Valtavaara kylpee ruskan sävyissä ja auringonlaskun valossa

Eilen kävin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen Valtavaaralla katselemassa maisemia ja ihailemassa ruskaa. Valtavaara on ehdottomasti yksi lempipaikoistani Kuusamossa ja viimeisen vuoden aikana olenkin valokuvannut Valtavaaran maisemia monessa eri valossa ja vuodenajassa. Tämä jättiläinen seisoo ylväänä ja rohkeana paikallaan tarjoten ulkoilijoiden, luontoihmisten ja valokuvaajien aisteille kaikenlaista kauneutta.

Eilen oli myös ensimmäinen kerta, jolloin vedin vaelluskengät jalkaan testimielessä loppukesästä tapahtuneen nilkan nyrjähdyksen jälkeen. Olin iloinen todetessani, että voin hyvin kulkea jo tällaisessa vaihtelevassa ja paikoitellen vaativassakin maastossa vaelluskengillä, joissa kuitenkin on reipas nilkkaa tukeva varsi. Nivelsiteissä ja kehräsluiden paikkeilla tuntui lähinnä pientä kiristystä ja ajoittaista painaumaa, mutta ei mitään merkittävää kipua.

Varoin askeleitani alas tullessa vielä jonkin verran, mutta uskallan nyt kyllä jo ihan normaalisti kulkea maastossa tästä eteenpäin. Uskon, että reipas rasitus tekee nilkan liikeradoille ihan hyvää, kun taas maisemat ja luonto elvyttävät muita aisteja. Liikkuminen itsessään tuntui hirmuisesta puuskutuksesta huolimatta todella hyvältä ja ilahduin etenkin silloin kun silmiini osui puolestavälistä rinnettä tämä kansikuvan maisema Valtavaaran tuvasta. Tosin päivän viimeiset tunnit Valtavaaran hiljaisilla poluilla olivat kyllä kaikkinensa palkitsevia. Tämä luonnon kauneus vain häikäisee joka ikinen kerta.

---

Odotan innolla, että ehdin seuraavan kahden viikon aikana tutkimaan muitakin Kuusamon tuttuja maisemia ja kätkettyjä helmiä. Loppuviikosta lähden myös oppaaksi mukaan valokuvauskurssille Syötteen kansallispuistoon, jossa tulemme valokuvaamaan paljon. Tästä tulevasta viikonloppureissustakin olen hyvin iloinen.

Ensi viikolla taidan myös uskaltautua kokeilemaan ensimmäisiä juoksualskeleita nilkalla, kun ortopedin suosittelema varoaikakin on vihdoin ohi. Mikä olisikaan parempi paikkakunta juoksupalauttelulle, kuin Kuusamo. Juoksun ja kävelyn yhdistelmän taidankin suunnata vaikka Pyhävaaran laelle, jossa olenkin käynyt vain talvisaikaan. En todennäköisesti kuitenkaan malta jättää kameraa pois juoksurepustani, sillä maisemat pyhävaaraltakin ovat hienot.

Tämän viikon aikana tulen lisäksi julkaisemaan kuvitetun kertomuksen Närängän erämaiselta tilalta ja Hyöteikönsuolta. Seuraa siis Kotimatkalla-sivustoa, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun artikkeli julkaistaan.

Ihmisen tulisi nähdä taivaanranta

Kävelen tuttua tietä pitkin valtavan korkuisten mäntyjen valvoessa isolta tieltä loittonevia askeleitani. Tuijotan innostuksen kasvaessa puiden välistä pilkottavaa aurinkoa ja odotan eteeni aukeavaa maisemaa. Joka kerta, tämä ympäristö yllättää kauneudellaan, hetken valon värittäessä luonnon ja taivaan.

Askel kevenee samanaikaisesti, kun hiekkapohja jalkojen alla muuttuu entistä pehmeämmäksi ja kumpuilevammaksi. Rantaviivaa lähestyessäni syke on jo hieman noussut ja tasannut alleen muut ajatukset.

Mieli rauhoittuu ja kaikki muu unohtuu viimeistään sillä hetkellä, kun näen merivedessä leikkivät leijasurffaajat. Kaipaan äkisti heidän seuraansa. Kuinka täysin luonnon voimien armoilla ja ympäröimänä he ovatkaan.

Kaivan kameran esiin, onneksi se tulikin mukaan. En lähde ilman tätä enää koskaan minnekään, mietin samalla kun tallennan edessä näkyvää maisemaa muistikortille. Toivon, että voin jälkikäteen jakaa siitä murusenkin muille. Tämän rannan ja merialueen täytyy olla yksi Helsingin kauneimpia.

Kirjoitin kesällä paperille ajatuksen, jota olen vaalinut mielessäni syksyyn asti. Se muistuttaa minua oikeasta suunnasta, silloin kun hetkellisesti taas tuntuu, että piilotin sen itseltäni jonnekin.

Kyllä ihmisen tulisi nähdä taivaanranta, sillä se tekee hurjan onnelliseksi.

Monta viikkoa kesästä olen viettänyt kaupungissa, ollen kuitenkin onnellinen siitä, että voin viettää valtaosan ajastani luonnon ympäröimänä. Tämä hetki rannalla muistutti minua erityisesti siitä, miksi alun perin kaksi vuotta sitten muutin etelässä tänne sijoilleni, melkeinpä meren rannalle. Helsingissäkin on paljon kaunista.

