Kävelen tuttua tietä pitkin valtavan korkuisten mäntyjen valvoessa isolta tieltä loittonevia askeleitani. Tuijotan innostuksen kasvaessa puiden välistä pilkottavaa aurinkoa ja odotan eteeni aukeavaa maisemaa. Joka kerta, tämä ympäristö yllättää kauneudellaan, hetken valon värittäessä luonnon ja taivaan.
Askel kevenee samanaikaisesti, kun hiekkapohja jalkojen alla muuttuu entistä pehmeämmäksi ja kumpuilevammaksi. Rantaviivaa lähestyessäni syke on jo hieman noussut ja tasannut alleen muut ajatukset.
Mieli rauhoittuu ja kaikki muu unohtuu viimeistään sillä hetkellä, kun näen merivedessä leikkivät leijasurffaajat. Kaipaan äkisti heidän seuraansa. Kuinka täysin luonnon voimien armoilla ja ympäröimänä he ovatkaan.
Kaivan kameran esiin, onneksi se tulikin mukaan. En lähde ilman tätä enää koskaan minnekään, mietin samalla kun tallennan edessä näkyvää maisemaa muistikortille. Toivon, että voin jälkikäteen jakaa siitä murusenkin muille. Tämän rannan ja merialueen täytyy olla yksi Helsingin kauneimpia.
Kirjoitin kesällä paperille ajatuksen, jota olen vaalinut mielessäni syksyyn asti. Se muistuttaa minua oikeasta suunnasta, silloin kun hetkellisesti taas tuntuu, että piilotin sen itseltäni jonnekin.
Kyllä ihmisen tulisi nähdä taivaanranta, sillä se tekee hurjan onnelliseksi.
Monta viikkoa kesästä olen viettänyt kaupungissa, ollen kuitenkin onnellinen siitä, että voin viettää valtaosan ajastani luonnon ympäröimänä. Tämä hetki rannalla muistutti minua erityisesti siitä, miksi alun perin kaksi vuotta sitten muutin etelässä tänne sijoilleni, melkeinpä meren rannalle. Helsingissäkin on paljon kaunista.
Perjantaina tie vie kuitenkin taas kohti Kuusamoa.
Retkeilyn ja ulkoilun hienous on siinä, että aina ei tarvitse poistua kauas omilta kotikulmiltaan löytääkseen monipuolisia ulkoilureittejä ja kiinnostavia maisemia. Helsingistäkään ulkoiluvaihdoehdot eivät nimittäin lopu helposti kesken. Vaikka joskus tuntuisikin siltä, että omat kotikulmat on jo koluttu ja lähimetsiin olisi tullut tutustuttua, löytyy kaupungista taatusti uusia kiehtovia ulkoilureittejä tutkittavaksi.
Tätä kirjoitusta varten koettavakseni valikoitui kolme lyhyttä ja helppoa ulkoilureittiä kaupungin sykkeen läheltä. Reiteistä kaksi, Laakson ulkoilureitti ja Maunulan luontopolku, löytyvät Helsingin keskuspuiston alueelta. Kolmas, Uutelan monipuolinen ulkoilureitti, kauniista ja merellisestä Itä-Helsingistä. Reitit ovat pituudeltaan 2,5 – 3,3 kilometrin mittaisia.
Tämän reitistön parasta antia ovat todella monipuolinen luonto, merenrannoilla viihtyvät linnut, jääkauden hiomat silokalliot, kepeät niittymaisemat, Skatan historiallinen tila ja upeat metsät.
Uutelan ulkoilualuetta ei turhaan sanota Itä-Helsingin laajimmaksi ja monipuoliseksi ulkoilualueeksi. Alue sijaitsee aivan Vuosaaren tiiviin asutusalueen kupeessa, mutta kontrasti kaupungin asutuksen ja luonnon välillä on rauhaa etsivälle mukavan jyrkkä. Vuosaaren ulkoilualueen tavoittaa helpoiten matkaamalla metrolla Vuosaareen ja kävellen siitä Aurinkolahden hiekkarannan suuntaan ja sieltä edelleen merenrantaa pitkin kahvila Kampelan ohi kohti Uutelan ulkoilualuetta. Matkaa ulkoilualueelle on Vuosaaren metrolta vain noin puolitoista kilometriä, joten matkan taittaa helposti kävellen.
