Närängän erämaiset suot, vuosisatojen tarinat ja villieläinten jäljet

Moni lammaspaimenviikosta haaveillut henkilö on saattanut tutustua Kuusamon kaakkoispuolella sijaitsevaan ja tarinoita pullollaan olevaan Närängän erämaatilaan. Historiaa ja vuosisatojen takaisia selviytymistarinoita tulviva tila sijaitsee vain kilometrien päässä Venäjän rajasta, keskellä erämaista Kuusamoa ja Koillismaata.

Närängän tilalla on eletty vuosisatojen ajan suorassa yhteydessä luonnon kanssa, luontaistalouden puitteissa. Luonto ja karut vuodenajat ovat määritelleet ensin metsälappalaisten ja myöhemmin uudisasukkaiden elämää suurvalta-ajasta eteenpäin. Ensimmäiset pysyvät asukkaat ovat asettuneet taloksi Närängänvaaralle 1700-luvun lopussa.

Tarinat luovat mielikuvaa elosta vaaran rinteillä Alatalon ja Ylätalon tilojen puolella, kahden perheen ruokakunnan voimin. Voin vain kuvitella elon karuutta ja kauneutta aikoja kohdanneen jylhän vaaran rinteillä, kaukana uuden ajan kaupungeista ja tieteen alkutaipaleista, aivan Venäjän rajan kyljessä.

---

Vuosi sitten syyskuussa 2018 vierailin ensimmäistä kertaa Närängän erämaatilalla Näränkävaaralla. Katselin silloin etäältä tuota Näränkää ympäröivää, mystisen kaunista ja laajaa suoaluetta. Heinäkuussa kuluvaa vuotta astelin vihdoin ensimmäistä kertaa Näränkävaaraa ympäröivän valtavan Hyöteikönsuon pitkospuille ja jatkoin tutustumistani tähän erämaiseen ja monimuotoiseen luontoon.

Mietin minkälaisissa olosuhteissa näissä läheisissä maastoissa ja suolla on ihminen kulkenut vuosisatoja ennen minun tutkailevia katseitani.

Metsähallitus on hiljattain uusinut Hyöteikönsuota halkovat pitkospuut. Nyt niitä pitkin on helppo kulkea esimerkiksi Suolammen pysäköintialueelta Hyöteiköntien pysäköintialueelle.

Suomännyt seisovat ylväinä Hyöteikönsuon laitamilla.

Hämmästelen miten uskomattoman rikas ja monimuotoinen Kuusamon luonto on. Näiden kotoisien seutujen uljaimpia piirteitä ovat jyrkät kanjonit, korkeat kalliot ja niitä vuosia uurtaneiden jokien lisäksi rehevä luonto. Erityisen paljon pidän kuitenkin juuri näistä valtavista erämaisista soista ja niitä ympäröivistä mäntymetsiköistä, joista helposti tunnistaa olevansa Koillismaalla.

Närängän Hyöteikönsuon pitkospuureitin alkupäässä ihmetyttää soita halkova kaunis ja harjumainen kangaskaistale. Kuivan mäntymetsikön halki kulkee polku, joka johdattaa minut pysäköintipaikalta soiseen hillametsikköön ja pienen mutkan kautta laajalle avautuvalle suolle, jota kauempana reunustaa syrjäinen Närängänvaara.

Keskellä suota seisoo korkeita ja ylväitä mäntyjä rykelmässä keitaana, suojellen pientä näköalatasannetta. Mietin miltä täällä mahtaa näyttää kevättulvien aikaan, jolloin suo muuttuu järveksi ja muuttolinnut parveilevat kosteikolla. Tänne on tultava tuolloin takaisin, mietin.

Suuret ja kauniit männyt muodostavat suon keskelle keitaan, jonka keskellä voi myös pysähtyä pitämään taukoa rakennetulle näköalatasanteelle.

Keidas keskellä suota.

Näköalapaikalta on hyvä tiirailla suolla viihtyviä lintuja.

Keväisin Hyöteikön suo tulvii lähes järveksi.

Jos suon laitamilta, puolesta välistä Hyöteikönsuon reittiä poikkeaa vanhalle ja heikkokuntoiselle pitkospuureitille (reittiä ei ole ylläpidetty vuosiin), voi metsittynyttä polkua pitkin kävellä Peurojärven laavulle asti.

Peurojärven vanhalla laavulla näytti selvästi viihtyneen porot ihmistä paremmin.

