Tänään vietetään Lucian päivää, eli valon ja toivon päivää. Pian tämän jälkeen koittaa talvipäivänseisaus ja alamme kirjaimellisesti kulkemaan kohti uuden vuoden valoa.
Lucian päivä on kuulunut oman nuoruuteni joulunaikaan ja luonut erityistä joulutunnelmaa. Ruotsinkielisessä koulussa vietettiin Lucian päivää joka vuosi perinteisin menoin. Lucian kulkiessa väen keskelle kauniissa saattueessa, laulaessaan tuttuja lauluja, oli tunnelma lämmin ja yhteys muihin tuntui vahvalta. Siitä tunnelmasta nautin edelleen.
Luciaa juhlittiin lukion loppuun asti. Lukion ensimmäisellä luokalla sain minäkin kunnian olla perinteinen, tumma ja pitkätukkainen Lucia. Lukiossa juhlintaan astui myös mukaan ripaus huumoria, kun ennen muinoin poikakouluna käynnistynyt lukioni jatkoi perinnettä kruunaamalla Luciaksi myös koulun pitkätukkaisimman ja parrakkaimman nuoren miehen. Kruunu, joka hänen päähänsä aseteltiin muodostui HK:n sinisestä lenkistä ja muistaakseni pienistä synttärikakkukynttilöistä. Entisen poikakoulun ilosanomaa jaettiin opettajille koteihin iltamyöhällä! Ne olivat loistavia, ilon ja naurun täyteisiä vuosia, nekin.
Näihin vuosiin asti olen tuntenut iloa, kun olen voinut seurata Luciakulkuetta myös senaatintorilta käsin. Tänä vuonna kaikki on toisin. Nautitaan kuitenkin tästä erityisestä ajasta läheisten kesken ja toivotaan valoa pimeyden keskelle, ihan jokaiselle!
Kuvat lokakuun ensilumilta (jotka sittemmin kertaalleen sulivat pois) Riisitunturilta.
Tiedättekö niitä muutamia aivan yllättäen käynnistyviä ajanjaksoja elämässä, kun aika kiitää valtoimenaan, eikä sitä saa pysäytettyä millään? Haluaisit toteuttaa kaikki innostavat suunnitelmat nyt ja kohdata ihmisiä, mutta vaikka mikään ei pidättele sinua, et vain ehdi?
Ympärilläsi tapahtuu niin paljon asioita ja sinä seisot jo karusellin kyydissä haukkoen henkeä.
Tämä on sellainen hetki. Tämän kevään en soisi päättyvän lainkaan.
Hetken ainutlaatuisuus on niin suurta, että katselen sitä ihmetyksessä ja toisaalta riemun lomassa tuntuu, kuin en kykenisi tarrautumaan kaikkeen täysillä kiinni. Osaanko arvostaa tätä riittävästi? Osaanko hidastaa ja katsella ympärilleni nyt, kun siihen on kaikkein eniten syytä? Osaanko jatkaa eteenpäin hätäilemättä?
Tämän kevään aikana aion pyrkiä pysähtymään paikalleni niin usein kuin vain mahdollista. Tyhjentää mieleni kaikesta muusta ja kuunnella omaa sisäistä ääntäni. Koitan edetä verkkaisesti kiirehtimättä yksi hetki ja päivä kerrallaan. Huomiseen ehtii kyllä.
Hyvää ystävän ja sydänten päivää. Sinä olet tärkeä. Olkoon sinun kevääsi innostava ja valoisa.
Kuluvan viikon teema Kuusamo-opistolla on ollut makro- eli lähikuvaus. Kun ennen tätä viikkoa, olemme keskittyneet enimmäkseen valokuvauksen perusteiden hallitsemiseen ja maisemavalokuvaukseen, olin alkuviikosta innoissani siitä, että pääsimme nyt pureutumaan myös pienempien yksityiskohtien kuvaamiseen.
Tämä viikko (kuten aikaisemmatkin) on antanut paljon uusia oivalluksia, joita on hauska hyödyntää myös omilla kuvausretkillä milloin missäkin. Jotkin asiat kurssilla on nopea oivaltaa, kun taas muut jäsentyvät vasta käytännössä. Oppiminen ja monimutkaisten tai moniulotteisten asioiden sisäistäminen vaatii reippaasti käytännön harjoittelua. Tämänlainen harjoittelu on kuitenkin todella mieleistä!
Valokuvauslinjalla tottuu aikaisiin aamuihin. Useasti on herätty jo ennen auringonnousua hyödyntämään kauneimmat hetket valokuvausta varten.
Päivät lyhenevät lyhenemistään ja pakkasista huolimatta olemme edelleen hyödyntäneet kaikki mahdolliset aurinkoiset hetket ulkona oleskeluun ja kuvaamiseen. Tänäänkin aamulla ponkaisin ylös aikaisin katselemaan auringonnousua Kuusamojärvellä.
