Sooloretkeilyä Kolin vaaroilla


Terveiset Hetasta! Kohta olen jo Kilpisjärvellä, josta lähden muutamaksi päiväksi retkeilemään Pohjois-Norjan Lyngeniin. Tässä ennen sitä kuitenkin vähän kertomusta viime viikonlopun Kolin sooloretkeltä. :)

Jatka artikkeliin Sooloretkeilyä Kolin vaaroilla

Miten houkutella ihminen tunturiin

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Suomen Ladun kanssa tuli tehtyä ensimmäinen kesävaellukseni UK-puistossa Saariselän erämaa-alueella kolme vuotta sitten (elettiin siis kesää 2013). Uteliaisuus ulkona liikkumista kohtaan oli pikkuhiljaa herännyt aiempina vuosina ja keväällä 2013 totesin että asialle täytyy tehdä jotakin. Olin retkeillyt vähemmän sorttisesti ja ulkoillut kesämökkityyppisesti eteläisessä Suomessa, mutta vaeltamista en ollut aiemmin harrastanut. Ensimmäinen kriittinen tekijä oli mielestäni kartan ja kompassin käytön opettelu. Ilmoittauduin Helsingin Suunnistajien suunnistuskurssille huhtikuussa, mutta toukokuussa sain ahaa-elämyksen kun tajusin että Suomen Ladun kautta on mahdollista vähemmän kokeneenkin lähteä vaeltamaan ja halutessaan oppimaan reippaastikin vaelluksesta, retkeilystä ja ihmisten liikuttamisesta.

Kesällä 2013 koukutuin sitten lopulta Suomen Ladun kautta kaikkeen muuhunkin ulkoliikuntaan ja sain keinoja/taitoja joilla lähteä toteuttamaan omia retkihaaveita ihan konkreettisesti. Enpä ollut kaupunkilaisena osannut kuvitella mielessäni miltä 120 km vaeltamista kairassa tuntuu, kantaen kaikki viikon varusteet itse. Lapissa olin käynyt vain 2 kertaa aiemmin laskettelemassa, ja mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä nyt. Hyviä asioita edistävät Ladulla kun vievät ihmisiä ulos. Heidän kesäohjelmistoonsa kannattaa ehdottomasti tutustua.

Omalla vaelluksellani, joka merkkaa itselleni monella tapaa käänteentekevää kesää, opin ne kriittiset taidot, joiden pohjalta olen tehnyt monta muutakin kiehtovaa retkeä sen jälkeen. Pohjaa tälle loi jo se, että tälle opaskurssille saatiin jopa ennakkotehtäviä, joihin perehdyin valtavalla innolla. Vaikken ollut vaeltanut aiemmin, niin koin että uteliaalla luonteellani ja motivaatiollani sovin tähän tehtävään kuin nakutettu, kun vielä vaellus- ja ulkoilukokemusta karttuu.

Se tunne kun kuulin päässeeni mukaan Ladun elämykselliselle vaellukselle 2013 kesänä oli mieletön. Valmistautuminen vaellukseen itsessään jo hymyilytti enkä malttanut pysyä nahoissani, vaikka jälkikäteen hymyilyttää vielä enemmän osa vaellukselle melkein mukaan lähteneistä varusteista. :)  Plaston muovinen ja lapsille tarkoitettu hiekkalaatikkolapio ei muuten sovellu kaivamaan huussimonttuja kymmenelle hengelle kovaan maahan kairassa. Myöskään jo itsessään parin kilon painoinen ja lähes sentin paksuisesta köydestä muodostuva köysinippu ei hyödytä vaeltajaa niin paljon kuin se painaa rinkassa.. Rinkkalautan saa tehtyä muistakin vaelluksella mukana kulkevista asioista. Näitä ja monta muuta asiaa viisaampana tulin vaellukselta kotiin.