Peurojärven laavu soveltuu suojaksi kävijälle, muttei rakenteensa puolesta varsinaisesti yösijaksi. Laavun laveriosa on nukkujille liian kapea, mutta tarjoaa kauniit maisemat järvelle.

Paluumatkalla laavulta kiinnittäessäni huomiota Suojärven ja Peurojärven yhdistävän Heinijoen heinikon halki kulkeviin syviin painaumiin, näen mielessäni erämaassa viihtyvät karhut, sudet ja ahmatkin. Onko joku kulkenut tästä ihan hiljattain?

Villieläimiä tällä alueella taatusti kulkee, silloin kun ihminen ei ole liian lähellä. Suljen silmäni ja näen, kuinka eläimet sulautuvat ajatuksissani yhdeksi osaksi edessäni olevaa maisemaa, jota minä pitkospuilta katselen.

Jos yöpyisin täällä ja avaisin silmäni suolla aikaisin auringonnousun aikaan, näkisinkö kuinka nuo luonnonkappaleet tulisivat metsän piiloistaan esiin?

Heinijoen mutalikossa viipyilivät pienet hauenpoikaset.

Käyntimme aikana näen kauniin luonnon lisäksi kuitenkin vain kuivan Heinijoen mutalikossa uiskentelevia hauenpoikasia ja yöllä asettuessani telttaan kuulen kurkien huutelevan lähistöllä. Tuuli ulvoo kangasmetsän halki ja yli soiden.

Minä vedän makuupussini vetoketjun tiiviiksi suojaksi ympärilleni ja suljen silmäni kuunnellessani äänekkäästi humisevaa metsää. Tunnen vuosisatojen tarinoiden ympäröivän minut kun vajoan rauhalliseen uneen.

Suota ympäröi hienot hietikkoiset mäntymetsiköt.

Hyöteikönsuo auringonlaskun valossa.

---

Näränkä

Nähtävyydet: Näränkävaara ja erämaatila, ikiaikaiset metsät, maisemapaikoilta laajalle ja Venäjän puolelle avautuvat maisemat, erämaiset ja laakeat suoalueet, rikas linnusto
Sijainti: Pohjois-Pohjanmaa, Kuusamo
Pinta-ala 137 km², Natura 2000 -alue 1998, vanhojen metsien suojeluohjelma 1996 (lähde: Metsähallituksen luontoon.fi -sivusto)
Lisätietoa Närängästä Metsähallituksen sivuilla: https://www.luontoon.fi/naranka

Tutustu myös Metsähallituksen lammaspaimenviikkoihin sekä myös Närängän erämaatilan lammaspaimentoimintaan:
https://www.luontoon.fi/vapaaehtoistoiminta/paimenviikot

Närängältä maisemat pohjoiseen.

Kotimatkalla – paluu Kaldoaivin erämaasta kaupunkiin

Palasin juuri viikon tunturivaellukselta, ensimmäistä kertaa Kaldoaivin erämaassa. Ajoimme reipas viikko sitten Helsingistä/Lohjalta Nuorgamiin ja teimme kuuden yön vaelluksen helteisessä Kaldoaivin erämaassa. Viikko oli hieno, kuten pohjoisen vaellukset aina. Se kotiinpaluu onkin toinen tarina, joka kirvoittaa nykyisellään aina voimakkaita tunteita. Avasin kotioven kirjaimellisesti ihan hetki sitten, mutta tuntuu, että olen edelleen kotimatkalla.

…

Tihrustin kyyneleitä päästyäni viimein yksin junaan, viimeiselle kotimatkaetapille. Tämä kotiinpaluu jo sen viikon tunturiin tuijottelun jälkeen on melkoista tunnemyrskyä ja uhmakasta vastarintaa.

Mun sydän on nyt jossakin ihan muualla kuin täällä kaupungissa, mutta vielä en osaa sanoa tarkalleen missä se liihoittaa. Se on pyrkinyt tekemään kotinsa moneen paikkaan ja käänteeseen, mutta vielä se ei ole asettunut.

Tähän maisemaan sen olemus kuitenkin kiteytyy. Tähän pauhaavaan, myrskyisään, enteilevään, tolkuttoman kauniiseen, kaiken syleilevään, kaiken hyväksyvään, kaikkea yhdistävään ja mitään hylkäävään luontoon.

