Lähiretki: Nuuksion kansallispuisto ja Haltian Luontokeskus

Pääsiäisenä kaivattiin ulos retkelle, koska edellisestä reippaammasta ulkoilulenkistä on jo vierähtänyt tovi. Lyhyt pyrähdys kaupungista metsään näin kevään korvilla antaa myös talvessa vielä viipyvän ihmisen hetken aikaa nauttia talvisista maisemista. Silloin kun Helsingissä on jo täysi kevät, viipyy talvi metsän puolella vielä hieman pidempään. Pientä vaellusnälkää potevalle Nuuksio on myös loistava paikka hoitaa puutostila helposti kuntoon ennen seuraavia kauemmas suuntautuvia retkiä.

Holma-Saarijärven iltatulet.
Holma-Saarijärven iltatulet.

Päätimme siis tehdä yhden yön retken nyt jo hyvin tutuille poluille ja myös melko tuttuun metsään. Kurvasimme Leppävaarasta Siikajärvelle bussilla ja kävelimme hämärtyvässä metsässä reippaan puolen tunnin matkan Holma-Saarijärven pohjoisemmalle tulipaikalle.

Ensimmäinen lahjaksi saamani McKinleyn teltta on palvellut hyvin lyhyemmillä retkillä. Muita yöpyjiä ei tällä kerralla ollut paikalla, vaan saatiin nauttia iltatulista pimeässä metsässä itseksemme. Pääsiäislauantaina Holma-Saarijärven yllä roikkui sankka sumu, mutta sunnuntaina saatiin kulkea auringonpaisteessa. Keväinen sää näkyi väkimäärissäkin puiston poluilla sunnuntaina. Nuuksiossa näkyi koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, päiväretkeilijöitä, useampia Fatbike-pyöräilijöitä ja muita ulkoilijoita. Yksi rohkea uskalsi pyörineen myös Holma-Saarijärven jäille. Pyöräily läskipyörillä poluilla näytti vauhdikkaalta ja hauskalta, ja oma into kaivaa maastopyörä varastosta ulos poluille kasvoi samalla, kun katselin läskipyörien katoavan ketteränoloisesti metsään.

Lauantaina käveltiin Holma-Saarijärveltä lyhyt lenkki Myllylammen kautta Haltialle. Polku Myllylammen ja Haltian välillä oli hyvin jäinen ja moni lapsiperhe ja muu ulkoilija liukastelivat poluilla yhtä reippaasti kuin mekin. Tätä reittiä en ole kulkenut aikaisemmin Haltiaan asti, ja nätti polunpätkä testattiinkin nyt ensimmäistä kertaa. Keväällä kinostuneiden lumien ja jäiden sulettua tämäkin reitti on varmasti hyvin suosittu.

Punarinnakierroksen jäiset polut.
Punarinnakierroksen jäiset polut.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.

Retki päätettiin Haltiaan, jossa tällä kertaa tutustuttiin myös yläkerran kahvion upeisiin maisemiin ja valoisaan terassiin, sekä myös Teemu Järven Forest greetings -näyttelyyn. Olen jo aikaisemminkin päässyt tutustumaan Teemun luonto- ja eläinaiheisiin taideteoksiin ja Haltian valoa pursuavissa tiloissa ne pääsivät nytkin oikeuksiinsa. Lempiteokseni Teemun kuvista oli ehdottomasti Kinastelevat korpit. Haaveilen sellaisesta roikkumasta omalla seinälläni jokin päivä. Teemun kuvia kannattaa käydä katsomassa paikan päällä ja aurinkoisena päivänä myös ihastella upeita maisemia Haltiasta kohti Nuuksion Pitkäjärveä. Samalla voi nauttia vaikka kupin kahvia tai lautasellisen ahvenkeittoa, niinkuin itsekin tein.

Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää.
Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää maisemassa.
Haltian Luontokeskuksen maisematerassi.
Haltian Luontokeskuksen aurinkoinen maisematerassi.
Teemu Järven Sielulintu.
Haltiassa voi ihastella myös Teemu Järven taideteoksia. Tämä on Sielulintu, hyvin kaunis sellainen. Muinaisissa uskomuksissa sielu ja lintu ovat kytköksissä ja sielulintu voi lentää unen aikana vapaana. Puinen sielulintu nukkujan vierellä huolehtii, ettei sielu karkaa omille teilleen unen aikana.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.

Kohti talvivaellusta – Itse tehty keitinlaatikko ja merinovillakerrasto

Keitinlaatikon valmistus talvivaellusta varten.
Keitinlaatikon valmistus talvivaellusta varten.

Tuleva talvivaellus on jo pian nurkan takana ja täytyy sanoa, että valmistautuminen on taasen ollut melko intensiivistä puuhaa. On ruokien organisoimista, varusteiden läpikäymistä, kaikenlaista miettimistä, pakkaustakin kun sinne asti päästään, kaikenlaista askartelua ja lopuksi puolinaiviia uskoa siihen että kerkeän kuivata ja kerätä kasaan suuren määrän itse tehtyä ruokaa, ommella vaatteita, askarrella keitinlaatikoita ja tehdä vaikka mitä.

Tässä puolitoista viikkoa ennen reissua ihminen tuppaa nöyrtymään, muistaessaan oman rajallisuutensa kaiken puuhastelun lomassa. Saatan siis joskus hieman innostua. Tässä kohtaa sitten muistan että kaikkea ei (taas) tarvitse tehdä ihan itse, sillä useimmiten asioiden tekemiseen menee tuplat siitä ajasta, jonka olit mielessäsi ajatellut sen vievän. Retkelle valmistautuminen on joka tapauksessa kivaa touhua ja puolet vaelluksen riemusta on juuri siinä valmistelussa – varusteiden kirjoon ja muiden retkeilijöiden tarinoihin tutustumisessa, ruokien kuivaamisessa ja mukaan lähtevien tavaroiden valitsemisessa. Siinä samalla tuleva vaellus pala palalta konkretisoituu, kun asiat ryhtyvät löytämään omat paikkansa varustelistalla tai ahkion pohjalla.

Viime viikonloppu meni poikkeuksellisen intensiivisesti valmistellessa keitinlaatikkoa sekä ommellessa itselleni merinovillakerrastoa. Keitinlaatikon mittoja ja jonkinlaisia ohjeita etsin netistä ja totesin että paras ohje keitinlaatikon tekemiseen oli tämä Umpihankimiehen jakama kuvaus siitä, miten keitinlaatikon saa valmistettua edullisesti. Laatikko itsessään ei vielä ole täysin valmis, vaan se viimeistellään pitkäperjantaina. Kuvia valmiista laatikosta ja tarkemmat speksit seuraa siis perästä. Merinovillakerrasto sen sijaan valmistui myöhään sunnuntai-iltanaa ja vaikka kaavojen sommittelu sekä kerraston tuunaus omaan varteeni sopivaksi vaati lisätyötä, olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Alla hieman lisää molempien askartelusta.

Keitinlaatikko

Sain tuossa taannoin päähäni että keitinlaatikko on kannattavaa valmistaa itse, sillä se on kohtalaisen helppo tehdä itse, samalla kun myös rahallinen investointi on kohtuullinen. Ajatukseeni valmistaa laatikko itse, vaikutti toki jo se että näitä bokseja ei ole hirveän laajasti saatavilla ja moni onkin päätynyt rakentamaan näitä itse parhaaksi havaitsemistaan materiaaleista. On mm. metallisista työkalulaatikoista valmistettuja bokseja (kuten Tapanin kadehdittavan hieno punainen boksi) ja pajalla askarreltuja bokseja (tämä Karin laatikko on kyllä todella tyylikäs). Lisäksi vastaan tuli ajatuksia keitinlaatikoista, jotka on askarreltu esimerkiksi hyödyntäen savustuspönttöä tai lääkekaappia. Vaihtoehtoja näyttää olevan sen verran kuin oma luovuus sallii. Kun en itse löytänyt tuota punaista työkalulaatikkoa jota Tapani oli käyttänyt omaansa, päädyin tuohon ihan ensiksi linkitettyyn vaihtoehtoon. Vanhemmillani löytyy tarvittavat työkalut ja miesystävänikin innostui askartelemaan kanssani. Yhteistyöllä siis päästiin jo hyvin pitkälle. Viikonlopun auringonpaiste vielä mahdollisti työskentelyn ulkosalla, vaikka esivalmistelut hoidettiinkin vanhempien eteisen matolla.

