Perjantai-illat voivat nykyään näyttää melkoisen erilaiselta kuin 10 vuotta sitten. Ostin nimittäin itselleni vihdoin eilen pitkään mielessä olleen monipolttoainekeittimen. Illalla työpäivän päätteeksi kaadoin itselleni lasin punaviiniä ja aloitin tutustumisen värkkiin. Jatka artikkeliin Perjantai-illan hupia monipolttoainekeittimen kanssa
Kategoria: Varusteet
Sooloretkeilyä Kolin vaaroilla
Terveiset Hetasta! Kohta olen jo Kilpisjärvellä, josta lähden muutamaksi päiväksi retkeilemään Pohjois-Norjan Lyngeniin. Tässä ennen sitä kuitenkin vähän kertomusta viime viikonlopun Kolin sooloretkeltä. :)
Kohti talvivaellusta – Itse tehty keitinlaatikko ja merinovillakerrasto
Tuleva talvivaellus on jo pian nurkan takana ja täytyy sanoa, että valmistautuminen on taasen ollut melko intensiivistä puuhaa. On ruokien organisoimista, varusteiden läpikäymistä, kaikenlaista miettimistä, pakkaustakin kun sinne asti päästään, kaikenlaista askartelua ja lopuksi puolinaiviia uskoa siihen että kerkeän kuivata ja kerätä kasaan suuren määrän itse tehtyä ruokaa, ommella vaatteita, askarrella keitinlaatikoita ja tehdä vaikka mitä.
Tässä puolitoista viikkoa ennen reissua ihminen tuppaa nöyrtymään, muistaessaan oman rajallisuutensa kaiken puuhastelun lomassa. Saatan siis joskus hieman innostua. Tässä kohtaa sitten muistan että kaikkea ei (taas) tarvitse tehdä ihan itse, sillä useimmiten asioiden tekemiseen menee tuplat siitä ajasta, jonka olit mielessäsi ajatellut sen vievän. Retkelle valmistautuminen on joka tapauksessa kivaa touhua ja puolet vaelluksen riemusta on juuri siinä valmistelussa – varusteiden kirjoon ja muiden retkeilijöiden tarinoihin tutustumisessa, ruokien kuivaamisessa ja mukaan lähtevien tavaroiden valitsemisessa. Siinä samalla tuleva vaellus pala palalta konkretisoituu, kun asiat ryhtyvät löytämään omat paikkansa varustelistalla tai ahkion pohjalla.
Viime viikonloppu meni poikkeuksellisen intensiivisesti valmistellessa keitinlaatikkoa sekä ommellessa itselleni merinovillakerrastoa. Keitinlaatikon mittoja ja jonkinlaisia ohjeita etsin netistä ja totesin että paras ohje keitinlaatikon tekemiseen oli tämä Umpihankimiehen jakama kuvaus siitä, miten keitinlaatikon saa valmistettua edullisesti. Laatikko itsessään ei vielä ole täysin valmis, vaan se viimeistellään pitkäperjantaina. Kuvia valmiista laatikosta ja tarkemmat speksit seuraa siis perästä. Merinovillakerrasto sen sijaan valmistui myöhään sunnuntai-iltanaa ja vaikka kaavojen sommittelu sekä kerraston tuunaus omaan varteeni sopivaksi vaati lisätyötä, olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Alla hieman lisää molempien askartelusta.
Keitinlaatikko
Sain tuossa taannoin päähäni että keitinlaatikko on kannattavaa valmistaa itse, sillä se on kohtalaisen helppo tehdä itse, samalla kun myös rahallinen investointi on kohtuullinen. Ajatukseeni valmistaa laatikko itse, vaikutti toki jo se että näitä bokseja ei ole hirveän laajasti saatavilla ja moni onkin päätynyt rakentamaan näitä itse parhaaksi havaitsemistaan materiaaleista. On mm. metallisista työkalulaatikoista valmistettuja bokseja (kuten Tapanin kadehdittavan hieno punainen boksi) ja pajalla askarreltuja bokseja (tämä Karin laatikko on kyllä todella tyylikäs). Lisäksi vastaan tuli ajatuksia keitinlaatikoista, jotka on askarreltu esimerkiksi hyödyntäen savustuspönttöä tai lääkekaappia. Vaihtoehtoja näyttää olevan sen verran kuin oma luovuus sallii. Kun en itse löytänyt tuota punaista työkalulaatikkoa jota Tapani oli käyttänyt omaansa, päädyin tuohon ihan ensiksi linkitettyyn vaihtoehtoon. Vanhemmillani löytyy tarvittavat työkalut ja miesystävänikin innostui askartelemaan kanssani. Yhteistyöllä siis päästiin jo hyvin pitkälle. Viikonlopun auringonpaiste vielä mahdollisti työskentelyn ulkosalla, vaikka esivalmistelut hoidettiinkin vanhempien eteisen matolla.