Aikaisen auringonnousun valo on kuvauksellisesti mitä kaunein! Vaikken aiemmin ole suoranaisesti kokenut olevani aamuihminen, en enää millään malta nukkua näiden kirkkaiden aamuhetkien ohi.
Viikon mittaan on työskennelty studiossa, mutta myös ulkosalla. On maattu nurmikoilla ja kyykitty pientareilla kuvaten kuuraisia yksityiskohtia. Oppia on haettu kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Kansikuvan, jossa makaan nurmikolla pientä kukkaa kuvaamassa, on ottanut kurssikaverini Jenni Parttimaa.
Yksi hyvistä vinkeistä lähikuvaukseen on laskeutua kuvattavan kohteen tasolle. Silloin pienetkin yksityiskohdat ja matalalla viipyvät yksityiskohdat saa vangittua juuri sellaisina kuin ne näkee luonnossa. Tämä kuva syntyi kansikuvan kuvanottohetkellä tänään.
Kuusamoon luvataan huomiseksi reipasta lumisadetta (!), mutta viikonloppuna taivas saattaa taas kirkastua. Tiedossa taitaa olla upeita pakkasaamuja.
Siispä lähden minäkin mahdollisesti viikonloppuna taas omalle retkelle jatkamaan vuoden kestävää tutkimusmatkaani Koillismaan upeimpiin maisemiin. Mukaani retkitunnelmia vangitsemaan lähtee nyt jo hyvin tutuksi tullut Nikonin järjestelmäkamera.
Istun junan ravintolavaunussa ja tuijotan heleän punertavassa horisontissa näkyvää isoa täysikuuta. Toisesta suunnasta näen valkoisten ja huurteisten peltojen yli kauniin ja kylmän auringonnousun.
Rakastan näitä rauhallisen itsenäisiä hetkiä junissa. Ennen uutta seikkailua olen kotona aina kovin rauhaton. Mikä tämän kaiken merkitys on? Odottavan aika on pitkä. Tuleva jännittää.
Istahdettuani junaan kuljen kohti uutta, maisemat vaihtuvat ja voin vain olla rauhassa paikallani ja odottaa. Seikkailu on jo alkanut ja vaikka juuri mitään en vielä tulevista päivistä tiedä, on tässä kohtaa odottavan levollinen olo.
Paula Vesala laulaa että nyt on lähtö. Miten mä en ole kuunnellut tätä kappaletta aiemmin kuin vasta nyt? Kaikki sanat eivät osu ihan kohdalleen, mutta tämä kappale kolahtaa minuun kuitenkin täysillä juuri nyt. Se on vahva ja voimakas. Uhmakaskin.
Tuota uhmaa herättelen itsestänikin esiin nyt matkaa tehdessäni ja huomenna, kun käännän suksien kärjet kohti kaikkea ja ei mitään. Erämaa puhdistaa sielun ja paikkaa ruhjeet.
”En tiedä tehtiinks mua kulkemaan
Mut ku on pakko niin kuljetaan
En tiedä tehtiinks mua lähtemään
Mut taas on lähtö
En tiedä luotiinks mua lentämään
Luotiin tai ei, silti hypätään
Nyt ku ei jäädä saa tähänkään
Taas on lähtö
**********
Joskus vaan päätin et pystyyn jään
Pitääks mun tehä se yksinään
Siinä on vuori, nyt kiivetään
Taas on lähtö”
Viikonlopulle on luvassa kylmää ja erityisen kaunista aurinkoista pakkassäätä käytännössä koko maahan. Moni aikoo ulkoilla ja nauttia hienoista talvisista maisemista. Pakkaseen varautuminen on herättänyt paljon keskustelua ja etenkin ihonhoitoon pätee vinkit, jotka eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä.
Päänvaivaa voivat aiheuttaa esimerkiksi seuraavat kysymykset? Kannattaako ihoa rasvata ennen ulkoilua pakkasessa? Mistä tunnistan paleltuman? Milloin on paras aika pestä tai rasvata iho kylmillä keleillä? Minkälaisia ihonhoitotuotteita minun kannattaa käyttää? Hesarin aamuisessa artikkelissa on haastateltu asiantuntijaa, joka antaa 16 vinkkiä pakkasesssa pärjäämiseen. Lue alta myös 5 kirjaamaani helppoa nuppisääntöä siitä, miten varautua kylmään.
Ihon oma rasvakerros on hyvä suoja, tätä ei kannata pestä pois aamulla ennen ulkoilua. Ihoa voi hoitaa, mutta paras aika ei ole ennen ulos lähtöä.
