Muistan erään hetken vuosikausia sitten (tästä on todennäköisesti lähemmäs kymmenen vuotta), kun olin toimistoväen prameissa pukujuhlissa ja kuuntelin yhtä jos toista vakuuttavaa elämäntarinaa tuntemattomilta ihmisiltä. Seura oli inspiroivaa ja mukana oli jos jonkinlaisia saavutuksia tehneitä ja monipuolisesti omaa elämäänsä edistäneitä ihmisiä.
Ihmettelin vastassani olijoita, jotka kaikki vaikuttivat jo saavuttaneen tahoillaan paljon. Oli kalliita autoja, merkittäviä työpestejä ja suuria tuloja, oli verkostoja ja tunnustuksia mediassakin. Mietin miten minä tuohon koko kuvioon istun. Tai no, en minä tainnut siihen soljuvasti istuakaan, johtuen siitä että silloin vielä tiedostamattani etsin itseäni kovin.
Keskusteluissa kumpusivat jos jonkinlaiset saavutukset ja pontevat mielipiteet, joille olikin kasvanut pohjaa värikkäiden elämänkokemusten myötä. En ollut kotonani, ja koin sen johtuvan osittain siitä etten omannut raflaavaa tarinaa itsestäni. Mietin mitä sanon esitelläkseni itseni kun avaan suuni.
Erään henkilön keskeyttäessä porukan kesken soljuneen keskustelun ja kohdistaessaan katseensa minuun, jähmetyin. ”Kuka sinä olet?”, hän kysyi ja katseli minua suoraan silmiin. Mietin siinä muiden keskellä seisoessani kuumeisesti sekunnin sadasosan ja hätäisesti vastasin olevani henkilön X puoliso ja tekeväni sitä ja tätä työkseni. ”Ei, kun mä kysyin kuka sinä olet.” Keskustelu tyrehtyi siihen ja hän käänsi huomion taas pois minusta ja takaisin muihin. En omannut kiiltävämpää vastausta.
Tuo toistettu kysymys tuntui piinalliselta ja hämmennyin. Kuka minä sitten olin, kun ei vastaukseni tyydyttänytkään? Paremmin en olisi sillä hetkellä osannut vastata. Mitä minun sitten pitäisi olla?
Tuo kysymys ja sen tilanteen aiheuttama suunnaton epävarmuus, osittain jopa pieni pettymys itseeni, piirtyi mieleeni elävästi monien vuosien ajan. Yhtäällä tämä henkilö oli kysynyt minulta vilpittömän kysymyksen siitä kuka minä palavalta sielultani olin ja toisaalta hän hyvin tungettelevasti astui minun lähelleni osoittaessaan että se joka tuolloin olin ulospäin, ei kiinnostanut häntä. Nuorena ihmisenä, jonka minuus oli vasta muotoutumassa, otin sen tilanteen syvälle itseeni. Nyt vuosia myöhemmin haluaisin lähinnä lempeästi kertoa sille nuorelle naiselle, että ei haittaa vaikket parikymppisenä vielä tunne omia intohimojasi tai osaa kuvailla omia saavutuksiasi muille.
Tänä päivänä tunnen itseni jo vahvemmin, mutta tämän oman polkuni kulkeminen ja elämänoivalluksien tekeminen on tosiaan koko elämän mittainen seikkailu. Ja meitäkin on niin monenlaisia, ettemme mitenkään voi tavoittella sitä samaa kuuta tai tähtiä taivaalta.
Siitä ei tarvitse stressaantua, vaikka vielä etsisi itseään – koska lopulta, olemme sillä löytämisen polulla koko elämän ajan.
Painin vuosien ajan monenlaisten ajatusten kanssa hakiessani omaa paikkaani ja oma minuuteni on muotoutunut tässä monenlaisen vaihtelevan vuoden aikana. Mietin silloin miten minä voisin sopia siihen joukkoon, josta jossakin mielin tunsin olevani ulkopuolinen. Minä en silloin tuntenut että minulla oli muuta selkeää paikkaa elämässä, kuin se joka oli puolisoni vieressä ja saatoinkin elää monien hänen elämystensä kautta. Olisinpa ollut vahvempi ja rohkeasti itsenäisempi jo tuolloin. Salaisuus on pikkuhiljaa valjennut minulle vuosien saatossa.