Uutelassa voi kulkea kolme erillistä reittiä: Metsä- ja laidunmaisemia esittelevän rengasreitin pituus on 2,5 kilometriä, kun taas Kluuvijärviä ja rantaniittyjä -kierrokselle mittaa kertyy 2 kilometriä. Nämä reitit ovat helppokulkuisia. Skatanniemeen johtava pistoreitti on myös pituudeltaan yhteensä 2 kilometriä, ja sen loppuosa koostuu silokallioista, jotka vaativat varmajalkaisuutta.
Uutelan reitistön maisemat ovat hyvin näyttäviä, ja ulkoilualueen koko on peräti 100 hehtaaria. Maasto koostuu kuivasta kangasmetsästä, paljaista kallioista ja mielenkiintoisista merenrannoista kasvillisuuksineen ja lintuineen. Reitit on merkitty viitoin.
Uutelan metsäiset polut.
Skatan tila.
Rantareitti tarjoaa monipuolista katseltavaa ulkoilevalle.
Rantakallioilta löytyy upeita paikkoja auringonlaskujen ihailulle.
Helsingin keskuspuiston ulkoilureitit
Maunulan luontopolku ja Laakson ulkoilukierros sijaitsevat molemmat vuonna 1914 perustetussa Helsingin Keskuspuistossa. Ulkoilureitteinä nämä tarjoavat kuitenkin keskenään hieman erilaiset luontoelämykset. Laakson ulkoilureitti lähtee kirjaimellisesti keskustan sykkeestä Helsingin jäähallin ja Laakson ratsastusstadionin kupeesta, keskuspuiston eteläpäästä, kun taas Maunulan ulkoilureitille pääsee keskuspuiston puolivälistä, Maunulan majan tietämiltä.
Maunulan luontopolun erityisiä helmiä ovat vaihteleva luonto jykevine metsineen, pähkinäpuulehdot, purolaaksot, taimenien asuttama Maunulanpuro sekä värikkäät siirtolapuutarhat.
Runsaan kolmen kilometrin mittainen Maunulan luontopolku ohjaa kävelijää pieniä kinttupolkuja ja ulkoilureittejä vilisevässä keskuspuistossa oikeaan suuntaan selkeillä, nuolimaisilla viitoilla. Seuraamalla oikeita reittiviitoituksia pysyy ulkoilija luontopolulla, joka tarjoaa paljon kiinnostavampia maisemia, kuin mitä tavanomaisten ulkoilureittien varrella näkee. Luontopolku yllättää moninaisuudellaan Keskuspuistossa useastikin käyneen. Todellako täältä löytyy tällaisiakin hienoja maisemia ja luonnon yllätyksiä?
Polun teema, ”Luonnon kiertokulku ja monimuotoisuus”, ohjaa ulkoilijaa luontotauluilla, jotka polun varrella kuvaavat ympäröivää luontoa. Reitti kulkee kuitenkin osittain ulkoiluteitä, mutta myös viehättävämpiä polkujakin pitkin. Korkeammat ja vaikeammin kuljettavat kalliot ovat ohitettavissa ulkoilutietä pitkin, mutta mikäli kulkeminen ei ole este, kannattaa jokainen maisema ehdottomasti käydä tutkimassa. Luonto ilahduttaa yllättävästi erilaisuudellaan polun osiosta toiseen. On hämmästyttävää, miten näin lyhyellä reitillä voikin saada niin kauniin ja täyden kattauksen erilaisia luontoelämyksiä.
Maunulan luontopolun reitistö yllättää ulkoilijan toinen toistaan kiehtovammilla maisemilla.
Reitin lähtöpiste sijaitsee Maunulan majalla.
