Kauneimpien hetkien vangitsemiseksi herätään kilpaa auringon kanssa – Valokuvausopinnot Kuusamossa

Kuluvan viikon teema Kuusamo-opistolla on ollut makro- eli lähikuvaus. Kun ennen tätä viikkoa, olemme keskittyneet enimmäkseen valokuvauksen perusteiden hallitsemiseen ja maisemavalokuvaukseen, olin alkuviikosta innoissani siitä, että pääsimme nyt pureutumaan myös pienempien yksityiskohtien kuvaamiseen.

Tämä viikko (kuten aikaisemmatkin) on antanut paljon uusia oivalluksia, joita on hauska hyödyntää myös omilla kuvausretkillä milloin missäkin. Jotkin asiat kurssilla on nopea oivaltaa, kun taas muut jäsentyvät vasta käytännössä. Oppiminen ja monimutkaisten tai moniulotteisten asioiden sisäistäminen vaatii reippaasti käytännön harjoittelua. Tämänlainen harjoittelu on kuitenkin todella mieleistä!

 

Päivät lyhenevät lyhenemistään ja pakkasista huolimatta olemme edelleen hyödyntäneet kaikki mahdolliset aurinkoiset hetket ulkona oleskeluun ja kuvaamiseen. Tänäänkin aamulla ponkaisin ylös aikaisin katselemaan auringonnousua Kuusamojärvellä.

Auringonnousu Kuusamojärven Somostenperällä.
Aikaisen auringonnousun valo on kuvauksellisesti mitä kaunein! Vaikken aiemmin ole suoranaisesti kokenut olevani aamuihminen, en enää millään malta nukkua näiden kirkkaiden aamuhetkien ohi.

Viikon mittaan on työskennelty studiossa, mutta myös ulkosalla. On maattu nurmikoilla ja kyykitty pientareilla kuvaten kuuraisia yksityiskohtia. Oppia on haettu kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Kansikuvan, jossa makaan nurmikolla pientä kukkaa kuvaamassa, on ottanut kurssikaverini Jenni Parttimaa.

Kuurankukka_makro_5690-2
Yksi hyvistä vinkeistä lähikuvaukseen on laskeutua kuvattavan kohteen tasolle. Silloin pienetkin yksityiskohdat ja matalalla viipyvät yksityiskohdat saa vangittua juuri sellaisina kuin ne näkee luonnossa. Tämä kuva syntyi kansikuvan kuvanottohetkellä tänään.

Kuusamoon luvataan huomiseksi reipasta lumisadetta (!), mutta viikonloppuna taivas saattaa taas kirkastua. Tiedossa taitaa olla upeita pakkasaamuja.

Siispä lähden minäkin mahdollisesti viikonloppuna taas omalle retkelle jatkamaan vuoden kestävää tutkimusmatkaani Koillismaan upeimpiin maisemiin. Mukaani retkitunnelmia vangitsemaan lähtee nyt jo hyvin tutuksi tullut Nikonin järjestelmäkamera.

 

”Saisinpa tilaisuuden elää pohjoisen vuodenkierron” – Vuosi Kuusamossa ja kuinka tänne päädyinkään

Aiemmin tämän vuoden aikana lausuin varoen ja hiljaa itsekseni ilmaan sanat, joiden voimaa en uskaltanut ennakoida, enkä siksi ajatellut käyvän toteen vielä pitkään aikaan.

”Saisinpa tilaisuuden elää vähintään vuodenkierron ajan pohjoisessa ja nauttia kaikesta mitä elämä voi tuoda tullessaan.”

Vaikutti epätodennäköiseltä, että tulisin irtautumaan etelän pyörästä, sillä minut piti Helsingissä mm. kiinnostava työ ja läheiset. Elämäntilanteeni yllättäen muututtua ja työssä tapahtuneiden käänteiden johdosta, minulle tarjoutui kuitenkin tilaisuus irtautua tuntemastani arjesta täysin ja päättää vapaasti miten haluan päiväni ja tulevan vuoteni käyttää. Tämä oli tilaisuus johon nopeasti päätin tarttua rohkealla mielellä.

Haave pohjoisesta on lähtenyt kytemään mielessäni jo vuosi sitten ja vaikka ohikiitävän hetken pelkäsin liekin tukahtuvan, päätin kesällä että aion elää nykyhetkeä ja tulevaa niin rohkeasti ja täysillä kuin vain suinkin uskallan.

Aivan yllättäen huomasin asioiden järjestäytyneen niin, että löysin itseni istumasta tietä mittaavasta autosta, muuttomatkalla kohti pohjoista.

