Haluan toivottaa teille kaikille erityisen hyvä viikon aloitusta! Itselläni on ollut pientä jännitystä ilmassa ja viime yönä huomasin jo jahtaavani ties minkälaisia rosvoja unissani. Aamulla tsemppasin itseäni uuteen viikkoon ja otin kaikki mahdolliset työkalut käyttööni.
Tiesittekös että valoisaa aika tulee viikossa lisää nyt jo noin 20 minuuttia ja tulevana sunnuntaina aurinko laskee etelässä vasta klo 17.00. Kahden viikon päästä auringonlasku koittaakin jo vasta 17.20. Mitä kaikkea tämä valo saakaan aikaan!
Ulkona luonnossa kaikki on hyvin yksinkertaista. Ihminen tarvitsee aurinkoa ja luonnon kauneutta sekä liikuntaa ja unta. Hyvä olo vahvistuu kun näistä huolehtii riittävästi. Tällaisen maiseman ääressä unohtuu kaikki muu.Kallahden merimaisema lataa akkuja aurinkoisena talvipäivänä.
Eilinen kävely auringonpaisteessa Vuosaaren Uutelassa, Aurinkolahdessa ja Kallahden rannoilla antoi erityisen paljon virtaa tähän viikkoon ja talveen yleisesti, sekä kasvatti rohkeita haaveita kaikesta tulevasta.
Kun sitten tänään aamulla kävelin töihin, mietin innostavan podcastin siivittämänä asioita, jotka tuovat iloa arkeeni. Nyt on maanantai ja tällä viikolla kaikki on taas mahdollista. Aion tehdä parhaani kuluvalla viikolla edistääkseni omia unelmiani.
Ja pian koittaa taas lempihetkeni viikosta, eli perjantai jolloin minun ihmiseni tulee kotiin omista viikon uurastuksistaan toisaalla. Eli viikolla aion keskittää energiani omien voimavatojeni ja osaamiseni vahvistamiseen, sekä luoda pohjaa yhteisen hyvinvoinnin rakentamiseen ja viikonloppuna sitten jatketaan yhdessä. Viikonloppuna nauretaan, haaveillaan, touhutaan kotosalla, sisustetaan ja suunnitellaan tulevaa.
Päätimme myös ystäväni kanssa, että viikon päästä maanantain 12. pvä lähdemme metsään ja kokeilemme mitä työviikon katkaiseva arkiretkeily tekee hermoille ja akkujen virran ylläpitämiselle. Lähdemme työpäivän jälkeen ulos luontoon, yövymme Tarpin alla taivasalla. Avaan silmät huurteiseen aamuun ulkona. Siitä pakkaamme aamuvarhaisella tavarat ja suuntaan takaisin toimistolle huoltamaan itseäni takas töihin, luonnosta virkistäytyneenä. Otan kameran mukaan ja taltiointi tunnelmat näytettäväksi teillekin jälkikäteen.
Siispä, haluan toivottaa sinulle loistavaa viikon starttia. Toivottavasti hanki kantaa ja ahkiosi on kevyt. Ja vaikka joutuisit viikolla umpihankeen nykimään, niin se tekee vain reisilihaksille hyvää. Kyllä sinä ne kinokset selätät. 💙
Viisi päivää hiihtämistä tasamaalla, ylämäessä, alamäissä.
Tuntureita.. :)
Voiko olla parempia aamuja.. :)
Koti. <3
Viikko sitten hiihdeltiin Pohjois-Ruotsissa – kuusi elämyksellistä päivää ja viisi makeasti nukuttua yötä. Reippaassa viidessä päivässä kerettiin hiihtämään yhteensä peräti 100 kilometriä ympäri Ruotsin korkeimman tunturihuipun, eli Kebnekaisen. Kebnekaisen massiivin ympäristö tarjosi ensimmäistä kertaa pitkälle hiihtovaellukselle lähteneelle sääelämyksiä täydestä auringonpaisteesta melkeinpä whiteoutiin ja maastoa leppoisasta tasamaasta kohtalaiseen ylä- ja alamäkeen. Hauskaa oli ja hyvä seura kruunasi retken.