Monen muuan asian ohella opettelin ja opin mm. turvallisuuteen, suunnistamiseen ja erämaassa liikkumiseen, kasvistoon ja eläimiin, sekä ryhmädynamiikkaan liittyviä asioita. Tässä ihan vain muutama asia joita vaelluksen aikana käytiin läpi. Meitä vaelsi kairassa kaksi 10 hlön ryhmää samanaikaisesti ja pääoppaiden/kouluttajien lisäksi sain oppia myös omalta vaellusryhmältäni paljon. Välillä kohtasimme tilanteita, joissa oikeasti piti miettiä järkeviä tapoja toimia. Suunnistaminen polkujen ulkopuolella erämaassa oli vähintäänkin kiehtovaa ja välillä haastavaakin. Ihan käytännön asioiden lisäksi saimme oppailtamme hyvät työkalut siihen, miten kohdata vaelluksella mahdollisesti eteen tulevia haasteita. Kenties suurin tämän reissun haaste oli, kun jouduimme oikeasti evakuoimaan yhden loukkaantuneen henkilön pois tunturista. Sitä ennen olimme jakaneet hänen rinkkansa varusteet kokonaisuudessaan tasan kaikkien muiden vaeltajien kesken. Toinen ”läheltä piti” -tilanne, oli kulkeminen huomaamattamme maa-ampiaispesän yli. Moni porukasta sai pistoksia, mutta onneksi ei hän, joka oli niille pahiten allerginen. Kiehtovaa oli myös oppi itsestä, eli oman jaksamisen seuraaminen pitkillä päivämatkoilla kun selkä oli väsynyt, rinkka painoi, väsytti pitkän päivän jälkeen ja matkaa oli vielä vähän jäljellä.

Kaikkiin näihin tilanteisiin olimme varautuneet etukäteen yhdessä perusteellisesti ja ryhmässä oli turvallinen olo, sillä luotin jokaiseen kanssakulkijaani, vaikka ennen retkeä olimme toisillemme ventovieraita. Tämä on muuten myös yksi syy miksi kannattaa lähteä vaeltamaan, mielellään sopivan kokoisessa porukassa. Harvoin pääsee kokemaan niin tiukkaa yhteennivoutumistan ihmisten kesken, kuin viettämällä viikon yhdessä erämaassa. Luottamus toisiin ihmisiin on hieno asia ja yhteiset elämykset toinen. Elämyksetkin tuppaavat vielä moninkertaistumaan ulkona.

Tapasin vaelluksellani ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt monia viikonloppuja sen kesävaelluksen jälkeen, tutkien uusia paikkoja ja kehitellen välillä hullunhauskojakin ideoita tuleville retkille. Sain itseluottamusta lähteä retkeilemään yksinkin. Tässä kolmen vuoden takaisia kuvia katsellessani mieli tekee takaisin tuohon kesään. Onneksi nyt on mitä paras hetki suunnitella tulevan kesän vaelluksia. Taidankin myös ilmoittautua sille Suomen Ladun talvivaelluksen opaskurssille heti kun ilmoittautuminen aukeaa.. :)

Käykääpä vielä katsomassa video, jos ette vielä ole tutustuneet Suomen Ladun toimintaan.

 

 

Vaeltamisen sietämätön keveys

Samankaltainen tarina toistuu mielessäni uudestaan ja uudestaan. Kävin vaeltamassa luonnossa ja vielä kotiin palattuani tunnen pitkään että olin huikean elämyksen äärellä. Pakahdun ilosta ja onnesta. Kotona tämä tunne ruokkii miettimään taas seuraavia seikkailuja joiden pariin voisin lähteä lähitulevaisuudessa. Samalla mietin miten voisin jakaa tätä tunnetta muidenkin läheisten ja lukijoiden kanssa. Viisi vuotta sitten, en olisi missään maailman nimessä kuvitellut käyväni siellä missä reipas viikko sitten taas kävin. Ja siellä minä silti taas olin. Viikon hiihdin ympäri kauniita tuntureita, asuin teltassa keskellä hankia, nautin vaelluksesta upeassa seurassa ja tunsin kodiksi sen teltan, jota kutsuimme kartanoksi. Näin niitä asioita näköjään vain tapahtuu. Pieni liekki syttyy pienen pienestä kipinästä, joka on alkanut kytemään jo kauan aikaa sitten. Yllättäen sen huomaa olevan kunnon roihussa, eikä sitä liekkiä sammuta enää mikään.

Seikkailun yksinkertainen viehätys piilee siinä, että päivän ainoa päämäärä on kulkea sinne missä seuraavaksi käyt nukkumaan.

Minä, kaupungissa varttuneena ja eteläisessä Helsingissä viimeiset 15 vuotta viettäneenä, päädyin huhtikuun ensimmäisellä viikolla taas kerran vaeltamaan ympäri maita ja mantuja, erämaita ja hankia. Sain loistavan tilaisuuden syventyä moneksi päiväksi äärimmäiseen yksinkertaisuuteen ja toistuviin arkirutiineihin jotka tekevät päivistä nautinnollisia, koska joka kerta niitä suoritetaan aina samanlaisella hartaudella, vaikka maisema, maasto ja olosuhteet muuttuvat uusiksi. Vaikka kaikki on tavallaan samaa kuin eilenkin, mikään ei silti tunnu samalta, koska kaikki tapahtuu jo kaukana siitä paikasta, jossa eilen kävit nukkumaan.