En oikein vieläkään osaa uskoa asuvani nyt valtaosan ajastani ja tulevasta vuodesta Kuusamossa. Vasta vajaa viikko pohjoisemmassa on takana ja minusta tuntuu edelleen siltä että pian ”lomani” päättyy ja pakkaan tavarani palatakseni etelän arkeen. Mutta näin ei tule tapahtumaan vielä pitkään aikaan. Ja kuka tietää minne tieni vie täältä.

Minulla on nyt hurja ja käsittämätön mahdollisuus nauttia tästä pohjoisen luonnosta ja tutustua samalla myös elämään täällä. Niin paljon uutta ja odottamatonta tutkittavaa on edessäni enkä malta odottaa että voin jakaa näitä kokemuksia kanssanne!

Nopea muutto Kuusamoon

Kolme viikkoa sitten sain päätöksen opintojen hyväksymisestä. Kaksi viikkoa sitten onnistuin etsimään ja ostamaan itselleni auton. Viikko sitten pakkasin autoon kaikki mahdolliset tavarat epämääräisen pitkäksi ajaksi ja viime viikonloppuna ajoin ystävän lapsuudenkodin kautta Kuusamoon.

kea_auto
Ostin ensimmäisen autoni – tässä minä ja punainen ”maantiekiiturini”. PK-seudulla en ole autoa tarvinnut, mutta pohjoisessa se on melkeinpä edellytys liikkumiselle. Tämä auto ei ole raketti, mutta retkien ja aktiivisen elämän mahdollistaja.

Opiskelen seuraavan vuoden Kuusamo-opiston luonto- ja maisemakuvapainotteisella valokuvauslinjalla. Opintoihin sisältyy myös muunlaisen kuvaustekniikan ja osaamisen omaksumista, muotokuvausta, urheilu- ja tapahtumakuvausta, kuvajournalismia, videotuotantoa, kuvankäsittelyä, digitaalista viestintää ja vaikka mitä. Asuntoni Helsingissä odottaa opintojen ajan, että pääsen käymään tutuissa maisemissa silloin tällöin.

Valokuvaamisen ja luontosuhteen syventämisen ohella tähtäimessäni on retkeillä pohjoisessa ja lähi-alueilla mahdollisimman paljon. Toivon myös että pääsen tutustumaan moniin samanhenkisiin ulkoileviin ihmisiin, ehkä jopa työskentelemään luonnon ja liikunnan parissa, sekä muutenkin edistämään eräopasosaamistani vuoden aikana.

Viikko valokuvausopintoja takana

Valokuvausopintojen ensimmäinen viikko polkaisi maanantaina käyntiin vauhdilla.

Maanantaina, ennen kuin vuorokausikaan Kuusamossa oli vielä tullut täyteen, löysin itseni jo karhukojulta venäjän rajan tuntumasta valokuvaamasta kontioita.

Viikon mittaan olen saanut syventyä valokuvauksen tekniikoihin ja kuvankäsittelyyn. Jo maanantaina ryhmämme suuntasi Venäjän rajan tuntumaan karhukojulle kuvaamaan otsoja. Karhuthan löytävät Venäjän rajan takaa kojulle, koska niille asetellaan ruokaa tarjolle paljon. Siksi mietin, oliko tämä nyt niinkään autenttisen tuntuinen kohtaaminen ruskeakarhun kanssa. Voin siitä huolimatta kuitenkin sanoa että karhun näkeminen ensimmäistä kertaa elämässäni oli vaikuttavaa. Parhaimmillaan karhukojun ulkopuolella oli samalla hetkellä jopa 9 karhua ja ne astelivat niin lähelle kojua, että pystyit kuulemaan niiden liikkeet.

Tämän viikonlopun ajan osallistun Kuusamossa pidettävään, nyt jo vaikutuksen tehneeseen Kuusamo Nature Photography -festivaaliin ja ulkoilen.

Tule mukaan vuoden mittaiselle tutkimusmatkalleni Kuusamoon ja pohjoisen leveysasteille!

Myöhään eilen illalla suuntasimme Kuusamojärven rannalle viettämään laavuyötä ja harjoittelemaan revontuli- sekä tähtikuvausta. Tänään illalla taas lähdemme todennäköisesti yöksi Valtavaaran rinteille nauttimaan luonnosta. Kuvasaldoa ja retkikuulumisia tarinoin blogiin.

Kuvia ja kuulumisiani julkaisen säännöllisesti myös blogini Facebook-sivuilla osoitteessa www.facebook.com/keanretki, sekä Instagramissa www.instagram.com/keacreutz.

Toivotan sinut lämpimästi mukaan vuoden mittaiselle tutkimusmatkalleni Kuusamoon!