Maunulan luontopolun reitti on hyvin merkitty.
Paikoin reitti on jopa sadunomainen.
Luontopolun varrelta löytyy monenlaista kaunista yksityiskohtaa.
Kallioiset metsät ja rehevät lehtimetsät ovat Laakson runokierroksen kohokohtia. Reitti on helposti saavutettavissa Helsingin keskustasta, ja siitä lähtevät myös laajat ulkoilureittiverkostot keskuspuiston muihin osiin.
Laakson ratsastusstadionilta alkaa Helsingin keskuspuisto, josta ulkoiluteitä löytyy kapunkilaiselle monen kilometrin edestä. Laakson ulkoilureitille on helppo päästä raitiovaunulla, kävellen tai pyöräillen. Ratsastusstadionilta alkaa ulkoilureittien verkosto, josta voi helposti valita kulloisenkin ulkoilureittinsä pituuden, mielen mukaan. Laaksolta lähtevät ulkoilutiet ovat helposti kuljettavia ja verrattain leveitä ulkoiluteitä, joille mahtuvat sopuisasti niin kävelijät, juoksijat, kuin pyöräilijätkin.
Laakson 2,5 kilometrin mittainen ulkoilureitti, runopolku, on pääosin monia polkuja halkovien, tiheiden metsien reunustamaa ulkoilutietä. Rastitekstit on laadittu japanilaisten haikurunojen muotoon.
Näissa ulkoilumaastoissa käy välillä kuhina erilaisista luonnossaliikkujista. Lähtiessä liikkeelle Laaksosta, voi ulkoilija valita reittinsä pituuden, sillä etelästä karkeasti pohjoisen suuntaan kulkevia rinnakkaisia ulkoiluteitä on keskuspuiston eteläpäässä parikin, ja niitä halkovia ulkoiluteitä tulee vastaan useita. Näissä kohdissa voi ympyrälenkin pituuden päättää taittamalla reittinsä kohti aloituspistettä, kun siltä tuntuu.
Laakson runopolku on helppokulkuinen, ja toisin kuin kaksi edellä mainittua reittiä, myös kokonaan kuljettavissa lastenvaunujen kanssa.
Laakson ulkoilureitti on kaunis etenkin iltavalon aikaan.
Reitin varrelta löytyy monenlaista kaupunkipuistoympäristöä.
Laakson ulkoilureitin läheltä löydät myös kiehtovia siirtolapuutarhoja.
Välillä voi käydä niin että kesken parhaan syystekemisen kierroksia on sata lasissa, flunssa uhkaa painaa päälle, olo on puolikuntoinen eikä mistään oikein tunnu tulevan mitään. Kroppa tuntuu samanaikaisesti käyvän ylikierroksilla ja toisaalta se ei voisi olla väsyneempi. Ajatuksetkin jumiutuvat pahemman kerran. Silloin on parasta hiljentää vauhtia, potea orastava flunssa rauhassa pois, levätä kunnolla ja huolehtia itsestään.
Vaan on se pysähtyminen silti aina yhtä vaikeata, ainakin tälle tunnolliselle ihmiselle ja oman arkensa sankarille. Sitä yritän kuitenkin täällä parhaillaan harjoitella, jotta ensi viikolla saisin itsestäni taas enemmän irti ja ajatukset jälleen kukkisivat.
Kotona ollessani keskityn lepoon ja katselen kuvia upeasta lähiluonnosta, joka odottaa minua tuolla ulkona taas astelemaan poluille ja löytöretkeilemään lähistön maisemissa. Nämä kuvat kuuraisesta maisemasta nappasin viime lauantai-aamuna ollessani ystävieni kanssa Helsingissä aikaisella polkujuoksulenkillä Latokartanon ja Myllypuron välisellä Hallainvuorella.
