Kuusamo – Kotimatkalla

Lintukuvausta – Kuusamon kevättalvi

Viime viikko oli intensiivisen ihana. Loma mahdollisti useamman upean asian yhdistämisen, kuten pääsiäisen hiihtovaellus Pallaksella ja valokuvauksen intensiiviviikonloppu Kuusamossa. Kun tiistaina vielä herättiin aamuvarhaisella auringonnousua ennen (04:00 aikaan) ylhäällä Pallastuntureilla, josta hiihdettiin viimeinen matka takaisin autoille; suunnattiin torstai-iltana jo Kuusamo-opistolle keskittymään lintukuvaukseen kojuilla pitkän viikonlopun ajan.

Joutsenia, pikkulintuja, tikkoja, kotkia ja vaikka mitä – lintukuvaajan paratiisi Kuusamossa

Viikonloppuna tuli siis valokuvattua paljon. Univelkakin oli viikonvaihteen jälkeen sen mukainen – aamuisin herättiin kolmelta ja neljältä yöllä. Sunnuntaina sain jo vähän enemmän unta, kun en mahtunutkaan mukaan teerikuvaustouhuihin. Silti heräsin kukonlaulun aikaan nauttimaan hitaasta aamusta.

Vaikka uni olikin tervetullutta, olisin silti ollut mielummin sunnuntai-aamuna teerikojussa, kuin yksin aamupuuroa syömässä. Viikonlopun tiimellyksessä havaitsin, että suhtaudun tähänkin asiaan yllättävän vahvalla intohimolla. Haluan valokuvata ja haluan olla hyvä siinä mitä teen. Haluan työskennellä luonnon parissa ja haluan muun viestinnän tekemisen rinnalla edelleen yhtä vahvasti voida myös valokuvata työkseni. Puolentoista viikon päästä minun osaltani puuttumaan jäänyt teerikojukuvaus korjaantuu myös ja pääsen lähtemään kojulle itsekeni.

Kojuilla liikuttiin Kuusamo Nature Photon tuttujen oppaiden kanssa. Moni henkilökunnasta on tuttuja Kuusamo-opiston valokuvausvuoden (2018-2019) johdosta. Muutamista oppaista on muodostunut jopa ystäviä. Tässä intohimolla valokuvaukseen suhtautuvassa porukassa tuntuu kuin olisin omieni joukossa.

Ihania aikaisia aamuja

Viime viikon maanantaista lähtien olen jo herännyt aamulla neljältä aikaisiin hiihtotouhuihin tunturissa, voidaksemme hiihtää yön kovettamilla hangilla. Lintukuvausviikonloppuna herättiin perjantaina kolmelta yöllä ja lauantaina neljältä yöllä, ollaksemme riittävissä ajoin ennen auringonnousua kuvauspaikoilla. Vieläkin, olen herännyt ennen kuutta, koska nämä aikaiset aamut tuntuivatkin niin hienoilta, että haluan niitä jatkaa. Ne sopivat myös linnuista kiinnostuneelle luonto- ja seikkailukuvaajalle hyvin.

Koneella on vieläkin iso liuta valokuvia viikolopulta. Osan olen ehtinyt käydä läpi, osaa en. Valokuvien kahlaus ja editointi on aikaa vievää puuhaa, mutta tosi kivaa sellaista.

Levottomana kaupungissa – paluu takaisin erämaan laidalle

Sunnuntaina lensin innostavan viikon lopuksi Helsinkiin visiitille, perhettä ja ystäviä tapaamaan, pikalomalle entisille kotikulmille. Olo on ollut kumman ristiriitainen. Kaupungissa on hälinää, paljon ihmisiä ja metsä liian kaukana. En näekään itseäni kaupungissa juuri nyt ja se on omituista. Olenko minä ehtinyt vetäytymään ja kotiutumaan niin tehokkaasti tuonne erämaan laidalle, josta en tahtoisikaan millään lähteä pois? Levottomuus kasvaa ja minulla on tunne siitä, että tämä ympäristö on minulle liian rakennettu ja kiireinen.