Nyt kutsuu Kuusamo – Ajatuksia siitä kun haaveet täydentyvät yllättäen

Elämä on aikamoinen seikkailu. Joskus tarjoutuu tilaisuuksia, joita ei vain voi sivuuttaa, vaan niihin on tartuttava, vaikka kuinka jännittäisi.

Löysin jo vuosi sitten kiinnostavan valokuvaukseen, kuvajournalismiin ja kuvalliseen/digiviestintään keskittyvän valokuvauslinjan Kuusamosta. Linja painottuu luonto- ja maisemakuvaukseen ja opintojen aikana tehdään useita kuvausretkiä.

Minähän rakastan viettää aikaa luonnossa vaeltaen ja kamera kulkee aina mukana. Jos vuodesta voisi tehdä täydellisen, suorittaisin eräopasopinnot myös tässä samalla, mutta koen että ensisijaisesti haluan panostaa kuvallisen viestinnän osaamiseeni, sillä eräopasopinnot voin tehdä myöhemminkin. Ja koska Kuusamon seudun luonto.

Tällaista tilaisuutta tutkia Kuusamon ja Lapin luontoa kamera kädessä vuoden ajan osuu kohdalle harvoin!

Kulunut kesä on ollut hauska ja aika on mennyt kuin siivillä, mutta nyt päätin hyödyntää tilaisuuden, jota ei aina tule vastaan. Siispä tulen viettämään valtaosan viikoistani seuraavan vuoden ajan Kuusamossa ja pohjoisen kuvausretkillä. Kuusamoon lähden jo reilun viikon päästä.

Mahdollisuuksien mukaan tulen tekemään satunnaisia etäopintoviikkoa Helsingistä käsin, jotta näen läheisiä, voin varmistaa että kasvitkin pysyvät hengissä ja pääsen täältä käsin hoitamaan myös sovittuja sisältöprojekteja.

Tästä alkaa vuoden mittainen tarina, josta tulen kirjoittamaan sivuilleni entistä tiheämmin.

Jahka ajatukseni kirkastuvat ja jännitykseltäni maltan, kerron reissusuunnitelmistani ja valmistautumisesta lisää. Ihan ensimmäiseksi täytyy ostaa auto. Toiseksi aion kiivetä Valtavaaralle. ❤️

Kalareissu ilman kalaa, mutta sitäkin enemmän naurua ja odotusta syksyyn

Viime viikonloppu tuntui kesän päätökseltä monellakin tapaa. Lähdimme mökille perjantaina ja saimme istua iltaa terassilla metsäisessä mökkimaisemassa pitkään yöhön kesän lämmön vielä helliessä meitä. Lauantaina sää viileni pysyvästi ja syksyn sateisen harmaat ensitunnelmat olivat yhtäkkiä läsnä.

Tämä rauhallinen ja iloinen viikonloppu tuntui juuri oikealta tavalta juhlistaa kuluneen kesän päättymistä. Vetäydyimme hetkeksi omiin oloihimme ja nautimme yksinkertaisesta mökkielämästä. Kävimme mustikassa löytämättä mustikkaa ja laskimme onkivavat veteen saamatta kalaa. Tärkeintä ei kuitenkaan ollut se, mitä kädessämme oli mustikka- tai kalareissun jälkeen, vaan retkien aikana käydyt innostuneet puheet, joilla maalasimme tulevaa syksyä.

Näihin kuviin pyrin vangitsemaan palan sitä innostusta ja odotusta, jota aika tänä viikonloppuna hyvien ystävien kanssa ruokki.

Nyt on lähtö.

Istun junan ravintolavaunussa ja tuijotan heleän punertavassa horisontissa näkyvää isoa täysikuuta. Toisesta suunnasta näen valkoisten ja huurteisten peltojen yli kauniin ja kylmän auringonnousun.

Rakastan näitä rauhallisen itsenäisiä hetkiä junissa. Ennen uutta seikkailua olen kotona aina kovin rauhaton. Mikä tämän kaiken merkitys on? Odottavan aika on pitkä. Tuleva jännittää.

Istahdettuani junaan kuljen kohti uutta, maisemat vaihtuvat ja voin vain olla rauhassa paikallani ja odottaa. Seikkailu on jo alkanut ja vaikka juuri mitään en vielä tulevista päivistä tiedä, on tässä kohtaa odottavan levollinen olo.

Paula Vesala laulaa että nyt on lähtö. Miten mä en ole kuunnellut tätä kappaletta aiemmin kuin vasta nyt? Kaikki sanat eivät osu ihan kohdalleen, mutta tämä kappale kolahtaa minuun kuitenkin täysillä juuri nyt. Se on vahva ja voimakas. Uhmakaskin.

Tuota uhmaa herättelen itsestänikin esiin nyt matkaa tehdessäni ja huomenna, kun käännän suksien kärjet kohti kaikkea ja ei mitään. Erämaa puhdistaa sielun ja paikkaa ruhjeet.