Täällä pääsen etäännyttämään itseni kaupungin vilinästä
Hallainvuoren monelta maisemapaikalta näkee kauas
Teille, jotka ette ole vielä tähän Helsingin kaupunkihelmeen tutustuneet, Hallainvuori on melkoisen kaunis yllätys. Hallainvuoren poluille ja ulkoiluteille löytää monesta suunnasta helposti bussilla. Kylmänä syysaamuna voi ulkoilla huurteisilla Viikin pelloilla ja kivuta Latokartanon korkeille kallioille sekä yllättäville jyrkänteille ihastelemaan Viikkiä kohti avautuvia maisemia.
Hallainvuoren kallioilla risteilee monia polkuja ja kallioilla komeilee kauniita keloja. Väljä kallioinen metsä syleilee sisäänsä. Vaikka metsässä tallustellessa ei täysin unohda olevansa kaupungissa lähistöltä kuuluvan liikenteen johdosta, ovat kallioisen luonnon pienet yksityiskohdat ja polut kuitenkin niin kauniita ja maisemat huikeita, että tänne kannattaa ehdottomasti lähteä ulkoilemaan.
Kauneus piilee yksityiskohdissa
Kuuran peittämä maiseman ihasteleminen oli jo yksinään riittävä syy lähteä ulos poluille
Kurssilla harjoiteltiin mm. kääntymisiä hyödyntäen pitkiä melavaetoja..
Outi käy läpi melontatekniikoita..
Tähän oli hyvä päättää kolmipäiväinen kurssi.
..ja eteenpäin melomista, keskivartaloa kiertäen. Melaveto lähtee varpaista, päättyen keskivartalon kohdalle.
Natura Vivan Vuosaaren melontakeskus ja kurssin pit stop.
3. kurssipäivänä testattiin myös evin ja peräsimillä varustettuja merikajakkeja.
..ja Arhi demonstroi sivuttain melontaa.
Säät suosivat meidän kurssiamme.
Kajakkilautta on hyvä keino kokoontua yhteen ja vaikka levähtää kesken melontaretken.
Kurssilaiset seuraavat kajakkilautalta käsin..
Lyhyellä retkellä melottiin Kotiluodolle ja mietittiin mm. melontaretkeilyyn liittyviä asioita.
Olen jo useampana kesänä haaveillut pääseväni aktiivisemmin harjoittelemaan melontataitojani sekä tekemään myös yhden ja useamman yön kestäviä melontaretkiä. Melontakokemusta minulla ei ole taustalla vielä paljoa, mutta can do -asennetta sitäkin enemmän. Aika on ollut se suurin kynnyskysymys, eli miten tähän, kaikkien muidenkin kivojen harrastusten ohella, löytää aikaa.
Olen käynyt satunnaisia kertoja melomassa Helsingin läheisyydessä, mutta sellaisella muovisella peruspulkalla melominen parin tunnin ajan keskustan lähivesissä ei ole sytyttänyt suurta liekkiä. Tarvitaan jotain kiehtovampaa, nätimpiä maisemia, vähän omaa vaivannäköä melontamatkan eteen ja heräämisiä kauniilta luodoilta.
Tämä mielessä, olen jo parina vuotena yrittänyt liittyä paikallisiin melontaseuroihin. Se ei onnistu, jos ei ole kovin aikaisin liikenteessä alkeiskursseille ilmoittautumisen suhteen. Kaksi kevättä peräjälkeen olen nyt jonottanut yhden paikallisen melontaseuran vajalla Mustikkamaalla ilmoittautumisten alkamisajankohtaan nähden liian myöhään. Tuntia ennen ilmoittautumisen avautumista on ollut tarjolla vain varasijojen varasijoja. Siispä käynnistin tänä keväänä Plan B:n ja ilmoittauduin Natura Vivan merimelonnan alkeiskurssille.
Syväluotaavampaa melontakokemusta oli pohjalla n. kuuden vuoden takaa, kun suoritin samaisen yrityksen kautta koskimelonnan alkeiskurssin. Tuolloin vietin hauskan viikonlopun Kymijoen Pernoonkoskilla ja harjoittelin Lariolan Ilkan sekä Outin luotsaamana jopa onnistuneesti myös eskimokäännöksiä. Melontaharrastus ei vain silloin vielä ottanut tuulta alleen, mm. melontaseuran ja oman ajanpuutteen takia. Nyt visio melontaretkeilyn suhteen on kirkkaampi.
