua ja työssä tapahtuneiden käänteiden johdosta, minulle tarjoutui kuitenkin tilaisuus irtautua tuntemastani arjesta täysin ja päättää vapaasti miten haluan päiväni ja tulevan vuoteni käyttää. Tämä oli tilaisuus johon nopeasti päätin tarttua rohkealla mielellä.
Haave pohjoisesta on lähtenyt kytemään mielessäni jo vuosi sitten ja vaikka ohikiitävän hetken pelkäsin liekin tukahtuvan, päätin kesällä että aion elää nykyhetkeä ja tulevaa niin rohkeasti ja täysillä kuin vain suinkin uskallan.
Aivan yllättäen huomasin asioiden järjestäytyneen niin, että löysin itseni istumasta tietä mittaavasta autosta, muuttomatkalla kohti pohjoista.
En oikein vieläkään osaa uskoa asuvani nyt valtaosan ajastani ja tulevasta vuodesta Kuusamossa. Vasta vajaa viikko pohjoisemmassa on takana ja minusta tuntuu edelleen siltä että pian ”lomani” päättyy ja pakkaan tavarani palatakseni etelän arkeen. Mutta näin ei tule tapahtumaan vielä pitkään aikaan. Ja kuka tietää minne tieni vie täältä.
Minulla on nyt hurja ja käsittämätön mahdollisuus nauttia tästä pohjoisen luonnosta ja tutustua samalla myös elämään täällä. Niin paljon uutta ja odottamatonta tutkittavaa on edessäni enkä malta odottaa että voin jakaa näitä kokemuksia kanssanne!
Nopea muutto Kuusamoon
Kolme viikkoa sitten sain päätöksen opintojen hyväksymisestä. Kaksi viikkoa sitten onnistuin etsimään ja ostamaan itselleni auton. Viikko sitten pakkasin autoon kaikki mahdolliset tavarat epämääräisen pitkäksi ajaksi ja viime viikonloppuna ajoin ystävän lapsuudenkodin kautta Kuusamoon.
Ostin ensimmäisen autoni – tässä minä ja punainen ”maantiekiiturini”. PK-seudulla en ole autoa tarvinnut, mutta pohjoisessa se on melkeinpä edellytys liikkumiselle. Tämä auto ei ole raketti, mutta retkien ja aktiivisen elämän mahdollistaja.
Opiskelen seuraavan vuoden Kuusamo-opiston luonto- ja maisemakuvapainotteisella valokuvauslinjalla. Opintoihin sisältyy myös muunlaisen kuvaustekniikan ja osaamisen omaksumista, muotokuvausta, urheilu- ja tapahtumakuvausta, kuvajournalismia, videotuotantoa, kuvankäsittelyä, digitaalista viestintää ja vaikka mitä. Asuntoni Helsingissä odottaa opintojen ajan, että pääsen käymään tutuissa maisemissa silloin tällöin.
Valokuvaamisen ja luontosuhteen syventämisen ohella tähtäimessäni on retkeillä pohjoisessa ja lähi-alueilla mahdollisimman paljon. Toivon myös että pääsen tutustumaan moniin samanhenkisiin ulkoileviin ihmisiin, ehkä jopa työskentelemään luonnon ja liikunnan parissa, sekä muutenkin edistämään eräopasosaamistani vuoden aikana.
Viikko valokuvausopintoja takana
Valokuvausopintojen ensimmäinen viikko polkaisi maanantaina käyntiin vauhdilla.
Maanantaina, ennen kuin vuorokausikaan Kuusamossa oli vielä tullut täyteen, löysin itseni jo karhukojulta venäjän rajan tuntumasta valokuvaamasta kontioita.