Viikonloppuna kerettiin rakentamaan keitinlaatikon runko, kiinnittämään siihen pianosarana ja kiinnittämään erillinen kansi runkoon. Pääsiäisenä tehdään laatikon etupelti ja viimeistellään kannen pidike, sekä pidikkeet kiinni laitoihin. Jännän äärellä, ja lopptuotosta odotellen.
Merinovillakerrasto
Ulkoillessa kerraston ja sen toimivuuden merkitys tulee esiin kun mietitään kerrospukeutumisen saloja. Kerrasto on ihoa vasten tuleva alin vaatekerros, jonka tehtävä on siirtää kosteutta iholta kohti muita vaatekerroksia. Pukeutumalla hyvään kerrastoon iho tuntuu kuivalta, eikä pieni hikoilukaan haittaa liikkuessa. Villaiset aluskerrastot tuntuvat iholla varsin mukavilta ja vaikka (merino)villainen kerros olisikin kostea, se tuntuu siitäkin huolimatta lämpöiseltä. Hassua, mutta totta. Villa on myös siitä erinomainen materiaali, että se ei haise samalla tavalla kuin keinokuituiset materiaalit ja onkin siksi monen vaeltajan ja muuten vain ulkona pitkään viihtyvän henkilön valinta. Kun siis itse ompelin omaa kerrastoani, oli tärkeää että saan siitä riittävän ihonmyötäisen, jotta kerraston ja ihon välillä ei kierrä ilma ja siten jätä viileää tunnetta iholle – tästä seuraisi muuten paleltumista hiihtovaelluksella, eikä kerrasto palvelisi tarkoitustaan. Näitä asioita siis mietin kerraston ompelun yhteydessä, josta kerron lisää alla.
Merinovillakerraston ompelu onnistui Shelbyn nettisivuilta tulostettavilla kaavoilla. Loistavaa sinänsä, koska kaavat voi tulostaa vaikka kotosalla ja kankaat tilata joko Shelbyltä tai ostaa lähimmästä kangaskaupasta. Ostin 100 % merinovillakankaan Eurokankaalta ja ompelu hoitui saumurilla. Shelbyn sivuilta löytyvät Vuokatti-paidan ja Vuokatti-housujen kaavat ovat unisex-malliset, eli tämä on hyvä ottaa huomioon jo valmisteluvaiheessa kankaita leikatessa (itse en sitä tässä vaiheessa vielä tajunnut). Kun ompelin vaatteita yhteen huomasin, että S-koon kaavat olivat itselleni melko leveät, mutta yllättäen myös melko lyhyet (etenkin housut ja paidan etu sekä takaosa jäivät lyhyiksi). Hihat olivat sopivan mittaiset, mutta hyvin leveät. Voisin kuvitella näiden istuvan hyvin leveämpään herraselkään. Paidan pituus voi sopia normaalimittaiselle naisellekin, mutta koska itse haluan että kerrastopaidassa on reippaasti pituutta (eli helma laskeutuu takamuksen päälle), päädyin muiden korjausten jälkeen ompeleman vielä lisäkaistaleen niin etu-, kuin takaosaankin kiinni. Oma merinovillakankaani oli hyvin joustavaa, joten sekin vaikutti mm. siihen että paita tuntui leveältä. Housut taas olivat sopivan napakat ympärysmitaltaan, mutta lahkeet yltivätkin ainoastaan pohkeisiin asti.
Nyt kun en ole pitkään aikaan ommellut itse, en tullut ajatelleeksi jättää lahkeisiin ja paidan helmaan ekstrapituutta kankaita leikatessa. Vaatteiden tuunaus ja pituuden lisäys onnistui kuitenkin oikein hyvin jälkikäteenkin saumurilla. Nyt vaatteissa lähinnä on pienet lisäsaumat lahkeissa ja helmassa, mutta itseäni tämä ei haittaa laisinkaan. Lahkeet, hihansuut ja paidan helman päätin viimeistellä saumurilla, tekemättä näihin erillisiä taitoksia. Totesin, että alin kerrasto saa olla ”raakamallia”. Mitä vähemmän painavia saumoja ihoa vasten, sitä parempi. Paidan kaulustakin tuunasin kapeammaksi, jotta sain korkean kauluksen asettumaan tiukasti kaulaa vasten. Paidan ompelin jo kertaalleen yhteen, mutta totesin sen olevan aivan liian leveä, joten leikkasin auki sivu- sekä hihasaumat, kavensin takakappaletta ja hihoja, ja surautin sivu- ja hihasaumat yhdellä kertaa uudestaan kiinni. Toisella kerralla mitoituksesta tuli parempi. Housuihin ompelin lisäksi vyötärökaistaleen joka on takaa korkeampi kuin edestä. Näin se ei ahdista liian korkeana vyötäröllä, mutta antaa takaa hieman lisälämpöä alaselkään.
