Kesäyö Porkkalanniemen Pamskatanissa

Hyvä ystäväni oli yhteydessä minuun kesän alussa ja kysyi voisinko viedä hänet retkeilemään. Hänen edellisestä retkiyöstä oli kulunut sen pyöreät kaksikymmentä vuotta ja hän kaipasi kesäistä elämystä käynnistämään alkavan kesäloman ja samalla verestämään vanhoja retkimuistoja lapsuuden partiovuosilta. Olin hyvinkin riemastunut hänen pyynnöstään. En ole vielä aiemmin saanut tilaisuutta viedä vanhempia ystäviäni ulos retkeilemään (vinkvink, hihkaiskaa jos haluatte helppoja luontoelämyksiä! :D) ja halusinkin tarjota Hennalle jotain kaunista, elämyksellistä, kuitenkin niin että retki on riittävän matalakynnyksinen ja mukava. Nykyiset retkeilykaverini olen tavannut juuri näiden ulkoiluharrastusten parissa ja olin iloinen että minä sain olla se, joka vei Hennan ensimmäiseksi yöksi ulos retkelle.

Jatka artikkeliin Kesäyö Porkkalanniemen Pamskatanissa

SUP-lautailua Helsingissä: aamuretki Käärmeluodolle

Olen kokeillut SUP-lautailua viime vuoden puolella Helsingissä muutamaan otteeseen ja ihastunut tähän hauskaan liikuntamuotoon, joka tuntuu viihdyttävän hyvin monenlaista liikkujaa. Ystävilleni olen kertonut, että suppailu mielestäni sopii aika lailla kaikille ja suppailessa on mahdollista päästä nauttimaan idyllisistä maisemista, merestä ja mieltä tyynnyttävästä melomisesta. Tämän kesän ensimmäiselle SUP-retkelleni osallistuin viime viikolla kesäkuun loppupuolella, kun sain kutsun osallistua TwentyKnotsin järjestämälle aamuretkelle Helsingin Lauttasaaresta kohti Käärmeluotoa.

Jatka artikkeliin SUP-lautailua Helsingissä: aamuretki Käärmeluodolle

Melontaharrastuksen aloittaminen

Olen jo useampana kesänä haaveillut pääseväni aktiivisemmin harjoittelemaan melontataitojani sekä tekemään myös yhden ja useamman yön kestäviä melontaretkiä. Melontakokemusta minulla ei ole taustalla vielä paljoa, mutta can do -asennetta sitäkin enemmän. Aika on ollut se suurin kynnyskysymys, eli miten tähän, kaikkien muidenkin kivojen harrastusten ohella, löytää aikaa.

Olen käynyt satunnaisia kertoja melomassa Helsingin läheisyydessä, mutta sellaisella muovisella peruspulkalla melominen parin tunnin ajan keskustan lähivesissä ei ole sytyttänyt suurta liekkiä. Tarvitaan jotain kiehtovampaa, nätimpiä maisemia, vähän omaa vaivannäköä melontamatkan eteen ja heräämisiä kauniilta luodoilta.

Tämä mielessä, olen jo parina vuotena yrittänyt liittyä paikallisiin melontaseuroihin. Se ei onnistu, jos ei ole kovin aikaisin liikenteessä alkeiskursseille ilmoittautumisen suhteen. Kaksi kevättä peräjälkeen olen nyt jonottanut yhden paikallisen melontaseuran vajalla Mustikkamaalla ilmoittautumisten alkamisajankohtaan nähden liian myöhään. Tuntia ennen ilmoittautumisen avautumista on ollut tarjolla vain varasijojen varasijoja. Siispä käynnistin tänä keväänä Plan B:n ja ilmoittauduin Natura Vivan merimelonnan alkeiskurssille.

Syväluotaavampaa melontakokemusta oli pohjalla n. kuuden vuoden takaa, kun suoritin samaisen yrityksen kautta koskimelonnan alkeiskurssin. Tuolloin vietin hauskan viikonlopun Kymijoen Pernoonkoskilla ja harjoittelin Lariolan Ilkan sekä Outin luotsaamana jopa onnistuneesti myös eskimokäännöksiä. Melontaharrastus ei vain silloin vielä ottanut tuulta alleen, mm. melontaseuran ja oman ajanpuutteen takia. Nyt visio melontaretkeilyn suhteen on kirkkaampi.