Viikon mittaan olen saanut syventyä valokuvauksen tekniikoihin ja kuvankäsittelyyn. Jo maanantaina ryhmämme suuntasi Venäjän rajan tuntumaan karhukojulle kuvaamaan otsoja. Karhuthan löytävät Venäjän rajan takaa kojulle, koska niille asetellaan ruokaa tarjolle paljon. Siksi mietin, oliko tämä nyt niinkään autenttisen tuntuinen kohtaaminen ruskeakarhun kanssa. Voin siitä huolimatta kuitenkin sanoa että karhun näkeminen ensimmäistä kertaa elämässäni oli vaikuttavaa. Parhaimmillaan karhukojun ulkopuolella oli samalla hetkellä jopa 9 karhua ja ne astelivat niin lähelle kojua, että pystyit kuulemaan niiden liikkeet.
Tämän viikonlopun ajan osallistun Kuusamossa pidettävään, nyt jo vaikutuksen tehneeseen Kuusamo Nature Photography -festivaaliin ja ulkoilen.
Tule mukaan vuoden mittaiselle tutkimusmatkalleni Kuusamoon ja pohjoisen leveysasteille!
Myöhään eilen illalla suuntasimme Kuusamojärven rannalle viettämään laavuyötä ja harjoittelemaan revontuli- sekä tähtikuvausta. Tänään illalla taas lähdemme todennäköisesti yöksi Valtavaaran rinteille nauttimaan luonnosta. Kuvasaldoa ja retkikuulumisia tarinoin blogiin.
Elämä on aikamoinen seikkailu. Joskus tarjoutuu tilaisuuksia, joita ei vain voi sivuuttaa, vaan niihin on tartuttava, vaikka kuinka jännittäisi.
Löysin jo vuosi sitten kiinnostavan valokuvaukseen, kuvajournalismiin ja kuvalliseen/digiviestintään keskittyvän valokuvauslinjan Kuusamosta. Linja painottuu luonto- ja maisemakuvaukseen ja opintojen aikana tehdään useita kuvausretkiä.
Minähän rakastan viettää aikaa luonnossa vaeltaen ja kamera kulkee aina mukana. Jos vuodesta voisi tehdä täydellisen, suorittaisin eräopasopinnot myös tässä samalla, mutta koen että ensisijaisesti haluan panostaa kuvallisen viestinnän osaamiseeni, sillä eräopasopinnot voin tehdä myöhemminkin. Ja koska Kuusamon seudun luonto.
Tällaista tilaisuutta tutkia Kuusamon ja Lapin luontoa kamera kädessä vuoden ajan osuu kohdalle harvoin!
Kulunut kesä on ollut hauska ja aika on mennyt kuin siivillä, mutta nyt päätin hyödyntää tilaisuuden, jota ei aina tule vastaan. Siispä tulen viettämään valtaosan viikoistani seuraavan vuoden ajan Kuusamossa ja pohjoisen kuvausretkillä. Kuusamoon lähden jo reilun viikon päästä.
Mahdollisuuksien mukaan tulen tekemään satunnaisia etäopintoviikkoa Helsingistä käsin, jotta näen läheisiä, voin varmistaa että kasvitkin pysyvät hengissä ja pääsen täältä käsin hoitamaan myös sovittuja sisältöprojekteja.
Tästä alkaa vuoden mittainen tarina, josta tulen kirjoittamaan sivuilleni entistä tiheämmin.
Jahka ajatukseni kirkastuvat ja jännitykseltäni maltan, kerron reissusuunnitelmistani ja valmistautumisesta lisää. Ihan ensimmäiseksi täytyy ostaa auto. Toiseksi aion kiivetä Valtavaaralle. ❤️
On talvi kauneimmillaan. Kaamos vaihtuu sydäntalveen ja auringon ensisäteet valaisevat pohjoisen kylmälle taivaalle vuoden ensimmäisiä ja kauneimpia säteitään.
Tuntuu taas siltä että valtavan moni retkeilijä, luontoihminen ja valokuvaaja suuntaavat kurssinsa tuohon suloisen pieneen kansallispuistoon. Riisitunturin tykkylumikuuset valtaavat sosiaalisen median julkaisuja ja monet ihmettelevät, kuinka minäkin tuonne pääsisin.