Näiden ajatusten parista havahduin useasti viikon hiihtovaelluksen aikana ja mietin miten ihanan yksinkertaista vaeltaminen on. Mieleen kun ei mahdu muuta, kuin se miten suoriudut tästä päivästä ja miltä mahtaakaan näyttää illan päätepaikka. Matkaa tehdessä mieli myös tyhjenee lähes täysin. Minua kiehtoi ajatus käsittää mitä vaelluksen aikana sitten mieleen oikeastaan mahtuu ja pysähdyin monesti mielessäni käymään läpi oman ajatuksenjuoksuni yksinkertaisuutta. Mietin mitä ajatuksia mielessäni liikkui juuri ja huomioni oli keskittynyt ainoastaan tuntemaan sekä havainnoimaan kehoni liikkeitä ja lähiympäristössä tapahtuvia hyvin yksinkertaisia asioita jotka milloinkin mahtuivat näkökenttääni. Edessä kulkevan ahkio, sen varjo hangella, ahkion remmeistä roikkuvat hanskat, ahkion laidan kanttien pyöreys, peitekankaan väri, paljonko on jo kuljettu, jos osaisin piirtää lyijykynällä pistepiirustusta, piirtäisin tuon tunturin, söisinkö seuraavalla tauolla kultakaloja vai keksiä, onpa tuo horisontti pysynyt samanlaisena pitkään, kyllä nämä hanskat ovat hyvät kun käsistä ei ole liian kuuma, eikä tuulikaan pääse läpi..

Tätäkin tuulista videonpätkää ja Kungsledenin viimassa seisovaa telttaa voisin tuijotella vaikka kuinka pitkään.. :)

p.s. Ensimmäinen video on kuvattu vaelluksen toisena aamuna Vistasvaggen laakson perällä, jolloin aurinko yllätti paistamalla täysin kirkkaalta taivaalta. Tämä päivä saatiinkin viettää kokonaisuudessaan ylämäkihiihdon parissa auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta meidän noustessa kohti Nallotunturia. Jälkimmäinen video on kuvattu vaelluksen neljäntenä aamuna, jolloin oltiin jo päästy Vistasvaggesta Nallotunturin yli (Nallotunturin juurella vietimme kolmannen yön) ja pystytetty teltta puoliväliin Sälka- ja Singitupia. Tällä kertaa sääolosuhteet olivatkin täysin päinvastaiset ja tuuli oli puuskissa todella kova.

Tarkka reittikertomus ja parhaat kuvat vaellukselta seuraavat vielä pian perästä, joten pysyttele kuulolla ja klikkaa itsesi blogin seuraajaksi FB:iin, josta saat tuoreimman tiedon kuulumisista ja uusimmista blogijulkaisuistani. :)

Kebnekaise runt – maistiaisia hiihtovaellukselta

Viikko sitten hiihdeltiin Pohjois-Ruotsissa – kuusi elämyksellistä päivää ja viisi makeasti nukuttua yötä. Reippaassa viidessä päivässä kerettiin hiihtämään yhteensä peräti 100 kilometriä ympäri Ruotsin korkeimman tunturihuipun, eli Kebnekaisen. Kebnekaisen massiivin ympäristö tarjosi ensimmäistä kertaa pitkälle hiihtovaellukselle lähteneelle sääelämyksiä täydestä auringonpaisteesta melkeinpä whiteoutiin ja maastoa leppoisasta tasamaasta kohtalaiseen ylä- ja alamäkeen. Hauskaa oli ja hyvä seura kruunasi retken.

Reissuun valmistautuminen vei melkoisen paljon ajatuskapasiteettia ja edellytti kohtalaisesti säätämistä jo useamman viikon ajalta ennen matkaan lähtöä. Siihen nähden on mieletöntä että reissu itsessään on jo tehty. Lähipäivinä tulenkin käymään läpi nyt vihdoin puretut valokuvat ja kertomaan kuvin ja tarinoin kyseisestä hiihtovaelluksesta ensikertalaisen silmin.