Jos en muuten osaa sanoa kodin paikkaa juuri nyt, niin tässä se sydän kuitenkin asuu ja tänne se aina asettuu iltaisin rauhalliseen uneen kun suljen silmät. Täällä sen on valtavan hyvä olla.

Nyt on lähtö.

Istun junan ravintolavaunussa ja tuijotan heleän punertavassa horisontissa näkyvää isoa täysikuuta. Toisesta suunnasta näen valkoisten ja huurteisten peltojen yli kauniin ja kylmän auringonnousun.

Rakastan näitä rauhallisen itsenäisiä hetkiä junissa. Ennen uutta seikkailua olen kotona aina kovin rauhaton. Mikä tämän kaiken merkitys on? Odottavan aika on pitkä. Tuleva jännittää.

Istahdettuani junaan kuljen kohti uutta, maisemat vaihtuvat ja voin vain olla rauhassa paikallani ja odottaa. Seikkailu on jo alkanut ja vaikka juuri mitään en vielä tulevista päivistä tiedä, on tässä kohtaa odottavan levollinen olo.

Paula Vesala laulaa että nyt on lähtö. Miten mä en ole kuunnellut tätä kappaletta aiemmin kuin vasta nyt? Kaikki sanat eivät osu ihan kohdalleen, mutta tämä kappale kolahtaa minuun kuitenkin täysillä juuri nyt. Se on vahva ja voimakas. Uhmakaskin.

Tuota uhmaa herättelen itsestänikin esiin nyt matkaa tehdessäni ja huomenna, kun käännän suksien kärjet kohti kaikkea ja ei mitään. Erämaa puhdistaa sielun ja paikkaa ruhjeet.

”En tiedä tehtiinks mua kulkemaan
Mut ku on pakko niin kuljetaan
En tiedä tehtiinks mua lähtemään
Mut taas on lähtö

En tiedä luotiinks mua lentämään
Luotiin tai ei, silti hypätään
Nyt ku ei jäädä saa tähänkään
Taas on lähtö

**********

Joskus vaan päätin et pystyyn jään
Pitääks mun tehä se yksinään
Siinä on vuori, nyt kiivetään
Taas on lähtö”

Kuuntele Spotifysta: Paula Vesala – Nyt on lähtö.

Kemihaaran erämaa odottaa.

Miten houkutella ihminen tunturiin

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Suomen Ladun kanssa tuli tehtyä ensimmäinen kesävaellukseni UK-puistossa Saariselän erämaa-alueella kolme vuotta sitten (elettiin siis kesää 2013). Uteliaisuus ulkona liikkumista kohtaan oli pikkuhiljaa herännyt aiempina vuosina ja keväällä 2013 totesin että asialle täytyy tehdä jotakin. Olin retkeillyt vähemmän sorttisesti ja ulkoillut kesämökkityyppisesti eteläisessä Suomessa, mutta vaeltamista en ollut aiemmin harrastanut. Ensimmäinen kriittinen tekijä oli mielestäni kartan ja kompassin käytön opettelu. Ilmoittauduin Helsingin Suunnistajien suunnistuskurssille huhtikuussa, mutta toukokuussa sain ahaa-elämyksen kun tajusin että Suomen Ladun kautta on mahdollista vähemmän kokeneenkin lähteä vaeltamaan ja halutessaan oppimaan reippaastikin vaelluksesta, retkeilystä ja ihmisten liikuttamisesta.

Kesällä 2013 koukutuin sitten lopulta Suomen Ladun kautta kaikkeen muuhunkin ulkoliikuntaan ja sain keinoja/taitoja joilla lähteä toteuttamaan omia retkihaaveita ihan konkreettisesti. Enpä ollut kaupunkilaisena osannut kuvitella mielessäni miltä 120 km vaeltamista kairassa tuntuu, kantaen kaikki viikon varusteet itse. Lapissa olin käynyt vain 2 kertaa aiemmin laskettelemassa, ja mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä nyt. Hyviä asioita edistävät Ladulla kun vievät ihmisiä ulos. Heidän kesäohjelmistoonsa kannattaa ehdottomasti tutustua.

Omalla vaelluksellani, joka merkkaa itselleni monella tapaa käänteentekevää kesää, opin ne kriittiset taidot, joiden pohjalta olen tehnyt monta muutakin kiehtovaa retkeä sen jälkeen. Pohjaa tälle loi jo se, että tälle opaskurssille saatiin jopa ennakkotehtäviä, joihin perehdyin valtavalla innolla. Vaikken ollut vaeltanut aiemmin, niin koin että uteliaalla luonteellani ja motivaatiollani sovin tähän tehtävään kuin nakutettu, kun vielä vaellus- ja ulkoilukokemusta karttuu.