Minä olen muuttunut, selkeästi, ja se tuntuu itse asiassa ihanalta tiedostaa. En ole kaupungin lapsi, tämä ympäristö ei ole minua varten. Minä tunnistan ja tunnen minut omana itsenäni parhaiten tuolla Koillismaan ja Peräpohjolan kolkassa, jossa luonto on vaihtelevan jylhää, ihmisiä riittävän vähän ja arki hyvin erilaista kuin suurkaupungeissa.

Kunnollisten yöunien jälkeen kaupunkiin kuulumattomuuden tunne on yhä läsnä, mutta ei enää yhtä hämmentävänä kuin sunnuntain lähdön hetkellä, tuntiessani syviä Oulun lentokentällä. Tiettyä kotoisaa tunnetta olemiseen on kaupungistakin löytynyt, se asuu nyt ensisijaisesti läheisissäni ja rakkaissani.

Onneksi Kuusamon teeret, Sallan korpimainen metsä ja elämä erämaiden laidalla odottaa taas tämän viikon päätteeksi. Sunnuntaina lennän takaisin kotiin.

Lumen ja talviauringon hämmästyttävä valo Kuusamon Pienellä Karhunkierroksella

Talvi Kuusamossa on jotakin, josta vuosia aikaisemmin sain vain haaveilla. Tieni kuljettaessa minua Kuusamoon syksyllä 2018 olin tottunut odottamaan Helsingin hyvin vaihtelevia talvia, minkä vuoksi Kuusamon vuodenajat tuntuvat yhä edelleen maagisilta.

Jo kahdessa vuodessa on mahdollista kokea pohjoisempaa elämänmenoa täysivaltaisesti, harrastaa retkeilyä sekä luontoliikuntaa väljemmissä metsissä ja tuntea tämä alkanut talvi syvällä sisimmässään. Viime talvi olikin Helsingissä syntyneelle ja varttuneelle ihmiselle mullistava. Talvi alkoi lokakuun alussa ensimmäisen lumentulon myötä ja lumisten törmien halki kahlattiin vielä toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla, kun koskimelontaretken päätteeksi hinattiin kajakit lumikenkien avulla poikkeuksellisen paksun hangen poikki autotielle.

Tulevasta talven kulusta on vielä vaikea kertoa. Kuvat kuitenkin kertovat lukuisten koillismaalaisittain hyvin pilvisten talvipäivien lomassa pilkottavista aurinkoisista hetkistä, joita talven pimeyden keskellä osaa arvostaa valtavasti. Valokuvat on otettu hiljattain Pienen Karhunkierroksen läheisyydessä Juumassa, auringon noususta auringon laskuun päivänä, jolloin polut olivat jo hiljentyneet kesän sankoista retkeilijämääristä.

Ei ole ihme, että yhä useampi löytää tiensä paitsi luonnon pariin, poluille kansallispuistoihin ja juuri Kuusamoon. Luonnon innoittava voima on valtava.

Lisää kuviani ja tunnelmia Kuusamosta sekä luontoretkiltäni löydät Instagramista: @keacreutz.

Usko unelmiisi ja saatat hyvinkin nähdä niiden toteutuvan

Tämän kansikuvan maiseman täytyy olla yksi kauneimpia , jonka minä olen koskaan nähnyt. Ja voitteko kuvitella – se löytyi edestäni herättyäni yhtenä syksyisenä aamuna aikaisin, hypättyäni autooni ja hurautettuani Kuusamosta kohti Rukaa. Olin päättänyt lähteä etsimään aamun usvaa ja tien lähellä sijaitsevalla järvellä näinkin kuinka tämä usva leijui kuin peitto järven yllä ja vangitsi minut juuri tähän hetkeen. Voiko arkitodellisuus todellakin löytyä tällaisen maiseman ääreltä?