Vältä vesipohjaisia rasvoja, jotka voivat jäätyä iholle. On olemassa vedettömiä pakkasrasvoja, mutta jos iho kestää ilman, ei sitä välttämättä kannata rasvata liikaa.
Kevyet rasvat imeytyvät ihoon nopeasti ja iho voi tuntua taas pian kuivalta. Kuiva iho paleltuu herkemmin kuin riittävän kostea. Suojaa iho esim. vedettömällä aurinkorasvalla ja huivilla/kauluksella.
Paleltuneen ihon tunnistaa siitä että siinä on ”pakkasenpurema”, eli on paikallisesti valkea ja menettänyt värinsä. Paleltunutta ihoa ei kannata hieroa. Omat kädet voi laskea paleltuneelle alueelle ja antaa ihon pikkuhiljaa lämmetä.
Lapsen keho tuottaa vähemmän lämpöä kuin aikuisen, joten se myös paleltuu herkemmin. Lapsen iho on syytä suojata erityisen hyvin.
Nautinnollista ulkoilua ja riemastuttavaa talvi-iloittelua sinulle!
On talvi kauneimmillaan. Kaamos vaihtuu sydäntalveen ja auringon ensisäteet valaisevat pohjoisen kylmälle taivaalle vuoden ensimmäisiä ja kauneimpia säteitään.
Tuntuu taas siltä että valtavan moni retkeilijä, luontoihminen ja valokuvaaja suuntaavat kurssinsa tuohon suloisen pieneen kansallispuistoon. Riisitunturin tykkylumikuuset valtaavat sosiaalisen median julkaisuja ja monet ihmettelevät, kuinka minäkin tuonne pääsisin.
Riisitunturi viehättää monia kävijöitä
Jotkut meistä vaeltajista kaipaavat toisinaan kilometrien edestä taivalta, voidaksemme kulkea sinne missä kaupunki on vain pieni muisto. Kuljettujen kilometrien jälkeinen maisema palkitsee sitä enemmän, kuin niiden eteen joutui näkemään vaivaa. Toisinaan ei kuitenkaan tarvitse kulkea pitkään, kunnes olemme seestyneet ja unohtaneet mistä me tulimme.
Riisitunturi viehättää monia kävijöitä, koska sinne on kohtalaisen helppo kulkea. Kansallispuiston lähtöpisteeltä on lyhyt matka tunturihuipulle, sille kuuluisalle Riisin autiotuvalle ja lähistön kauniille Soilun laavullekin. Muutama pieni rengasreittikin löytyy ja alue on hyvin sopiva päiväretkeilijöille, sekä muutaman yön kulkijoille.
Riisitunturin kansallispuiston kaamosajan hiljentävät maisemat ja tykkylumiset kuuset. Puiston halki kulkiessa tuntuu kuin haihtuisi itsekin tuohon ympäröivään, pehmän pumpulimaiseen maisemaan.
Riisitunturin tuvan tulipaikka talvella. Elämyksellisyys on taattu, kun kaamoksen sinisen hetken aikaan grillaa retkieväänsä ulkona.
Kesäisin kansallispuistossa voi hyödyntää merkittyjä reittejä, joista löytyy tietoa esimerkiksi luontoon.fi -sivustolta. Talvisin maastossa voi kulkea lumikengillä tai suksilla umpihangessa, sekä ajoittain näkyvissä olevilla reiteillä. Omilla Riisitunturin visiiteilläni käyttänyt lumikenkiä matkantekoon, sillä käynnit ovat ajoittuneet loppiaisen tai uudenvuoden tienoille, jolloin lunta on paljon. Lumikengillä on mukava kulkea kansallispuiston tuvalle ja käydä retkeilemässä ympäröivässä maastossa ja tunturihuipuilla.
Ilman sopivia kulkuvälineitä ei hangille ole asiaa, sillä syvä hanki upottaa pelkillä talvikengillä askeltavan kinokseen. Lumikenkien kanssa kulkemista tukee riittävän pitkät sauvat.
Kartan kuvakaappaus on poimittu Karttaselain Maastokartta -mobiilisovelluksesta. Merkit alhaalta ylöspäin 1. kansallispuiston lähtöpiste/parkkipaikka, 2. Riisitunturin autiotupa ja 3. Soilun laavu. Sovellus on mainio esim. retkien suunnittelemiseen. Maastossa liikkuessa on hyvä huomioida että kännykästä voi aina loppua virta. Siksi perinteisen kartan ja kompassin käytön osaaminen on erittäin hyödyllistä.
Ainutlaatuiset maisemat – kynttiläkuusia ja rinnesoita
Riisitunturin maisemat ovat unohtumattomat, sen voi luvata. Etenkin talvella valkea ja luminen ympäristö, sekä ylväästi kumartavat tykkylumiset kuuset tekevät näkymästä ikimuistoisen.