Sen verran voin kuitenkin sanoa jo nyt, että hullun hienoa, elämyksellistä ja opettavaistahan se oli. :)

Jedi
Lumijedi. Terveisiä lumen ja viiman keskeltä.
Valkoiset tunturit
Paikoitellen näkyvyys oli.. noh, vähäistä. Hurja, miten kaunis maisema voi silti olla.
Ruotsalaiset vaeltavat rinkat selässä tuvalta tuvalle.
Ruotsalaiset vaelsivat rinkat selässä tuvalta tuvalle. Tässä joukko hurjapäitä, joiden askeleita emme lähteneet seuraamaan, kun näyttivät katoavan ylös 45° rinnettä. Riitti että täällä ei nähnyt juuri mitään. :)
Kungsleden talvella - välillä Sälka ja Singi.
Kungsleden talvella – välillä Sälka ja Singi.

Ensimmäinen hiihtovaellus – Varovaista innostusta ilmassa, ensi viikolla taas mennään

Tulevana sunnuntaina aloitellaan jo hiihtovaellusta Ruotsin tuntureilla, Kebnekaisen tuntumassa. Kuvassa näkyy Kebnekaise kuvattuna Láddjujávrilta käsin. Tämän kuvan otin viime kesän silloisen vaelluksen loppumetreillä. Viime elokuussa suunnattiin ensimmäistä kertaa ylipäänsä Ruotsin Lappiin ja nyt jo olen lähdössä sinne uudestaan. Tunturit vievät mennessään, näin ystäväni kertoi minulle vajaa kaksi vuotta sitten, kun harvat retkeni olivat ulottuneet vasta meidän Lappiin asti. Niin siinä tosiaan taitaa käydä.

Tuleva ensi viikon talvivaelluksemme suunta on näihin samoihin maisemiin. Valmistelut ovat jo loppusuoralla ja pientä reissujännitystä on ilmassa. Oikeastaan jännitys on jo melkein käsin kosketeltavaa. Iso osa ruoista löytyy jo ruokaboksista ja talvivaatteetkin, sekä muut varusteet siirtyvät pikkuhiljaa kaapeista näkyvämmille paikoille valtaamaan sohvaa, nojatuolia ja muuta pinta-alaa. Keittiö on jo sitten viikonlopun ollut luovan kaaoksen puitteissa ja kuivamuonaa sekä retkieväitä on kaikkialla. Parhaillaan leikkelen ylivanhasta makuualustasta lisäeristettä ystävältä lainaamiini koon 45 taukotossuihin. Vielä on leikkelemättä nousukarvojen laidat (olen säästänyt nousukarvojen nirhaisun – mattoveitsellä – loppumetreille) suksiin sopivaksi ja muutamia muita tuunauksia.

Huomenna noukin Riihimäeltä ahkion ja lähipäivinä kuljen myös muiden ystävien luona lainaamassa muutamia tykötarpeita, joita en ole tälle reissulle raaskinut hankkia vielä omaksi. Jo nyt on tullut sijoitettua suksiin, monoihin, karvoihin, järeämpiin ulkoiluvaatteisiin ja muuhun enemmän tai vähemmän olennaiseen. Osa on hankittu uutena ja muutamat tavarat on löytynyt käytettynä. Ruokakaan ei lopu kesken. Sitä saattaa riittää myös seuraaville retkille asti. Ehkä tässä kaikessa organisoinnissa näkyy ja kuuluu ensikertalaisen iloisen jännittynyt valmistelu.. Eihän tule kylmä, onhan sopivat vaatteet liikkumiseen, miten pysyy vesi juomakelpoisena, mitkä päiväeväät eivät jäädy pahasti, kuinka nukkua, miten säilyttää kamat välttymättä kaaokselta, miten pitää itseni kuosissa ja kohtuullisen kuivana, miten varautua kaikkeen, miten olla liioittelematta.

Kaikille asioille on ensimmäinen kertansa, niin on minunkin vaelluksilleni. Tällä kertaa vuorossa on ensimmäinen pitkä talvivaellus. Olen varovaisen innostunut ja kunhan pääsen matkaan, tulee innostus kasvamaan samalla kun jännitys vähenee. Olen iloinen, koska pystyn tekemään tällaista ja olen iloinen siitä että uskon itseeni.

Ensi viikon jälkeen olen taas monta kokemusta rikkaampana, taas vähän enemmän oppineena ja samalla tiedän että pystyn tämänkin jälkeen ottamaan sen seuraavan harppauksen jota mietin. Kaikki on mahdollista, sen toteuttaminen on vain itsestäni kiinni. Kohta mennään.