Viikonloppuna kerettiin rakentamaan keitinlaatikon runko, kiinnittämään siihen pianosarana ja kiinnittämään erillinen kansi runkoon. Pääsiäisenä tehdään laatikon etupelti ja viimeistellään kannen pidike, sekä pidikkeet kiinni laitoihin. Jännän äärellä, ja lopptuotosta odotellen.

Merinovillakerrasto

Vuokatti-kerraston raglan-mallinen kerrastopaita ja housut syntyivät Shelbyn sivuilta löytyneillä kaavoilla ja Eurokankaan 100 % merinovillakankaasta. Paitaa kavennettu alkuperäisestä ja helmaa sekä lahkeita pidennetty. Syntyi saumurilla hyvin helposti.

Ulkoillessa kerraston ja sen toimivuuden merkitys tulee esiin kun mietitään kerrospukeutumisen saloja. Kerrasto on ihoa vasten tuleva alin vaatekerros, jonka tehtävä on siirtää kosteutta iholta kohti muita vaatekerroksia. Pukeutumalla hyvään kerrastoon iho tuntuu kuivalta, eikä pieni hikoilukaan haittaa liikkuessa. Villaiset aluskerrastot tuntuvat iholla varsin mukavilta ja vaikka (merino)villainen kerros olisikin kostea, se tuntuu siitäkin huolimatta lämpöiseltä. Hassua, mutta totta. Villa on myös siitä erinomainen materiaali, että se ei haise samalla tavalla kuin keinokuituiset materiaalit ja onkin siksi monen vaeltajan ja muuten vain ulkona pitkään viihtyvän henkilön valinta. Kun siis itse ompelin omaa kerrastoani, oli tärkeää että saan siitä riittävän ihonmyötäisen, jotta kerraston ja ihon välillä ei kierrä ilma ja siten jätä viileää tunnetta iholle – tästä seuraisi muuten paleltumista hiihtovaelluksella, eikä kerrasto palvelisi tarkoitustaan. Näitä asioita siis mietin kerraston ompelun yhteydessä, josta kerron lisää alla.

Merinovillakerraston ompelu onnistui Shelbyn nettisivuilta tulostettavilla kaavoilla. Loistavaa sinänsä, koska kaavat voi tulostaa vaikka kotosalla ja kankaat tilata joko Shelbyltä tai ostaa lähimmästä kangaskaupasta. Ostin 100 % merinovillakankaan Eurokankaalta ja ompelu hoitui saumurilla. Shelbyn sivuilta löytyvät Vuokatti-paidan ja Vuokatti-housujen kaavat ovat unisex-malliset, eli tämä on hyvä ottaa huomioon jo valmisteluvaiheessa kankaita leikatessa (itse en sitä tässä vaiheessa vielä tajunnut). Kun ompelin vaatteita yhteen huomasin, että S-koon kaavat olivat itselleni melko leveät, mutta yllättäen myös melko lyhyet (etenkin housut ja paidan etu sekä takaosa jäivät lyhyiksi). Hihat olivat sopivan mittaiset, mutta hyvin leveät. Voisin kuvitella näiden istuvan hyvin leveämpään herraselkään. Paidan pituus voi sopia normaalimittaiselle naisellekin, mutta koska itse haluan että kerrastopaidassa on reippaasti pituutta (eli helma laskeutuu takamuksen päälle), päädyin muiden korjausten jälkeen ompeleman vielä lisäkaistaleen niin etu-, kuin takaosaankin kiinni. Oma merinovillakankaani oli hyvin joustavaa, joten sekin vaikutti mm. siihen että paita tuntui leveältä. Housut taas olivat sopivan napakat ympärysmitaltaan, mutta lahkeet yltivätkin ainoastaan pohkeisiin asti.