Reissuun valmistautuminen vei melkoisen paljon ajatuskapasiteettia ja edellytti kohtalaisesti säätämistä jo useamman viikon ajalta ennen matkaan lähtöä. Siihen nähden on mieletöntä että reissu itsessään on jo tehty. Lähipäivinä tulenkin käymään läpi nyt vihdoin puretut valokuvat ja kertomaan kuvin ja tarinoin kyseisestä hiihtovaelluksesta ensikertalaisen silmin.
Sen verran voin kuitenkin sanoa jo nyt, että hullun hienoa, elämyksellistä ja opettavaistahan se oli. :)
Lumijedi. Terveisiä lumen ja viiman keskeltä.Paikoitellen näkyvyys oli.. noh, vähäistä. Hurja, miten kaunis maisema voi silti olla.Ruotsalaiset vaelsivat rinkat selässä tuvalta tuvalle. Tässä joukko hurjapäitä, joiden askeleita emme lähteneet seuraamaan, kun näyttivät katoavan ylös 45° rinnettä. Riitti että täällä ei nähnyt juuri mitään. :)Kungsleden talvella – välillä Sälka ja Singi.
Tulevana sunnuntaina aloitellaan jo hiihtovaellusta Ruotsin tuntureilla, Kebnekaisen tuntumassa. Kuvassa näkyy Kebnekaise kuvattuna Láddjujávrilta käsin. Tämän kuvan otin viime kesän silloisen vaelluksen loppumetreillä. Viime elokuussa suunnattiin ensimmäistä kertaa ylipäänsä Ruotsin Lappiin ja nyt jo olen lähdössä sinne uudestaan. Tunturit vievät mennessään, näin ystäväni kertoi minulle vajaa kaksi vuotta sitten, kun harvat retkeni olivat ulottuneet vasta meidän Lappiin asti. Niin siinä tosiaan taitaa käydä.
Tuleva ensi viikon talvivaelluksemme suunta on näihin samoihin maisemiin. Valmistelut ovat jo loppusuoralla ja pientä reissujännitystä on ilmassa. Oikeastaan jännitys on jo melkein käsin kosketeltavaa. Iso osa ruoista löytyy jo ruokaboksista ja talvivaatteetkin, sekä muut varusteet siirtyvät pikkuhiljaa kaapeista näkyvämmille paikoille valtaamaan sohvaa, nojatuolia ja muuta pinta-alaa. Keittiö on jo sitten viikonlopun ollut luovan kaaoksen puitteissa ja kuivamuonaa sekä retkieväitä on kaikkialla. Parhaillaan leikkelen ylivanhasta makuualustasta lisäeristettä ystävältä lainaamiini koon 45 taukotossuihin. Vielä on leikkelemättä nousukarvojen laidat (olen säästänyt nousukarvojen nirhaisun – mattoveitsellä – loppumetreille) suksiin sopivaksi ja muutamia muita tuunauksia.
Huomenna noukin Riihimäeltä ahkion ja lähipäivinä kuljen myös muiden ystävien luona lainaamassa muutamia tykötarpeita, joita en ole tälle reissulle raaskinut hankkia vielä omaksi. Jo nyt on tullut sijoitettua suksiin, monoihin, karvoihin, järeämpiin ulkoiluvaatteisiin ja muuhun enemmän tai vähemmän olennaiseen. Osa on hankittu uutena ja muutamat tavarat on löytynyt käytettynä. Ruokakaan ei lopu kesken. Sitä saattaa riittää myös seuraaville retkille asti. Ehkä tässä kaikessa organisoinnissa näkyy ja kuuluu ensikertalaisen iloisen jännittynyt valmistelu.. Eihän tule kylmä, onhan sopivat vaatteet liikkumiseen, miten pysyy vesi juomakelpoisena, mitkä päiväeväät eivät jäädy pahasti, kuinka nukkua, miten säilyttää kamat välttymättä kaaokselta, miten pitää itseni kuosissa ja kohtuullisen kuivana, miten varautua kaikkeen, miten olla liioittelematta.