Kävin siis muutama viikko taaksepäin Natura Vivan kolmipäiväisellä kurssilla Vuosaaren melontakeskuksessa. Kurssilla opeteltiin Eurooppalaisen EPP1 -tason vaatimukset täyttävät melonnan perustaidot. Tämä EPP1 (tulee sanoista Euro Paddle Pass) on Suomen melonta ja soutuliiton verkkosivujen mukaan melonnan ensimmäinen taitotaso, joka täyttää vähimmäisvaatimukset Eurooppalaiselle melonnan taitokoeporrastukselle. Suorittamalla alkeiskurssin joka täyttää EPP1-tason vaatimukset, voit siis osallistua toisessa EPP-jäsenmaassa EPP1-tason melontaretkelle. Kätevää ja vertailukelpoista.

Natura Vivan kurssi oli kiva. Osasin tosin jo etukäteen odottaa että kurssilla ei olisi tylsää, sillä viihdyin jo sillä vuosia aiemmin suoritetulla kurssilla hyvin. Olin myös iloisesti ilahtunut kun Ilkka sekä Outi muistivat minut vielä vuosienkin takaa. Ensimmäisenä kurssipäivänä harjoittelimme perustekniikkaa, toisena tekniikan lisäksi pelastautumista ja kolmantena päivänä tehtiin lyhyehkö retki, jonka aikana yritin vielä itse keskittyä siihen haastavimpaan osioon, eli eteenpäin melonnan tekniikkaan. ;) Kyllä se sieltä vähän pidemmällä melontaetapilla alkoi löytymään, vaikka ensin olikin hankala saada oikeaa melonta-asentoa iskostettua lihasmuistiin. Kuvista näkyy hieman kurssin tunnelmia.

Seuraavina retkitarinoina kerron lisää kokemuksia ensimmäisistä yön yli melontaretkistäni ja niistä luodoilla heräämisistä!

Näiden blogijulkaisujen välissä jaan myös lisää kokemuksia, kuvia ja itseäni kiinnostavia linkkejä Kean Retki -sivulla Facebookissa. Kannattaa klikata itsensä sivun tykkääjäksi myös sinne, niin pysyt kartalla muistakin kiinnostavista ajatuksista. :)

Suunnistuksen taikaa – Outdoor Siskot ja Suunta-Veikot Jukolan viestissä

Viikonloppuna suunnistettiin taas Venlojen ja Jukolan viestiä Lappeenrannassa. Olin itsekin mukana nyt jo neljättä kertaa Venlojen viestissä ja kolmatta kertaa Jukolan viestissä. Viikonloppu oli yllättäen hurjista sadekeleistä huolimatta kiva ja vähintäänkin ikimuistoinen, eikä sanonta suunnistajan vapusta, juhannuksesta ja joulusta yhdessä tapahtumassa pettänyt nytkään. Ennen lähtöä jännitin jo säiden puolesta viikonlopun onnistumista, mutta kun jo yksi päivän suunnistusosuus oli hoidettu, sade ei ollut vähenemään päin ja oli vain totuttava olosuhteisiin, jatkui viikonloppu tasaisesti kohti maalia, eli Jukolan viestin yötöntä yötä. Tunnelman nostatuksesta oli kuitenkin huolehdittu jo automatkalla Helsingistä kohti Lappeenrantaa hyvässä porukassa.

Jatka artikkeliin Suunnistuksen taikaa – Outdoor Siskot ja Suunta-Veikot Jukolan viestissä

Vaeltamisen sietämätön keveys

Samankaltainen tarina toistuu mielessäni uudestaan ja uudestaan. Kävin vaeltamassa luonnossa ja vielä kotiin palattuani tunnen pitkään että olin huikean elämyksen äärellä. Pakahdun ilosta ja onnesta. Kotona tämä tunne ruokkii miettimään taas seuraavia seikkailuja joiden pariin voisin lähteä lähitulevaisuudessa. Samalla mietin miten voisin jakaa tätä tunnetta muidenkin läheisten ja lukijoiden kanssa. Viisi vuotta sitten, en olisi missään maailman nimessä kuvitellut käyväni siellä missä reipas viikko sitten taas kävin. Ja siellä minä silti taas olin. Viikon hiihdin ympäri kauniita tuntureita, asuin teltassa keskellä hankia, nautin vaelluksesta upeassa seurassa ja tunsin kodiksi sen teltan, jota kutsuimme kartanoksi. Näin niitä asioita näköjään vain tapahtuu. Pieni liekki syttyy pienen pienestä kipinästä, joka on alkanut kytemään jo kauan aikaa sitten. Yllättäen sen huomaa olevan kunnon roihussa, eikä sitä liekkiä sammuta enää mikään.