”En tiedä tehtiinks mua kulkemaan
Mut ku on pakko niin kuljetaan
En tiedä tehtiinks mua lähtemään
Mut taas on lähtö

En tiedä luotiinks mua lentämään
Luotiin tai ei, silti hypätään
Nyt ku ei jäädä saa tähänkään
Taas on lähtö

**********

Joskus vaan päätin et pystyyn jään
Pitääks mun tehä se yksinään
Siinä on vuori, nyt kiivetään
Taas on lähtö”

Kuuntele Spotifysta: Paula Vesala – Nyt on lähtö.

Kemihaaran erämaa odottaa.

Vuoden 2018 käynnistys | Retkeilyä ja ahkion nykimistä pohjoisessa

Vietin vuodenvaihdetta, joulua ja uutta vuotta pitkälti poissa kaupungin hulinoista. Sukuloitiin vanhempieni ja puolisoni luona ensin pääkaupunkiseudulla ja sen jälkeen Savossa. Joulun jälkeen karkasimme pohjoiseen lähes viikoksi. Takaisin Helsinkiin palattiin vasta vajaan kahden viikon poissaolon jälkeen. Ihanaa ja tervetullutta vaihtelua.

Tavoitteemme oli viettää pohjoisessa mahdollisimman monta päivää. Pitkän hiihtovaelluksen suunnitteluun ei kuitenkaan juuri nyt ollut energiaa, vaan katselimme karttoja ja talviretkeilykohteisiin sopivia kansallispuistoja muutoin avoimin mielin. Pääasiallisena kriteerinä oli vuodenvaihteen viettäminen jossakin mahdollisimman lumisessa paikassa, tunnelmallisessa erätuvassa, kaukana tästä omasta arjesta ja muista ihmisistä. Tämä suunnitelma toteutuikin sitten lopulta todella hyvin.

Katse kohti tulevaa ja metsän siimeksessä odottavaa Riisitunturin autiotupaa.

Tarkemmin vuodenvaihteen retki toteutui seuraavalla tavalla.

Retken 2 ensimmäistä yötä vietettiin Riisitunturin kansallispuistossa, Riisitunturin autiotuvalla.

Vietin täällä ensimmäisen talviyöni koskaan autiotuvassa loppiaisena 2015. Vaikutuin niin syvästi, että vannoin palaavani tänne uudestaan mahdollisimman pian. Riisitunturin maisemat ovat sykähdyttävät ja helposti saavutettavat esimerkiksi Ruka-Kuusamon suunnalta. Siksi täällä käykin paljon retkeilijöitä ja valokuvaajia. Etenkin revontulien ja poikkeuksellisten hienojen tykkylumisten kynttiläkuusien nappaaminen samaan otokseen on se, mihin moni pyrkii täällä käydessään. Ihan vain tunnelmasta nauttiminenkin on varsin hyvä suunnitelma.

Huurteinen Riisitunturin tupa itsessään on jo varsin idyllinen ympäröivän maiseman puolesta..

..mutta huussikin on jo niin yllättävän kaunis, että tästä oli pakko ottaa kuva!

Meillä ei osunut onni revontulien suhteen. Kun ajomatkaa pohjoiseen aloiteltiin, valtasi pohjoisen taivaan reipas pilvipeitto, joka sinnitteli siinä välillä hivenen rakoillen, lähes koko reissun ajan.

Autiotuvalta siirryttiin aamulla autolle ja 3. yöksi tehtiin Posiolta yhden yön pit stop Keminmaan kautta Tornioon…

…koska: jos pohjoisessa iskee odottamaton hammassärky vuoden viimeisenä viikonloppuna, voi ajomatkaa olla Kuusamon suunnalta lähimpään päivystykseen länsirajalle 4h ajomatkan verran. Päätimme siksi yöpyä Torniossa, josta löysimme edullisen ja sopivan ajomatkan päässä olevan yöpaikan. Oli muuten suloisen kotoisa E-City Bed and Breakfast! Plussaa erityisesti kodinomaisesta ja tunnelmallisesta (sekä runsaasta) aamiaisesta.

Pakkaamisen ja purkamisen riemua. Päiväseltään ja etenkin kauniin sään aikaan Riisitunturin parkkipaikalla on monen päiväretkeilijän auto parkissa. Huomattavasti pienempi osa retkeilijöistä päättää jäädä tuvalle yötä ja parkkis tyhjentyykin monesti iltaa kohden.