Nyt kun en ole pitkään aikaan ommellut itse, en tullut ajatelleeksi jättää lahkeisiin ja paidan helmaan ekstrapituutta kankaita leikatessa. Vaatteiden tuunaus ja pituuden lisäys onnistui kuitenkin oikein hyvin jälkikäteenkin saumurilla. Nyt vaatteissa lähinnä on pienet lisäsaumat lahkeissa ja helmassa, mutta itseäni tämä ei haittaa laisinkaan. Lahkeet, hihansuut ja paidan helman päätin viimeistellä saumurilla, tekemättä näihin erillisiä taitoksia. Totesin, että alin kerrasto saa olla ”raakamallia”. Mitä vähemmän painavia saumoja ihoa vasten, sitä parempi. Paidan kaulustakin tuunasin kapeammaksi, jotta sain korkean kauluksen asettumaan tiukasti kaulaa vasten. Paidan ompelin jo kertaalleen yhteen, mutta totesin sen olevan aivan liian leveä, joten leikkasin auki sivu- sekä hihasaumat, kavensin takakappaletta ja hihoja, ja surautin sivu- ja hihasaumat yhdellä kertaa uudestaan kiinni. Toisella kerralla mitoituksesta tuli parempi. Housuihin ompelin lisäksi vyötärökaistaleen joka on takaa korkeampi kuin edestä. Näin se ei ahdista liian korkeana vyötäröllä, mutta antaa takaa hieman lisälämpöä alaselkään.

Taidan olla ihastunut omaan tekeleeseeni puhtaasti sen takia että sen omin vaivoin leikkasin, sommittelin ja ompelin yhteen. Kangaskin tuntuu todella laadukkaalta, hyvältä ihoa vasten ja sopivan paksulta, myöskin mitoitus on nyt tuunauksen jälkeen mainio. Ja nyt kun kaavat löytyvät jo valmiiksi, ompelen seuraavalla kerralla sitten suoraan vähän pidemmät vaatekappaleet.

Kaavat voi tulostaa esim. A4-paperille. Ensin karkit teipataan yhteen ja kaavat leikataan sen jälkeen sopiviksi.
Kaavat voi tulostaa esim. A4-paperille. Ensin karkit teipataan yhteen ja kaavat leikataan sen jälkeen sopiviksi.
Hihan malli oli itselleni liian leveä ja lopputulos löysä. Myös takakappale oli liian leveä. Helman pidennys on myös seuraavalla kerralla paikallaan.
Paidan kaavat kankaalla. Hihan malli oli itselleni liian leveä ja lopputulos löysä. Myös takakappale oli liian leveä. Helman pidennys on myös seuraavalla kerralla paikallaan.

 

Tunturisukset – Hankinnasta neitsytmatkalle

Tuliterät tunturisukseni - Madshus Voss MGV+
Tuliterät tunturisukseni – Madshus Voss MGV+

Tuliterät tunturisukseni pääsivät tänään neitsytmatkalleen Paloheinän sohjoisilla laduilla ja peltomaisemissa. Hiihto-olosuhteet eivät olleet varsinaisesti hurrattavat, mutta totesin että latu-uran syvyydellä tuskin on merkitystä, sillä näillä suksilla tullaan kuitenkin hiihtämään valtaosa matkasta latujen ulkopuolella. Myönnän, että enpä ole juurikaan peruskoulun jälkeen hiihtänyt (lasketellut sitäkin enemmän) ja tästä tunturi- sekä metsähiihtopuolesta olen melko innoissani. Hiihtäminenkin näillä suksilla perusladulla tuntui oikein hyvältä. En kiitänyt muiden pertsaajien vauhtia, mutta luisua oli tähän lenkkiin ihan riittävästi suomupohjista huolimatta. Eteneminen oli mukavan leppoisaa ja sukset tuntuivat hyviltä alla.

