Onni asuu ulkona – Koillismaan ja Pohjois-Pohjanmaan mielettömiä maisemia viikon varrelta

Viimeinen viikko on ollut monien mieleeni painuneiden maisemien osalta kaunis. Olen retkeillyt hyvin erilaisissa maastoissa ja pyrkinyt taltioimaan tunnelmia entistä aktiivisemmin kuvien välityksellä sivustolleni, teillekin koettavaksi.

Uudistin hiljattain sivustoni sellaiseksi, että yksittäiset kuvat ja kuvagalleriat pääsevät oikeuksiinsa ja voin entistä rikkaammin kertoa tarinoita juuri kuvien kautta.

– Yksi kuva on tuhannen sanan arvoinen, sanotaan. Ja siihen uskon minäkin.

Nämä maisemat ovat jokainen herättäneet minussa paljon ajatuksia. Toivon, että ne täydentävät sinunkin päiviäsi.


Melkein neljä kuukautta Kuusamossa on mennyt kuin siivillä ja pian minä sekä muut kurssilaiset suuntaamme jo tahoillemme joulun viettoon. Mennyt aika tuntuu yhtäältä vain muutamalta siiveniskulta, toisaalta on kuin olisikin mennyt pieni ikuisuus siitä, kun lähdin Helsingistä kohti uutta. Niin paljon olen saanut täällä nähdä ja oppia.

Valokuvauslinja Kuusamossa on hyvin ovela sisäänheittokeino pohjoisempaan luontoon ja elämäntapaankin. Vaikka en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, tiesin kuitenkin jo lähtiessäni, että tästä tulen varmasti pitämään paljon. Silti en osannut arvata miten innoissani olen paluusta Kuusamoon, vaikka olisinkin vain viettänyt viikonlopun toisaalla.

Kaikki tämä on koukuttanut minua monenlaiseen uuteen. Yksi pieni kipinä herätti valtavan nälän ja täällä minä olen.

Olen saanut maistaa vasta pienen palan tätä pohjoista elämäntapaa ja silti haluan lisää tätä rauhaa ja moninaisuutta. Haluan tutkia näitä maita ja kontuja, kiivetä tuntureita, osallistua kaikkeen mahdolliseen pieneenkin arkiseen, mitä pohjoisella on tarjota. On niin paljon uudenlaisia asioita, jotka haluan osaksi omaa arkeani tulevaisuudessea.


Viimeisen viikon sisään olen ihmetellyt talven tuloa Koillismaalla.

Viikko sitten kävin yhdessä kurssikavereideni kanssa Riisitunturilla, jossa olen nyt päässyt tutustumaan tykkylumen muodostumiseen siitä lähtien, kun maa oli vielä lähes sula.

Keskiviikkona ihmettelimme Kitkajoen varrella niitä perinteisen kauniita talvisia maisemia, Myllykoskea ja Jyrävää pienen Karhunkierroksen varrella.

Torstaina olin onnekas ja sain pitkästä aikaa nähdä auringon värittämän taivaan ja kauas Venäjälle päin avautuvat maisemat Lämsänkylän lähistöllä, kun Kuusamo Nature Photographya luotsaavan Lamminsalon Ollin kanssa kävimme toistamiseen tutustumassa kotkakojun toimintaan. Tästä eteenpäin voimme käydä kojulla kuvaamassa kotkia niin halutessamme.

Viikonlopun vietinkin aivan erilaisissa maisemissa Oulussa ystäväni kanssa, hengähtäen hetken ihanan tavanomaisten askareitten parissa. Halusimme kuitenkin nähdä myös uusia maisemia, joten ajoimme Hailuotoon, jossa kävelimme kauniiksi jäätyneen avomeren rannalle kylmän ja kovan tuulen puhaltaessa kasvoihin.

Hailuodossa en ollut käynyt aikaisemmin. En siis osannutkaan odottaa, kuinka hienolta tuntui pitkästä aikaa nähdä myös kauas horisonttiin katoava aava meri Koillismaan tiheiden metsien ja vaaramaisemien jälkeen.

Kuusamoon palatessani tunnistin opiston portilla ensimmäiseksi vastaani kävelevät ja lämpimästi hymyilevät kurssikaverini kasvot. Mukavan viikonlopun jälkeen tuntui odottamattoman ja ovelan hienolta palata takaisin omien retkieni ja valokuvaustehtävieni pariin Kuusamoon.