Aamulla jatkoimme matkaa takaisin suunnitellulle uudenvuoden retkelle Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Torniossa ikävä takaisin itäisemmille leveysasteille olikin tässä vaiheessa kasvanut reippaasti, koska siinä missä alkumatka oltiin saatu nauttia todella kauniin lumisista pakkasmaisemista, oli vallitseva sää Keminmaan ja Tornion suunnalla nolla-astetta ja räntäkeli.

Yöt 4 ja 5 vietettiin Pyhä-Luoston kansallispuistossa, Pyhälammen tuvalla.

Riisitunturin autiotuvalla yöpyi muitakin ihmisiä. Pyhälammen tuvalla saimme kuitenkin viettää 2 yötä täysin itseksemme. Tästä oltiinkin jo haaveiltu monen viikon ajan, kun visioimme miten unelma-uusivuosi tulisi vaihtumaan. Pyhälammen tuvan edellinen kävijä oli vieraskirjan mukaan käynyt tuvalla marraskuussa. Sen huomasi jo tupaa ympäröivän syvän ja lähes koskemattoman umpihangen perusteella.

Alkumatkasta näytti siltä että Pyhälammen tuvalle Pyhä-Luoston kansallispuistossa menee jonkinlainen ura. Tässä ollaan suuntaamassa metsikköön Lampivaaran latumajan kohdalla.

Muutaman sadan metrin jälkeen ura päättyikin ja tuvalle kuljettiinkin hitaasti umpihangessa kuun valaistessa matkaa välillä pilvien lomasta. Punaisella valolla säästää muuten otsalampun tehoja ja näkee puiden hahmoja sekä maaston muotoja pimeässä paremmin kuin kirkkaalla valolla.

Pyhälammen tuvan saavuttaminen oli aavistuksen hikisempää touhua kuin mitä olimme odottaneet. Lähdimme tuvalle ahkioiden kanssa Rykimäkeron parkkipaikalta ja kuljimme Lampivaaran latukahvilan kautta. Tästä eteenpäin matka tuvalle oli koskematonta umpihankea, joka riemullisesti siivitti meidät eteenpäin 1km/h vauhtia. Kulku aloitettiin tunturisuksilla (tiedän, metsäsukset olisivat olleet tähän leikkiin astetta paremmat kulkuvälineet, mutta ne jätettiin tietoisesti matkasta pois, kun eivät vain mahtuneet autoon).

Pyhälammen päivätupa, jossa yövyimme Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Moni retkeilijä tuntuu yöpyvän täällä, vaikka tuvasta ei löydykään perinteistä isoa laveria.* Tämä tarjosi meille mielettömän mukavan suojan vuoden 2018 aatolle ja ensimmäiselle yölle.

Kahden kilometrin/tunnin pimeässä tapahtuneen umpihankinykimisen jälkeen huumori ei ollut totaalisesti vielä loppunut, mutta totesimme illan ja vuodenvaihteen lähestyvän vauhdilla. Kulkemisen vauhdittamiseksi totesimme parhaaksi vaihtaa kulkuvälineet lumikenkiin, millä oli suuri vaikutus etenemisvauhtiin. Tuvalle ennätettiin iltakahdeksalta ja kerkesimme vielä valmistamaan eräolosuhteiden nähden jokseenkin idyllisen illallisen. Jälkiruoaksi ja sulaneen suklaan kanssa tarjoiltavaksi tarkoitetut banaanit unohdin autoon, mikä moka. Tilanne täytynee korjata kun siihen löytyy sopiva tilaisuus.

Ahkion nykiminen umpihangessa sujui tällä reissulla parhaiten lumikengillä.

Fjellpulkenia olen käyttänyt jo useampaan otteeseen lyhyillä ja pidemmilläkin hiihtovaelluksilla. Tähän metsäiseen maastoon se ei ollut paras mahdollinen valinta H-aisan vuoksi. Metsikössä olisi puikkelehtinut sujuvammin eteenpäin ristikkäisaisan kanssa.

Pyhälammella vietettiin kaksi yötä, mikä tuntui yllättävän lyhyeltä hetkeltä. Nautin ympäröivästä hiljaisuudesta ja yhdessäolosta sekä kunnon talvesta valtavasti, etenkin, kun emme vielä ole etelässä saaneet nauttia talvesta nimeksikään.

Vaikka vuodenvaihde meni hujauksessa ohi, tuli se vietettyä juuri sillä tavalla kuin siitä eniten nautin: liikkuen, retkeillen ja pohjoisesta luonnosta nauttien.

Vuosi 2018 sai juuri sopivan startin ja odotan malttamattoman innokkaasti mitä kaikkea tämä vuosi tuo mukanaan. Epäilemättä, vastassa on jos jonkinlaisia haastavia ja kasvattavia tilanteita. Ne koitan muistaa ottaa vastaan lempeästi ja huojumatta.