Lumikenkäilijä ja ahkio, valokuvaushetken ja tauon paikka. Voiko tämän idyllisempää suomalaista talvimaisemaa olla?
Riisitunturi sijaitsee melkein kokonaisuudessaan yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Puisto on perinteistä lappilaista vaaramaisemaa ja luonnon tunnusmerkkejä ovat runsaat rinnesuot, paksut sammalet ja kynttiläkuuset. Riisitunturin rinnesuot ja tykkylumikuuset ovat seurausta luonnon kiinnostavasta kiertokulusta. Rinnesoita löytyy etenkin Kuusamosta ja Itä-Lapista, jossa kosteutta valuu runsaiden sateiden johdosta rinteitä pitkin alaspäin. Soiden muodostumista edistää suuri kosteus viileässä ilmanalassa.
Tuntureilla viipyvä kosteus (kostea rinne ja sumupilvet) kohoaa ylöspäin ja etenkin talvella kosteus tiivistyy runsaaksi huurteeksi ja lumeksi puiden oksille. Tykkylunta alkaa muodostumaan kun alijäähtynyt vesi puihin osuessaan kiinnittyy hyvin vahvasti painaviksi jääkiteiksi puiden pinnalle. Tykkylumi on juuri näille Itä-Lapin ja Riisitunturin vaaroille tyypillinen ilmiö, sillä tunturin juurella ja rinteillä oleva kosteus kohoaa tunturin rinteitä pitkin ylöspäin ja samalla jäähtyessään tiivistyy ja muodostaa tykkylumi-ilmiön.
Kiinnostava yksityiskohta tykkylumesta keskustellessa on erottaa nämä oikeat tykkylumi-ilmiöt esimerkiksi Kainuun seudun vuodenvaihteen sankoista lumisateista. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa satoi 2017-2018 vuodenvaihteessa ronski määrä lunta, mutta tällöin ei ollut kyse tykkylumen muodostumisesta puiden pinnoille, vaikka valtavan lumimäärän johdosta tähän ilmiöön laajasti viitattiinkin. Kyseessä oli yksinkertaisesti lyhyessä ajassa satanut valtava määrä lunta ja räntää, joka painollaan katkoi puita ja sen seurauksena myös voimalinjoja. Tykkylumen muodostumismekanismi vaatii kuitenkin juuri yllä kuvatunlaiset olosuhteet muodostuakseen.
Riisitunturin saavuttaa helposti Kuusamon suunnalta
Riisitunturin kansallispuisto sijaitsee Posion kunnassa Lapin maakunnassa, noin 55 kilometriä Kuusamosta luoteeseen. Kansallispuiston lähtöpisteeseen pääsee autolla Yli-Kitka -järven lansipuolella kulkevan Tolvantien (9471) varresta. Selkeät saapumisohjeet löydät esimerkiksi Metsähallituksen sivuilta. Posiolta on Riisitunturille matkaa noin 30 km.
Talvella on hyvä huomioida, että lähistön pienimpiä teitä ei välttämättä aurata laisinkaan. Molempina kertoina Riisitunturilla käydessäni tiet ovat kuitenkin olleet vähintään kohtalaisessa kunnossa. Useita päiviä kestänyt lumisade ja kova pakkanen voi joka tapauksessa tehdä ajokelistä hyvinkin haastavan, joten matkaan on hyvä lähteä asianmukaisesti varustautuneena.
Suloisin pieni autiotupa
Riisitunturin autiotupa on todella tunnelmallinen. Siitä kertonee kuvat kaikista eniten. Tupaan mahtuu n. 6 henkeä nukkumaan ja monesti tuvalla saattaakin olla paljon retkeilijöitä. On siis hyvä varautua riittävillä varusteilla, jotta tarvittaessa kykenee nukkumaan esimerkiksi myös ulkona teltassa, talvellakin.
Olen viipynyt Riisitunturin tuvassa niin, että viimeisin hyvin myöhään illalla tullut retkeilijä nukkui sopuisasti lattialla. Pieneen tupaan kertyy tungosta helposti. Tuvan koordinaatit Euref-Fin järjestelmällä (~ WGS84) ovat lat: 66° 13.6578′ lon: 28° 34.0383′.
Riisitunturin autiotuvassa on kaksi vierekkäistä makuulaveria. Molemmille puolille mahtuu yläpetiin yksi henkilö ja alapetiin kaksi henkilöä vierekkäin.
Tuvan pienen pöydän äärellä voi lueskella muiden kulkijoiden kertomuksia ja vaikka tarinoita pohjoisen mytologiasta, kuten tämä erittäin mukava nuori retkeilijä teki.