Koillismaalle saatiin vihdoinkin talvi!

Talvea odoteltiin Koillismaalla poikkeuksellisen pitkään. Mutta tulihan se tänne meille jo vihdoin. Kuusamossa on nyt tullut vietettyä jo yli kolme kuukautta ja olen iloinen siitä, että saan nauttia tästä luonnonläheisyydestä ja Koillismaan maisemista vähintään ensi toukokuuhun asti.

Eilen käytiin Riisitunturilla taas katsomassa miten tykkylumet pikkuhiljaa kasautuvat puihin. Tykkylumisia kynttiläkuusia olen nähnyt jo monesti aiemmin, mutta vasta nyt olen saanut mahdollisuuden seurata tiiviimmin kuinka kosteus oikeasti härmistyy kiinni tiukkana jäänä puihin ja ihmeelliset jää- ja lumikiteet alkavat rakentamaan pohjaa tykylle. En tiennytkään, miten monia muitakin kauniita olomuotoja lumella ja jäällä voi olla.

Päivät ovat jo kovin lyhyitä. Aurinko nousee vasta jälkeen kymmenen ja laskee jo puoli kahden tienoilla. Päivän valoisina hetkinä on mukavaa ajella jonnekin luonnon helmaan ja viihtyä hetki. Tänään käytiinkin Kuusamojärven eteläpäässä katselemassa Salpalinjan jäännöksiä ja mielettömiä kivipaaseja sekä taisteluhautoja, jotka kulkevat Kuusamojärvestä Vanttajajärveen ja vieläkin pitemmälle. Ne muodostavat merkittävän osan myös Kuusamon historiaa.

Lumisessa maastossa kahlaamisen jälkeen istuttiin opaskaverini Jorman kanssa kodalla ja paisteltiin nuotiolettuja suojassa, samalla kun lunta vain sateli lisää nyt jo hyvin valkoiseen maisemaan. Täällä pohjoisessa on nyt jo ihan oikean talven tuntu.

 

Hiljainen, kaunis jättiläinen

Sinä seisot siinä värien kadottamassa iltahämärässä kauniina kuin viipyen saapuva alkutalvi ja olet hiljaa niin kuin taivaan halki leijuvat pilvet. Sinä pyyhit ylitseni kuin voimalla puhaltava tuuli ja kaadat minut kumoon, vaikka seisot paikallasi hievahtamatta.

Seisot niin järkähtämättömästi siinä, että ajattelen voivani koskettaa sinua, vaikken mitenkään saa sinua syleilyyni. Silmät tumman palavina vain odotat kiipenkö minä ylös.

En tiedä kantaako hikeni ylös asti tai paljastatko edes minulle perillä kasvosi. Seisoessani tässä otan silti haasteen vastaan, yhtä vahvasti nyt, kuten joka ikinen kerta kun ollaan vastakkain.

Seisot hiljaa edessäni ja nojaat kylmässä tuulessa minua kohti. Nousen ylös hengitys puuskuttaen ja toivon, että tunnistat tämän periksiantamattomuuteni. Pienen hetken ajan tiedän, että näet minut tässä.

Näytät taas vain pienen palan kauneuttasi minulle, mutta palattuani takaisin olen silti kuin uusi. Se, mitä tällä kertaa jää piiloon näen silti silmät suljettuina. Sinä seisot paikallasi horjumatta ja odotat että minä palaan.


Valtavaara ja Konttainen kuvattuna Rukan Saaruasta suunnalta perjantaina 23.11.2018.

Talven kynnyksellä oleva Käylänkoski Kuusamon Kitkajoella

Kuusamon Käylänkoskellä ei löytynyt juurikaan värejä käydessämme siellä joulukuun ensimmäisenä päivänä tutustumisretkellä. Aavistuksen talvesta muistuttava luonto ja vuolas koski olivat silti valloittavan kauniita, värittömyydessäänkin.

Visiitti Käylänkoskella oli ensimmäinen kerta kun pääsin katselemaan koskea läheltä. Muuten olemme ajaneet tästä monet kerrat ohi, silloin kun suuntana on ollut Oulangan kansallispuisto.