Seikkailun yksinkertainen viehätys piilee siinä, että päivän ainoa päämäärä on kulkea sinne missä seuraavaksi käyt nukkumaan.

Minä, kaupungissa varttuneena ja eteläisessä Helsingissä viimeiset 15 vuotta viettäneenä, päädyin huhtikuun ensimmäisellä viikolla taas kerran vaeltamaan ympäri maita ja mantuja, erämaita ja hankia. Sain loistavan tilaisuuden syventyä moneksi päiväksi äärimmäiseen yksinkertaisuuteen ja toistuviin arkirutiineihin jotka tekevät päivistä nautinnollisia, koska joka kerta niitä suoritetaan aina samanlaisella hartaudella, vaikka maisema, maasto ja olosuhteet muuttuvat uusiksi. Vaikka kaikki on tavallaan samaa kuin eilenkin, mikään ei silti tunnu samalta, koska kaikki tapahtuu jo kaukana siitä paikasta, jossa eilen kävit nukkumaan.

Näiden ajatusten parista havahduin useasti viikon hiihtovaelluksen aikana ja mietin miten ihanan yksinkertaista vaeltaminen on. Mieleen kun ei mahdu muuta, kuin se miten suoriudut tästä päivästä ja miltä mahtaakaan näyttää illan päätepaikka. Matkaa tehdessä mieli myös tyhjenee lähes täysin. Minua kiehtoi ajatus käsittää mitä vaelluksen aikana sitten mieleen oikeastaan mahtuu ja pysähdyin monesti mielessäni käymään läpi oman ajatuksenjuoksuni yksinkertaisuutta. Mietin mitä ajatuksia mielessäni liikkui juuri ja huomioni oli keskittynyt ainoastaan tuntemaan sekä havainnoimaan kehoni liikkeitä ja lähiympäristössä tapahtuvia hyvin yksinkertaisia asioita jotka milloinkin mahtuivat näkökenttääni. Edessä kulkevan ahkio, sen varjo hangella, ahkion remmeistä roikkuvat hanskat, ahkion laidan kanttien pyöreys, peitekankaan väri, paljonko on jo kuljettu, jos osaisin piirtää lyijykynällä pistepiirustusta, piirtäisin tuon tunturin, söisinkö seuraavalla tauolla kultakaloja vai keksiä, onpa tuo horisontti pysynyt samanlaisena pitkään, kyllä nämä hanskat ovat hyvät kun käsistä ei ole liian kuuma, eikä tuulikaan pääse läpi..

Tätäkin tuulista videonpätkää ja Kungsledenin viimassa seisovaa telttaa voisin tuijotella vaikka kuinka pitkään.. :)

p.s. Ensimmäinen video on kuvattu vaelluksen toisena aamuna Vistasvaggen laakson perällä, jolloin aurinko yllätti paistamalla täysin kirkkaalta taivaalta. Tämä päivä saatiinkin viettää kokonaisuudessaan ylämäkihiihdon parissa auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta meidän noustessa kohti Nallotunturia. Jälkimmäinen video on kuvattu vaelluksen neljäntenä aamuna, jolloin oltiin jo päästy Vistasvaggesta Nallotunturin yli (Nallotunturin juurella vietimme kolmannen yön) ja pystytetty teltta puoliväliin Sälka- ja Singitupia. Tällä kertaa sääolosuhteet olivatkin täysin päinvastaiset ja tuuli oli puuskissa todella kova.

Tarkka reittikertomus ja parhaat kuvat vaellukselta seuraavat vielä pian perästä, joten pysyttele kuulolla ja klikkaa itsesi blogin seuraajaksi FB:iin, josta saat tuoreimman tiedon kuulumisista ja uusimmista blogijulkaisuistani. :)

Lähiretki: Nuuksion kansallispuisto ja Haltian Luontokeskus

Pääsiäisenä kaivattiin ulos retkelle, koska edellisestä reippaammasta ulkoilulenkistä on jo vierähtänyt tovi. Lyhyt pyrähdys kaupungista metsään näin kevään korvilla antaa myös talvessa vielä viipyvän ihmisen hetken aikaa nauttia talvisista maisemista. Silloin kun Helsingissä on jo täysi kevät, viipyy talvi metsän puolella vielä hieman pidempään. Pientä vaellusnälkää potevalle Nuuksio on myös loistava paikka hoitaa puutostila helposti kuntoon ennen seuraavia kauemmas suuntautuvia retkiä.