Oma elämäntilanteeni kehittyi alle kolmikymppisenä sellaiseksi että tunsin vahvaa juurettomuutta sekä suunnatonta ja määrittelemätöntä kaipuuta, joita en osannut kohdistaa itselleni tärkeisiin asioihin. En uskaltanut lähteä ja tehdä asioita itse, koska se olisi jo aiemmin merkinnyt omaan suuntaan kulkemista ja erkanemista toisesta, joka ei halunnut samoja asioita. Todellisuudessa halusin jotakin muuta, mutta pysyin paikallani tutussa. Aloin voimaan niin pahoin, etten jaksanut huolehtia itsestäni ja lopulta henkisesti sekä fyysisesti oksensin tuota pahaa oloa ulos.
Nyt, viimeisen 7 vuoden aikana tunnen kasvaneeni valtavasti ja itsenäistyneenikin roimasti. Olen ottanut sen ajan itselleni, jonka olisin voinut ottaa jo nuorena ennen lähtöäni pitkään parisuhteeseen. Olen tehnyt asioita joista nautin valtavasti ja tutustunut ihmisiin, joilla on jollakin tapaa samanlainen elämänpolku. Olen taas löytänyt toisen, joka saa minut vilpittömästi nauramaan ja jonka kanssa välillä olemme niin henkisesti riisuttuina kaikesta muusta turhasta että se jäljelle jäävä yhteys tuntuu suurelta. Uskallan pikkuhiljaa avautua ja osaan kertoa kaltaisilleni kuka minä olen.
Viime aikoina olen miettinyt mitä minä kertoisin sille nuorelle itselleni, jos kävelisin yllättäen häntä vastaan ja saisin hetken jutella sen herkän naisen kanssa syvemmin. Tässä muutamia niistä ajatuksista joita mieleeni välillä juolahtaa ja joita haluan kirjata ylös, jotta jollakin toisella voi olla niistä myös iloa. Haluan itsekin muistaa nämä ajatukset myöhemmin. Kiteytin mietteet neljään tärkeään kohtaan.
- Keskity tekemään sellaisia asioita, jotka saavat sinut hymyilemään. Oikeasti. Tapahtuuko se sisällä vai ulkona? Liittyykö siihen ihmisiä vai liikutko/touhuatko yksin? Oletko luova, teetkö käsilläsi vai onko tekeminen fyysistä liikkumista? Puhutko mielelläsi, vai seuraatko muita? Mieti missä tapaisit muita samanlaisella ajattelutavalla varustautuneita ihmisiä ja mene rohkeasti mukaan kuuntelemaan heitä. Kun tuntuu sopivalta, osallistu keskusteluun omana itsenäsi. Mieti missä ympäristössä sinä olisit kuin kotonasi. Yhteisillä harrastuksilla ja kiinnostuksen kohteilla on kumma tapa yhdistää ihmisiä syvästi, kun intohimot puhuvat keskenään. Niissä paikoissa sinun mieleesi ei juolahda miettiä olemustasi tai synny tarvetta perustella omia ajatuksiasi.
- Jos olet väärissä ”juhlissa”, vaihda paikkaa. Jos et tunne oloasi kotoisaksi, voi olla ettei tämä ympäristö ole sinulle oikea. Sinulle oikea paikka on olemassa. Voi olla ettet heti keksi missä juhlissa tai mistä harrastuksesta löytäisit sielunveljiä tai -siskoja, mutta siksi kehotan kokeilemaan mahdollisimman erilaisia ja itseäsi jollakin tapaa kiehtovia asioita mahdollisimman useasti, kunnes alat pikkuhiljaa löytämään tekemistä jonka parissa voit kadottaa ajantajun. Meissä ihmisissä piilee valtava halu auttaa toisiamme kohti oikeaa määränpäätä, kun joku vilpittömästi kysyy suuntaa. Löytyy taatusti muita jotka ajattelevat niinkuin sinäkin. Nämä hetket ja paikat joissa olet kuin kotonasi, voivat hyvinkin saada hymyn kasvoillesi yhä uudestaan. Itse asiassa, oikea ympäristö oikeine ihmisineen on kuin lempeää flirttiä. Se kohottaa mielialaasi, saa sinut hymyilemään sekä tuntemaan itsesi myönteisellä tavalla itsevarmaksi ja tärkeäksi.