Nämä pienet ja yksinkertaiset, mutta valtavan kauniit hetket ovat niitä, jotka tuntuvat minulle hyvinkin merkityksellisiltä. Ne ovat yksi syy siihen, miksi jo vuosia sitten aloin entistä useammin kaipaamaan Helsingistä pohjoiseen. Ne ovat myös yksi syistä, joiden vuoksi aloin jo keväällä suunnittelemaan muuttoa eteläisimmästä Suomesta Kuusamoon.

Kerronpa teille kuitenkin, että minä, paljasjalkainen Helsinkiläinen, en ole aikaisemmin elämässäni asunut oikeastaan muualla kuin pääkaupunkiseudulla – jos ei lasketa mukaan kokonaista vaihto-oppilasvuotta Australiassa tai haparoivia askeleita opiskeluun Tukholmassa.

Siksi minä varoitan, tätä se vakava pohjoisen kaipuu voi teettää.

Yhtenä yllättävänä hetkenä löydätkin itsesi suunnittelemasta uutta arkea pohjoisessa, Kuusamossa. Kaupungissa, joka ei ollut sinulle vuotta aikaisemmin juuri millään tapaa tuttu.

En ole nuorempana osannut uskoa unelmiini, mutta haastavien olosuhteiden johdosta ajauduin väistämättä kulkemaan kohti asioita jotka tuntuvat minusta merkityksellisiltä. Siksi minustakin on tullut unelmiin uskoja. Monen tapahtuman johdosta ajattelen onneksi tänä päivänä toisin.

Kun uskot itseesi ja raivaat tietä kohti määränpäätä joka tuntuu omaltasi, voit löytää itsesi juuri sieltä, mistä haluatkin.

En osaa vielä maalata tulevaa vuotta tarkasti tai kertoa miten tulevaisuuteni muovautuu, mutta tiedän, että jo seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana tapahtuu paljon kiinnostavia asioita. Näistä kerron pian lisää.

Koska ihminen ei voi loputtomasti toimia oman identiteettinsä ja arvojensa vastaisesti, tuleekin hetki jolloin havaitset, että oikeastaan muita oikeita vaihtoehtoja suunnalle ei koskaan edes ollut.

Monen oivalluksen jälkeen on uusien päätösten tekeminen yllättävänkin helppoa ja kirkasta. Suunta on selkeä. Siltä minusta tuntuu juuri nyt.

Siksi minä olenkin nyt Kuusamossa. Koska tämä on oikein ja minusta tuntuu että täältä urkenee se seuraava tilaisuus.

Omaa polkuani raivatessani ja yrittäessäni seurata omia unelmiani – kaikista esteistä, ulkoisista rajoitteista ja omista henkisistä paineista selviten – olen siivonnut ajatuksiani ja konkreettisia tavaroitani etelässä. Tyhjensin asuntoni ja laitoin sen vuokralle. Haluan olla läsnä täällä pohjoisessa ja haluan kantaa tällä polulla mukanani mahdollisimman kevyttä taakkaa.

Ensimmäistä kertaa olen jättänyt taakseni tutun ympäristön ja lähtenyt tavoittelemaan onnea ja uraa pohjoisessa. Muuttaessani Kuusamoon minulla ei vielä ole työtä eikä tietoa pitkän tähtäimen toimeentulosta, mutta luotan siihen että löydän kovalla työllä ja selkeällä visiolla itselleni antoisan toimeentulon. Monia kiinnostavia tilaisuuksia on jo nyt auennut.

Välillä pelottaa hyvinkin paljon mitä kaikesta tästä onnistun luomaan, useimmiten kuitenkin uskoen unelmiini vahvasti. Olen oppinut ajattelemaan että ne kannattelevat rohkeasti toimivaa sydäntä kyllä.