Kuusamossa on pitkään ja hartaasti toivottu lunta ja kummasteltu lumettomia maastoja. Hetken kuvailtuamme kosken maisemissa alkoikin kevyt lumisade.

Koskikarat lentelivät ja pulahtelivat kosken kuohuissa etsien ravintoa. Valtoimenaan virtaava vesi koukutti kylkeensä ihmettelemään. Lyhyt hetki ulkosalla iloisessa seurassa kevensi mieltä tiiviiden opiskeluviikkojen jälkeen.

Mietin kotimatkalla, kuinka pienestä ihminen tuleekaan iloiseksi.

 

Kean Retki on nyt Kotimatkalla-retkiblogi

Viisi vuotta sitten aloitin matkan, jollaista en olisi ikimain osannut kuvitellakaan aikaisemmin. En vielä silloin tiennyt olevani matkalla kohti tätä nykyistä sielunmaisemaani.

Aloitin ensimmäisen vaelluksen, josta kasvoi niin paljon enemmän. Siitä kasvoi lukuisia elämyksiä ja niiden kautta tarinoita.

Siitä vaelluksesta syntyi valtavasti uusia ideoita ja lukemattomia retkiä. Kaikki nämä retket synnyttivät ystävyyksiä ja joistakin niistä tuli myös hyvin rakkaita. Kehittyi taitoja ja niiden kautta uutta osaamista. Olen saanut paljon, vaikka joskus päätynyt antamaan itsestänikin myös vähän enemmän kuin olin aluksi ajatellut.

Se ensimmäinen vaellus synnytti naurua, joka kaikuu vieläkin. Matka on kirvoittanut myös kyyneleitä ja jokainen niistä on muovannut tarinaa.

Kean Retki on ollut oma matkani kaupungista Kuusamoon ja kuka tietää minne tästä seuraavaksi.


Kaikista eniten tämä on ollut yhtä matkaa, joka jatkuu edelleen: matkaa kohti kotia itsessäni ja matkaa kohti luontoa. Jonakin päivänä se koti on ehkä jotakin vielä suurempaa.

Koti voi olla missä vaan. Jokaisella retkellä ja jokaisella vaelluksella, se on juuri siinä hetkessä ja paikassa missä minäkin olen. Kaupunkiin palattuani tiedän taas kuljettujen askeleiden verran paremmin kuka olen, vaikka matka jatkuu yhtä lailla. Hienoa tästä tekee se, että tiedän matkan antavan paljon, tästä eteenpäinkin. Siihen hamaan tappiin asti.

Olen jatkuvasti perillä, mutta silti taitan matkaa kohti haaveitani ja henkistä kotiani, päivä kerrallaan.

Kaupunkilaisneito löysi luontonsa kyllä jo. Mutta se varsinainen kotimatka, se on vasta alussa.


Kuva otettu Rukan Juhannuskalliolla 21.11.2018, katsellessani ensimmäistä auringonlaskua monen viikon pilvisen ja usvaisen sään jälkeen. Kuvan on ottanut ystäväni Jenni Parttimaa.

Elämänilosta – Onnellisesti ponin selässä keikkuvat muumisaappaat

Silmät kiiltävät onnesta.

Kasvoilta loistaa ilme, jota kuvastaa puhdas ilo. Ne hakevat katsekontaktia ja löytävät sen.

… katso! Minä tässä. Minä ihan itse.

Otin valtavan suuren askeleen, harppauksen suorastaan.
..ja onnistuin.

Pelko ja odottavan jännitys purkaantuu nyt herysvänä ja pidättelemättömänä nauruna. Se kumpuaa syvältä sisältä, valtavana täyttymyksen tunteena.

Minä olen juuri tässä, missä minun kuuluukin. Lähellä luontoa, lähellä näitä eläimiä.

Tätä minut luotiin tekemään. Onnistumaan ja iloitsemaan. Olen yhtä ympäristöni kanssa. Tässä pienen satulan selässä. Seikkalija sisälläni kiljuu ilosta. Opin uutta koko ajan

… minä itse. Osaan ja pystyn.

Löydän suuren palan itseäni katsellessani lapsia kentällä

Olen viikon syyslomalla Helsingissä.