Kaikille asioille on ensimmäinen kertansa, niin on minunkin vaelluksilleni. Tällä kertaa vuorossa on ensimmäinen pitkä talvivaellus. Olen varovaisen innostunut ja kunhan pääsen matkaan, tulee innostus kasvamaan samalla kun jännitys vähenee. Olen iloinen, koska pystyn tekemään tällaista ja olen iloinen siitä että uskon itseeni.
Ensi viikon jälkeen olen taas monta kokemusta rikkaampana, taas vähän enemmän oppineena ja samalla tiedän että pystyn tämänkin jälkeen ottamaan sen seuraavan harppauksen jota mietin. Kaikki on mahdollista, sen toteuttaminen on vain itsestäni kiinni. Kohta mennään.
Sellaista elämä on … ihmeellinen seikkailu.
Tuokoon tämä päivä mukanaan sinulle jotain innostavaa ja uutta. Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.
– Näin vanhempani kirjoittivat 17-vuotiaalle minulle, lähtiessäni ensimmäistä kertaa elämässäni vuodeksi maapallon toiselle puolelle. Silloin ei ollut kännyköitä. Hyvä jos edes pystyi lähettämään sähköposteja tutuille.
Nuorena pelkäsin valtavasti lähtemistä ja uskoin että löytääkseen seikkailua täytyy tehdä pelottavia asioita. 17-vuotiaana lähdin yksin vuodeksi maapallon toiselle puolelle kokeilemaan elämää ja näkemään uutta. Taistelin pitkään koti-ikävää vastaan, joka oli valtava. Monesti nuorempana olin sitä mieltä että lähdettävä on, yksinkin, vaikka se oli haastavaa. Uskoin rohkeuden olevan sitä että laittaa itsensä toistuvasti epämukavuusalueelle kohtaamaan vaikeuksia, ja että asioista pitää selviytyä itse.
Nykyään olen seikkailemisesta ja rohkeudesta hieman eri mieltä. Ei tarvitse tehdä asioita jotka eivät ole itselle luontevia. Vaikka jotkut joutuvatkin pitkään etsimään, itseään kuuntelemalla löytyvät lopulta kyllä ne lapsenomaista innostusta tuottavat omat seikkailut. Ei tarvitse turhaan pelätä, tai laittaa itseään tilanteisiin joissa ei ole kotonaan. Jokaiselle seikkailu on omanlaisensa ja rohkeuttakin on montaa sorttia.
Päälle kolmekymppisenä olen ryhtynyt harrastamaanasioita, joita en 5 vuotta sitten osannut millään kuvitella tekeväni nyt. Näihin vuosiin on sisältynyt monia ensimmäisiä kokemuksia, sillä viisi vuotta sitten maailmaa katsoi linssieni läpi hieman erilainen henkilö. En ollut käynyt Lapissa, enkä tunturissa. En ollut vaeltanut, saati polkujuossut. En ollut käynyt nimeksikään sienimetsällä, enkä viettänyt kovinkaan paljon aikaa muutenkaan metsässä. En mieltänyt itseäni järin urheilulliseksi. Kaikkea minulla oli, jotain uutta merkitystä vain kaipasin sen kaiken lisäksi. En osannut kuvailla kovin selkeästi mikä minua inspiroi ja monesti olin kyllä itseäni haastanut, mutta vasta viime vuosien aikana olen kokenut siinäkin omanlaisen ahaa-elämyksen. Päälle kolmekymppisenä päätin tutustua itseeni ja tehdä asioita joista itse oikeasti nautin. Siitä on syntynyt paljon hyvää.
Olen aina ollut utelias elämästäja viime vuosina olen pyrkinyt aktiivisesti kokemaan uutta. Monesti olen miettinyt mistä löydän itselleni merkitystä ja mielenrauhaa. Matkana tämä taitaa olla loputon, sillä koskaan ei ole täysin perillä. Eikä sitä arjen rauhaa välttämättä aina niin helposti löydy, etenkin sen poikkeuksellisen hektisen työviikon lomassa. Välillä se mielenrauha sitten löytyy työpäivän päätteeksi salilta ystävien kanssa tiukkojen treenien parista tai arjessa vain pysähtymällä. Joskus se löytyy rauhaisasta keskustelusta läheisen kanssa tai muusta tavanomaisesta ajanvietosta. Silloin tällöin se mielenrauha löytyy jostakin ihan muusta fyysisestä tekemisestä ja täytyy lähteä omaa kotikaupunkia kauemmaksi. Monesti inspiroiviin asioihin liittyy toisia ihmisiä joiden kanssa jakaa elämyksiä.