Mieli ja katse avoinna kohti tulevia elämyksiä. Kuvassa Pyhälampi Lampivaaran ja Latvavaaran kupeessa Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Vuosi 2018 tuo kuitenkin mukanaan myös jo nyt tiedossani olevia monia innostavia asioita. Kaikkea odotettavissa olevaa en lausu tähän ääneen vielä nyt, mutta tulevien seikkailujen osalta voin kertoa jo seuraavaa: suunnittelemme pääsiäisen yhteyteen pohjoisessa tapahtuvaa pitempää hiihtovaellusta. Sitä varten tulemme myös pitämään harjoitusviikonlopun maaliskuun alkupuoliskolla. Kesän vaellus- ja retkeilysuunnitelmat ovat vielä hyvin auki, mutta 3 viikon suunnitelmat muotoutuvat pikkuhiljaa. Elokuun loppupuoliskolla taas lähden mm. Kaukokaipuu-matkablogia kirjoittavan ystäväni Nellan kanssa mukaan Fjällräven Classic -vaellustapahtumaan.

Näissä on jo mistä innostua, vaikka toivonkin kuluvan vuoden tuovan mukanaan entistä enemmän seikkailuja ja mieleenpainuvia elämyksiä. Siispä oikein hyvää uutta vuotta 2018! Haastakoon se sinua sopivasti kasvamaan ja tuokoon se mukanaan paljon onnea ja elämyksiä!

Tässä ensimmäinen koskaan kuvaamani valosydän. <3 Oma mallini Satu jaksoi naureskellen veivata kameralleni tähtisadetikkua uudenvuoden aattona.

 

*) Pyhälammen tuvasta tarkennettakoon vielä, että se on tosiaankin retkeilijöiden, vaeltajien ja ulkoilijoiden käyttöön tarkoitettu päivätupa. Tämä on myös syy siihen, ettei täältä löydy sitä leveää makulaveria. Meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli yöpyä Huttuloman autiotuvalla nämä kyseiset kaksi yötä. Kävimme ennen retkeä luontokeskus Naavassa, jossa kuitenkin uudenvuoden aattona ystävällisesti kerrottiin, että Huttulomaan oli juuri lähtenyt yli 20 henkilön partiolaisporukka. Koska ajattelimme että tämä voi tehdä autiotuvan ympäristöstä jo hyvin tiiviin, saatiin Naavasta myös vinkki ja suositus lähteä tuonne Pyhälammen tuvalle sen sijaan. Pyhälammen tuvalla ei joulun ja uudenvuoden aikaan ollut käynyt juurikaan ihmisiä, eikä sen odotettu olevan nyt keskitalven aikaan ruuhkainen.

Päivätuvat eivät siis ole sesonkiajan ulkopuolella välttämättä kovin tiheässä käytössä. Sesonkiaikaan Pyhälammen tuvan ohi kulkee kuitenkin Pyhä-Luoston kansallispuiston huollettu talvireitti ja ajetut hiihtourat. Sen takia tupa on talvisin ajettujen latujen aikaan paljon tiheämmällä käytöllä, eikä suositella että tuvalle tällöin lähdetään yöpymään. Tällöin yöpymiset kannattaa suunnitella alueen autiotupiin ja pitää päivätuvat hetken levähdyspaikkoina.

Ajatuksia vuosisadan takaa | Onnea rakas 100-vuotias Suomi!

Itsenäisyyspäivä herättää paljon tunteita, etenkin kun saan juhlia satavuotiasta Suomea näinkin vakaissa ja hyvissä oloissa, joissa me elämme tänään. Tämä päivä heijastaa sadan vuoden takaa niin valtavasti kaikkea muuta, kuin mitä näemme hyvinvoivassa Suomessa ympärillämme tänään. Elettiin keskellä ensimmäistä maailmansotaa, vallankumousta yhteiskunnallista murrosta ja orastavaa sisällissotaa; ympärillä vallan erilaisia ihmiskohtaloita, elämää, onnea ja epäonnea.

Elämässäni ja etenkin tänään pyrin katsomaan kaikkea ympärilläni olevaa. Mikään ei ole itsestäänselvää – ei se mitä elämässä on tapahtunut tai tapahtuu, kenet kohtaan tai kenties jää kohtaamatta. Olen kiitollinen elämästäni ja kaikista tapahtumista, jotka ovat tuoneet minut tähän päivään. Olen kiitollinen että saan elää näin hyvää elämää, jota elän tänään ja etten elä sellaisen poliittisen epävarmuuden keskellä, joka vallitsi sata vuotta sitten. Olen kiitollinen kaikille niille, jotka ovat vuosien saatossa taistelleet itsenäisen ja hyvinvoivan Suomen puolesta.