Kohti talvivaellusta – Itse tehty keitinlaatikko ja merinovillakerrasto

Keitinlaatikon valmistus talvivaellusta varten.
Keitinlaatikon valmistus talvivaellusta varten.

Tuleva talvivaellus on jo pian nurkan takana ja täytyy sanoa, että valmistautuminen on taasen ollut melko intensiivistä puuhaa. On ruokien organisoimista, varusteiden läpikäymistä, kaikenlaista miettimistä, pakkaustakin kun sinne asti päästään, kaikenlaista askartelua ja lopuksi puolinaiviia uskoa siihen että kerkeän kuivata ja kerätä kasaan suuren määrän itse tehtyä ruokaa, ommella vaatteita, askarrella keitinlaatikoita ja tehdä vaikka mitä.

Tässä puolitoista viikkoa ennen reissua ihminen tuppaa nöyrtymään, muistaessaan oman rajallisuutensa kaiken puuhastelun lomassa. Saatan siis joskus hieman innostua. Tässä kohtaa sitten muistan että kaikkea ei (taas) tarvitse tehdä ihan itse, sillä useimmiten asioiden tekemiseen menee tuplat siitä ajasta, jonka olit mielessäsi ajatellut sen vievän. Retkelle valmistautuminen on joka tapauksessa kivaa touhua ja puolet vaelluksen riemusta on juuri siinä valmistelussa – varusteiden kirjoon ja muiden retkeilijöiden tarinoihin tutustumisessa, ruokien kuivaamisessa ja mukaan lähtevien tavaroiden valitsemisessa. Siinä samalla tuleva vaellus pala palalta konkretisoituu, kun asiat ryhtyvät löytämään omat paikkansa varustelistalla tai ahkion pohjalla.

Viime viikonloppu meni poikkeuksellisen intensiivisesti valmistellessa keitinlaatikkoa sekä ommellessa itselleni merinovillakerrastoa. Keitinlaatikon mittoja ja jonkinlaisia ohjeita etsin netistä ja totesin että paras ohje keitinlaatikon tekemiseen oli tämä Umpihankimiehen jakama kuvaus siitä, miten keitinlaatikon saa valmistettua edullisesti. Laatikko itsessään ei vielä ole täysin valmis, vaan se viimeistellään pitkäperjantaina. Kuvia valmiista laatikosta ja tarkemmat speksit seuraa siis perästä. Merinovillakerrasto sen sijaan valmistui myöhään sunnuntai-iltanaa ja vaikka kaavojen sommittelu sekä kerraston tuunaus omaan varteeni sopivaksi vaati lisätyötä, olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Alla hieman lisää molempien askartelusta.

Keitinlaatikko

Sain tuossa taannoin päähäni että keitinlaatikko on kannattavaa valmistaa itse, sillä se on kohtalaisen helppo tehdä itse, samalla kun myös rahallinen investointi on kohtuullinen. Ajatukseeni valmistaa laatikko itse, vaikutti toki jo se että näitä bokseja ei ole hirveän laajasti saatavilla ja moni onkin päätynyt rakentamaan näitä itse parhaaksi havaitsemistaan materiaaleista. On mm. metallisista työkalulaatikoista valmistettuja bokseja (kuten Tapanin kadehdittavan hieno punainen boksi) ja pajalla askarreltuja bokseja (tämä Karin laatikko on kyllä todella tyylikäs). Lisäksi vastaan tuli ajatuksia keitinlaatikoista, jotka on askarreltu esimerkiksi hyödyntäen savustuspönttöä tai lääkekaappia. Vaihtoehtoja näyttää olevan sen verran kuin oma luovuus sallii. Kun en itse löytänyt tuota punaista työkalulaatikkoa jota Tapani oli käyttänyt omaansa, päädyin tuohon ihan ensiksi linkitettyyn vaihtoehtoon. Vanhemmillani löytyy tarvittavat työkalut ja miesystävänikin innostui askartelemaan kanssani. Yhteistyöllä siis päästiin jo hyvin pitkälle. Viikonlopun auringonpaiste vielä mahdollisti työskentelyn ulkosalla, vaikka esivalmistelut hoidettiinkin vanhempien eteisen matolla.