En pyri suorittamaan, vaan teen mielelläni asioita jotka tuntuvat hyviltä ja innostavilta. Joskus haastan itseäni fyysisesti ja joskus henkisestikin. Kulkemalla luonnossa, tavalla tai toisella löytää helposti mielenrauhaa ja sen olen todennut, että seikkailun ei tarvitse tuntua työltä tai pelottavalta. Se voi olla ihan mitä vain, joka tuntuu minusta inspiroivalta.
Yhtä kaikki, kun teen asioita jotka hymyilyttävät, haastavat, nostavat maitohappojen määrää ja joissa olen kotonani, häviää moni muu asia ympäriltä: työ, stressi, ja arkihuolet.
Olen ollut onnekas ja löytänyt monia kiehtovia seikkailuja ja mikä parasta, olen saanut nauttia niistä muiden ihmisten kanssa. Itsetuntemukseni ja tekemiseni on muuttunut monella muullakin saralla. Tiedän nyt paremmin kuka olen. Viisi vuotta sitten seikkailu tuntui kovin vieraalta asialta. Nyt tajuan, että seikkailu minulle on kaikkea sitä tekemistä, jonka jälkeen tuntuu siltä että palaan kotiin aina jollain tapaa vähän kasvaneena ja itseni likoon laittaneena. Seuraavaksi olen lähdössä ensimmäiselle hiihtovaellukselleni Ruotsin suurimman vuoren, Kebnekaisen massiivin ympäristöön. Se jos jokin tuntuu valtavan jännittävältä. Mutta sekin tuntuu tietyllä tapaa itselleni kotoisalta.
Kaiken tekemisen ja uuden kokeilemisen seurauksena ymmärrykseni itsestäni on muuttunut. Samoin uskoni siihen mitä kykenen tekemään.
Elämä on loppupeleissä ihmeellistä seikkailua. Joka päivä voi tuoda mukanaan jotakin uutta ja innostavaa. Kotoa ei ole pakko lähteä kauas löytääkseen inspiraatiota, vaan elämä voi tarjota parastaan missä vain. Pääasia on että kyseessä on sinun seikkailusi, sillä kun löydät oman polkusi, se tulee taatusti tarjoamaan sinulle ikimuistoisia elämyksiä ja muutakin kuin vain sepelillä katettua soratietä.
”Suotakoon sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.”
Suo, seikkailija ja täysikuu. Paljon kokenut seikkailijaystäväni Jenni hiihtovaeltamassa Torronsuolla.
Elokuu on tarjonnut auringonpalvojille poikkeukselliset puitteet nauttia ulkoilmasta sekä auringosta ja olen itsekin pyrkinyt lataamaan akkuja tulevaa syksyä ja hämärämpiä iltoja varten. Töiden ohella olen hyödyntänyt tilaisuuden ja liikkunut mahdollisimman paljon kävellen. Harvoin saa kävellä kaupungin halki töihin kello kahdeksalta helteisessä aamuilmassa !
Olen jo pitkään lueskellut hienoja ulkoilu- ja aktiviteettiblogeja ja visioinut päässäni oman blogini sekä itseni jonkin vuoden parin päähän. On ollut hienoa lukea muiden tarinoita, vaan kutkuttaa kovasti synnyttää myös sitä omaa jalanjälkeä.
Omaa blogia aloitellessa on hyvä ajatella sille jokin yhtenäinen linja, suunta taikka riittävän selkeä aihepiiri. Näin olen ymmärtänyt blogosfääriin tutustuessani. Siksi tässä on vatuloitu jo hetki oman blogin jalkauttamisen äärellä. Minulle on ollut itsestään selvää etten kirjoita muodista, ruoanlaitosta, perhearjen pyörittämisestä tms., vaan olen hahmoitellut omia intohimojani harrastamisen ääreltä. Puolitoista vuotta taaksepäin kirjoitin jo itselleni paperille tavoitteen pystyttää blogi kaikenlaisista ulkoilu-/eräily-/harrastus-/ja elämysseikkailuista, jotta voisin paitsi nauttia niistä itse, myös jakaa niitä muiden kanssa.
