Lintukuvausta – Kuusamon kevättalvi

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Viime viikko oli intensiivisen ihana. Loma mahdollisti useamman upean asian yhdistämisen, kuten pääsiäisen hiihtovaellus Pallaksella ja valokuvauksen intensiiviviikonloppu Kuusamossa. Kun tiistaina vielä herättiin aamuvarhaisella auringonnousua ennen (04:00 aikaan) ylhäällä Pallastuntureilla, josta hiihdettiin viimeinen matka takaisin autoille; suunnattiin torstai-iltana jo Kuusamo-opistolle keskittymään lintukuvaukseen kojuilla pitkän viikonlopun ajan.

Joutsenia, pikkulintuja, tikkoja, kotkia ja vaikka mitä – lintukuvaajan paratiisi Kuusamossa

Viikonloppuna tuli siis valokuvattua paljon. Univelkakin oli viikonvaihteen jälkeen sen mukainen – aamuisin herättiin kolmelta ja neljältä yöllä. Sunnuntaina sain jo vähän enemmän unta, kun en mahtunutkaan mukaan teerikuvaustouhuihin. Silti heräsin kukonlaulun aikaan nauttimaan hitaasta aamusta.

Vaikka uni olikin tervetullutta, olisin silti ollut mielummin sunnuntai-aamuna teerikojussa, kuin yksin aamupuuroa syömässä. Viikonlopun tiimellyksessä havaitsin, että suhtaudun tähänkin asiaan yllättävän vahvalla intohimolla. Haluan valokuvata ja haluan olla hyvä siinä mitä teen. Haluan työskennellä luonnon parissa ja haluan muun viestinnän tekemisen rinnalla edelleen yhtä vahvasti voida myös valokuvata työkseni. Puolentoista viikon päästä minun osaltani puuttumaan jäänyt teerikojukuvaus korjaantuu myös ja pääsen lähtemään kojulle itsekeni.

Kojuilla liikuttiin Kuusamo Nature Photon tuttujen oppaiden kanssa. Moni henkilökunnasta on tuttuja Kuusamo-opiston valokuvausvuoden (2018-2019) johdosta. Muutamista oppaista on muodostunut jopa ystäviä. Tässä intohimolla valokuvaukseen suhtautuvassa porukassa tuntuu kuin olisin omieni joukossa.

Ihania aikaisia aamuja

Viime viikon maanantaista lähtien olen jo herännyt aamulla neljältä aikaisiin hiihtotouhuihin tunturissa, voidaksemme hiihtää yön kovettamilla hangilla. Lintukuvausviikonloppuna herättiin perjantaina kolmelta yöllä ja lauantaina neljältä yöllä, ollaksemme riittävissä ajoin ennen auringonnousua kuvauspaikoilla. Vieläkin, olen herännyt ennen kuutta, koska nämä aikaiset aamut tuntuivatkin niin hienoilta, että haluan niitä jatkaa. Ne sopivat myös linnuista kiinnostuneelle luonto- ja seikkailukuvaajalle hyvin.

Koneella on vieläkin iso liuta valokuvia viikolopulta. Osan olen ehtinyt käydä läpi, osaa en. Valokuvien kahlaus ja editointi on aikaa vievää puuhaa, mutta tosi kivaa sellaista. 

Levottomana kaupungissa – paluu takaisin erämaan laidalle

Sunnuntaina lensin innostavan viikon lopuksi Helsinkiin visiitille, perhettä ja ystäviä tapaamaan, pikalomalle entisille kotikulmille. Olo on ollut kumman ristiriitainen. Kaupungissa on hälinää, paljon ihmisiä ja metsä liian kaukana. En näekään itseäni kaupungissa juuri nyt ja se on omituista. Olenko minä ehtinyt vetäytymään ja kotiutumaan niin tehokkaasti tuonne erämaan laidalle, josta en tahtoisikaan millään lähteä pois? Levottomuus kasvaa ja minulla on tunne siitä, että tämä ympäristö on minulle liian rakennettu ja kiireinen.

Minä olen muuttunut, selkeästi, ja se tuntuu itse asiassa ihanalta tiedostaa. En ole kaupungin lapsi, tämä ympäristö ei ole minua varten. Minä tunnistan ja tunnen minut omana itsenäni parhaiten tuolla Koillismaan ja Peräpohjolan kolkassa, jossa luonto on vaihtelevan jylhää, ihmisiä riittävän vähän ja arki hyvin erilaista kuin suurkaupungeissa.