Kävin siis muutama viikko taaksepäin Natura Vivan kolmipäiväisellä kurssilla Vuosaaren melontakeskuksessa. Kurssilla opeteltiin Eurooppalaisen EPP1 -tason vaatimukset täyttävät melonnan perustaidot. Tämä EPP1 (tulee sanoista Euro Paddle Pass) on Suomen melonta ja soutuliiton verkkosivujen mukaan melonnan ensimmäinen taitotaso, joka täyttää vähimmäisvaatimukset Eurooppalaiselle melonnan taitokoeporrastukselle. Suorittamalla alkeiskurssin joka täyttää EPP1-tason vaatimukset, voit siis osallistua toisessa EPP-jäsenmaassa EPP1-tason melontaretkelle. Kätevää ja vertailukelpoista.
Natura Vivan kurssi oli kiva. Osasin tosin jo etukäteen odottaa että kurssilla ei olisi tylsää, sillä viihdyin jo sillä vuosia aiemmin suoritetulla kurssilla hyvin. Olin myös iloisesti ilahtunut kun Ilkka sekä Outi muistivat minut vielä vuosienkin takaa. Ensimmäisenä kurssipäivänä harjoittelimme perustekniikkaa, toisena tekniikan lisäksi pelastautumista ja kolmantena päivänä tehtiin lyhyehkö retki, jonka aikana yritin vielä itse keskittyä siihen haastavimpaan osioon, eli eteenpäin melonnan tekniikkaan. ;) Kyllä se sieltä vähän pidemmällä melontaetapilla alkoi löytymään, vaikka ensin olikin hankala saada oikeaa melonta-asentoa iskostettua lihasmuistiin. Kuvista näkyy hieman kurssin tunnelmia.
Seuraavina retkitarinoina kerron lisää kokemuksia ensimmäisistä yön yli melontaretkistäni ja niistä luodoilla heräämisistä!
Näiden blogijulkaisujen välissä jaan myös lisää kokemuksia, kuvia ja itseäni kiinnostavia linkkejä Kean Retki -sivulla Facebookissa. Kannattaa klikata itsensä sivun tykkääjäksi myös sinne, niin pysyt kartalla muistakin kiinnostavista ajatuksista. :)
Marraskuussa ei paljon aurinkoa nähty. Viime sunnuntaina sen sijaan saatiin eteläisessä Suomessa nähdä jo vähän enemmän pilkahdusta sinisestä taivaasta. Päivän pidetessä taivasta komisti jo kaunis auringonlasku. Päätettiin lähteä ulos pyörälenkille ja minä survaisin kameran mukadiscreetisti urheilureppuun mukaan. Jalustan kiinnitin kyllä repun ulkosyrjään kiristettävillä nyöreillä, mutta sitä ei tarvinnutkaan (lue: kerennytkään) irroittamaan repusta tämän lenkin aikana. Tällä kertaa räpsin kuvia enemmänkin pysähtyen vauhdista lyhyeksi hetkeksi ja napaten valokuvia pyörän selästä. Välillä säntäsin lenkkipolulta rantaan nauttimaan näkymästä, kun sen ääreltä en vain halunnut liikkua pois.
Elokuu on tarjonnut auringonpalvojille poikkeukselliset puitteet nauttia ulkoilmasta sekä auringosta ja olen itsekin pyrkinyt lataamaan akkuja tulevaa syksyä ja hämärämpiä iltoja varten. Töiden ohella olen hyödyntänyt tilaisuuden ja liikkunut mahdollisimman paljon kävellen. Harvoin saa kävellä kaupungin halki töihin kello kahdeksalta helteisessä aamuilmassa !
Kotimatkalla - Kean Retki 