Tätä asiaa on edistänyt samanhenkisten ihmisten tapaaminen erinäisten verkostojen kautta ja olen myös kokeillut semiaktiivista twiittailua. Taidan olla havaintojeni alkulähteellä siitä, että verkostoissa taitaa tosiaankin olla jonkinlaista voimaa ja eteenpäin sysäävää virtaa. Ainakin omalla kohdallani into kasvaa vielä enemmän, kun sitä ruokkii myös muiden ihmisten kokemuksilla ja hyvillä suosituksilla.
Aiheita joista aion kirjoittaa:
Suunnistus – tähän hurahdin 2v sitten kun ensimmäisen kerran otin kompassin ja maastokartan sievoisiin kätösiini.
Juoksu – kehitän juoksukuntoani ja tutustun polkujuoksuun. Osallistun Bodom Trailille toukokuussa ja haaveilen juoksukunnosta joka mahdollistaa Vaarojen Maratonin maaliviivan ylittämisen.
Retket, tehdyt ja tulevat – retkeilyni alkoi vasta kesällä 2013, siitä huolimatta olen jo saanut valtavasti elämyksiä, monen hauskan ihmisen kanssa. :)
Varusteet – ikuisuuskysymys ja myös hintakysymys. Liika varustelu on kenties turhaa, mutta toisaalta varusteet tekevät myös vaelluksista ja retkistä helpompia. Hankin juuri ensimmäisen soolotelttani (Hillen Akton) ja se on vielä koepolkaisematta.
Lihaskunto, kuntoilu ja hyvinvointi – Aloitin keväällä aktiivisen lihaskunto- ja crossfit-harjoittelun. Tästäkin varmasti eksyy ajatuksia blogiin.
Retkiruokailu – Surrur. Kuivuri taiteilee välillä retkiruokia pelkkien turmattien, blåbandien ja perunamuussien lisäksi.
Muita itseni iloiseksi tekeviä ja käytännöllisiä asioita – satunnaisia poimintoja kaupunkilaisneidon elämästä, oivalluksia, hienoja runoja..
Valokuvaus – en vielä omista järkkäriä, mutta sen hankinta on edessä. Haluan ikuistaa elämykset ja oppia samalla kuvaamaan.
Tämä tarina on muotoutunut pääkopassa tovin – perusteellisen hautomisen jälkeen ensikirjoitelmat pullahtelevat ulos. Tällä kellonlyömällä mielikuvat vaihtuvat teoiksi ja suunnittelu toteutukseen. Blogin ensiaskeleet ovat tässä.
Olen viime vuosina nauttinut kaiken tyyppisistä Outdoor-henkisistä touhuista ja räpsin mielelläni kuvia missä kuljenkaan. Erilaisia kokemuksia ja harrastuskokeiluja on lyhyessä ajassa kertynyt paljon (purjehduksesta koskimelontaan ja purjelautailuun, suunnistuksesta vaellukseen ja retkeilyyn, yms…) ja olen miettinyt mihin näitä kaikkia kuvia ja tarinoita jakaa.
”Some people dance in the rain. Others just get wet.”
Nautin kaikenlaisista pienistä(kin) elämyksistä ja oivalluksista, ja tavoitteeni on tehdä arjestani värikkäämpää. Tai vähintään löytää ajoittain yllättävään harmaaseen ne kaikki puuttuvat 49 sävyä. Kerron siis teille tarinoitani retkistä ja itseäni liikuttavista elämyksistä.
Toivottavasti löydät täältä jotain joka motivoi sinua ulkoilemaan, kokeilemaan omia rajojasi ja testaamaan ennakkoluulojasi – tai ihan muuten vaan värittämään arkeasi. Tervetuloa mukaan. :)
Kotimatkalla - Kean Retki 