Tullessani talleille ajoin kaupungin halki, joka on päivä päivältä kasvanut suuremmaksi, kiireisemmäksi. Askeleeni loitontuu samassa tahdissa kun kaupunki vilkastuu.

Kiirettä on ihan kaikkialla. Ja taloja, jotka toinen toistaan korkeampina peittävät taakseen metsät, puut, taivaankin. Niiden välistä en erota muuta. Ihan aina en erota itseänikään.

lapset-ratsastaa-6281

Tässä kentän laidalla ja kaupungin ulkopuolella, katsellessani rauhallisesti satulan selässä keikkuvia muumisaappaita, huomaan itsekin jatkuvasti purskahtavani hersyvään nauruun.

En muista äskeisestä ajomatkasta mitään.

lapset-ratsastaa-6285

Tämä lapsen riemu muistuttaa minua omastanikin.

Tällaista riemua se on, oma innostuksenikin, silloin kun olen täysillä läsnä niissä asioissa joita teen mieluiten. Kun seikkailen omilla retkilläni tai urheilen niin että raikas ilma täyttää keuhkoni äärimmilleen ja hiki virtaa otsaltani.

Siksi näihin keikkuviin muumisaappaisiin on niin helppoa samaistua.

lapset-ratsastaa-63101

Olen niin täynnä iloa ja virtaa lähtiessäni kotiin, että hengitän sitä vielä entistä enemmän sisään jokaisella hengenvedollani.

Tiedän taas monen täyden hengenvedon verran lujempana mihin minä kuulun.


Olen pk-seudulta kotoisin oleva nainen, joka on löytänyt intohimonsa kaupungin ulkopuolisesta elämästä. Retkeilen, vaellan ja tutkin ympäristöäni uteliaasti, nyt myös opiskellen valokuvausta Kuusamossa. Jos haluat kuulla lisää elämyksiä ja kertomuksia vuoden mittaiselta seikkailultani Kuusamossa, seuraa myös Kean Retki blogin FB-sivuja.

Iloista syksyä ja talven odotusta!

 

Kauneimpien hetkien vangitsemiseksi herätään kilpaa auringon kanssa – Valokuvausopinnot Kuusamossa

Kuluvan viikon teema Kuusamo-opistolla on ollut makro- eli lähikuvaus. Kun ennen tätä viikkoa, olemme keskittyneet enimmäkseen valokuvauksen perusteiden hallitsemiseen ja maisemavalokuvaukseen, olin alkuviikosta innoissani siitä, että pääsimme nyt pureutumaan myös pienempien yksityiskohtien kuvaamiseen.

Tämä viikko (kuten aikaisemmatkin) on antanut paljon uusia oivalluksia, joita on hauska hyödyntää myös omilla kuvausretkillä milloin missäkin. Jotkin asiat kurssilla on nopea oivaltaa, kun taas muut jäsentyvät vasta käytännössä. Oppiminen ja monimutkaisten tai moniulotteisten asioiden sisäistäminen vaatii reippaasti käytännön harjoittelua. Tämänlainen harjoittelu on kuitenkin todella mieleistä!

 

Päivät lyhenevät lyhenemistään ja pakkasista huolimatta olemme edelleen hyödyntäneet kaikki mahdolliset aurinkoiset hetket ulkona oleskeluun ja kuvaamiseen. Tänäänkin aamulla ponkaisin ylös aikaisin katselemaan auringonnousua Kuusamojärvellä.

Auringonnousu Kuusamojärven Somostenperällä.
Aikaisen auringonnousun valo on kuvauksellisesti mitä kaunein! Vaikken aiemmin ole suoranaisesti kokenut olevani aamuihminen, en enää millään malta nukkua näiden kirkkaiden aamuhetkien ohi.

Viikon mittaan on työskennelty studiossa, mutta myös ulkosalla. On maattu nurmikoilla ja kyykitty pientareilla kuvaten kuuraisia yksityiskohtia. Oppia on haettu kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Kansikuvan, jossa makaan nurmikolla pientä kukkaa kuvaamassa, on ottanut kurssikaverini Jenni Parttimaa.

Kuurankukka_makro_5690-2
Yksi hyvistä vinkeistä lähikuvaukseen on laskeutua kuvattavan kohteen tasolle. Silloin pienetkin yksityiskohdat ja matalalla viipyvät yksityiskohdat saa vangittua juuri sellaisina kuin ne näkee luonnossa. Tämä kuva syntyi kansikuvan kuvanottohetkellä tänään.