Riisitunturi viehättää monia kävijöitä
Jotkut meistä vaeltajista kaipaavat toisinaan kilometrien edestä taivalta, voidaksemme kulkea sinne missä kaupunki on vain pieni muisto. Kuljettujen kilometrien jälkeinen maisema palkitsee sitä enemmän, kuin niiden eteen joutui näkemään vaivaa. Toisinaan ei kuitenkaan tarvitse kulkea pitkään, kunnes olemme seestyneet ja unohtaneet mistä me tulimme.
Riisitunturi viehättää monia kävijöitä, koska sinne on kohtalaisen helppo kulkea. Kansallispuiston lähtöpisteeltä on lyhyt matka tunturihuipulle, sille kuuluisalle Riisin autiotuvalle ja lähistön kauniille Soilun laavullekin. Muutama pieni rengasreittikin löytyy ja alue on hyvin sopiva päiväretkeilijöille, sekä muutaman yön kulkijoille.
Riisitunturin kansallispuiston kaamosajan hiljentävät maisemat ja tykkylumiset kuuset. Puiston halki kulkiessa tuntuu kuin haihtuisi itsekin tuohon ympäröivään, pehmän pumpulimaiseen maisemaan.
Riisitunturin tuvan tulipaikka talvella. Elämyksellisyys on taattu, kun kaamoksen sinisen hetken aikaan grillaa retkieväänsä ulkona.
Kesäisin kansallispuistossa voi hyödyntää merkittyjä reittejä, joista löytyy tietoa esimerkiksi luontoon.fi -sivustolta. Talvisin maastossa voi kulkea lumikengillä tai suksilla umpihangessa, sekä ajoittain näkyvissä olevilla reiteillä. Omilla Riisitunturin visiiteilläni käyttänyt lumikenkiä matkantekoon, sillä käynnit ovat ajoittuneet loppiaisen tai uudenvuoden tienoille, jolloin lunta on paljon. Lumikengillä on mukava kulkea kansallispuiston tuvalle ja käydä retkeilemässä ympäröivässä maastossa ja tunturihuipuilla.
Ilman sopivia kulkuvälineitä ei hangille ole asiaa, sillä syvä hanki upottaa pelkillä talvikengillä askeltavan kinokseen. Lumikenkien kanssa kulkemista tukee riittävän pitkät sauvat.
Kartan kuvakaappaus on poimittu Karttaselain Maastokartta -mobiilisovelluksesta. Merkit alhaalta ylöspäin 1. kansallispuiston lähtöpiste/parkkipaikka, 2. Riisitunturin autiotupa ja 3. Soilun laavu. Sovellus on mainio esim. retkien suunnittelemiseen. Maastossa liikkuessa on hyvä huomioida että kännykästä voi aina loppua virta. Siksi perinteisen kartan ja kompassin käytön osaaminen on erittäin hyödyllistä.
Ainutlaatuiset maisemat – kynttiläkuusia ja rinnesoita
Riisitunturin maisemat ovat unohtumattomat, sen voi luvata. Etenkin talvella valkea ja luminen ympäristö, sekä ylväästi kumartavat tykkylumiset kuuset tekevät näkymästä ikimuistoisen.
Lumikenkäilijä ja ahkio, valokuvaushetken ja tauon paikka. Voiko tämän idyllisempää suomalaista talvimaisemaa olla?
Riisitunturi sijaitsee melkein kokonaisuudessaan yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Puisto on perinteistä lappilaista vaaramaisemaa ja luonnon tunnusmerkkejä ovat runsaat rinnesuot, paksut sammalet ja kynttiläkuuset. Riisitunturin rinnesuot ja tykkylumikuuset ovat seurausta luonnon kiinnostavasta kiertokulusta. Rinnesoita löytyy etenkin Kuusamosta ja Itä-Lapista, jossa kosteutta valuu runsaiden sateiden johdosta rinteitä pitkin alaspäin. Soiden muodostumista edistää suuri kosteus viileässä ilmanalassa.