Holma-Saarijärven iltatulet.
Holma-Saarijärven iltatulet.

Päätimme siis tehdä yhden yön retken nyt jo hyvin tutuille poluille ja myös melko tuttuun metsään. Kurvasimme Leppävaarasta Siikajärvelle bussilla ja kävelimme hämärtyvässä metsässä reippaan puolen tunnin matkan Holma-Saarijärven pohjoisemmalle tulipaikalle.

Ensimmäinen lahjaksi saamani McKinleyn teltta on palvellut hyvin lyhyemmillä retkillä. Muita yöpyjiä ei tällä kerralla ollut paikalla, vaan saatiin nauttia iltatulista pimeässä metsässä itseksemme. Pääsiäislauantaina Holma-Saarijärven yllä roikkui sankka sumu, mutta sunnuntaina saatiin kulkea auringonpaisteessa. Keväinen sää näkyi väkimäärissäkin puiston poluilla sunnuntaina. Nuuksiossa näkyi koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, päiväretkeilijöitä, useampia Fatbike-pyöräilijöitä ja muita ulkoilijoita. Yksi rohkea uskalsi pyörineen myös Holma-Saarijärven jäille. Pyöräily läskipyörillä poluilla näytti vauhdikkaalta ja hauskalta, ja oma into kaivaa maastopyörä varastosta ulos poluille kasvoi samalla, kun katselin läskipyörien katoavan ketteränoloisesti metsään.

Lauantaina käveltiin Holma-Saarijärveltä lyhyt lenkki Myllylammen kautta Haltialle. Polku Myllylammen ja Haltian välillä oli hyvin jäinen ja moni lapsiperhe ja muu ulkoilija liukastelivat poluilla yhtä reippaasti kuin mekin. Tätä reittiä en ole kulkenut aikaisemmin Haltiaan asti, ja nätti polunpätkä testattiinkin nyt ensimmäistä kertaa. Keväällä kinostuneiden lumien ja jäiden sulettua tämäkin reitti on varmasti hyvin suosittu.

Punarinnakierroksen jäiset polut.
Punarinnakierroksen jäiset polut.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.
Liukastelua Punarinnakierroksen jäisillä poluilla.

Retki päätettiin Haltiaan, jossa tällä kertaa tutustuttiin myös yläkerran kahvion upeisiin maisemiin ja valoisaan terassiin, sekä myös Teemu Järven Forest greetings -näyttelyyn. Olen jo aikaisemminkin päässyt tutustumaan Teemun luonto- ja eläinaiheisiin taideteoksiin ja Haltian valoa pursuavissa tiloissa ne pääsivät nytkin oikeuksiinsa. Lempiteokseni Teemun kuvista oli ehdottomasti Kinastelevat korpit. Haaveilen sellaisesta roikkumasta omalla seinälläni jokin päivä. Teemun kuvia kannattaa käydä katsomassa paikan päällä ja aurinkoisena päivänä myös ihastella upeita maisemia Haltiasta kohti Nuuksion Pitkäjärveä. Samalla voi nauttia vaikka kupin kahvia tai lautasellisen ahvenkeittoa, niinkuin itsekin tein.

Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää.
Tänne on retkeilijän hyvä päättää matkansa. Mieli lepää maisemassa.
Haltian Luontokeskuksen maisematerassi.
Haltian Luontokeskuksen aurinkoinen maisematerassi.
Teemu Järven Sielulintu.
Haltiassa voi ihastella myös Teemu Järven taideteoksia. Tämä on Sielulintu, hyvin kaunis sellainen. Muinaisissa uskomuksissa sielu ja lintu ovat kytköksissä ja sielulintu voi lentää unen aikana vapaana. Puinen sielulintu nukkujan vierellä huolehtii, ettei sielu karkaa omille teilleen unen aikana.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Kinastelevat korpit. Kaunis kuin mikä. Jokaisesta myydystä julisteesta lahjoitetaan varoja Luonnonperintösäätiölle.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.
Luontokeskus Haltia oli kevätauringonpaisteessa sykähdyttävän kaunis vaaleine puupintoineen.