Muistathan nämä asiat lähtiessäsi maastoon
Tunturissa retkeillessä on muutama tosiasia hyvä pitää mielessä. Nyt kahdesti Riisitunturilla käyneenä olen havainnut lisääntyneen retkeilyn varjopuolen. Koska Riisitunturin huipulle ja Riisin autiotuvalle on kartan mukaan niin lyhyt matka, kulkee tunturissa myös kokemattomia retkeilijöitä ja moni retkeilijä lähtee liikkeelle liian vähin varustein.
Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat liikkuneet alueella ilman lumikenkiä tai suksia, vain talvikengät tai kumisaappaat jalassaan. Talvella täällä tunturissa ei ole minkäänlaista huollettua latupohjaa tai muuta polkua jota pitkin voisi luotettavasti kävellä. Vaikka ihmisten reiteistä syntyykin täällä talvella tampattua uraa, ei tämän olemassaoloon voi luottaa mitenkään. Riittää että sääolot muuttuvat pariksi päiväksi ja kova lumipyry piilottaa kinosten alle kaikki aikaisempien kulkijoiden jäljet.
Sankassa pilvisessä säässä näkyvyys heikkenee myös todella paljon, eikä tunturissa näe kauas eteensä. Kesällä näkyvillä olevat reittimerkit peittyvät kuuraan. Tunturissa kulkevan tulee osata suunnistaa ja liikkua myös ilman niitä. Huonolla säällä reitin tuvalle hävitessä pehmeään ja koskemattomaan lumivaippaan, voi tupakin olla metsän siimeksestä hankala löytää. Päiväretkeilijän on siis syytä valmistautua tunturissa kulkemiseen huolella.
Jos esimerkiksi Riisitunturin tuvalla aikoo yöpyä, tulisi varusteiden myös olla riittävät pitämään lämpimänä kun lämpötila yöllä laskee. Autiotuvissa voi aina pitää tulta yllä kamiinassa kohtuudella, mutta on turhaa lämmittää tupaa koko yön läpeensä. Makuupussin ja lämmittävien vaatteiden tulisi olla niin hyviä että kykenee yöpymään kylmässä, sillä tuvan lämpötila laskee nopeasti vastaamaan ulkona vallitsevaa lämpötilaa. Kun tupaa ei lämmitä yöllä holtittomasti säilyy puita myös seuraaville retkeilijöille.
Ahkion kanssa retkeillessä talvella, saa mukaan vaikka minkälaista tavaraa. Riisitunturille voi kuitenkin hyvin mennä talvella hyvin myös rinkan kanssa.
Mistä lisää tietoa Riisitunturin kansallispuistosta?
Sinulle, jota houkuttaa lähteä Riisitunturille retkeilemään ja valokuvailemaan, olen koonnut alle joitakin kiinnostavia linkkejä lisätietoineen.
Olen itse kirjoittanut aikaisemmin talviretkeilyn aloittamisesta ja omasta ensimmäisestä retkestäni Riisitunturille. Myös varusteoivalluksista voit lukea omasta blogistani alla olevien linkkien kautta.
Rimma + Laura ovat kirjoittaneet muutamia kiehtovia kirjoituksia omasta vuodentakaisesta seikkailustaan Riisitunturille. Heille kerroin myös talviretkeilyyn liittyviä omia varustemieltymyksiäni ja talviretkeilyvinkkejä.
Riisitunturin kansallispuistosta löytyy valtavasti sisältöä, kuvia ja tarinoita. Niitä kaikkia en pysty jakamaan tähän, mutta rohkaisen teitä jakamaan hyviä vinkkejä kuvista ja tarinoista esimerkiksi kommenttikenttään, jotta saadaan upeat elämykset jakoon kaikille lukijoille!
Kuullaksesi lisää retkivinkkejä, elämyksellisiä vaellustarinoita ja ajatuksia luonnossa viihtyvän kaupunkilaisen oivalluksista, suosittelen klikkaamaan itsesi blogin seuraajaksi tältä sivulta!
Näin saat sähköpostilla ensimmäisten joukossa ilmoituksen uusista julkaisuistani ja voit blogin lisäksi seurata myös muita vinkkejäni Facebookissa.
Haluan toivottaa teille kaikille erityisen hyvä viikon aloitusta! Itselläni on ollut pientä jännitystä ilmassa ja viime yönä huomasin jo jahtaavani ties minkälaisia rosvoja unissani. Aamulla tsemppasin itseäni uuteen viikkoon ja otin kaikki mahdolliset työkalut käyttööni.
Tiesittekös että valoisaa aika tulee viikossa lisää nyt jo noin 20 minuuttia ja tulevana sunnuntaina aurinko laskee etelässä vasta klo 17.00. Kahden viikon päästä auringonlasku koittaakin jo vasta 17.20. Mitä kaikkea tämä valo saakaan aikaan!