Siivotessani asuntoani etelässä, törmäsin vanhaan päiväkirjaan johon olen kirjoittanut muistiin itselleni tärkeältä tuntuneen ajatuksen.

Kun ihminen kestää koettelemuksen sydän auki, voi tapahtua ihmeitä. Rohkeus kolminkertaistuu, värit kirkastuvat ja on kuin joka päivä tapahtuisi ihmeitä ihmisten ja yhteensattumien muodossa.”

Oman polun raivaaminen ei taatusti ole helppoa, mutta parhaimmillaan se on juuri tätä, ihmeitä ihmisten ja tapahtumien muodossa.

Ruska hehkui Riisitunturilla ja Konttaisella – Kuusamon päiväretkikohteet talven kynnyksellä

Viime viikonloppu Kuusamossa oli syksyinen. Luulin jo toista viikkoa sitten, että ruska on ensimmäisen myrskyn myötä pian ohi, mutta toisin on käynyt. Viikonloppuna Riisitunturilla ja Konttaisella retkeillessämme nähtiin, että maaruska ja lehtipuiden loisto on vielä varsin voimissaan ja hurjan kaunis.

Viikonlopun helpoilla retkipoluilla viihtyivät niin aikuiset, kuin pieni 9 kuukautta vanha tuleva seikkailijakin. Hän nytkyi rauhallisesti kantajan mukana kantorepussa, maisemista yhtä lumoutuneena, kuin mekin.

Siinä missä Riisitunturilla maaruska hehkui syvissä punaisen ja oranssin sävyissä harmaasta päivästä huolimatta, saatiin Konttaisen uudella päiväreitillä nauttia yllättävästä auringonpaisteesta.

Viikonlopun retkikohteiksi valikoituivat kaksi helppoa ympyrälenkkiä, joita neljä aikuista ja yksi sylivauva pääsivät kulkemaan vaivatta, nähden kuitenkin näistä kohteista avautuvat parhaat maisemat.

Riisin Rääpäsy 4,3 km – Helppo reitti, jonka kiertää n. 2-3 tunnissa

Riisitunturin kansallispuistossa kiertävä reilun 4 km mittainen Riisin Rääpäsy kiertää kansallispuiston parkkipaikalta Riisitunturin autiotuvan kautta kauniin Ikkunalammen kautta aina Riisitunturin lähes puuttomalle huipulle asti.
Tämän kierroksen aikana pääset näkemään vanhoja kynttiläkuusia, Koillismaalle ominaisia kauniita rinnesoita ja Riisitunturin huipulta avautuvat kauaskantoiset maisemat länteen ja pohjoiseen Riisisuon, Nuolivaaran ja Noukavaaran suuntaan, sekä itään ja kaakkoon kohti Yli-Kitkan järveäkin
Kansallispuiston parkkipaikalla on reilun kokoinen parkkipaikka ja kompostoivat kuivakäymälät löytyvät niin kansallispuiston sisääntuloporttien sisäpuolelta, kuin autiotuvaltakin.
Riisitunturin autiotuvan pihapiiriin on vasta hiljattain syyskuun aikana valmistunut uusi ja tilava taukokatos, johon mahtuu kerralla peräti noin 50 henkilöä. Taukokatoksessa on myös tulisija eväiden grillaamista varten.

Konttaisen päiväreitti 2 km – Helppo reitti vaaran huipulle, jonka kiertää n. 1,5-2 tunnissa

Konttaisen juurelta, parkkipaikan kupeesta lähtee loppukesän aikana avattu 2 km mittainen helppo polku (tuore kinttupolku loivassa maastossa). Tämä uusi reitti kulkee Konttaisen huipulle idän puoleista loivaa rinnettä ja kaartaa ympyrälenkin muotoisesti samankaltaista maastoa takaisin p-paikalle.
Reitin eteläpuolen haastavat ja jyrkät portaat on poistettu käytöstä uuden reitin avaamisen myötä.
Reitillä ei ole taukopaikkaa eikä käymälää. Lähin taukopaikka löytyy Suolammin laavulta Valtavaaralla. Konttaiselle ei saa myöskään tehdä omaa tulipaikkaa.