Kun viimeksi osallistuin perushiihdon opetukseen tuntui siltä että tekniikan opettelemiseen menee valtavasti aikaa – etenen mieluummin juosten tai kävellen. Kun taas varsinaiseen hiihtotekniikkaan ei tarvitse kiinnittää yhtä paljon huomiota (korjatkaa toki jos olen väärässä), on eteneminen umpihangessa tai paljaassa tunturissa ahkion kanssa omalle kärsivällisyydelleni paljon kiehtovampaa. Pääasia retkihenkisessä hiihdossa ei ole kilometrien kerääminen tai etenemisen nopeus, vaan matkan taittaminen erämaisissa maisemissa.

Paloheinän ladut olivat paikoitellen jäätä, sohjoa ja väliin pilkotti maakin.
Paloheinän ladut olivat paikoitellen jäätä, sohjoa ja väliin pilkotti maakin.
Osa Paloheinän laduista vaikutti olevan vielä ihan hyvin hiihdettävässä kunnossa.
Osa Paloheinän laduista vaikutti olevan vielä ihan hyvin hiihdettävässä kunnossa.

Olen viimeisten viikkojen aikana etsinyt aktiivisesti itselleni sopivia tunturisuksia tulevaa hiihtovaellusreissua varten ja samalla hankintalistalla on myös ollut back country -monot. Suksien hankinta oli helpohko, koska malleja tuntuu olevan harvempi ja noh, vaikka tunturisuksi poikkeaa perinteisistä latusuksista jonkin verran, on suksi silti suksi – loppupeleissä melko yksinkertainen kapistus. Hankintakriteereiksi olin löyhästi määritellyt kestävyyden ja luotettavuuden.

Katselin erinäisiä vaihtoehtoja XXL:än tunturisuksipaketeista Bear&Waterin valikoimaan ja juurikaan muita vaihtoehtoja kuin Madshusit en edes käynyt läpi, niitä myös löytyi kaikista tunturisuksia tarjoavista liikkeistä hyvin. Keskustan liikkeet (XXL:ää lukuun ottamatta) eivät myy hiihtovaellussuksia tai -monoja, eikä hiihtovaellusvarusteita myyviä liikkeitä muutenkaan ole pääkaupunkiseudulla hurjasti. Kävin Varuste.netissä sekä Tammiston SOS:lla ja varteenotettavat vaihtoehdot olivat kahden ensiksi mainitun liikkeen lisäksi hyvin pitkälti tässä.

Kyselin paljon vinkkejä ja näkemyksiä myös ystävilläni ennen hankintaa, pälyilin kaupoilla suksivaihtoehtoja ja päädyin lopulta hankkimaan Madshusin Voss MGV+ -malliset tunturisukset. Maineensa, sekä tuttujen suositusten perusteella, Madshusit olivat juuri sitä mitä minä etsin. Madshus on yli 100 vuotta vanha norjalainen suksivalmistaja, joten merkki on hyvin luotettava. Lisäksi Madshusin suksia käyttävät tietääkseni myös laskuvarjojääkärit ja monet muut retkikunnat haastavilla hiihtovaelluksillaan sekä mm. Grönlannin ylityksillään. Toimivat siis odotettavasti hyvin myös tulevalla Kebnekaiselle suuntautuvalla viikon mittaisella hiihtovaelluksellammekin.