Viikonloppuna kerettiin rakentamaan keitinlaatikon runko, kiinnittämään siihen pianosarana ja kiinnittämään erillinen kansi runkoon. Pääsiäisenä tehdään laatikon etupelti ja viimeistellään kannen pidike, sekä pidikkeet kiinni laitoihin. Jännän äärellä, ja lopptuotosta odotellen.

Merinovillakerrasto

Vuokatti-kerraston raglan-mallinen kerrastopaita ja housut syntyivät Shelbyn sivuilta löytyneillä kaavoilla ja Eurokankaan 100 % merinovillakankaasta. Paitaa kavennettu alkuperäisestä ja helmaa sekä lahkeita pidennetty. Syntyi saumurilla hyvin helposti.

Ulkoillessa kerraston ja sen toimivuuden merkitys tulee esiin kun mietitään kerrospukeutumisen saloja. Kerrasto on ihoa vasten tuleva alin vaatekerros, jonka tehtävä on siirtää kosteutta iholta kohti muita vaatekerroksia. Pukeutumalla hyvään kerrastoon iho tuntuu kuivalta, eikä pieni hikoilukaan haittaa liikkuessa. Villaiset aluskerrastot tuntuvat iholla varsin mukavilta ja vaikka (merino)villainen kerros olisikin kostea, se tuntuu siitäkin huolimatta lämpöiseltä. Hassua, mutta totta. Villa on myös siitä erinomainen materiaali, että se ei haise samalla tavalla kuin keinokuituiset materiaalit ja onkin siksi monen vaeltajan ja muuten vain ulkona pitkään viihtyvän henkilön valinta. Kun siis itse ompelin omaa kerrastoani, oli tärkeää että saan siitä riittävän ihonmyötäisen, jotta kerraston ja ihon välillä ei kierrä ilma ja siten jätä viileää tunnetta iholle – tästä seuraisi muuten paleltumista hiihtovaelluksella, eikä kerrasto palvelisi tarkoitustaan. Näitä asioita siis mietin kerraston ompelun yhteydessä, josta kerron lisää alla.

Merinovillakerraston ompelu onnistui Shelbyn nettisivuilta tulostettavilla kaavoilla. Loistavaa sinänsä, koska kaavat voi tulostaa vaikka kotosalla ja kankaat tilata joko Shelbyltä tai ostaa lähimmästä kangaskaupasta. Ostin 100 % merinovillakankaan Eurokankaalta ja ompelu hoitui saumurilla. Shelbyn sivuilta löytyvät Vuokatti-paidan ja Vuokatti-housujen kaavat ovat unisex-malliset, eli tämä on hyvä ottaa huomioon jo valmisteluvaiheessa kankaita leikatessa (itse en sitä tässä vaiheessa vielä tajunnut). Kun ompelin vaatteita yhteen huomasin, että S-koon kaavat olivat itselleni melko leveät, mutta yllättäen myös melko lyhyet (etenkin housut ja paidan etu sekä takaosa jäivät lyhyiksi). Hihat olivat sopivan mittaiset, mutta hyvin leveät. Voisin kuvitella näiden istuvan hyvin leveämpään herraselkään. Paidan pituus voi sopia normaalimittaiselle naisellekin, mutta koska itse haluan että kerrastopaidassa on reippaasti pituutta (eli helma laskeutuu takamuksen päälle), päädyin muiden korjausten jälkeen ompeleman vielä lisäkaistaleen niin etu-, kuin takaosaankin kiinni. Oma merinovillakankaani oli hyvin joustavaa, joten sekin vaikutti mm. siihen että paita tuntui leveältä. Housut taas olivat sopivan napakat ympärysmitaltaan, mutta lahkeet yltivätkin ainoastaan pohkeisiin asti.

Nyt kun en ole pitkään aikaan ommellut itse, en tullut ajatelleeksi jättää lahkeisiin ja paidan helmaan ekstrapituutta kankaita leikatessa. Vaatteiden tuunaus ja pituuden lisäys onnistui kuitenkin oikein hyvin jälkikäteenkin saumurilla. Nyt vaatteissa lähinnä on pienet lisäsaumat lahkeissa ja helmassa, mutta itseäni tämä ei haittaa laisinkaan. Lahkeet, hihansuut ja paidan helman päätin viimeistellä saumurilla, tekemättä näihin erillisiä taitoksia. Totesin, että alin kerrasto saa olla ”raakamallia”. Mitä vähemmän painavia saumoja ihoa vasten, sitä parempi. Paidan kaulustakin tuunasin kapeammaksi, jotta sain korkean kauluksen asettumaan tiukasti kaulaa vasten. Paidan ompelin jo kertaalleen yhteen, mutta totesin sen olevan aivan liian leveä, joten leikkasin auki sivu- sekä hihasaumat, kavensin takakappaletta ja hihoja, ja surautin sivu- ja hihasaumat yhdellä kertaa uudestaan kiinni. Toisella kerralla mitoituksesta tuli parempi. Housuihin ompelin lisäksi vyötärökaistaleen joka on takaa korkeampi kuin edestä. Näin se ei ahdista liian korkeana vyötäröllä, mutta antaa takaa hieman lisälämpöä alaselkään.