Ulkona luonnossa kaikki on hyvin yksinkertaista. Ihminen tarvitsee aurinkoa ja luonnon kauneutta sekä liikuntaa ja unta. Hyvä olo vahvistuu kun näistä huolehtii riittävästi. Tällaisen maiseman ääressä unohtuu kaikki muu.
Eilinen kävely auringonpaisteessa Vuosaaren Uutelassa, Aurinkolahdessa ja Kallahden rannoilla antoi erityisen paljon virtaa tähän viikkoon ja talveen yleisesti, sekä kasvatti rohkeita haaveita kaikesta tulevasta.
Kun sitten tänään aamulla kävelin töihin, mietin innostavan podcastin siivittämänä asioita, jotka tuovat iloa arkeeni. Nyt on maanantai ja tällä viikolla kaikki on taas mahdollista. Aion tehdä parhaani kuluvalla viikolla edistääkseni omia unelmiani.
Ja pian koittaa taas lempihetkeni viikosta, eli perjantai jolloin minun ihmiseni tulee kotiin omista viikon uurastuksistaan toisaalla. Eli viikolla aion keskittää energiani omien voimavatojeni ja osaamiseni vahvistamiseen, sekä luoda pohjaa yhteisen hyvinvoinnin rakentamiseen ja viikonloppuna sitten jatketaan yhdessä. Viikonloppuna nauretaan, haaveillaan, touhutaan kotosalla, sisustetaan ja suunnitellaan tulevaa.
Päätimme myös ystäväni kanssa, että viikon päästä maanantain 12. pvä lähdemme metsään ja kokeilemme mitä työviikon katkaiseva arkiretkeily tekee hermoille ja akkujen virran ylläpitämiselle. Lähdemme työpäivän jälkeen ulos luontoon, yövymme Tarpin alla taivasalla. Avaan silmät huurteiseen aamuun ulkona. Siitä pakkaamme aamuvarhaisella tavarat ja suuntaan takaisin toimistolle huoltamaan itseäni takas töihin, luonnosta virkistäytyneenä. Otan kameran mukaan ja taltiointi tunnelmat näytettäväksi teillekin jälkikäteen.
Siispä, haluan toivottaa sinulle loistavaa viikon starttia. Toivottavasti hanki kantaa ja ahkiosi on kevyt. Ja vaikka joutuisit viikolla umpihankeen nykimään, niin se tekee vain reisilihaksille hyvää. Kyllä sinä ne kinokset selätät. 💙
Vietin vuodenvaihdetta, joulua ja uutta vuotta pitkälti poissa kaupungin hulinoista. Sukuloitiin vanhempieni ja puolisoni luona ensin pääkaupunkiseudulla ja sen jälkeen Savossa. Joulun jälkeen karkasimme pohjoiseen lähes viikoksi. Takaisin Helsinkiin palattiin vasta vajaan kahden viikon poissaolon jälkeen. Ihanaa ja tervetullutta vaihtelua.
Tavoitteemme oli viettää pohjoisessa mahdollisimman monta päivää. Pitkän hiihtovaelluksen suunnitteluun ei kuitenkaan juuri nyt ollut energiaa, vaan katselimme karttoja ja talviretkeilykohteisiin sopivia kansallispuistoja muutoin avoimin mielin. Pääasiallisena kriteerinä oli vuodenvaihteen viettäminen jossakin mahdollisimman lumisessa paikassa, tunnelmallisessa erätuvassa, kaukana tästä omasta arjesta ja muista ihmisistä. Tämä suunnitelma toteutuikin sitten lopulta todella hyvin.
Katse kohti tulevaa ja metsän siimeksessä odottavaa Riisitunturin autiotupaa.
Tarkemmin vuodenvaihteen retki toteutui seuraavalla tavalla.
Retken 2 ensimmäistä yötä vietettiin Riisitunturin kansallispuistossa, Riisitunturin autiotuvalla.
Vietin täällä ensimmäisen talviyöni koskaan autiotuvassa loppiaisena 2015. Vaikutuin niin syvästi, että vannoin palaavani tänne uudestaan mahdollisimman pian. Riisitunturin maisemat ovat sykähdyttävät ja helposti saavutettavat esimerkiksi Ruka-Kuusamon suunnalta. Siksi täällä käykin paljon retkeilijöitä ja valokuvaajia. Etenkin revontulien ja poikkeuksellisten hienojen tykkylumisten kynttiläkuusien nappaaminen samaan otokseen on se, mihin moni pyrkii täällä käydessään. Ihan vain tunnelmasta nauttiminenkin on varsin hyvä suunnitelma.
Huurteinen Riisitunturin tupa itsessään on jo varsin idyllinen ympäröivän maiseman puolesta..
..mutta huussikin on jo niin yllättävän kaunis, että tästä oli pakko ottaa kuva!