Kunnollisten yöunien jälkeen kaupunkiin kuulumattomuuden tunne on yhä läsnä, mutta ei enää yhtä hämmentävänä kuin sunnuntain lähdön hetkellä, tuntiessani syviä Oulun lentokentällä. Tiettyä kotoisaa tunnetta olemiseen on kaupungistakin löytynyt, se asuu nyt ensisijaisesti läheisissäni ja rakkaissani.

Onneksi Kuusamon teeret, Sallan korpimainen metsä ja elämä erämaiden laidalla odottaa taas tämän viikon päätteeksi. Sunnuntaina lennän takaisin kotiin.

Ihmisen tulisi nähdä taivaanranta

Kävelen tuttua tietä pitkin valtavan korkuisten mäntyjen valvoessa isolta tieltä loittonevia askeleitani. Tuijotan innostuksen kasvaessa puiden välistä pilkottavaa aurinkoa ja odotan eteeni aukeavaa maisemaa. Joka kerta, tämä ympäristö yllättää kauneudellaan, hetken valon värittäessä luonnon ja taivaan.

Askel kevenee samanaikaisesti, kun hiekkapohja jalkojen alla muuttuu entistä pehmeämmäksi ja kumpuilevammaksi. Rantaviivaa lähestyessäni syke on jo hieman noussut ja tasannut alleen muut ajatukset.

Mieli rauhoittuu ja kaikki muu unohtuu viimeistään sillä hetkellä, kun näen merivedessä leikkivät leijasurffaajat. Kaipaan äkisti heidän seuraansa. Kuinka täysin luonnon voimien armoilla ja ympäröimänä he ovatkaan.

Kaivan kameran esiin, onneksi se tulikin mukaan. En lähde ilman tätä enää koskaan minnekään, mietin samalla kun tallennan edessä näkyvää maisemaa muistikortille. Toivon, että voin jälkikäteen jakaa siitä murusenkin muille. Tämän rannan ja merialueen täytyy olla yksi Helsingin kauneimpia.

Kirjoitin kesällä paperille ajatuksen, jota olen vaalinut mielessäni syksyyn asti. Se muistuttaa minua oikeasta suunnasta, silloin kun hetkellisesti taas tuntuu, että piilotin sen itseltäni jonnekin.

Kyllä ihmisen tulisi nähdä taivaanranta, sillä se tekee hurjan onnelliseksi.

Monta viikkoa kesästä olen viettänyt kaupungissa, ollen kuitenkin onnellinen siitä, että voin viettää valtaosan ajastani luonnon ympäröimänä. Tämä hetki rannalla muistutti minua erityisesti siitä, miksi alun perin kaksi vuotta sitten muutin etelässä tänne sijoilleni, melkeinpä meren rannalle. Helsingissäkin on paljon kaunista.

Perjantaina tie vie kuitenkin taas kohti Kuusamoa.

Valokuvausretkeilyä Nuuksiossa

Viikko sitten lähdettiin ystäväni Maija kanssa valokuvausretkelle Nuuksioon. Ilta oli lämpimän kesäinen ja onnistuneita kuvia saatiin monia helpon retkeilyreitin varrelta.

Lämmin kesäilta oli kaunis ja valokuvaamisen yhdistäminen lyhyeen retkeen oli varsin innostavaa. Me nautimme luonnon rauhasta ja Maija teki kuvaamisesta helppoa, toimiessaan mallinani ja toteuttaessaan kuvausajatuksiani luonnossa. Kuulumisiakin ehdittiin vaihtamaan urakalla, koska viettäessäni niin paljon aikaa pohjoisessa, en ole nähnyt monia ystäviäni usein viimeisen vuoden aikana.

Tällaiset retket jäävät kyllä lämpimästi mieleen. Olen myös saanut valtavasti uusia ideoita ystävien ja tuttujen kuvaamisesta luonnossa, joten pääsen toivottavasti toteuttamaan ideoita mahdollisimman pian.

Jakaisin kuvat tässä, mutta säästän ne vielä toiseen tarkoitukseen. Tässä kuitenkin yksi lempikuvistani viime lauantailta.