Taidan olla ihastunut omaan tekeleeseeni puhtaasti sen takia että sen omin vaivoin leikkasin, sommittelin ja ompelin yhteen. Kangaskin tuntuu todella laadukkaalta, hyvältä ihoa vasten ja sopivan paksulta, myöskin mitoitus on nyt tuunauksen jälkeen mainio. Ja nyt kun kaavat löytyvät jo valmiiksi, ompelen seuraavalla kerralla sitten suoraan vähän pidemmät vaatekappaleet.

Kaavat voi tulostaa esim. A4-paperille. Ensin karkit teipataan yhteen ja kaavat leikataan sen jälkeen sopiviksi.
Kaavat voi tulostaa esim. A4-paperille. Ensin karkit teipataan yhteen ja kaavat leikataan sen jälkeen sopiviksi.
Hihan malli oli itselleni liian leveä ja lopputulos löysä. Myös takakappale oli liian leveä. Helman pidennys on myös seuraavalla kerralla paikallaan.
Paidan kaavat kankaalla. Hihan malli oli itselleni liian leveä ja lopputulos löysä. Myös takakappale oli liian leveä. Helman pidennys on myös seuraavalla kerralla paikallaan.

 

Ihmeellinen seikkailu

Sellaista elämä on … ihmeellinen seikkailu.
Tuokoon tämä päivä mukanaan sinulle jotain innostavaa ja uutta. Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.

– Näin vanhempani kirjoittivat 17-vuotiaalle minulle, lähtiessäni ensimmäistä kertaa elämässäni vuodeksi maapallon toiselle puolelle. Silloin ei ollut kännyköitä. Hyvä jos edes pystyi lähettämään sähköposteja tutuille.

Nuorena pelkäsin valtavasti lähtemistä ja uskoin että löytääkseen seikkailua täytyy tehdä pelottavia asioita. 17-vuotiaana lähdin yksin vuodeksi maapallon toiselle puolelle kokeilemaan elämää ja näkemään uutta. Taistelin pitkään koti-ikävää vastaan, joka oli valtava. Monesti nuorempana olin sitä mieltä että lähdettävä on, yksinkin, vaikka se oli haastavaa. Uskoin rohkeuden olevan sitä että laittaa itsensä toistuvasti epämukavuusalueelle kohtaamaan vaikeuksia, ja että asioista pitää selviytyä itse.

Nykyään olen seikkailemisesta ja rohkeudesta hieman eri mieltä. Ei tarvitse tehdä asioita jotka eivät ole itselle luontevia. Vaikka jotkut joutuvatkin pitkään etsimään, itseään kuuntelemalla löytyvät lopulta kyllä ne lapsenomaista innostusta tuottavat omat seikkailut. Ei tarvitse turhaan pelätä, tai laittaa itseään tilanteisiin joissa ei ole kotonaan. Jokaiselle seikkailu on omanlaisensa ja rohkeuttakin on montaa sorttia.

Päälle kolmekymppisenä olen ryhtynyt harrastamaan asioita, joita en 5 vuotta sitten osannut millään kuvitella tekeväni nyt. Näihin vuosiin on sisältynyt monia ensimmäisiä kokemuksia, sillä viisi vuotta sitten maailmaa katsoi linssieni läpi hieman erilainen henkilö. En ollut käynyt Lapissa, enkä tunturissa. En ollut vaeltanut, saati polkujuossut. En ollut käynyt nimeksikään sienimetsällä, enkä viettänyt kovinkaan paljon aikaa muutenkaan metsässä. En mieltänyt itseäni järin urheilulliseksi. Kaikkea minulla oli, jotain uutta merkitystä vain kaipasin sen kaiken lisäksi. En osannut kuvailla kovin selkeästi mikä minua inspiroi ja monesti olin kyllä itseäni haastanut, mutta vasta viime vuosien aikana olen kokenut siinäkin omanlaisen ahaa-elämyksen. Päälle kolmekymppisenä päätin tutustua itseeni ja tehdä asioita joista itse oikeasti nautin. Siitä on syntynyt paljon hyvää.