Taidan olla ihastunut omaan tekeleeseeni puhtaasti sen takia että sen omin vaivoin leikkasin, sommittelin ja ompelin yhteen. Kangaskin tuntuu todella laadukkaalta, hyvältä ihoa vasten ja sopivan paksulta, myöskin mitoitus on nyt tuunauksen jälkeen mainio. Ja nyt kun kaavat löytyvät jo valmiiksi, ompelen seuraavalla kerralla sitten suoraan vähän pidemmät vaatekappaleet.
Tunturisukset – Hankinnasta neitsytmatkalle
Tuliterät tunturisukseni pääsivät tänään neitsytmatkalleen Paloheinän sohjoisilla laduilla ja peltomaisemissa. Hiihto-olosuhteet eivät olleet varsinaisesti hurrattavat, mutta totesin että latu-uran syvyydellä tuskin on merkitystä, sillä näillä suksilla tullaan kuitenkin hiihtämään valtaosa matkasta latujen ulkopuolella. Myönnän, että enpä ole juurikaan peruskoulun jälkeen hiihtänyt (lasketellut sitäkin enemmän) ja tästä tunturi- sekä metsähiihtopuolesta olen melko innoissani. Hiihtäminenkin näillä suksilla perusladulla tuntui oikein hyvältä. En kiitänyt muiden pertsaajien vauhtia, mutta luisua oli tähän lenkkiin ihan riittävästi suomupohjista huolimatta. Eteneminen oli mukavan leppoisaa ja sukset tuntuivat hyviltä alla.
Kun viimeksi osallistuin perushiihdon opetukseen tuntui siltä että tekniikan opettelemiseen menee valtavasti aikaa – etenen mieluummin juosten tai kävellen. Kun taas varsinaiseen hiihtotekniikkaan ei tarvitse kiinnittää yhtä paljon huomiota (korjatkaa toki jos olen väärässä), on eteneminen umpihangessa tai paljaassa tunturissa ahkion kanssa omalle kärsivällisyydelleni paljon kiehtovampaa. Pääasia retkihenkisessä hiihdossa ei ole kilometrien kerääminen tai etenemisen nopeus, vaan matkan taittaminen erämaisissa maisemissa.
Olen viimeisten viikkojen aikana etsinyt aktiivisesti itselleni sopivia tunturisuksia tulevaa hiihtovaellusreissua varten ja samalla hankintalistalla on myös ollut back country -monot. Suksien hankinta oli helpohko, koska malleja tuntuu olevan harvempi ja noh, vaikka tunturisuksi poikkeaa perinteisistä latusuksista jonkin verran, on suksi silti suksi – loppupeleissä melko yksinkertainen kapistus. Hankintakriteereiksi olin löyhästi määritellyt kestävyyden ja luotettavuuden.
Katselin erinäisiä vaihtoehtoja XXL:än tunturisuksipaketeista Bear&Waterin valikoimaan ja juurikaan muita vaihtoehtoja kuin Madshusit en edes käynyt läpi, niitä myös löytyi kaikista tunturisuksia tarjoavista liikkeistä hyvin. Keskustan liikkeet (XXL:ää lukuun ottamatta) eivät myy hiihtovaellussuksia tai -monoja, eikä hiihtovaellusvarusteita myyviä liikkeitä muutenkaan ole pääkaupunkiseudulla hurjasti. Kävin Varuste.netissä sekä Tammiston SOS:lla ja varteenotettavat vaihtoehdot olivat kahden ensiksi mainitun liikkeen lisäksi hyvin pitkälti tässä.