Tunturisuksien ominaisuuksista:

  • Teräskantit – antaa pitoa tuulen tuivertamalla avotunturilla liikkuessa, kun kantit pureutuvat kivasti kovaan hankeen. Vosseissa teräskantit kattavat 3/4 -suksen pituudesta, eli nämä ovat hieman kevyemmät kuin vastaavat sukset joissa teräskantit peittävät suksen reunat kauttaaltaan. Kärjet  joustavat myös hieman enemmän kuin täysmittaisilla teräskanteilla.
  • Pohjat – voideltavat tai pitopohjalla. Omat sukseni hankin Multigrip Vario+ -suomupohjalla, eli näitä ei lähtökohtaisesti tarvitse voidella, vaikka luistoalueisiin toki on mahdollista lisätä voiteita. Suomupohjat antavat jonkin verran pitoa, mutta vähentävät myös luisua. Jyrkkää tunturirinnettä ei kuitenkaan nousta pelkillä suomupohjilla painava ahkio perässä, joten nousukarvat olivat ehdoton hankinta pitopohjista huolimatta. Hankin näille kaveriksi itse täyspitkät karvat, jotka antavat jo vankan pidon tunturille nousuun ahkionkin kanssa. Käytännössä ne vähentävät luisun melko minimiin, mutta lisäpito tasasellakin liikkuessa pitäisi olla ihan hyvä asia. Hyvä pito pohjissa on joka tapauksessa ehdoton asia ahkion vetoon vaelluksella.
  • Siteet – joko Auto-siteet tai Manualit. Auto-siteisiin riittää astuminen kengällä ja side lukittautuu, ja vastaavanlaisesti side avautuu sauvan painalluksella. Manual-tyyppiset siteet avataan ja suljetaan käsin. Päädyin itse näihin jälkimmäisiin manual-siteisiin, sillä lueskelin jostakin että ne ovat ääriolosuhteissa luotettava vaihtoehto. Back country -siteet ovat yleisesti ottaen metsäsuksiin liitettäviä siteitä jykevämmät ja ne antavat paremman tuen monolle kun liikutaan tunturissa.
  • Suksen mitat – Madshusin ohjeistuksen mukaan suksen pituus voisi olla n. 15-20 cm hiihtäjää pidemmät. Päädyin itse 185 cm mittaiseen sukseen, oman varteni ollessa 168 cm pitkä. Suksien leveydet vaihtelevat hieman, mutta pääpiirteiltään sukset ovat kevyesti tiimalasimalliset. Vossien leveysprofiili on 60-50-55 cm ja nämä sukset olivat mielestäni hyvät siitä että ne sopivat erinomaisesti tunturissa hiihtämiseen, mutta käyvät myös latu-uraan. Harvakseltaan kaupungissa lykkivä sunnuntai-hiihtäjä voi lähteä näillä myös laduille.
Paloheinässä latu-uran katkaisi jo paikoin paljas maa. Kebnekaisen maastoissa toivottavasti ei ole lumesta puutetta.
Paloheinässä latu-uran katkaisi jo paikoin paljas maa. Kebnekaisen maastoissa toivottavasti ei ole lumesta puutetta.

 

Ihmeellinen seikkailu

Sellaista elämä on … ihmeellinen seikkailu.
Tuokoon tämä päivä mukanaan sinulle jotain innostavaa ja uutta. Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.

– Näin vanhempani kirjoittivat 17-vuotiaalle minulle, lähtiessäni ensimmäistä kertaa elämässäni vuodeksi maapallon toiselle puolelle. Silloin ei ollut kännyköitä. Hyvä jos edes pystyi lähettämään sähköposteja tutuille.

Nuorena pelkäsin valtavasti lähtemistä ja uskoin että löytääkseen seikkailua täytyy tehdä pelottavia asioita. 17-vuotiaana lähdin yksin vuodeksi maapallon toiselle puolelle kokeilemaan elämää ja näkemään uutta. Taistelin pitkään koti-ikävää vastaan, joka oli valtava. Monesti nuorempana olin sitä mieltä että lähdettävä on, yksinkin, vaikka se oli haastavaa. Uskoin rohkeuden olevan sitä että laittaa itsensä toistuvasti epämukavuusalueelle kohtaamaan vaikeuksia, ja että asioista pitää selviytyä itse.