Kuusamoon luvataan huomiseksi reipasta lumisadetta (!), mutta viikonloppuna taivas saattaa taas kirkastua. Tiedossa taitaa olla upeita pakkasaamuja.

Siispä lähden minäkin mahdollisesti viikonloppuna taas omalle retkelle jatkamaan vuoden kestävää tutkimusmatkaani Koillismaan upeimpiin maisemiin. Mukaani retkitunnelmia vangitsemaan lähtee nyt jo hyvin tutuksi tullut Nikonin järjestelmäkamera.

 

Maastopyöräretkellä Hossan kansallispuistossa – helppoja polkuja, upeita kangasmetsiä ja hiekkarantoja, sekä toinen toistaan nätimpiä laavuja

Kaiken valokuvailun, kuvausretkeilyn ja kuvien käsittelyn jälkeen on kiva tehdä jotakin ihan muuta. Siispä eilen lähdettiin melko spontaanisti Hossaan maastopyöräilemään ja viettämään iltaa laavulla Kuusamolaisystäväni kanssa.

Ensimmäinen visiitti Hossan kansallispuistossa oli mainio ja maasto yllätti kaikessa kauneudessaan; kirkkaat järvet ja kauniit hiekkarannat, hienot ja väljät kangasmaiset mäntymetsät sekä varsin kivat (+nopeat) polut polkea. Reitin varrelta löytyi toinen toistaan kauniimpia laavupaikkoja ja autiotupia. Tulipa meitä reitin varrella vaastaan toista kymmentä poroakin.

Maastopyorailija ja maisema
Hossan maisemia piti välillä pysähtyä ihailemaan. (Kuva: Raisa Nikula)

Vuorokausi metsässä pyöräillen ja ilta nuotiolla virkisti toden teolla. Poljin ensimmäistä kertaa pitkospuilla, joilta tipahdin vain kerran kohtalaisen pehmeästi suomättäälle, muut pätkät etenin suht luovasti satulan selässä.

Lipposensalmen laavu
Lipposensalmen viihtyisä taukopaikka.

Yö lämpöasteiltaan varsin lempeä ja aamulla Lounaja-järveltä herätti navakka, mutta lämmin tuuli. Aamulla hieraisin vielä eilispäivän hiet pois pulahtamalla Lounaja-järveen.

 

Kotimatkallakin seikkailu jatkui ja vaihdoin vielä puhjenneen renkaan tilalle uuden. Onneksi sitäkin on tullut harjoiteltua jo aikaisemmin, sillä nyt homma sujui jo lähes tottuneesti. Tiedänkin sitten vaihtaa itse talvirenkaat autooni, kun sen aika kenties lokakuun lopulla koittaa.

Autonrenkaan vaihto
Työn touhussa kotimatkan pähkinän parissa. Pulma ratkaistiin kätevästi tien päällä. (Kuva: Raisa Nikula)

Menkääpä Hossaan, jossa polkuja sekä upeita tauko- ja yöpaikkoja riittää. Hossan kansallispuisto on todella upea paikka – kaipaan sinne jo takaisin. Hossan maasto ja reitistö vaikutti niin hyvältä, että tänne olisi loistavaa suunnitella myös pidempikin talviretki, sillä hiihtely järvien jäillä ja väljissä kangasmetsissä houkuttaa – hyvistä yösijoista puhumattakaan.

Suosittelen Hossan reittejä ja kansallispuiston kauniita maastoja lämpimästi virkistäytymiseen ja viihtymiseen!

Mistä lisätietoa Hossasta ja maastopyöräreiteistä?

Hossan maastopyöräreiteistä löydät lisää tietoa täältä:
http://www.luontoon.fi/pt_PT/hossa/pyorailyreitit

Lisätietoa kansallispuistosta löydät täältä:
http://www.luontoon.fi/pt_PT/hossa

Muikkupuron laavu
Muikkupuron laavu. Kenties kaunein koskaan näkemäni laavupaikka.

Ala-Valkeisen autiotupa
Ala-Valkeisen tallirakennuksesta kunnostettu sympaattinen autiotupa.