Perjantaina tie vie kuitenkin taas kohti Kuusamoa.

Kuka voisi kellot seisauttaa?

• 

• 

• 

Tiedättekö niitä muutamia aivan yllättäen käynnistyviä ajanjaksoja elämässä, kun aika kiitää valtoimenaan, eikä sitä saa pysäytettyä millään? Haluaisit toteuttaa kaikki innostavat suunnitelmat nyt ja kohdata ihmisiä, mutta vaikka mikään ei pidättele sinua, et vain ehdi?

Ympärilläsi tapahtuu niin paljon asioita ja sinä seisot jo karusellin kyydissä haukkoen henkeä.

Tämä on sellainen hetki. Tämän kevään en soisi päättyvän lainkaan.

Hetken ainutlaatuisuus on niin suurta, että katselen sitä ihmetyksessä ja toisaalta riemun lomassa tuntuu, kuin en kykenisi tarrautumaan kaikkeen täysillä kiinni. Osaanko arvostaa tätä riittävästi? Osaanko hidastaa ja katsella ympärilleni nyt, kun siihen on kaikkein eniten syytä? Osaanko jatkaa eteenpäin hätäilemättä?

Tämän kevään aikana aion pyrkiä pysähtymään paikalleni niin usein kuin vain mahdollista. Tyhjentää mieleni kaikesta muusta ja kuunnella omaa sisäistä ääntäni. Koitan edetä verkkaisesti kiirehtimättä yksi hetki ja päivä kerrallaan. Huomiseen ehtii kyllä.

---

Hyvää ystävän ja sydänten päivää. Sinä olet tärkeä. Olkoon sinun kevääsi innostava ja valoisa.

Kesäyö Porkkalanniemen Pamskatanissa

Hyvä ystäväni oli yhteydessä minuun kesän alussa ja kysyi voisinko viedä hänet retkeilemään. Hänen edellisestä retkiyöstä oli kulunut sen pyöreät kaksikymmentä vuotta ja hän kaipasi kesäistä elämystä käynnistämään alkavan kesäloman ja samalla verestämään vanhoja retkimuistoja lapsuuden partiovuosilta. Olin hyvinkin riemastunut hänen pyynnöstään. En ole vielä aiemmin saanut tilaisuutta viedä vanhempia ystäviäni ulos retkeilemään (vinkvink, hihkaiskaa jos haluatte helppoja luontoelämyksiä! :D) ja halusinkin tarjota Hennalle jotain kaunista, elämyksellistä, kuitenkin niin että retki on riittävän matalakynnyksinen ja mukava. Nykyiset retkeilykaverini olen tavannut juuri näiden ulkoiluharrastusten parissa ja olin iloinen että minä sain olla se, joka vei Hennan ensimmäiseksi yöksi ulos retkelle.

Auringonlasku Lauttasaaressa – eteläisen Helsingin pyörälenkki

Marraskuussa ei paljon aurinkoa nähty. Viime sunnuntaina sen sijaan saatiin eteläisessä Suomessa nähdä jo vähän enemmän pilkahdusta sinisestä taivaasta. Päivän pidetessä taivasta komisti jo kaunis auringonlasku. Päätettiin lähteä ulos pyörälenkille ja minä survaisin kameran mukadiscreetisti urheilureppuun mukaan. Jalustan kiinnitin kyllä repun ulkosyrjään kiristettävillä nyöreillä, mutta sitä ei tarvinnutkaan (lue: kerennytkään) irroittamaan repusta tämän lenkin aikana. Tällä kertaa räpsin kuvia enemmänkin pysähtyen vauhdista lyhyeksi hetkeksi ja napaten valokuvia pyörän selästä. Välillä säntäsin lenkkipolulta rantaan nauttimaan näkymästä, kun sen ääreltä en vain halunnut liikkua pois.

Merellinen Helsinki

Elokuu on tarjonnut auringonpalvojille poikkeukselliset puitteet nauttia ulkoilmasta sekä auringosta ja olen itsekin pyrkinyt lataamaan akkuja tulevaa syksyä ja hämärämpiä iltoja varten. Töiden ohella olen hyödyntänyt tilaisuuden ja liikkunut mahdollisimman paljon kävellen. Harvoin saa kävellä kaupungin halki töihin kello kahdeksalta helteisessä aamuilmassa !

Kesä – näyttäviä tuntureita, koskettavia auringonlaskuja ja monenlaista ulkoiluaktiviteettia

Kesä tuli vauhdilla. Se yllätti pirulainen yhtä innostavasti kuin edellisinä vuosinakin ja ihmeekseni olen jo palannut töihin. Valokuvia on koneen kansiot pullollaan ja nyt kesän loppumetreillä riittää jäsenneltävää ajatusta valokuvista/valokuvauksesta, viimeisten kuukausien aikana tehdyistä reissu- ja harraste-oivalluksista, yleisesti muistoja retkistä ja telttaöistä, ahaa-elämyksiä uusista varusteista ja varusteiden kierrättämisestä, sekä asennoitumisesta retkien ja ulkoilupyrähdysten aikana yllättäneihin töyssyihin.