Onni asuu ulkona – Koillismaan ja Pohjois-Pohjanmaan mielettömiä maisemia viikon varrelta

Lämsänkylän aamunkoitto

Ahman jäljet lumessa

Hailuoto

Hailuodon Marjaniemi

Kalastajakylä

Jyrävä

Myllykoski

Riisitunturi

Riisitunturi ja usvan peittämä Kitka

Ääretön ja hiljainen valkoinen maisema

Viimeinen viikko on ollut monien mieleeni painuneiden maisemien osalta kaunis. Olen retkeillyt hyvin erilaisissa maastoissa ja pyrkinyt taltioimaan tunnelmia entistä aktiivisemmin kuvien välityksellä sivustolleni, teillekin koettavaksi.

Uudistin hiljattain sivustoni sellaiseksi, että yksittäiset kuvat ja kuvagalleriat pääsevät oikeuksiinsa ja voin entistä rikkaammin kertoa tarinoita juuri kuvien kautta.

– Yksi kuva on tuhannen sanan arvoinen, sanotaan. Ja siihen uskon minäkin.

Nämä maisemat ovat jokainen herättäneet minussa paljon ajatuksia. Toivon, että ne täydentävät sinunkin päiviäsi.

---

Melkein neljä kuukautta Kuusamossa on mennyt kuin siivillä ja pian minä sekä muut kurssilaiset suuntaamme jo tahoillemme joulun viettoon. Mennyt aika tuntuu yhtäältä vain muutamalta siiveniskulta, toisaalta on kuin olisikin mennyt pieni ikuisuus siitä, kun lähdin Helsingistä kohti uutta. Niin paljon olen saanut täällä nähdä ja oppia.

Valokuvauslinja Kuusamossa on hyvin ovela sisäänheittokeino pohjoisempaan luontoon ja elämäntapaankin. Vaikka en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, tiesin kuitenkin jo lähtiessäni, että tästä tulen varmasti pitämään paljon. Silti en osannut arvata miten innoissani olen paluusta Kuusamoon, vaikka olisinkin vain viettänyt viikonlopun toisaalla.

Kaikki tämä on koukuttanut minua monenlaiseen uuteen. Yksi pieni kipinä herätti valtavan nälän ja täällä minä olen.

Olen saanut maistaa vasta pienen palan tätä pohjoista elämäntapaa ja silti haluan lisää tätä rauhaa ja moninaisuutta. Haluan tutkia näitä maita ja kontuja, kiivetä tuntureita, osallistua kaikkeen mahdolliseen pieneenkin arkiseen, mitä pohjoisella on tarjota. On niin paljon uudenlaisia asioita, jotka haluan osaksi omaa arkeani tulevaisuudessea.

---

Viimeisen viikon sisään olen ihmetellyt talven tuloa Koillismaalla.

Viikko sitten kävin yhdessä kurssikavereideni kanssa Riisitunturilla, jossa olen nyt päässyt tutustumaan tykkylumen muodostumiseen siitä lähtien, kun maa oli vielä lähes sula.

Keskiviikkona ihmettelimme Kitkajoen varrella niitä perinteisen kauniita talvisia maisemia, Myllykoskea ja Jyrävää pienen Karhunkierroksen varrella.

Torstaina olin onnekas ja sain pitkästä aikaa nähdä auringon värittämän taivaan ja kauas Venäjälle päin avautuvat maisemat Lämsänkylän lähistöllä, kun Kuusamo Nature Photographya luotsaavan Lamminsalon Ollin kanssa kävimme toistamiseen tutustumassa kotkakojun toimintaan. Tästä eteenpäin voimme käydä kojulla kuvaamassa kotkia niin halutessamme.

Viikonlopun vietinkin aivan erilaisissa maisemissa Oulussa ystäväni kanssa, hengähtäen hetken ihanan tavanomaisten askareitten parissa. Halusimme kuitenkin nähdä myös uusia maisemia, joten ajoimme Hailuotoon, jossa kävelimme kauniiksi jäätyneen avomeren rannalle kylmän ja kovan tuulen puhaltaessa kasvoihin.

Hailuodossa en ollut käynyt aikaisemmin. En siis osannutkaan odottaa, kuinka hienolta tuntui pitkästä aikaa nähdä myös kauas horisonttiin katoava aava meri Koillismaan tiheiden metsien ja vaaramaisemien jälkeen.