Mikäli retkeilijän oikeudet mietityttävät, tutustuthan jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin täällä.

Jatka artikkeliin

Närängän erämaiset suot, vuosisatojen tarinat ja villieläinten jäljet

Moni lammaspaimenviikosta haaveillut henkilö on saattanut tutustua Kuusamon kaakkoispuolella sijaitsevaan ja tarinoita pullollaan olevaan Närängän erämaatilaan. Historiaa ja vuosisatojen takaisia selviytymistarinoita tulviva tila sijaitsee vain kilometrien päässä Venäjän rajasta, keskellä erämaista Kuusamoa ja Koillismaata.

Närängän tilalla on eletty vuosisatojen ajan suorassa yhteydessä luonnon kanssa, luontaistalouden puitteissa. Luonto ja karut vuodenajat ovat määritelleet ensin metsälappalaisten ja myöhemmin uudisasukkaiden elämää suurvalta-ajasta eteenpäin. Ensimmäiset pysyvät asukkaat ovat asettuneet taloksi Närängänvaaralle 1700-luvun lopussa.

Tarinat luovat mielikuvaa elosta vaaran rinteillä Alatalon ja Ylätalon tilojen puolella, kahden perheen ruokakunnan voimin. Voin vain kuvitella elon karuutta ja kauneutta aikoja kohdanneen jylhän vaaran rinteillä, kaukana uuden ajan kaupungeista ja tieteen alkutaipaleista, aivan Venäjän rajan kyljessä.

Vuosi sitten syyskuussa 2018 vierailin ensimmäistä kertaa Närängän erämaatilalla Näränkävaaralla. Katselin silloin etäältä tuota Näränkää ympäröivää, mystisen kaunista ja laajaa suoaluetta. Heinäkuussa kuluvaa vuotta astelin vihdoin ensimmäistä kertaa Näränkävaaraa ympäröivän valtavan Hyöteikönsuon pitkospuille ja jatkoin tutustumistani tähän erämaiseen ja monimuotoiseen luontoon.

Mietin minkälaisissa olosuhteissa näissä läheisissä maastoissa ja suolla on ihminen kulkenut vuosisatoja ennen minun tutkailevia katseitani.

Näränkäretki -21 — Metsähallitus on hiljattain uusinut Hyöteikönsuota halkovat pitkospuut. Nyt niitä pitkin on helppo kulkea esimerkiksi Suolammen pysäköintialueelta Hyöteiköntien pysäköintialueelle.

Näränkäretki -20 — Suomännyt seisovat ylväinä Hyöteikönsuon laitamilla.

Hämmästelen miten uskomattoman rikas ja monimuotoinen Kuusamon luonto on. Näiden kotoisien seutujen uljaimpia piirteitä ovat jyrkät kanjonit, korkeat kalliot ja niitä vuosia uurtaneiden jokien lisäksi rehevä luonto. Erityisen paljon pidän kuitenkin juuri näistä valtavista erämaisista soista ja niitä ympäröivistä mäntymetsiköistä, joista helposti tunnistaa olevansa Koillismaalla.

Närängän Hyöteikönsuon pitkospuureitin alkupäässä ihmetyttää soita halkova kaunis ja harjumainen kangaskaistale. Kuivan mäntymetsikön halki kulkee polku, joka johdattaa minut pysäköintipaikalta soiseen hillametsikköön ja pienen mutkan kautta laajalle avautuvalle suolle, jota kauempana reunustaa syrjäinen Närängänvaara.

Keskellä suota seisoo korkeita ja ylväitä mäntyjä rykelmässä keitaana, suojellen pientä näköalatasannetta. Mietin miltä täällä mahtaa näyttää kevättulvien aikaan, jolloin suo muuttuu järveksi ja muuttolinnut parveilevat kosteikolla. Tänne on tultava tuolloin takaisin, mietin.

