Viime viikonloppu Kuusamossa oli syksyinen. Luulin jo toista viikkoa sitten, että ruska on ensimmäisen myrskyn myötä pian ohi, mutta toisin on käynyt. Viikonloppuna Riisitunturilla ja Konttaisella retkeillessämme nähtiin, että maaruska ja lehtipuiden loisto on vielä varsin voimissaan ja hurjan kaunis.
Viikonlopun helpoilla retkipoluilla viihtyivät niin aikuiset, kuin pieni 9 kuukautta vanha tuleva seikkailijakin. Hän nytkyi rauhallisesti kantajan mukana kantorepussa, maisemista yhtä lumoutuneena, kuin mekin.
Siinä missä Riisitunturilla maaruska hehkui syvissä punaisen ja oranssin sävyissä harmaasta päivästä huolimatta, saatiin Konttaisen uudella päiväreitillä nauttia yllättävästä auringonpaisteesta.
Viikonlopun retkikohteiksi valikoituivat kaksi helppoa ympyrälenkkiä, joita neljä aikuista ja yksi sylivauva pääsivät kulkemaan vaivatta, nähden kuitenkin näistä kohteista avautuvat parhaat maisemat.
Riisin Rääpäsy 4,3 km – Helppo reitti, jonka kiertää n. 2-3 tunnissa
- Riisitunturin kansallispuistossa kiertävä reilun 4 km mittainen Riisin Rääpäsy kiertää kansallispuiston parkkipaikalta Riisitunturin autiotuvan kautta kauniin Ikkunalammen kautta aina Riisitunturin lähes puuttomalle huipulle asti.
- Tämän kierroksen aikana pääset näkemään vanhoja kynttiläkuusia, Koillismaalle ominaisia kauniita rinnesoita ja Riisitunturin huipulta avautuvat kauaskantoiset maisemat länteen ja pohjoiseen Riisisuon, Nuolivaaran ja Noukavaaran suuntaan, sekä itään ja kaakkoon kohti Yli-Kitkan järveäkin
- Kansallispuiston parkkipaikalla on reilun kokoinen parkkipaikka ja kompostoivat kuivakäymälät löytyvät niin kansallispuiston sisääntuloporttien sisäpuolelta, kuin autiotuvaltakin.
- Riisitunturin autiotuvan pihapiiriin on vasta hiljattain syyskuun aikana valmistunut uusi ja tilava taukokatos, johon mahtuu kerralla peräti noin 50 henkilöä. Taukokatoksessa on myös tulisija eväiden grillaamista varten.
Konttaisen päiväreitti 2 km – Helppo reitti vaaran huipulle, jonka kiertää n. 1,5-2 tunnissa
- Konttaisen juurelta, parkkipaikan kupeesta lähtee loppukesän aikana avattu 2 km mittainen helppo polku (tuore kinttupolku loivassa maastossa). Tämä uusi reitti kulkee Konttaisen huipulle idän puoleista loivaa rinnettä ja kaartaa ympyrälenkin muotoisesti samankaltaista maastoa takaisin p-paikalle.
- Reitin eteläpuolen haastavat ja jyrkät portaat on poistettu käytöstä uuden reitin avaamisen myötä.
- Reitillä ei ole taukopaikkaa eikä käymälää. Lähin taukopaikka löytyy Suolammin laavulta Valtavaaralla. Konttaiselle ei saa myöskään tehdä omaa tulipaikkaa.
Mikäli retkeilijän oikeudet mietityttävät, tutustuthan jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin täällä.
Jatka artikkeliin Ruska hehkui Riisitunturilla ja Konttaisella – Kuusamon päiväretkikohteet talven kynnyksellä