Tuntureilla viipyvä kosteus (kostea rinne ja sumupilvet) kohoaa ylöspäin ja etenkin talvella kosteus tiivistyy runsaaksi huurteeksi ja lumeksi puiden oksille. Tykkylunta alkaa muodostumaan kun alijäähtynyt vesi puihin osuessaan kiinnittyy hyvin vahvasti painaviksi jääkiteiksi puiden pinnalle. Tykkylumi on juuri näille Itä-Lapin ja Riisitunturin vaaroille tyypillinen ilmiö, sillä tunturin juurella ja rinteillä oleva kosteus kohoaa tunturin rinteitä pitkin ylöspäin ja samalla jäähtyessään tiivistyy ja muodostaa tykkylumi-ilmiön.
Kiinnostava yksityiskohta tykkylumesta keskustellessa on erottaa nämä oikeat tykkylumi-ilmiöt esimerkiksi Kainuun seudun vuodenvaihteen sankoista lumisateista. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa satoi 2017-2018 vuodenvaihteessa ronski määrä lunta, mutta tällöin ei ollut kyse tykkylumen muodostumisesta puiden pinnoille, vaikka valtavan lumimäärän johdosta tähän ilmiöön laajasti viitattiinkin. Kyseessä oli yksinkertaisesti lyhyessä ajassa satanut valtava määrä lunta ja räntää, joka painollaan katkoi puita ja sen seurauksena myös voimalinjoja. Tykkylumen muodostumismekanismi vaatii kuitenkin juuri yllä kuvatunlaiset olosuhteet muodostuakseen.
Riisitunturin saavuttaa helposti Kuusamon suunnalta
Riisitunturin kansallispuisto sijaitsee Posion kunnassa Lapin maakunnassa, noin 55 kilometriä Kuusamosta luoteeseen. Kansallispuiston lähtöpisteeseen pääsee autolla Yli-Kitka -järven lansipuolella kulkevan Tolvantien (9471) varresta. Selkeät saapumisohjeet löydät esimerkiksi Metsähallituksen sivuilta. Posiolta on Riisitunturille matkaa noin 30 km.
Talvella on hyvä huomioida, että lähistön pienimpiä teitä ei välttämättä aurata laisinkaan. Molempina kertoina Riisitunturilla käydessäni tiet ovat kuitenkin olleet vähintään kohtalaisessa kunnossa. Useita päiviä kestänyt lumisade ja kova pakkanen voi joka tapauksessa tehdä ajokelistä hyvinkin haastavan, joten matkaan on hyvä lähteä asianmukaisesti varustautuneena.
Suloisin pieni autiotupa
Riisitunturin autiotupa on todella tunnelmallinen. Siitä kertonee kuvat kaikista eniten. Tupaan mahtuu n. 6 henkeä nukkumaan ja monesti tuvalla saattaakin olla paljon retkeilijöitä. On siis hyvä varautua riittävillä varusteilla, jotta tarvittaessa kykenee nukkumaan esimerkiksi myös ulkona teltassa, talvellakin.
Olen viipynyt Riisitunturin tuvassa niin, että viimeisin hyvin myöhään illalla tullut retkeilijä nukkui sopuisasti lattialla. Pieneen tupaan kertyy tungosta helposti. Tuvan koordinaatit Euref-Fin järjestelmällä (~ WGS84) ovat lat: 66° 13.6578′ lon: 28° 34.0383′.
Riisitunturin autiotuvassa on kaksi vierekkäistä makuulaveria. Molemmille puolille mahtuu yläpetiin yksi henkilö ja alapetiin kaksi henkilöä vierekkäin.
Tuvan pienen pöydän äärellä voi lueskella muiden kulkijoiden kertomuksia ja vaikka tarinoita pohjoisen mytologiasta, kuten tämä erittäin mukava nuori retkeilijä teki.