Näränkäretki -27 — Suuret ja kauniit männyt muodostavat suon keskelle keitaan, jonka keskellä voi myös pysähtyä pitämään taukoa rakennetulle näköalatasanteelle.

Keidas keskellä suota.

Näköalapaikalta on hyvä tiirailla suolla viihtyviä lintuja.

Keväisin Hyöteikön suo tulvii lähes järveksi.

Jos suon laitamilta, puolesta välistä Hyöteikönsuon reittiä poikkeaa vanhalle ja heikkokuntoiselle pitkospuureitille (reittiä ei ole ylläpidetty vuosiin), voi metsittynyttä polkua pitkin kävellä Peurojärven laavulle asti.

Näränkäretki-13 — Peurojärven vanhalla laavulla näytti selvästi viihtyneen porot ihmistä paremmin.

Näränkäretki -32 — Peurojärven laavu soveltuu suojaksi kävijälle, muttei rakenteensa puolesta varsinaisesti yösijaksi. Laavun laveriosa on nukkujille liian kapea, mutta tarjoaa kauniit maisemat järvelle.

Paluumatkalla laavulta kiinnittäessäni huomiota Suojärven ja Peurojärven yhdistävän Heinijoen heinikon halki kulkeviin syviin painaumiin, näen mielessäni erämaassa viihtyvät karhut, sudet ja ahmatkin. Onko joku kulkenut tästä ihan hiljattain?

Villieläimiä tällä alueella taatusti kulkee, silloin kun ihminen ei ole liian lähellä. Suljen silmäni ja näen, kuinka eläimet sulautuvat ajatuksissani yhdeksi osaksi edessäni olevaa maisemaa, jota minä pitkospuilta katselen.

Jos yöpyisin täällä ja avaisin silmäni suolla aikaisin auringonnousun aikaan, näkisinkö kuinka nuo luonnonkappaleet tulisivat metsän piiloistaan esiin?

Näränkäretki -31 — Heinijoen mutalikossa viipyilivät pienet hauenpoikaset.

Käyntimme aikana näen kauniin luonnon lisäksi kuitenkin vain kuivan Heinijoen mutalikossa uiskentelevia hauenpoikasia ja yöllä asettuessani telttaan kuulen kurkien huutelevan lähistöllä. Tuuli ulvoo kangasmetsän halki ja yli soiden.

Minä vedän makuupussini vetoketjun tiiviiksi suojaksi ympärilleni ja suljen silmäni kuunnellessani äänekkäästi humisevaa metsää. Tunnen vuosisatojen tarinoiden ympäröivän minut kun vajoan rauhalliseen uneen.

Näränkä

Nähtävyydet: Näränkävaara ja erämaatila, ikiaikaiset metsät, maisemapaikoilta laajalle ja Venäjän puolelle avautuvat maisemat, erämaiset ja laakeat suoalueet, rikas linnusto
Sijainti: Pohjois-Pohjanmaa, Kuusamo
Pinta-ala 137 km², Natura 2000 -alue 1998, vanhojen metsien suojeluohjelma 1996 (lähde: Metsähallituksen luontoon.fi -sivusto)
Lisätietoa Närängästä Metsähallituksen sivuilla: https://www.luontoon.fi/naranka

Tutustu myös Metsähallituksen lammaspaimenviikkoihin sekä myös Närängän erämaatilan lammaspaimentoimintaan:
https://www.luontoon.fi/vapaaehtoistoiminta/paimenviikot

Näränkäretki 092018-33 — Närängältä maisemat pohjoiseen.