Nykyään olen seikkailemisesta ja rohkeudesta hieman eri mieltä. Ei tarvitse tehdä asioita jotka eivät ole itselle luontevia. Vaikka jotkut joutuvatkin pitkään etsimään, itseään kuuntelemalla löytyvät lopulta kyllä ne lapsenomaista innostusta tuottavat omat seikkailut. Ei tarvitse turhaan pelätä, tai laittaa itseään tilanteisiin joissa ei ole kotonaan. Jokaiselle seikkailu on omanlaisensa ja rohkeuttakin on montaa sorttia.

Päälle kolmekymppisenä olen ryhtynyt harrastamaan asioita, joita en 5 vuotta sitten osannut millään kuvitella tekeväni nyt. Näihin vuosiin on sisältynyt monia ensimmäisiä kokemuksia, sillä viisi vuotta sitten maailmaa katsoi linssieni läpi hieman erilainen henkilö. En ollut käynyt Lapissa, enkä tunturissa. En ollut vaeltanut, saati polkujuossut. En ollut käynyt nimeksikään sienimetsällä, enkä viettänyt kovinkaan paljon aikaa muutenkaan metsässä. En mieltänyt itseäni järin urheilulliseksi. Kaikkea minulla oli, jotain uutta merkitystä vain kaipasin sen kaiken lisäksi. En osannut kuvailla kovin selkeästi mikä minua inspiroi ja monesti olin kyllä itseäni haastanut, mutta vasta viime vuosien aikana olen kokenut siinäkin omanlaisen ahaa-elämyksen. Päälle kolmekymppisenä päätin tutustua itseeni ja tehdä asioita joista itse oikeasti nautin. Siitä on syntynyt paljon hyvää.

Olen aina ollut utelias elämästä ja viime vuosina olen pyrkinyt aktiivisesti kokemaan uutta. Monesti olen miettinyt mistä löydän itselleni merkitystä ja mielenrauhaa. Matkana tämä taitaa olla loputon, sillä koskaan ei ole täysin perillä. Eikä sitä arjen rauhaa välttämättä aina niin helposti löydy, etenkin sen poikkeuksellisen hektisen työviikon lomassa. Välillä se mielenrauha sitten löytyy työpäivän päätteeksi salilta ystävien kanssa tiukkojen treenien parista tai arjessa vain pysähtymällä. Joskus se löytyy rauhaisasta keskustelusta läheisen kanssa tai muusta tavanomaisesta ajanvietosta. Silloin tällöin se mielenrauha löytyy jostakin ihan muusta fyysisestä tekemisestä ja täytyy lähteä omaa kotikaupunkia kauemmaksi. Monesti inspiroiviin asioihin liittyy toisia ihmisiä joiden kanssa jakaa elämyksiä.

En pyri suorittamaan, vaan teen mielelläni asioita jotka tuntuvat hyviltä ja innostavilta. Joskus haastan itseäni fyysisesti ja joskus henkisestikin. Kulkemalla luonnossa, tavalla tai toisella löytää helposti mielenrauhaa ja sen olen todennut, että seikkailun ei tarvitse tuntua työltä tai pelottavalta. Se voi olla ihan mitä vain, joka tuntuu minusta inspiroivalta.

Yhtä kaikki, kun teen asioita jotka hymyilyttävät, haastavat, nostavat maitohappojen määrää ja joissa olen kotonani, häviää moni muu asia ympäriltä: työ, stressi, ja arkihuolet.

Olen ollut onnekas ja löytänyt monia kiehtovia seikkailujaInnostunut ulkoilija ahkiohiihdon jälkeen Torronsuolla ja mikä parasta, olen saanut nauttia niistä muiden ihmisten kanssa. Itsetuntemukseni ja tekemiseni on muuttunut monella muullakin saralla. Tiedän nyt paremmin kuka olen. Viisi vuotta sitten seikkailu tuntui kovin  vieraalta asialta. Nyt tajuan, että seikkailu minulle on kaikkea sitä tekemistä, jonka jälkeen tuntuu siltä että palaan kotiin aina jollain tapaa vähän kasvaneena ja itseni likoon laittaneena. Seuraavaksi olen lähdössä ensimmäiselle hiihtovaellukselleni Ruotsin suurimman vuoren, Kebnekaisen massiivin ympäristöön. Se jos jokin tuntuu valtavan jännittävältä. Mutta sekin tuntuu tietyllä tapaa itselleni kotoisalta.