Meillä ei osunut onni revontulien suhteen. Kun ajomatkaa pohjoiseen aloiteltiin, valtasi pohjoisen taivaan reipas pilvipeitto, joka sinnitteli siinä välillä hivenen rakoillen, lähes koko reissun ajan.
Autiotuvalta siirryttiin aamulla autolle ja 3. yöksi tehtiin Posiolta yhden yön pit stop Keminmaan kautta Tornioon…
…koska: jos pohjoisessa iskee odottamaton hammassärky vuoden viimeisenä viikonloppuna, voi ajomatkaa olla Kuusamon suunnalta lähimpään päivystykseen länsirajalle 4h ajomatkan verran. Päätimme siksi yöpyä Torniossa, josta löysimme edullisen ja sopivan ajomatkan päässä olevan yöpaikan. Oli muuten suloisen kotoisa E-City Bed and Breakfast! Plussaa erityisesti kodinomaisesta ja tunnelmallisesta (sekä runsaasta) aamiaisesta.
Pakkaamisen ja purkamisen riemua. Päiväseltään ja etenkin kauniin sään aikaan Riisitunturin parkkipaikalla on monen päiväretkeilijän auto parkissa. Huomattavasti pienempi osa retkeilijöistä päättää jäädä tuvalle yötä ja parkkis tyhjentyykin monesti iltaa kohden.
Aamulla jatkoimme matkaa takaisin suunnitellulle uudenvuoden retkelle Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Torniossa ikävä takaisin itäisemmille leveysasteille olikin tässä vaiheessa kasvanut reippaasti, koska siinä missä alkumatka oltiin saatu nauttia todella kauniin lumisista pakkasmaisemista, oli vallitseva sää Keminmaan ja Tornion suunnalla nolla-astetta ja räntäkeli.
Yöt 4 ja 5 vietettiin Pyhä-Luoston kansallispuistossa, Pyhälammen tuvalla.
Riisitunturin autiotuvalla yöpyi muitakin ihmisiä. Pyhälammen tuvalla saimme kuitenkin viettää 2 yötä täysin itseksemme. Tästä oltiinkin jo haaveiltu monen viikon ajan, kun visioimme miten unelma-uusivuosi tulisi vaihtumaan. Pyhälammen tuvan edellinen kävijä oli vieraskirjan mukaan käynyt tuvalla marraskuussa. Sen huomasi jo tupaa ympäröivän syvän ja lähes koskemattoman umpihangen perusteella.
Alkumatkasta näytti siltä että Pyhälammen tuvalle Pyhä-Luoston kansallispuistossa menee jonkinlainen ura. Tässä ollaan suuntaamassa metsikköön Lampivaaran latumajan kohdalla.
Muutaman sadan metrin jälkeen ura päättyikin ja tuvalle kuljettiinkin hitaasti umpihangessa kuun valaistessa matkaa välillä pilvien lomasta. Punaisella valolla säästää muuten otsalampun tehoja ja näkee puiden hahmoja sekä maaston muotoja pimeässä paremmin kuin kirkkaalla valolla.
Pyhälammen tuvan saavuttaminen oli aavistuksen hikisempää touhua kuin mitä olimme odottaneet. Lähdimme tuvalle ahkioiden kanssa Rykimäkeron parkkipaikalta ja kuljimme Lampivaaran latukahvilan kautta. Tästä eteenpäin matka tuvalle oli koskematonta umpihankea, joka riemullisesti siivitti meidät eteenpäin 1km/h vauhtia. Kulku aloitettiin tunturisuksilla (tiedän, metsäsukset olisivat olleet tähän leikkiin astetta paremmat kulkuvälineet, mutta ne jätettiin tietoisesti matkasta pois, kun eivät vain mahtuneet autoon).
Pyhälammen päivätupa, jossa yövyimme Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Moni retkeilijä tuntuu yöpyvän täällä, vaikka tuvasta ei löydykään perinteistä isoa laveria.* Tämä tarjosi meille mielettömän mukavan suojan vuoden 2018 aatolle ja ensimmäiselle yölle.
Kahden kilometrin/tunnin pimeässä tapahtuneen umpihankinykimisen jälkeen huumori ei ollut totaalisesti vielä loppunut, mutta totesimme illan ja vuodenvaihteen lähestyvän vauhdilla. Kulkemisen vauhdittamiseksi totesimme parhaaksi vaihtaa kulkuvälineet lumikenkiin, millä oli suuri vaikutus etenemisvauhtiin. Tuvalle ennätettiin iltakahdeksalta ja kerkesimme vielä valmistamaan eräolosuhteiden nähden jokseenkin idyllisen illallisen. Jälkiruoaksi ja sulaneen suklaan kanssa tarjoiltavaksi tarkoitetut banaanit unohdin autoon, mikä moka. Tilanne täytynee korjata kun siihen löytyy sopiva tilaisuus.