Olen aina ollut utelias elämästä ja viime vuosina olen pyrkinyt aktiivisesti kokemaan uutta. Monesti olen miettinyt mistä löydän itselleni merkitystä ja mielenrauhaa. Matkana tämä taitaa olla loputon, sillä koskaan ei ole täysin perillä. Eikä sitä arjen rauhaa välttämättä aina niin helposti löydy, etenkin sen poikkeuksellisen hektisen työviikon lomassa. Välillä se mielenrauha sitten löytyy työpäivän päätteeksi salilta ystävien kanssa tiukkojen treenien parista tai arjessa vain pysähtymällä. Joskus se löytyy rauhaisasta keskustelusta läheisen kanssa tai muusta tavanomaisesta ajanvietosta. Silloin tällöin se mielenrauha löytyy jostakin ihan muusta fyysisestä tekemisestä ja täytyy lähteä omaa kotikaupunkia kauemmaksi. Monesti inspiroiviin asioihin liittyy toisia ihmisiä joiden kanssa jakaa elämyksiä.

En pyri suorittamaan, vaan teen mielelläni asioita jotka tuntuvat hyviltä ja innostavilta. Joskus haastan itseäni fyysisesti ja joskus henkisestikin. Kulkemalla luonnossa, tavalla tai toisella löytää helposti mielenrauhaa ja sen olen todennut, että seikkailun ei tarvitse tuntua työltä tai pelottavalta. Se voi olla ihan mitä vain, joka tuntuu minusta inspiroivalta.

Yhtä kaikki, kun teen asioita jotka hymyilyttävät, haastavat, nostavat maitohappojen määrää ja joissa olen kotonani, häviää moni muu asia ympäriltä: työ, stressi, ja arkihuolet.

Olen ollut onnekas ja löytänyt monia kiehtovia seikkailujaInnostunut ulkoilija ahkiohiihdon jälkeen Torronsuolla ja mikä parasta, olen saanut nauttia niistä muiden ihmisten kanssa. Itsetuntemukseni ja tekemiseni on muuttunut monella muullakin saralla. Tiedän nyt paremmin kuka olen. Viisi vuotta sitten seikkailu tuntui kovin  vieraalta asialta. Nyt tajuan, että seikkailu minulle on kaikkea sitä tekemistä, jonka jälkeen tuntuu siltä että palaan kotiin aina jollain tapaa vähän kasvaneena ja itseni likoon laittaneena. Seuraavaksi olen lähdössä ensimmäiselle hiihtovaellukselleni Ruotsin suurimman vuoren, Kebnekaisen massiivin ympäristöön. Se jos jokin tuntuu valtavan jännittävältä. Mutta sekin tuntuu tietyllä tapaa itselleni kotoisalta.

Kaiken tekemisen ja uuden kokeilemisen seurauksena ymmärrykseni itsestäni on muuttunut. Samoin uskoni siihen mitä kykenen tekemään.

Elämä on loppupeleissä ihmeellistä seikkailua. Joka päivä voi tuoda mukanaan jotakin uutta ja innostavaa. Kotoa ei ole pakko lähteä kauas löytääkseen inspiraatiota, vaan elämä voi tarjota parastaan missä vain. Pääasia on että kyseessä on sinun seikkailusi, sillä kun löydät oman polkusi, se tulee taatusti tarjoamaan sinulle ikimuistoisia elämyksiä ja muutakin kuin vain sepelillä katettua soratietä.

”Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.”

Suo, seikkailija ja täysikuu
Suo, seikkailija ja täysikuu. Paljon kokenut seikkailijaystäväni Jenni hiihtovaeltamassa Torronsuolla.

Winter hiking for beginners

Exactly a year ago we visited Riisitunturi national park in Posio, Finnish Lapland. I happened to hear from an active friend of mine about the Riisitunturi wilderness cabin, which is an easily accessible winter hiking destination for those, who do not own forest skis or sturdy winter hiking gear (pulka, winter compatible tent, ”cooker box”, or the like). Riisitunturi national park and especially the Riisitunturi wilderness cabin are great hiking destinations for photographers and hikers, who might wish  to stay the night and enjoy the northern lights among fells and arctic hills.

Jatka artikkeliin Winter hiking for beginners