Se tunne kun kuulin päässeeni mukaan Ladun elämykselliselle vaellukselle 2013 kesänä oli mieletön. Valmistautuminen vaellukseen itsessään jo hymyilytti enkä malttanut pysyä nahoissani, vaikka jälkikäteen hymyilyttää vielä enemmän osa vaellukselle melkein mukaan lähteneistä varusteista. :)  Plaston muovinen ja lapsille tarkoitettu hiekkalaatikkolapio ei muuten sovellu kaivamaan huussimonttuja kymmenelle hengelle kovaan maahan kairassa. Myöskään jo itsessään parin kilon painoinen ja lähes sentin paksuisesta köydestä muodostuva köysinippu ei hyödytä vaeltajaa niin paljon kuin se painaa rinkassa.. Rinkkalautan saa tehtyä muistakin vaelluksella mukana kulkevista asioista. Näitä ja monta muuta asiaa viisaampana tulin vaellukselta kotiin.

Monen muuan asian ohella opettelin ja opin mm. turvallisuuteen, suunnistamiseen ja erämaassa liikkumiseen, kasvistoon ja eläimiin, sekä ryhmädynamiikkaan liittyviä asioita. Tässä ihan vain muutama asia joita vaelluksen aikana käytiin läpi. Meitä vaelsi kairassa kaksi 10 hlön ryhmää samanaikaisesti ja pääoppaiden/kouluttajien lisäksi sain oppia myös omalta vaellusryhmältäni paljon. Välillä kohtasimme tilanteita, joissa oikeasti piti miettiä järkeviä tapoja toimia. Suunnistaminen polkujen ulkopuolella erämaassa oli vähintäänkin kiehtovaa ja välillä haastavaakin. Ihan käytännön asioiden lisäksi saimme oppailtamme hyvät työkalut siihen, miten kohdata vaelluksella mahdollisesti eteen tulevia haasteita. Kenties suurin tämän reissun haaste oli, kun jouduimme oikeasti evakuoimaan yhden loukkaantuneen henkilön pois tunturista. Sitä ennen olimme jakaneet hänen rinkkansa varusteet kokonaisuudessaan tasan kaikkien muiden vaeltajien kesken. Toinen ”läheltä piti” -tilanne, oli kulkeminen huomaamattamme maa-ampiaispesän yli. Moni porukasta sai pistoksia, mutta onneksi ei hän, joka oli niille pahiten allerginen. Kiehtovaa oli myös oppi itsestä, eli oman jaksamisen seuraaminen pitkillä päivämatkoilla kun selkä oli väsynyt, rinkka painoi, väsytti pitkän päivän jälkeen ja matkaa oli vielä vähän jäljellä.

Kaikkiin näihin tilanteisiin olimme varautuneet etukäteen yhdessä perusteellisesti ja ryhmässä oli turvallinen olo, sillä luotin jokaiseen kanssakulkijaani, vaikka ennen retkeä olimme toisillemme ventovieraita. Tämä on muuten myös yksi syy miksi kannattaa lähteä vaeltamaan, mielellään sopivan kokoisessa porukassa. Harvoin pääsee kokemaan niin tiukkaa yhteennivoutumistan ihmisten kesken, kuin viettämällä viikon yhdessä erämaassa. Luottamus toisiin ihmisiin on hieno asia ja yhteiset elämykset toinen. Elämyksetkin tuppaavat vielä moninkertaistumaan ulkona.

Tapasin vaelluksellani ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt monia viikonloppuja sen kesävaelluksen jälkeen, tutkien uusia paikkoja ja kehitellen välillä hullunhauskojakin ideoita tuleville retkille. Sain itseluottamusta lähteä retkeilemään yksinkin. Tässä kolmen vuoden takaisia kuvia katsellessani mieli tekee takaisin tuohon kesään. Onneksi nyt on mitä paras hetki suunnitella tulevan kesän vaelluksia. Taidankin myös ilmoittautua sille Suomen Ladun talvivaelluksen opaskurssille heti kun ilmoittautuminen aukeaa.. :)

Käykääpä vielä katsomassa video, jos ette vielä ole tutustuneet Suomen Ladun toimintaan.