Ahkion nykiminen umpihangessa sujui tällä reissulla parhaiten lumikengillä.
Fjellpulkenia olen käyttänyt jo useampaan otteeseen lyhyillä ja pidemmilläkin hiihtovaelluksilla. Tähän metsäiseen maastoon se ei ollut paras mahdollinen valinta H-aisan vuoksi. Metsikössä olisi puikkelehtinut sujuvammin eteenpäin ristikkäisaisan kanssa.
Pyhälammella vietettiin kaksi yötä, mikä tuntui yllättävän lyhyeltä hetkeltä. Nautin ympäröivästä hiljaisuudesta ja yhdessäolosta sekä kunnon talvesta valtavasti, etenkin, kun emme vielä ole etelässä saaneet nauttia talvesta nimeksikään.
Vaikka vuodenvaihde meni hujauksessa ohi, tuli se vietettyä juuri sillä tavalla kuin siitä eniten nautin: liikkuen, retkeillen ja pohjoisesta luonnosta nauttien.
Vuosi 2018 sai juuri sopivan startin ja odotan malttamattoman innokkaasti mitä kaikkea tämä vuosi tuo mukanaan. Epäilemättä, vastassa on jos jonkinlaisia haastavia ja kasvattavia tilanteita. Ne koitan muistaa ottaa vastaan lempeästi ja huojumatta.
Mieli ja katse avoinna kohti tulevia elämyksiä. Kuvassa Pyhälampi Lampivaaran ja Latvavaaran kupeessa Pyhä-Luoston kansallispuistossa.
Vuosi 2018 tuo kuitenkin mukanaan myös jo nyt tiedossani olevia monia innostavia asioita. Kaikkea odotettavissa olevaa en lausu tähän ääneen vielä nyt, mutta tulevien seikkailujen osalta voin kertoa jo seuraavaa: suunnittelemme pääsiäisen yhteyteen pohjoisessa tapahtuvaa pitempää hiihtovaellusta. Sitä varten tulemme myös pitämään harjoitusviikonlopun maaliskuun alkupuoliskolla. Kesän vaellus- ja retkeilysuunnitelmat ovat vielä hyvin auki, mutta 3 viikon suunnitelmat muotoutuvat pikkuhiljaa. Elokuun loppupuoliskolla taas lähden mm. Kaukokaipuu-matkablogia kirjoittavan ystäväni Nellan kanssa mukaan Fjällräven Classic -vaellustapahtumaan.
Näissä on jo mistä innostua, vaikka toivonkin kuluvan vuoden tuovan mukanaan entistä enemmän seikkailuja ja mieleenpainuvia elämyksiä. Siispä oikein hyvää uutta vuotta 2018! Haastakoon se sinua sopivasti kasvamaan ja tuokoon se mukanaan paljon onnea ja elämyksiä!
Tässä ensimmäinen koskaan kuvaamani valosydän. <3 Oma mallini Satu jaksoi naureskellen veivata kameralleni tähtisadetikkua uudenvuoden aattona.
*) Pyhälammen tuvasta tarkennettakoon vielä, että se on tosiaankin retkeilijöiden, vaeltajien ja ulkoilijoiden käyttöön tarkoitettu päivätupa. Tämä on myös syy siihen, ettei täältä löydy sitä leveää makulaveria. Meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli yöpyä Huttuloman autiotuvalla nämä kyseiset kaksi yötä. Kävimme ennen retkeä luontokeskus Naavassa, jossa kuitenkin uudenvuoden aattona ystävällisesti kerrottiin, että Huttulomaan oli juuri lähtenyt yli 20 henkilön partiolaisporukka. Koska ajattelimme että tämä voi tehdä autiotuvan ympäristöstä jo hyvin tiiviin, saatiin Naavasta myös vinkki ja suositus lähteä tuonne Pyhälammen tuvalle sen sijaan. Pyhälammen tuvalla ei joulun ja uudenvuoden aikaan ollut käynyt juurikaan ihmisiä, eikä sen odotettu olevan nyt keskitalven aikaan ruuhkainen.
Päivätuvat eivät siis ole sesonkiajan ulkopuolella välttämättä kovin tiheässä käytössä. Sesonkiaikaan Pyhälammen tuvan ohi kulkee kuitenkin Pyhä-Luoston kansallispuiston huollettu talvireitti ja ajetut hiihtourat. Sen takia tupa on talvisin ajettujen latujen aikaan paljon tiheämmällä käytöllä, eikä suositella että tuvalle tällöin lähdetään yöpymään. Tällöin yöpymiset kannattaa suunnitella alueen autiotupiin ja pitää päivätuvat hetken levähdyspaikkoina.
Kotimatkalla - Kean Retki 