Olen onnellinen kaikista elämässäni olevista läheisistä, enkä pidä teitä itsestäänselvyyksinä. Olen kiitollinen että polkumme ovat kohdanneet ja olemme läsnä toisillemme, tavalla tai toisella. Niin paljon enemmän haluaisin kuitenkin vielä antaa ja niin paljon enemmän jakaa arkeani läheisteni kanssa. Olen kivuliaan tietoinen siitä, etten ole ollut aina läsnä kaikkialla siellä, missä se olisi ollut erityisen tärkeää. Ja olen tietoinen siitä, että tänäkin päivänä voisimme jakaa vielä enemmän hyvää ympärillemme ja huolehtia niistä, jotka sitä apua tarvitsevat erityisesti tänään.

Lupaan kantaa tätä tietoisuutta mukanani ja tehdä parhaani ollakseni entistä paremmin läsnä tulevaisuudessa.

Ajatuksia vuosisadan ja vuosikymmenien takaa

Kuten monena itsenäisyyspäivänä, poimin tänäänkin käteeni kirjahyllyni aarteita, runokokoelmista koskettavimpia – Yrjö Jylhän ja V. A. Koskenniemen Suomen itsenäistymisen ja sotien aikana kirjoittamia runoja. Pietelen käsissäni kirjoja, joiden hapertuneille lehdille on 40-luvulla painettu riipaisevia ja kauniitakin ajatuksia viime vuosisadan ensimmäisiltä vuosikymmeniltä.

Sävelruno Finlandia – V. A. Koskenniemi, 1940

En saata kuvitellakaan miten voimakkaiden kokemuksien johdosta nämä tunteet ovat ensin heränneet, sen jälkeen hitaasti muotoutuneet mielen säkeiksi ja lopulta purkautuneet paperille kipeinä, koskettavina ja toisaalta uskoakin valavina muistoina. Näiden runojen lukeminen vetää todella hiljaiseksi. Runojen ja kuvausten perusteella voin vain kuvitella, mitä sukupolvet ovat käyneet läpi.

Yksi V. A. Koskenniemen valoisammista runoista kuvaa luontoa, valoa ja onnea. Sen kirjoitan tähän. Kaiken hämärän keskellä, jaetaan ympärillemme mekin mahdollisimman paljon valoa ja rakkautta ja muistetaan, että luonto antaa aina virtaa, mutta etenkin silloin kun sitä kipeiten tarvitsee.

Talviaamu

Mikä hiljainen ja suuri onni onkaan
huurtehisten puiden unelmoissa,
aurinko kun talviaamun koissa
katsoo metsän korkehimpaan honkaan!

Autuaasti kaikki metsän henget herää,
pakeneepi Hiisi vuorten lomaan.
Niinkuin luotain onneen ikiomaan
hymyy luonto kohti päivän terää.

Vavahtaen syttyy metsän synkkä syvyys
kirkkautehen talviaamun koiton.
Loistaa yli metsän, läheisen ja loiton,
valon suuri siunaus ja hyvyys.

Hyvää itsenäisyyspäivää rakas 100-vuotias Suomi!

Pohjoismaiden paras ulkoilubloggaaja haussa – Nordic Outdoor Blogger Award 2017 -kilpailu

Sain viime viikolla todella kiehtovaa sähköpostia. Minuun otti yhteyttä henkilö Addnaturelta, joka yhteistyössä Haglöfsin kanssa etsii Pohjoismaiden parasta ulkoilubloggaajaa Nordic Outdoor Blogger Award 2017 -kisassa.

He olivat Addnaturella tutustuneet sivustooni ja toivoivat minun lähtevän Kean Retki -blogini kanssa ehdolle kilpailuun yhdessä muiden loistavien kirjoittajien rinnalla. Olin todella otettu siitä, miten he kuvailivat ajatuksiaan blogistani ja kertoivat sen olevan mielestään luonteva valinta ehdokkaaksi.

”Pidämme erityisesti siitä miten inspiroivilla ja mielenkiintoisilla kirjoituksillasi onnistut tuomaan esille luonnon ja ulkoilun vaikutuksen niin fyysiseen kuin myös henkiseen hyvinvointiin.”

Vastasin lähteväni ilomielin mukaan kisaan! Tämä tuntuu minusta hauskalta tilaisuudelta päästä jakamaan ajatuksiani vaeltamisesta, luonnossa viihtymisestä ja ulkoilun inspiroivista vaikutuksista samanmielisten ihmisten kanssa.

Addnature.fi markkinoi itseään ulkoilijoiden verkkokauppana ja yksi heidän erikoistumisalueensa on mm. retkeilyvarusteet. Heidän nettisivuillaan tuntuukin löytyvän kattavasti retkeilyyn ja vaeltamiseen liittyviä varusteita aina makuupusseista keittimiin, majoitteisiin ja muihin tilpehööreihin asti.