Kyselin paljon vinkkejä ja näkemyksiä myös ystävilläni ennen hankintaa, pälyilin kaupoilla suksivaihtoehtoja ja päädyin lopulta hankkimaan Madshusin Voss MGV+ -malliset tunturisukset. Maineensa, sekä tuttujen suositusten perusteella, Madshusit olivat juuri sitä mitä minä etsin. Madshus on yli 100 vuotta vanha norjalainen suksivalmistaja, joten merkki on hyvin luotettava. Lisäksi Madshusin suksia käyttävät tietääkseni myös laskuvarjojääkärit ja monet muut retkikunnat haastavilla hiihtovaelluksillaan sekä mm. Grönlannin ylityksillään. Toimivat siis odotettavasti hyvin myös tulevalla Kebnekaiselle suuntautuvalla viikon mittaisella hiihtovaelluksellammekin.
Tunturisuksien ominaisuuksista:
- Teräskantit – antaa pitoa tuulen tuivertamalla avotunturilla liikkuessa, kun kantit pureutuvat kivasti kovaan hankeen. Vosseissa teräskantit kattavat 3/4 -suksen pituudesta, eli nämä ovat hieman kevyemmät kuin vastaavat sukset joissa teräskantit peittävät suksen reunat kauttaaltaan. Kärjet joustavat myös hieman enemmän kuin täysmittaisilla teräskanteilla.
- Pohjat – voideltavat tai pitopohjalla. Omat sukseni hankin Multigrip Vario+ -suomupohjalla, eli näitä ei lähtökohtaisesti tarvitse voidella, vaikka luistoalueisiin toki on mahdollista lisätä voiteita. Suomupohjat antavat jonkin verran pitoa, mutta vähentävät myös luisua. Jyrkkää tunturirinnettä ei kuitenkaan nousta pelkillä suomupohjilla painava ahkio perässä, joten nousukarvat olivat ehdoton hankinta pitopohjista huolimatta. Hankin näille kaveriksi itse täyspitkät karvat, jotka antavat jo vankan pidon tunturille nousuun ahkionkin kanssa. Käytännössä ne vähentävät luisun melko minimiin, mutta lisäpito tasasellakin liikkuessa pitäisi olla ihan hyvä asia. Hyvä pito pohjissa on joka tapauksessa ehdoton asia ahkion vetoon vaelluksella.
- Siteet – joko Auto-siteet tai Manualit. Auto-siteisiin riittää astuminen kengällä ja side lukittautuu, ja vastaavanlaisesti side avautuu sauvan painalluksella. Manual-tyyppiset siteet avataan ja suljetaan käsin. Päädyin itse näihin jälkimmäisiin manual-siteisiin, sillä lueskelin jostakin että ne ovat ääriolosuhteissa luotettava vaihtoehto. Back country -siteet ovat yleisesti ottaen metsäsuksiin liitettäviä siteitä jykevämmät ja ne antavat paremman tuen monolle kun liikutaan tunturissa.
- Suksen mitat – Madshusin ohjeistuksen mukaan suksen pituus voisi olla n. 15-20 cm hiihtäjää pidemmät. Päädyin itse 185 cm mittaiseen sukseen, oman varteni ollessa 168 cm pitkä. Suksien leveydet vaihtelevat hieman, mutta pääpiirteiltään sukset ovat kevyesti tiimalasimalliset. Vossien leveysprofiili on 60-50-55 cm ja nämä sukset olivat mielestäni hyvät siitä että ne sopivat erinomaisesti tunturissa hiihtämiseen, mutta käyvät myös latu-uraan. Harvakseltaan kaupungissa lykkivä sunnuntai-hiihtäjä voi lähteä näillä myös laduille.
Ahaa-elämyksiä talviretkistä ja varusteista
Kuusamon talviretki oli sopivan mittainen ulkoiluseikkailu tutustumaan paremmin talvivaatteisiin, varusteisiin ja omaan tapaan suhtautua kylmässä liikkumiseen. Tein monia oivalluksia tuon nelipäiväisen retken aikana, ja jotkut niistä yllättivät myös itseni.
Jatka artikkeliin Ahaa-elämyksiä talviretkistä ja varusteista
Korkokenkiä ja ulkoiluvarusteita
Vietän arkipäivistäni 8 tuntia toimistolla. Siellä päivät kuluvat kiinnostavien haasteiden parissa ja ratkon visaisia pulmia yhdessä kollegoideni kanssa. Muistan myös pukeutua nätisti toimistolle lähtiessäni ja kammata hiukseni ollakseni edustava. Viisi päivää viikossa olen siis toimistotyöläinen ja noin 46 viikon aikana vuodesta vietän kaikkinensa karkeasti peräti 2.070 tuntia toimistovermeet yllä kun mukaan lasketaan vielä tunnin työmatkat.
Kotimatkalla - Kean Retki 