Tunturisukset – Hankinnasta neitsytmatkalle

Tuliterät tunturisukseni - Madshus Voss MGV+
Tuliterät tunturisukseni – Madshus Voss MGV+

Tuliterät tunturisukseni pääsivät tänään neitsytmatkalleen Paloheinän sohjoisilla laduilla ja peltomaisemissa. Hiihto-olosuhteet eivät olleet varsinaisesti hurrattavat, mutta totesin että latu-uran syvyydellä tuskin on merkitystä, sillä näillä suksilla tullaan kuitenkin hiihtämään valtaosa matkasta latujen ulkopuolella. Myönnän, että enpä ole juurikaan peruskoulun jälkeen hiihtänyt (lasketellut sitäkin enemmän) ja tästä tunturi- sekä metsähiihtopuolesta olen melko innoissani. Hiihtäminenkin näillä suksilla perusladulla tuntui oikein hyvältä. En kiitänyt muiden pertsaajien vauhtia, mutta luisua oli tähän lenkkiin ihan riittävästi suomupohjista huolimatta. Eteneminen oli mukavan leppoisaa ja sukset tuntuivat hyviltä alla.

Kun viimeksi osallistuin perushiihdon opetukseen tuntui siltä että tekniikan opettelemiseen menee valtavasti aikaa – etenen mieluummin juosten tai kävellen. Kun taas varsinaiseen hiihtotekniikkaan ei tarvitse kiinnittää yhtä paljon huomiota (korjatkaa toki jos olen väärässä), on eteneminen umpihangessa tai paljaassa tunturissa ahkion kanssa omalle kärsivällisyydelleni paljon kiehtovampaa. Pääasia retkihenkisessä hiihdossa ei ole kilometrien kerääminen tai etenemisen nopeus, vaan matkan taittaminen erämaisissa maisemissa.

Paloheinän ladut olivat paikoitellen jäätä, sohjoa ja väliin pilkotti maakin.
Paloheinän ladut olivat paikoitellen jäätä, sohjoa ja väliin pilkotti maakin.
Osa Paloheinän laduista vaikutti olevan vielä ihan hyvin hiihdettävässä kunnossa.
Osa Paloheinän laduista vaikutti olevan vielä ihan hyvin hiihdettävässä kunnossa.

Olen viimeisten viikkojen aikana etsinyt aktiivisesti itselleni sopivia tunturisuksia tulevaa hiihtovaellusreissua varten ja samalla hankintalistalla on myös ollut back country -monot. Suksien hankinta oli helpohko, koska malleja tuntuu olevan harvempi ja noh, vaikka tunturisuksi poikkeaa perinteisistä latusuksista jonkin verran, on suksi silti suksi – loppupeleissä melko yksinkertainen kapistus. Hankintakriteereiksi olin löyhästi määritellyt kestävyyden ja luotettavuuden.

Katselin erinäisiä vaihtoehtoja XXL:än tunturisuksipaketeista Bear&Waterin valikoimaan ja juurikaan muita vaihtoehtoja kuin Madshusit en edes käynyt läpi, niitä myös löytyi kaikista tunturisuksia tarjoavista liikkeistä hyvin. Keskustan liikkeet (XXL:ää lukuun ottamatta) eivät myy hiihtovaellussuksia tai -monoja, eikä hiihtovaellusvarusteita myyviä liikkeitä muutenkaan ole pääkaupunkiseudulla hurjasti. Kävin Varuste.netissä sekä Tammiston SOS:lla ja varteenotettavat vaihtoehdot olivat kahden ensiksi mainitun liikkeen lisäksi hyvin pitkälti tässä.

Kyselin paljon vinkkejä ja näkemyksiä myös ystävilläni ennen hankintaa, pälyilin kaupoilla suksivaihtoehtoja ja päädyin lopulta hankkimaan Madshusin Voss MGV+ -malliset tunturisukset. Maineensa, sekä tuttujen suositusten perusteella, Madshusit olivat juuri sitä mitä minä etsin. Madshus on yli 100 vuotta vanha norjalainen suksivalmistaja, joten merkki on hyvin luotettava. Lisäksi Madshusin suksia käyttävät tietääkseni myös laskuvarjojääkärit ja monet muut retkikunnat haastavilla hiihtovaelluksillaan sekä mm. Grönlannin ylityksillään. Toimivat siis odotettavasti hyvin myös tulevalla Kebnekaiselle suuntautuvalla viikon mittaisella hiihtovaelluksellammekin.