Retkeilyvarusteita hankkiessani pyrin itse ennen kaikkea tekemään kestäviä päätöksiä ja päädyn ostamaan uutta, vertailen hankintoja reilusti. Koitan välttää turhia ostoksia ja hankkia kierrätettynä tai uutena sellaista, jonka tiedän kestävän minulla pitkään.

ehdolla-nordic-outdoor-blogger-award649409585.png

Miksi äänestää Kean Retki -blogiani Nordic Outdoor Blogger Award 2017 -kisassa?

Kilpailuun osallistuminen on minulle seikkailu. Olen todella otettu siitä että blogini pariin on löytänyt jo kohtalaisen paljon lukijoita ja haluan jakaa teidän kanssanne paljon tarinoita seikkailuista ja oivalluksia elämästä jatkossakin. Jo kutsu mukaan kilpailuun on minulle valtavan iso juttu ja antaa lisää uskoa siihen että kirjoittamisellani on merkitystä. Kirjoittamisen kautta voin jakaa ideoita ja oivalluksia muillekin.

Kilpailu antaa minulle mahdollisuuksia verkostoitua ja löytää lisää seikkailuinspiraatiota jaettavaksi kanssanne. Kilpailuun osallistuminen on jo nyt tarjonnut minulle loistavan mahdollisuuden löytää uusia ulkoiluaiheisia blogeja ja inspiroitua muiden seikkailuista. Kuka tietää mitä mahdollisuuksia edessä voi avautua. Pienistä puroistahan kasvaa se suuri virta.

Miten voit tukea minua osallisuudessani kilpailussa?

Voit äänestää blogiani parhaaksi suomalaiseksi ulkoilublogiksi klikkaamalla itsesi Addnaturen sivustolle.

Äänestys on avoinna sunnuntaihin 3.12. asti, vielä tasan kahden viikon ajan.

Skrollaa kilpailusivua alaspäin. Löydät tuiman katseeni viime helmikuun viikon mittaiselta hiihtovaellukselta Saariselän erämaassa, kilpailusivun muiden loistavien blogien joukosta.

Äänestämiseen riittää että klikkaat osallistumislomakkeen listasta haluamasi blogin ja kirjoitat lyhyesti miksi mielestäsi tämä blogi ansaitsee voittaa. Halutessasi voit jättää sähköpostiosoitteesi osallistuaksesi arvontaan. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista.

Muutamalla napinpainalluksella voit vaikuttaa mahdollisuuksiini pärjätä kisassa. Pyydän siksi että käytät hetken ajastasi hyvään tarkoitukseen jos viihdyt kirjoituksieni parissa. Tästä kiitän sinua suunnattomasti! :)

Miten kisa etenee tämän jälkeen?

Ensimmäisellä kierroksella 12 suomalaisesta blogista valitaan siis Suomen paras ulkoilubloggaaja 2017.

Ensimmäinen kierros tapahtuu maittain ja sama äänestys on käynnissä myös muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa (pl. Islanti).

Kilpailun toisella kierroksella eniten ääniä saanut bloggaaja kustakin maasta jatkaa finaalikierrokselle, jossa Haglöfs valitsee kilpailun voittajan, eli Pohjoismaiden parhaan ulkoilubloggaajan 2017. Tämä henkilö kruunataan Nordic Outdoor Blogger Award 2017 –tittelillä. Voittaja ilmoitetaan joulukuun puolessa välissä.


Tämän julkaisun kuva ja on muuten napattu juuri Sokostin huiputusyrityksen jälkeen kireillä talvipakkasilla. Taisin raottaa visiisiä juuri siksi aikaa että kehtasin kuvan ottaa. Jos naama oli yhtään pitemmän aikaa paljaana, jäätyi paljas iho nopeasti.

Luettuasi tänne asti, suosittelen inspiroitumaan talvivaeltamisesta vielä hieman lisää. :)

  1. Helmikuisen UKK hiihtovaelluksen jälkeen kiteytin kolme hienointa asiaa talvivaeltamisesta tähän kirjoitukseen.
  2. Haastavan talvisiin puitteisiin keskittyvän opaskurssin välittömiä jälkitunnelmia kiteytin heti vaelluksen jälkeen myös tänne.
  3. Suosittelen lisäksi lukemaan Rimman ja Lauran blogista jutun ”Kuinka selvitä talvivaelluksesta hengissä”. Tähän kirjoitukseen annoin Rimmalle ja Lauralle omat 5 vinkkiäni ensikertalaisille, sekä kertasin tiiviit varustevinkit talvivaeltajalle.