- Kysy muilta mitä he tekevät/harrastavat ja mikä tekee siitä kivaa. Tutustu uusiin asioihin uteliaasti ja kysy, voitko lähteä mukaan kokeilemaan jotakin sinua kiinnostavaa. Jos osoitat toisille ihmisille vilpittömän kiinnostuksesi, sekä uteliaisuutesi sitä kohtaan mitä he tekevät, he harvoin kieltäytyvät tilaisuudesta avautua omista intohimoistaan ja ottaa sinua siihen mukaan.
Nuorempana, muistan tunteneeni etten uskaltanut tarjota seuraani muille, sillä ajattelin olevani tungetteleva ja pelkäsin etten kiinnosta muita. Ajattelin että on korrektia olla tuppautumatta mukaan ja pelkäsin että ihmiset pahimmillaan kieltäytyisivät. Vanhempana olen oppinut, että kun kysyn uteliaita kysymyksiä ja haluan mielelläni kuulla muilta lisää, he myös ilomielin kertovat. Kun suhtaudun avoimesti ja kiinnostuneesti muihin, he suhtautuvat samalla lämmöllä minuun. Kysy kysymyksiä. Ihminen tykkää puhua hänelle tärkeistä asioista silloin kun joku aidosti kuuntelee. :) - Muista aina, että sinä olet erityinen. Jos et juuri nyt tiedä missä oma erityisyytesi piilee, sinä löydät sen kyllä. Ja todennäköisesti sinulla on siitä silti jo vahva aavistus. Luota siihen aavistukseen. On mielestäni vain tärkeää että pääset ruokkimaan sitä oikeiden ihmisten kanssa, koska jo pienestä kipinästä voi syntyä suurempi liekki. Se liekki roihahtaa melko varmasti isommaksi tuleksi, kun sitä ruokkii jo ihan pienestikin. Siispä toista yllä olevia kolmea vaihetta niin usein kuin mahdollista.
Rohkeus valita itselleen oikeita asioita on välillä pirun vaikeaa, myönnän. Joskus huomaan haluavani miellyttää toisia ihmisiä, joskus olen muuten vain kangistunut kaavoihin, enkä välttämättä näe mitä saisin pienillä muutoksilla aikaan. Uskon kuitenkin että oma onnellisuus on tärkeä asia ja siksi itselle kannattaakin varata laatuaikaa aika ajoin ja miettiä miten tehdä asioita jotka vahvistavat omaa onnellisuutta.
Jos en ole onnellinen juuri nyt, niin mistä se voisi johtua? Teenkö niitä asioita jotka pitävät liekkini elossa ja olisiko mahdollista että se lepattaisi vielä vähän vahvempana? Minkälaisilla muutoksilla se voisi kasvaa ja voinko muuttaa arjestani jotakin pientä pala kerrallaan?
Tänään minä olen ihan tavallinen ihminen, joka löytää merkityksensä helpoiten irtautumalla kaupungista ja menemällä sinne, missä muita ärsykkeitä on riittävän vähän. Siellä löydän syvän yhteyden kaikkeen ja kaikkiin ympärilläni olevaan ja kuulen ajatukseni selkeästi. Niihin ei sotkeudu muuta hälinää, joka estää erottamasta olennaisen. Minulla on tilaa olla se kuka olen ja jaan sen kaikkien muiden kanssa. Minulle tärkeää on jakaa kokemuksiani retkistä, seikkailuista ja oivalluksistani muille ihmisille.
Haluan toivottaa sinulle valtavasti onnea matkallasi. Sinä ratkaiset myös oman onnellisuusmysteerisi, jos et jo nyt ole sen äärellä.
Kotimatkalla - Kean Retki 