Valtavaara kylpee ruskan sävyissä ja auringonlaskun valossa

Eilen kävin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen Valtavaaralla katselemassa maisemia ja ihailemassa ruskaa. Valtavaara on ehdottomasti yksi lempipaikoistani Kuusamossa ja viimeisen vuoden aikana olenkin valokuvannut Valtavaaran maisemia monessa eri valossa ja vuodenajassa. Tämä jättiläinen seisoo ylväänä ja rohkeana paikallaan tarjoten ulkoilijoiden, luontoihmisten ja valokuvaajien aisteille kaikenlaista kauneutta.

Eilen oli myös ensimmäinen kerta, jolloin vedin vaelluskengät jalkaan testimielessä loppukesästä tapahtuneen nilkan nyrjähdyksen jälkeen. Olin iloinen todetessani, että voin hyvin kulkea jo tällaisessa vaihtelevassa ja paikoitellen vaativassakin maastossa vaelluskengillä, joissa kuitenkin on reipas nilkkaa tukeva varsi. Nivelsiteissä ja kehräsluiden paikkeilla tuntui lähinnä pientä kiristystä ja ajoittaista painaumaa, mutta ei mitään merkittävää kipua.

Varoin askeleitani alas tullessa vielä jonkin verran, mutta uskallan nyt kyllä jo ihan normaalisti kulkea maastossa tästä eteenpäin. Uskon, että reipas rasitus tekee nilkan liikeradoille ihan hyvää, kun taas maisemat ja luonto elvyttävät muita aisteja. Liikkuminen itsessään tuntui hirmuisesta puuskutuksesta huolimatta todella hyvältä ja ilahduin etenkin silloin kun silmiini osui puolestavälistä rinnettä tämä kansikuvan maisema Valtavaaran tuvasta. Tosin päivän viimeiset tunnit Valtavaaran hiljaisilla poluilla olivat kyllä kaikkinensa palkitsevia. Tämä luonnon kauneus vain häikäisee joka ikinen kerta.

Odotan innolla, että ehdin seuraavan kahden viikon aikana tutkimaan muitakin Kuusamon tuttuja maisemia ja kätkettyjä helmiä. Loppuviikosta lähden myös oppaaksi mukaan valokuvauskurssille Syötteen kansallispuistoon, jossa tulemme valokuvaamaan paljon. Tästä tulevasta viikonloppureissustakin olen hyvin iloinen.

Ensi viikolla taidan myös uskaltautua kokeilemaan ensimmäisiä juoksualskeleita nilkalla, kun ortopedin suosittelema varoaikakin on vihdoin ohi. Mikä olisikaan parempi paikkakunta juoksupalauttelulle, kuin Kuusamo. Juoksun ja kävelyn yhdistelmän taidankin suunnata vaikka Pyhävaaran laelle, jossa olenkin käynyt vain talvisaikaan. En todennäköisesti kuitenkaan malta jättää kameraa pois juoksurepustani, sillä maisemat pyhävaaraltakin ovat hienot.

Tämän viikon aikana tulen lisäksi julkaisemaan kuvitetun kertomuksen Närängän erämaiselta tilalta ja Hyöteikönsuolta. Seuraa siis Kotimatkalla-sivustoa, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun artikkeli julkaistaan.

Kuusamo – Yksi kauneimmista paikoista asua

Kuusamo on ihmeellinen paikka elää, etenkin sellaiselle kaupungista lähtöisin olevalle ihmiselle kuin minä. Täältä löytyy juuri niin paljon rauhaa kuin mitä ihminen voi kaivata, reilusti tilaa hengittää ja silti valtavan paljon ihmeteltävää.

Joka kerta kun saavun Kuusamoon, tunnen oloni kovin onnelliseksi. Täältä löytyy olotila, jollaista en osannut aikaisemmin ajatellakaan. Ja täältä löytyy luonnonrauha, jota olen kaupungissa ollessani niin monta kertaa kaivannut.