Tunturisuksien ominaisuuksista:

  • Teräskantit – antaa pitoa tuulen tuivertamalla avotunturilla liikkuessa, kun kantit pureutuvat kivasti kovaan hankeen. Vosseissa teräskantit kattavat 3/4 -suksen pituudesta, eli nämä ovat hieman kevyemmät kuin vastaavat sukset joissa teräskantit peittävät suksen reunat kauttaaltaan. Kärjet  joustavat myös hieman enemmän kuin täysmittaisilla teräskanteilla.
  • Pohjat – voideltavat tai pitopohjalla. Omat sukseni hankin Multigrip Vario+ -suomupohjalla, eli näitä ei lähtökohtaisesti tarvitse voidella, vaikka luistoalueisiin toki on mahdollista lisätä voiteita. Suomupohjat antavat jonkin verran pitoa, mutta vähentävät myös luisua. Jyrkkää tunturirinnettä ei kuitenkaan nousta pelkillä suomupohjilla painava ahkio perässä, joten nousukarvat olivat ehdoton hankinta pitopohjista huolimatta. Hankin näille kaveriksi itse täyspitkät karvat, jotka antavat jo vankan pidon tunturille nousuun ahkionkin kanssa. Käytännössä ne vähentävät luisun melko minimiin, mutta lisäpito tasasellakin liikkuessa pitäisi olla ihan hyvä asia. Hyvä pito pohjissa on joka tapauksessa ehdoton asia ahkion vetoon vaelluksella.
  • Siteet – joko Auto-siteet tai Manualit. Auto-siteisiin riittää astuminen kengällä ja side lukittautuu, ja vastaavanlaisesti side avautuu sauvan painalluksella. Manual-tyyppiset siteet avataan ja suljetaan käsin. Päädyin itse näihin jälkimmäisiin manual-siteisiin, sillä lueskelin jostakin että ne ovat ääriolosuhteissa luotettava vaihtoehto. Back country -siteet ovat yleisesti ottaen metsäsuksiin liitettäviä siteitä jykevämmät ja ne antavat paremman tuen monolle kun liikutaan tunturissa.
  • Suksen mitat – Madshusin ohjeistuksen mukaan suksen pituus voisi olla n. 15-20 cm hiihtäjää pidemmät. Päädyin itse 185 cm mittaiseen sukseen, oman varteni ollessa 168 cm pitkä. Suksien leveydet vaihtelevat hieman, mutta pääpiirteiltään sukset ovat kevyesti tiimalasimalliset. Vossien leveysprofiili on 60-50-55 cm ja nämä sukset olivat mielestäni hyvät siitä että ne sopivat erinomaisesti tunturissa hiihtämiseen, mutta käyvät myös latu-uraan. Harvakseltaan kaupungissa lykkivä sunnuntai-hiihtäjä voi lähteä näillä myös laduille.
Paloheinässä latu-uran katkaisi jo paikoin paljas maa. Kebnekaisen maastoissa toivottavasti ei ole lumesta puutetta.
Paloheinässä latu-uran katkaisi jo paikoin paljas maa. Kebnekaisen maastoissa toivottavasti ei ole lumesta puutetta.

 

Auringonlasku Lauttasaaressa – eteläisen Helsingin pyörälenkki

Marraskuussa ei paljon aurinkoa nähty. Viime sunnuntaina sen sijaan saatiin eteläisessä Suomessa nähdä jo vähän enemmän pilkahdusta sinisestä taivaasta. Päivän pidetessä taivasta komisti jo kaunis auringonlasku. Päätettiin lähteä ulos pyörälenkille ja minä survaisin kameran mukadiscreetisti urheilureppuun mukaan. Jalustan kiinnitin kyllä repun ulkosyrjään kiristettävillä nyöreillä, mutta sitä ei tarvinnutkaan (lue: kerennytkään) irroittamaan repusta tämän lenkin aikana. Tällä kertaa räpsin kuvia enemmänkin pysähtyen vauhdista lyhyeksi hetkeksi ja napaten valokuvia pyörän selästä. Välillä säntäsin lenkkipolulta rantaan nauttimaan näkymästä, kun sen ääreltä en vain halunnut liikkua pois.

Jatka artikkeliin Auringonlasku Lauttasaaressa – eteläisen Helsingin pyörälenkki