Muistathan nämä asiat lähtiessäsi maastoon
Tunturissa retkeillessä on muutama tosiasia hyvä pitää mielessä. Nyt kahdesti Riisitunturilla käyneenä olen havainnut lisääntyneen retkeilyn varjopuolen. Koska Riisitunturin huipulle ja Riisin autiotuvalle on kartan mukaan niin lyhyt matka, kulkee tunturissa myös kokemattomia retkeilijöitä ja moni retkeilijä lähtee liikkeelle liian vähin varustein.
Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat liikkuneet alueella ilman lumikenkiä tai suksia, vain talvikengät tai kumisaappaat jalassaan. Talvella täällä tunturissa ei ole minkäänlaista huollettua latupohjaa tai muuta polkua jota pitkin voisi luotettavasti kävellä. Vaikka ihmisten reiteistä syntyykin täällä talvella tampattua uraa, ei tämän olemassaoloon voi luottaa mitenkään. Riittää että sääolot muuttuvat pariksi päiväksi ja kova lumipyry piilottaa kinosten alle kaikki aikaisempien kulkijoiden jäljet.
Sankassa pilvisessä säässä näkyvyys heikkenee myös todella paljon, eikä tunturissa näe kauas eteensä. Kesällä näkyvillä olevat reittimerkit peittyvät kuuraan. Tunturissa kulkevan tulee osata suunnistaa ja liikkua myös ilman niitä. Huonolla säällä reitin tuvalle hävitessä pehmeään ja koskemattomaan lumivaippaan, voi tupakin olla metsän siimeksestä hankala löytää. Päiväretkeilijän on siis syytä valmistautua tunturissa kulkemiseen huolella.
Jos esimerkiksi Riisitunturin tuvalla aikoo yöpyä, tulisi varusteiden myös olla riittävät pitämään lämpimänä kun lämpötila yöllä laskee. Autiotuvissa voi aina pitää tulta yllä kamiinassa kohtuudella, mutta on turhaa lämmittää tupaa koko yön läpeensä. Makuupussin ja lämmittävien vaatteiden tulisi olla niin hyviä että kykenee yöpymään kylmässä, sillä tuvan lämpötila laskee nopeasti vastaamaan ulkona vallitsevaa lämpötilaa. Kun tupaa ei lämmitä yöllä holtittomasti säilyy puita myös seuraaville retkeilijöille.
Ahkion kanssa retkeillessä talvella, saa mukaan vaikka minkälaista tavaraa. Riisitunturille voi kuitenkin hyvin mennä talvella hyvin myös rinkan kanssa.
Mistä lisää tietoa Riisitunturin kansallispuistosta?
Sinulle, jota houkuttaa lähteä Riisitunturille retkeilemään ja valokuvailemaan, olen koonnut alle joitakin kiinnostavia linkkejä lisätietoineen.
Olen itse kirjoittanut aikaisemmin talviretkeilyn aloittamisesta ja omasta ensimmäisestä retkestäni Riisitunturille. Myös varusteoivalluksista voit lukea omasta blogistani alla olevien linkkien kautta.
Rimma + Laura ovat kirjoittaneet muutamia kiehtovia kirjoituksia omasta vuodentakaisesta seikkailustaan Riisitunturille. Heille kerroin myös talviretkeilyyn liittyviä omia varustemieltymyksiäni ja talviretkeilyvinkkejä.
Riisitunturin kansallispuistosta löytyy valtavasti sisältöä, kuvia ja tarinoita. Niitä kaikkia en pysty jakamaan tähän, mutta rohkaisen teitä jakamaan hyviä vinkkejä kuvista ja tarinoista esimerkiksi kommenttikenttään, jotta saadaan upeat elämykset jakoon kaikille lukijoille!
Kuullaksesi lisää retkivinkkejä, elämyksellisiä vaellustarinoita ja ajatuksia luonnossa viihtyvän kaupunkilaisen oivalluksista, suosittelen klikkaamaan itsesi blogin seuraajaksi tältä sivulta!
Näin saat sähköpostilla ensimmäisten joukossa ilmoituksen uusista julkaisuistani ja voit blogin lisäksi seurata myös muita vinkkejäni Facebookissa.
Kotimatkalla - Kean Retki 