Kuusamoon palatessani tunnistin opiston portilla ensimmäiseksi vastaani kävelevät ja lämpimästi hymyilevät kurssikaverini kasvot. Mukavan viikonlopun jälkeen tuntui odottamattoman ja ovelan hienolta palata takaisin omien retkieni ja valokuvaustehtävieni pariin Kuusamoon.

Koillismaalle saatiin vihdoinkin talvi!

Kynttiläkuusi vielä ilman tykkylumista vaippaa.

Riisitunturi

Ääretön ja hiljainen valkoinen maisema

Riisitunturi ja usvan peittämä Kitka

Talvea odoteltiin Koillismaalla poikkeuksellisen pitkään. Mutta tulihan se tänne meille jo vihdoin. Kuusamossa on nyt tullut vietettyä jo yli kolme kuukautta ja olen iloinen siitä, että saan nauttia tästä luonnonläheisyydestä ja Koillismaan maisemista vähintään ensi toukokuuhun asti.

Eilen käytiin Riisitunturilla taas katsomassa miten tykkylumet pikkuhiljaa kasautuvat puihin. Tykkylumisia kynttiläkuusia olen nähnyt jo monesti aiemmin, mutta vasta nyt olen saanut mahdollisuuden seurata tiiviimmin kuinka kosteus oikeasti härmistyy kiinni tiukkana jäänä puihin ja ihmeelliset jää- ja lumikiteet alkavat rakentamaan pohjaa tykylle. En tiennytkään, miten monia muitakin kauniita olomuotoja lumella ja jäällä voi olla.

Päivät ovat jo kovin lyhyitä. Aurinko nousee vasta jälkeen kymmenen ja laskee jo puoli kahden tienoilla. Päivän valoisina hetkinä on mukavaa ajella jonnekin luonnon helmaan ja viihtyä hetki. Tänään käytiinkin Kuusamojärven eteläpäässä katselemassa Salpalinjan jäännöksiä ja mielettömiä kivipaaseja sekä taisteluhautoja, jotka kulkevat Kuusamojärvestä Vanttajajärveen ja vieläkin pitemmälle. Ne muodostavat merkittävän osan myös Kuusamon historiaa.

Lumisessa maastossa kahlaamisen jälkeen istuttiin opaskaverini Jorman kanssa kodalla ja paisteltiin nuotiolettuja suojassa, samalla kun lunta vain sateli lisää nyt jo hyvin valkoiseen maisemaan. Täällä pohjoisessa on nyt jo ihan oikean talven tuntu.

 

Hiljainen, kaunis jättiläinen

Sinä seisot siinä värien kadottamassa iltahämärässä kauniina kuin viipyen saapuva alkutalvi ja olet hiljaa niin kuin taivaan halki leijuvat pilvet. Sinä pyyhit ylitseni kuin voimalla puhaltava tuuli ja kaadat minut kumoon, vaikka seisot paikallasi hievahtamatta.

Seisot niin järkähtämättömästi siinä, että ajattelen voivani koskettaa sinua, vaikken mitenkään saa sinua syleilyyni. Silmät tumman palavina vain odotat kiipenkö minä ylös.

En tiedä kantaako hikeni ylös asti tai paljastatko edes minulle perillä kasvosi. Seisoessani tässä otan silti haasteen vastaan, yhtä vahvasti nyt, kuten joka ikinen kerta kun ollaan vastakkain.

Seisot hiljaa edessäni ja nojaat kylmässä tuulessa minua kohti. Nousen ylös hengitys puuskuttaen ja toivon, että tunnistat tämän periksiantamattomuuteni. Pienen hetken ajan tiedän, että näet minut tässä.

Näytät taas vain pienen palan kauneuttasi minulle, mutta palattuani takaisin olen silti kuin uusi. Se, mitä tällä kertaa jää piiloon näen silti silmät suljettuina. Sinä seisot paikallasi horjumatta ja odotat että minä palaan.

---

Valtavaara ja Konttainen kuvattuna Rukan Saaruasta suunnalta perjantaina 23.11.2018.