Kaiken tekemisen ja uuden kokeilemisen seurauksena ymmärrykseni itsestäni on muuttunut. Samoin uskoni siihen mitä kykenen tekemään.

Elämä on loppupeleissä ihmeellistä seikkailua. Joka päivä voi tuoda mukanaan jotakin uutta ja innostavaa. Kotoa ei ole pakko lähteä kauas löytääkseen inspiraatiota, vaan elämä voi tarjota parastaan missä vain. Pääasia on että kyseessä on sinun seikkailusi, sillä kun löydät oman polkusi, se tulee taatusti tarjoamaan sinulle ikimuistoisia elämyksiä ja muutakin kuin vain sepelillä katettua soratietä.

”Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.”

Suo, seikkailija ja täysikuu
Suo, seikkailija ja täysikuu. Paljon kokenut seikkailijaystäväni Jenni hiihtovaeltamassa Torronsuolla.

Winter hiking for beginners

Exactly a year ago we visited Riisitunturi national park in Posio, Finnish Lapland. I happened to hear from an active friend of mine about the Riisitunturi wilderness cabin, which is an easily accessible winter hiking destination for those, who do not own forest skis or sturdy winter hiking gear (pulka, winter compatible tent, ”cooker box”, or the like). Riisitunturi national park and especially the Riisitunturi wilderness cabin are great hiking destinations for photographers and hikers, who might wish  to stay the night and enjoy the northern lights among fells and arctic hills.

Jatka artikkeliin Winter hiking for beginners

Ahaa-elämyksiä talviretkistä ja varusteista

Kuusamon talviretki oli sopivan mittainen ulkoiluseikkailu tutustumaan paremmin talvivaatteisiin, varusteisiin ja omaan tapaan suhtautua kylmässä liikkumiseen. Tein monia oivalluksia tuon nelipäiväisen retken aikana, ja jotkut niistä yllättivät myös itseni.

Jatka artikkeliin Ahaa-elämyksiä talviretkistä ja varusteista

Pakkasretki Karhunkierroksella

Muutama viikko sitten ulkoilimme kolmen päivän ja kolmen yön verran Kuusamossa, Karhunkierroksen maisemissa Oulangan kansallispuistossa. Vuodenvaihteesta on muodostunut hieno hetki suunnata pohjoisemmaksi ja niin teimme tälläkin kertaa loppiaisen jälkeen. Vuosi sitten vietimme pitkän viikonlopun verran Posiolla, Riisitunturin kansallispuistossa lumikenkäillen ja nauttien ensimmäisestä talvisesta viikonlopusta tunturi- ja autiotuparetkeilyn parissa.

Jatka artikkeliin Pakkasretki Karhunkierroksella

Talviretkeilyä aloittelijalle

Tasan vuosi sitten kävimme Riisitunturin kansallispuistossa, Posion kunnassa. Satuin kuulemaan aktiiviulkoilevalta ystävältäni ennen joulua Riisin autiotuvasta, joka on helposti saavutettavissa oleva talviretkipaikka sellaisellekin, jolla ei metsäsuksia ole, tai järeitä talvivaellusvarusteita (ahkiota, talvitelttaa, keitinlaatikoita tms.). Riisitunturin kansallispuisto ja etenkin Riisitunturin autiotupa on hieno retkikohde valokuvaajalle tai muuten vaan ulkoilevalle/retkeilevälle, joka haluaa viipyä päivän-pari ja ihastella vaikka revontulia tunturimaisessa ympäristössä.

Jatka artikkeliin Talviretkeilyä aloittelijalle