Kuusamon kylällä on hauska pienen paikkakunnan tunnelma ja täällä tapahtuu vaikka mitä (ja oikeasti, onhan tämä kaupunki, mutta tunnelma on kovin kylämäinen). Kuusamolaiset ja paikkakunnalle muuttaneet tuntuvat osaavan ottaa vuodenajoista kaiken niihin liittyvän ilon irti ja monelle luonto onkin täällä hyvin olennainen osa arkea. Jos luonto ei tarjoa toimeentuloa, vietetään luonnon äärellä päivästä iso osa.

Kylällä monet ihmiset rohkenevat katsoa silmiin ja tervehtiäkin voi kaduilla iloisesti, ilman että vastaantulija pitää puupäänä. Se tuntuu mukavalta.

Vaikka yllä manitut asiat tuskin ovat monen mielestä kovin ihmeellisiä, nautin tästä tunnelmasta kuitenkin valtavasti kymmenien ruuhka-Suomessa asuttujen vuosien jälkeen.

Aikaisemmin ihmettelin, voiko tällaista paikkaa olla olemassa, joka tarjoaa niin paljon raikkaita ideoita ja jossa luonto kaikenlaisine aktiviteetteineen on niin lähellä, että sen saavuttaa melkein kotiovelta. Sellaista tunnetta olen onnekseni löytänyt juuri Kuusamosta ja Koillismaalta.

Tasan vuosi sitten pakkasin täyteen vain viikkoa aikaisemmin hankkimani ensimmäisen autoni ja aloitin matkan Kuusamoon. Tuolloin käynnistyi vuoden kestävät valokuvausopinnot Kuusamo-opistolla.

Lähteminen Kuusamoon taisi olla elämäni parhaimpia päätöksiä, sillä sain elämääni jotakin ihan uutta.

Viimeisen vuoden aikana olen saanut kokea niin paljon kaunista ja kiehtovaa, sekä löytänyt paikan, jossa pieni levoton sydämeni lepää, lepattaen kuitenkin eloisasti myös monelle asialle.

Vaikka valokuvausvuosi Kuusamo-opistolla päättyikin jo alkukesästä, löydän itseni Kuusamosta yhä uudestaan ja huomaan aina tämän tästä unelmoivani itseäni tänne toistaiseksi.

Pian palaan Helsinkiin taas hetkeksi, vain palatakseni tänne taas reilun viikon päästä uudestaan. Pohjoisen kutsu on kova.

Kuka voisi kellot seisauttaa?

Tiedättekö niitä muutamia aivan yllättäen käynnistyviä ajanjaksoja elämässä, kun aika kiitää valtoimenaan, eikä sitä saa pysäytettyä millään? Haluaisit toteuttaa kaikki innostavat suunnitelmat nyt ja kohdata ihmisiä, mutta vaikka mikään ei pidättele sinua, et vain ehdi?

Ympärilläsi tapahtuu niin paljon asioita ja sinä seisot jo karusellin kyydissä haukkoen henkeä.

Tämä on sellainen hetki. Tämän kevään en soisi päättyvän lainkaan.

Hetken ainutlaatuisuus on niin suurta, että katselen sitä ihmetyksessä ja toisaalta riemun lomassa tuntuu, kuin en kykenisi tarrautumaan kaikkeen täysillä kiinni. Osaanko arvostaa tätä riittävästi? Osaanko hidastaa ja katsella ympärilleni nyt, kun siihen on kaikkein eniten syytä? Osaanko jatkaa eteenpäin hätäilemättä?

Tämän kevään aikana aion pyrkiä pysähtymään paikalleni niin usein kuin vain mahdollista. Tyhjentää mieleni kaikesta muusta ja kuunnella omaa sisäistä ääntäni. Koitan edetä verkkaisesti kiirehtimättä yksi hetki ja päivä kerrallaan. Huomiseen ehtii kyllä.

Hyvää ystävän ja sydänten päivää. Sinä olet tärkeä. Olkoon sinun kevääsi innostava ja valoisa.