Talven kynnyksellä oleva Käylänkoski Kuusamon Kitkajoella

Kuusamon Käylänkoskellä ei löytynyt juurikaan värejä käydessämme siellä joulukuun ensimmäisenä päivänä tutustumisretkellä. Aavistuksen talvesta muistuttava luonto ja vuolas koski olivat silti valloittavan kauniita, värittömyydessäänkin.

Visiitti Käylänkoskella oli ensimmäinen kerta kun pääsin katselemaan koskea läheltä. Muuten olemme ajaneet tästä monet kerrat ohi, silloin kun suuntana on ollut Oulangan kansallispuisto.

Kuusamossa on pitkään ja hartaasti toivottu lunta ja kummasteltu lumettomia maastoja. Hetken kuvailtuamme kosken maisemissa alkoikin kevyt lumisade.

Koskikarat lentelivät ja pulahtelivat kosken kuohuissa etsien ravintoa. Valtoimenaan virtaava vesi koukutti kylkeensä ihmettelemään. Lyhyt hetki ulkosalla iloisessa seurassa kevensi mieltä tiiviiden opiskeluviikkojen jälkeen.

Mietin kotimatkalla, kuinka pienestä ihminen tuleekaan iloiseksi.

 

Kauneimpien hetkien vangitsemiseksi herätään kilpaa auringon kanssa – Valokuvausopinnot Kuusamossa

Kuluvan viikon teema Kuusamo-opistolla on ollut makro- eli lähikuvaus. Kun ennen tätä viikkoa, olemme keskittyneet enimmäkseen valokuvauksen perusteiden hallitsemiseen ja maisemavalokuvaukseen, olin alkuviikosta innoissani siitä, että pääsimme nyt pureutumaan myös pienempien yksityiskohtien kuvaamiseen.

Tämä viikko (kuten aikaisemmatkin) on antanut paljon uusia oivalluksia, joita on hauska hyödyntää myös omilla kuvausretkillä milloin missäkin. Jotkin asiat kurssilla on nopea oivaltaa, kun taas muut jäsentyvät vasta käytännössä. Oppiminen ja monimutkaisten tai moniulotteisten asioiden sisäistäminen vaatii reippaasti käytännön harjoittelua. Tämänlainen harjoittelu on kuitenkin todella mieleistä!

 

Kuusamojärven Somostenperän rantakoivikko kylpee auringonnousun valossa.

Valokuvauslinjalla tottuu aikaisiin aamuihin. Useasti on herätty jo ennen auringonnousua hyödyntämään kauneimmat hetket valokuvausta varten.

Päivät lyhenevät lyhenemistään ja pakkasista huolimatta olemme edelleen hyödyntäneet kaikki mahdolliset aurinkoiset hetket ulkona oleskeluun ja kuvaamiseen. Tänäänkin aamulla ponkaisin ylös aikaisin katselemaan auringonnousua Kuusamojärvellä.

Aikaisen auringonnousun valo on kuvauksellisesti mitä kaunein! Vaikken aiemmin ole suoranaisesti kokenut olevani aamuihminen, en enää millään malta nukkua näiden kirkkaiden aamuhetkien ohi.

Viikon mittaan on työskennelty studiossa, mutta myös ulkosalla. On maattu nurmikoilla ja kyykitty pientareilla kuvaten kuuraisia yksityiskohtia. Oppia on haettu kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Kansikuvan, jossa makaan nurmikolla pientä kukkaa kuvaamassa, on ottanut kurssikaverini Jenni Parttimaa.

Yksi hyvistä vinkeistä lähikuvaukseen on laskeutua kuvattavan kohteen tasolle. Silloin pienetkin yksityiskohdat ja matalalla viipyvät yksityiskohdat saa vangittua juuri sellaisina kuin ne näkee luonnossa. Tämä kuva syntyi kansikuvan kuvanottohetkellä tänään.

Kuusamoon luvataan huomiseksi reipasta lumisadetta (!), mutta viikonloppuna taivas saattaa taas kirkastua. Tiedossa taitaa olla upeita pakkasaamuja.

Siispä lähden minäkin mahdollisesti viikonloppuna taas omalle retkelle jatkamaan vuoden kestävää tutkimusmatkaani Koillismaan upeimpiin maisemiin. Mukaani retkitunnelmia vangitsemaan lähtee nyt jo hyvin tutuksi tullut Nikonin järjestelmäkamera.